Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa nyt hyvät äidit minua! Mitä ihmettä mä teen ton tytön kanssa???
24.04.2017 |
Tänäänkin, leikki ihan rauhassa pikkuveljensä kanssa. Yhtäkkiä heille tuli riita siitä, kun kirjakerhon paketissa lukikin pikkuveljen nimi ja tämä oli tytölle liikaa. Kävi veljensä kurkkuun kiinni niin, että siinä punaiset rannut. Sama toistuu jos jotain toista lasta kehutaan tai huomioidaan, kauhea agressio. Neuvolassa kehutaan rauhallista, fiksua tyttöä, joka onkin ja syytetään naureskellen perheoloja.. Et oisko äidillä liikaa kiirettä ja saako tytär huomiota. Vien häntä uimaan, kauppaan, piirtelen, kaikkea. Yritän ihan helvetisti niin että muut jää vaille huomiota.
Nytkin siivoilin kun tämä kävi. Pitäisikö minun istua aina vieressä katsomassa ettei tule mitään syytä että tyttö hermostuu?
Hän on menossa syksyllä eskariin, ettei ole mikään pikkutyttö.
Mitä ihmettä mä teen? Nytkin keskustelin, neuvoin miten toimia kun hermostuttaa.. Mutta kun tämä on joka päivästä, mikään ei auta..
Kommentit (55)
6 vielä.Huomion antaminen ei ole väärin.Kommentpin,koska joku näin totesi.Se tuottaa itsevarman,tasapainoisen ja tarpeensa tunnustavan aikuisen.
Huomion panttaaminen voi johtaa myöhemminkin ihmissuhteissa epävarmaan ja helposti ongelmalliseen käytökseen.Isän huomio tyttärelle antaa sitä turvaa josta hyödytään teini-iässä:lapsi ei säntää esim.liian nuorena ensimmäiseen syliin tai joudu hyväksikäytetyksi.
Huomio ja rakkaus ei koskaan ole huono asia!Tavaralla lahjonta on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kiitoksia.
Lueskelin tässä juttuja ja oli hyviä pointteja.
Taidan todella valjastaa isän huomioimaan tyttöä enemmän.
Joo ja tulee kirjapaketit kaikkien nimellä, kuten synttäritkin on kaikilla kerran vuodessa..
Pikkuveli 2 vuotta nuorempi.
Koitin nytkin sanoa, että jos konfliktiä tulee, tullaan äidin tykö ja selvitellään yhdessä.
Jotenkin likka on niin äkkipikaisen oloinen, että hermojen mennessä ei osaa käsitellä tunnetta, vaan käy käsiksi. Toisaalta on itse iloisuus ja auringonpaiste, toisaalta mieltään osoittava ja todella helposti hermostuva.
Ei meillä ole ikinä tarvinnut käydä kiinni, koska tottelevat ja alistuvat siihen jäähyrangaistukseen mukisematta ja huomaavat tehneensä typerästi. Tyttökin tajuaa tämän, mutta se on se pieni hetki kun sattuu ja tapahtuu ja sitten onkin ääni paha liikkeet rajuja, kuten kimppuun käyminen..
Vierailija kirjoitti:
6 vielä.Huomion antaminen ei ole väärin.Kommentpin,koska joku näin totesi.Se tuottaa itsevarman,tasapainoisen ja tarpeensa tunnustavan aikuisen.
Huomion panttaaminen voi johtaa myöhemminkin ihmissuhteissa epävarmaan ja helposti ongelmalliseen käytökseen.Isän huomio tyttärelle antaa sitä turvaa josta hyödytään teini-iässä:lapsi ei säntää esim.liian nuorena ensimmäiseen syliin tai joudu hyväksikäytetyksi.
Huomio ja rakkaus ei koskaan ole huono asia!Tavaralla lahjonta on eri asia.
Liika on aina liikaa hyysäyksessä ja paapomisessakin. Kyllä lapsen pitää jossain vaiheessa oppia itsenäisestikin puuhaamaan ja olemaan, muuten tulee ongelmia. Ja jos lapsen opettaa siihen, että raivohulluus-kohtaukset ovat ihan ok, niin millainen aikuinen siitä kasvaa...
No, mutta tuossahan on se tilanne, että hänen asemansa on heikentynyt, sillä tuo nuorempi kuluttaa hänen mielestään hänelle itselleen kuuluvia resursseja ja huomiota.
Ohje: hänelle pitää jakaa oikeuksia ja resursseja jotka kuuluvat hänelle sillä perusteella että hän on vanhempi.
Se mitä nuo oikeudet ovat on tulkinnanvarainen asia ja ne voivat myös olla melko vähäisiä jos se hänelle riittää.
Pääasia on, että hänelle tulee tunne siitä että hänellä on enemmän kuin tuolla nuoremmalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jään kuulolle, kohtalotoveri. Jos kuvauksessa ei ole yhtään kärjistystä tai liioittelua (kuulostaa siltä että lapsi todella on kuristanut sisarusta) niin tilanne ei ole ihan yhtä paha, mutta esikoinen on huonosti kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta kestävä ja käsi tai jalka heilahtaa hetkessä. Hänelle on tosi vaikea sanoa mikä jurppii tai kestää hetki sitä että esim. aikuinen selvittäisi sitä epäreilua tilannetta (esim. jos veli vie lelun kädestä, ei todellakaan jaksa odottaa että vaadin veljen ojentamaan sen takaisin vaan reagoi heti), osa on varmaan luonnetta, osa ujoutta (eli kodin ulkopuolella on tosin varautunut tunteenilmaisussa ja kotona sitten läikkyy yli) ja osa sitä että olin tuon tunteisen sanoittamisen kannalta keskeisen kehitysvaiheen (2-3v) kuopuksen vauva-aikana tosi väsynyt ja kärsimätön, enkä varmasti toiminut lapsen tunnesäätelyn kehitystä parhaiten tukevalla tavalla vaikka luoja tietää että halusin ja yritin. Nyt sitten korjataan jälkiä ja tehdään sitkeää työtä, ja viimeisen vuoden aikana on tapahtunut huomattavaa kehitystä.
Vanhemman kokema keinottomuus ja syyllisyys välittyy lapseen, lapsikin uskoo että hän nyt vaan on paska eikä osaa muuta, joten ne on aikuisen on työstettävä jonnekin kivenkoloon. Toivottavasti saatte apua.
Meillä on kehitystä tapahtunut näiden avulla: tietoinen oma työskentely että näen ettei lapsi haluaisi toimia niin kuin toimii, ei vaan osaa muuta; kahdenkeskinen aika ja aito nauttiminen lapsen kanssa olemisesta; riittävä oma aika että jaksaa antaa tarvittavan rakentavan palautteen fiksusti eikä itse turhaudu ja kiehu liikaa; ylenpalttinen empatian osoitus pienemmälle sen sijaan että keskittyisi ensisijaisesti ojentamaan isompaa; tunnekorttien käyttö (mutta näitä ei lapsi pystynyt ottamaan vastaan aluksi kun "tilanne on päällä" vaan aluksi ne oli ihan konflikteista erillinen pelitilanne, "miltä näistä tuntuu jos jätski putoaa maahan", "miltä näistä tuntuu jos äiti kertoo että lähdetään uimahalliin" ja molemmat saa kysellä ja sit yritetään arvailla miltähän mummosta tuntuu kun X ja miltähän veljestä tuntuu kun Y). Tarratauluakin käytettiin jossain vaiheessa mutta lapsi syyllistyi siitä, näki miten hän koki että hän on koko ajan tarkkailun alla ja koko ajan arvioidaan onko hän "riittävän hyvä lapsi".
Ja jotta ei jäisi turhan pehmo kuva niin kyllä minusta pitää myös sanoa selkeästi ja napakasti millainen käytös ei vaan käy. Mutta se ei yksistään tuota meillä tässä asiassa tulosta (lapsi on muuten melko tottelevainen tapaus), niin arvioin että kyse on enemmän osaamisesta kuin haluaisesta ja silloin jos lapsi ei reaktiota hallitse niin käskeminen ei auta. Vaan sekä pitää auttaa oppimaan tai poistaa tarvittaessa jonkin verran niitä tekijöitä jotka vaikeuttaa asiaa harjoitteluvaiheessa (esim. epätasapuolisuuden tunnetta aiheuttavat asiat, liian "ison lapsen" odotukset muissa asioissa).
Joo, siis muutoin todella hyväkäytöksinen ja tottelevainen.
Nyt tullut tätä kiukkuamista muustakin, mutta se nyt on varmasti ihan luonnollista, varmasti jännittää eskaria ja kuuluu kasvuun.
Nämä kiljumispäällekäymis- riidat vaan on ruvenneet nyt olemaan joka päiväsiä.
Kai tästä selvitään taas.. Ja osaa tuo pikkuvelikin tietty ärsyttää mutta ei silti keneenkään kosketa.
Näitä kimppuun käymisiä tulee ihan leikissäkin, jos joku sattuu vahingossa osumaan tai huitaisee tyttöä, vastapuoli saa heti korvilleen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapset tasavertaisia? Outoa jos vaan veli kuuluu kirjakerhoon. Onko tytöllä mitään vastaavaa edes? Annatko tytölle huomiota tarpeeksi? Tyttö tarvitsee välillä aikaa kanssasi kahden. Voisitte leikkiä yhdessä vaikka silloin kun veljelle on päiväunet. Mitenkä rankaiset tyttöä? Jos saat lapsen tuntemaan itsensä huomioiduksi esim. huudat hänelle, niin kiusaaminen varmasti jatkuu. Neuvolasta saa varmasti apua jopa perhetyöntekijän avuksi, jos koet ettet yksin pärjää lastesi kanssa.
Quuhyty2 kirjoitti:
No, mutta tuossahan on se tilanne, että hänen asemansa on heikentynyt, sillä tuo nuorempi kuluttaa hänen mielestään hänelle itselleen kuuluvia resursseja ja huomiota.
Ohje: hänelle pitää jakaa oikeuksia ja resursseja jotka kuuluvat hänelle sillä perusteella että hän on vanhempi.
Se mitä nuo oikeudet ovat on tulkinnanvarainen asia ja ne voivat myös olla melko vähäisiä jos se hänelle riittää.
Pääasia on, että hänelle tulee tunne siitä että hänellä on enemmän kuin tuolla nuoremmalla.
Näin sanottiin neuvolassakin ja kuulosti minusta ihan älyttömältä..
Tottakai saa tehdä kaikkea, mikä iälle sopivaa ja omat tavarat paljon selkeämmin, koska on tyttö. Hän todellakin saa jo nyt erikoiskohtelua veljiinsä verrattuna.. Ei silti minusta voi käydä päälle jos leikissä joku ei tee kuten tyttö haluaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapset tasavertaisia? Outoa jos vaan veli kuuluu kirjakerhoon. Onko tytöllä mitään vastaavaa edes? Annatko tytölle huomiota tarpeeksi? Tyttö tarvitsee välillä aikaa kanssasi kahden. Voisitte leikkiä yhdessä vaikka silloin kun veljelle on päiväunet. Mitenkä rankaiset tyttöä? Jos saat lapsen tuntemaan itsensä huomioiduksi esim. huudat hänelle, niin kiusaaminen varmasti jatkuu. Neuvolasta saa varmasti apua jopa perhetyöntekijän avuksi, jos koet ettet yksin pärjää lastesi kanssa.
Huomioin tytärtä ja kaikille tulee kirjapaketit ja on synttärit kerran vuodessa... Kuten sanoin saa kohtauksia jo jos jollain veljistä synttärit eikä hänellä ikinä...
Käyn kaupassa ja uimassa ja piirtelen ja laitetaan tukkaa ja kaikkea..
Mut täytyykin sanoa isälle, että hän ottaa valjaita tässä. Se tosiaan vähän uupuu..
Vierailija kirjoitti:
Jään kuulolle, kohtalotoveri. Jos kuvauksessa ei ole yhtään kärjistystä tai liioittelua (kuulostaa siltä että lapsi todella on kuristanut sisarusta) niin tilanne ei ole ihan yhtä paha, mutta esikoinen on huonosti kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta kestävä ja käsi tai jalka heilahtaa hetkessä. Hänelle on tosi vaikea sanoa mikä jurppii tai kestää hetki sitä että esim. aikuinen selvittäisi sitä epäreilua tilannetta (esim. jos veli vie lelun kädestä, ei todellakaan jaksa odottaa että vaadin veljen ojentamaan sen takaisin vaan reagoi heti), osa on varmaan luonnetta, osa ujoutta (eli kodin ulkopuolella on tosin varautunut tunteenilmaisussa ja kotona sitten läikkyy yli) ja osa sitä että olin tuon tunteisen sanoittamisen kannalta keskeisen kehitysvaiheen (2-3v) kuopuksen vauva-aikana tosi väsynyt ja kärsimätön, enkä varmasti toiminut lapsen tunnesäätelyn kehitystä parhaiten tukevalla tavalla vaikka luoja tietää että halusin ja yritin. Nyt sitten korjataan jälkiä ja tehdään sitkeää työtä, ja viimeisen vuoden aikana on tapahtunut huomattavaa kehitystä.
Vanhemman kokema keinottomuus ja syyllisyys välittyy lapseen, lapsikin uskoo että hän nyt vaan on paska eikä osaa muuta, joten ne on aikuisen on työstettävä jonnekin kivenkoloon. Toivottavasti saatte apua.
Meillä on kehitystä tapahtunut näiden avulla: tietoinen oma työskentely että näen ettei lapsi haluaisi toimia niin kuin toimii, ei vaan osaa muuta; kahdenkeskinen aika ja aito nauttiminen lapsen kanssa olemisesta; riittävä oma aika että jaksaa antaa tarvittavan rakentavan palautteen fiksusti eikä itse turhaudu ja kiehu liikaa; ylenpalttinen empatian osoitus pienemmälle sen sijaan että keskittyisi ensisijaisesti ojentamaan isompaa; tunnekorttien käyttö (mutta näitä ei lapsi pystynyt ottamaan vastaan aluksi kun "tilanne on päällä" vaan aluksi ne oli ihan konflikteista erillinen pelitilanne, "miltä näistä tuntuu jos jätski putoaa maahan", "miltä näistä tuntuu jos äiti kertoo että lähdetään uimahalliin" ja molemmat saa kysellä ja sit yritetään arvailla miltähän mummosta tuntuu kun X ja miltähän veljestä tuntuu kun Y). Tarratauluakin käytettiin jossain vaiheessa mutta lapsi syyllistyi siitä, näki miten hän koki että hän on koko ajan tarkkailun alla ja koko ajan arvioidaan onko hän "riittävän hyvä lapsi".
Samaa meillä.
Pelkään että olen jotenkin jättänyt häntä huomiotta, mietin tätä usein.
Ja en kerkeä joka tilanteeseen väliin, vaikka kuinka yritän ja sitten onkin jo pahin päällä.
Jatkan työstämistä. Todella hyviä neuvoja jo täälläkin!
Luoja suokoon että mulla itsellä hermo nyt pitäisi enkä sortuis ylilyöteihin, usein sitten olen ihan törkeä kun ojennan tyttöä, tulee sanottua turhia asioita. Turhaudun täysin eikä se auta mitään.
Kotona on tapahtunut ja sattunut, mummuja ja vaareja kaatuu kuin sieniä sateella, on koulun ja eskarin alkuja.
Itse jäin kotihoidontuelle ja jotenkin etsin paikkaani maailmassa. Ekaa kertaa ei ole yhtä aikaa kotia, työtä, lapsia, hoidettavia vanhempia. Itse kipuilen tämän riittämättömyyden tunteen kanssa kun ei tarvi revetä joka paikkaan. Nyt olisi aikaa vaikka kuinka lapsille...
Jatkan tästä, ajasta se ei ainakaan ole kiinni, eikä mullakaan pitäisi kaiken järjen mukaan olla hermo tippaakaan kireällä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
6 vielä.Huomion antaminen ei ole väärin.Kommentpin,koska joku näin totesi.Se tuottaa itsevarman,tasapainoisen ja tarpeensa tunnustavan aikuisen.
Huomion panttaaminen voi johtaa myöhemminkin ihmissuhteissa epävarmaan ja helposti ongelmalliseen käytökseen.Isän huomio tyttärelle antaa sitä turvaa josta hyödytään teini-iässä:lapsi ei säntää esim.liian nuorena ensimmäiseen syliin tai joudu hyväksikäytetyksi.
Huomio ja rakkaus ei koskaan ole huono asia!Tavaralla lahjonta on eri asia.
Näin juuri, tätä täytyy työstää vielä.
Olen koittanut saada kodin hoidettua ja ruokaa kaikille, että olisi illalla aikaa olla yhdessä kun koululaiset tulee ja mies kotiin.
Jotenkin kuitenkin tunnelma kotona on lievästi kireä ja kiireinen enkä tiedä miksi.
Toisaalta musta tuntuu että joku ammattiapu ei olisi yhtään pahitteeksi. Pieni umpisolmu meillä on, en kiellä yhtään, mutta en tiedä mistä se johtuu.
Lapsi ei siis ole päiväkodissa? Päiväkodissa on se hyvä puoli, että opitaan jakamaan asioita, tavaroita ja huomiota muiden kanssa. Kotona lapsilla ei ole muita huomionantajia päivisin kuin sinä, joten luonnollisesti tappelevat huomiostasi. Tuon ikäisille olisi tärkeää myös päästä leikkimään oman ikäistensä kanssa, nyt lapsi on jäänyt jumittamaan taaperovaiheeseen henkisesti, haluaa olla äidin "pikkuvauva". Sinuna menisin ehdottomasti myös psykologin juttusille. Lapsella voi olla autismia. Ainakin asia kannattaa sulkea pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei siis ole päiväkodissa? Päiväkodissa on se hyvä puoli, että opitaan jakamaan asioita, tavaroita ja huomiota muiden kanssa. Kotona lapsilla ei ole muita huomionantajia päivisin kuin sinä, joten luonnollisesti tappelevat huomiostasi. Tuon ikäisille olisi tärkeää myös päästä leikkimään oman ikäistensä kanssa, nyt lapsi on jäänyt jumittamaan taaperovaiheeseen henkisesti, haluaa olla äidin "pikkuvauva". Sinuna menisin ehdottomasti myös psykologin juttusille. Lapsella voi olla autismia. Ainakin asia kannattaa sulkea pois.
On hänellä vanhempiakin siraruksia eikä jumita missään. Ei siinä, olen tosi tyytyväinen että pääsee eskariin syksyllä ja saa muutakin ohjelmaa kuin kotijuttuja, vaikka tekemistä ja seuraa on järjestetty tietysti päiviin kotiinkin.
On tosi kateellinen kun isommat lähtee kouluun ja saa läksyjä, et odottaa sitä tosi paljon!:)
Noh, autisti on autisti. Ei hänellä autistisia piirteitä ole lainkaan.
Miten ap toimii tilanteissa joissa aggressiota ilmenee? Mitä tytön pitäisi niissä tilanteissa tehdä tilanteen purkamiseksi? Tietääkö tyttö jonkin muun konstin kuin päällekäymisen, kauanko sitä keinoa on tytölle opetettu?
Onko syyllistetty tunteista? Kateus on Suomessa tabu ja sitä pidetään todella rumana tunteena, mutta silti se on vain tunne, eikä sen kokemisessa ole mitään väärää, onko tämä kerrottu lapselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kommenttien valossa hän kuulostaa kyllä oikeasti aivan tasapuoliselta, lapsiaan rakastavalta ja hyvältä äidiltä. Aina voi parantaa jossain, mutta en nyt näe että tässä olisi kyse huomion puutteesta. Ehkä enemmän voisi miettiä onko tytöllä kunnon rajat siinä ettei toista saa satuttaa. Eli tähän pitää puuttua heti, ja selkeä seuraus joka oikeasti laittaa tytön muistamaan ettei toiseen käydä käsiksi. Meillä samanikäinen valtavan tulinen tyttö, mutta nykyisin vain "raivoaa kuin eläin" silti koskematta toiseen koska JOKA KERTA on puututtu ja tieto on mennyt perille.
Juu.. Miten toimin, no kerron että pitää tulla äidin luo ja selvitellään yhdessä tilannetta jos tuntuu että kiehuu yli. Jos on jo sattunut ja tapahtunut koitan tietysti lohduttaa pikkuveljeä mutta.. Yleensä siinä on ollut joku tilanne mihin tietysti sisko reagoi, en ihmettele toisaalta sitä yhtään että reagoi, mutta reagoi väkivaltaisesti ja liian voimakkaasti.
Yleensä sitten lähtee molemmat jäähylle ja sitten jutellaan.
Tyhmästi teen siinä että joskus hermostun ja turhaudun, huudan ja kiljun jos tilanteita ollut useita.. Kun tuntuu että ei mene perille, että ei tarvi tapella eikä varsinkaan käydä kiinni.
Mikä se on se raja, kun sanon kerta toisensa jälkeen että ei saa, kerron että toiseen sattuu ja voi käydä pahasti, jäähy ja keskustelua. Ja aina kuitenkin näitä tilanteita tulee uudelleen..
Jatkan vielä että kun ap kysyi että "pitäisikö istua vieressä" niin valitettavasti vastaus on kyllä - niin kauan kun tuon tasoinen väkivalta on jokapäiväistä niin kannattaa aika intensiivisesti kitkeä se pois. Sitten ei nimenomaan sen jälkeen tarvitse istua vieressä.
En lukenut kuin eka sivun viestejä.
Jos et saa neuvolasta apua, niin ota yhteyttä perheneuvolaan. Sieltä saat varmasti muutenkin paremman avun tällaiseen.
Lapsi terapiaan. Ei kenenkään kurkkuun käydä kiinni. Jos äiti ei saa tuon ikäistä kuriin, niin tilanne on kauhea parin vuoden päästä. Aloittajan viesteistä tulee se kuva, että on liian lepsu äiti. Saako tyttö mitään rangaistuksia väkivaltaisesta käytöksestä?
Vierailija kirjoitti:
Juu.. Miten toimin, no kerron että pitää tulla äidin luo ja selvitellään yhdessä tilannetta jos tuntuu että kiehuu yli. Jos on jo sattunut ja tapahtunut koitan tietysti lohduttaa pikkuveljeä mutta.. Yleensä siinä on ollut joku tilanne mihin tietysti sisko reagoi, en ihmettele toisaalta sitä yhtään että reagoi, mutta reagoi väkivaltaisesti ja liian voimakkaasti.
Yleensä sitten lähtee molemmat jäähylle ja sitten jutellaan.
Tyhmästi teen siinä että joskus hermostun ja turhaudun, huudan ja kiljun jos tilanteita ollut useita.. Kun tuntuu että ei mene perille, että ei tarvi tapella eikä varsinkaan käydä kiinni.Mikä se on se raja, kun sanon kerta toisensa jälkeen että ei saa, kerron että toiseen sattuu ja voi käydä pahasti, jäähy ja keskustelua. Ja aina kuitenkin näitä tilanteita tulee uudelleen..
Jossakin vaiheessa tulee hetki, kun selittelyt ja keskustelut saa riittää ja se on vaan jäähylle ilman sen kummemmpia mukinoita, jäähyn päätteeksi voi kysyä lapselta itseltään, että miksi joutui jäähylle, mutta ei sitä loputtomiin tarvitse vanhempien jankata syitä isolle tytölle.
Suosittelen että hakeudutte perheneuvolaan, ehkä tytölänne on jokin neurologinen häiriä tai jopa taipumusta psykopatiaan, jolloin olisi ehdottoman tärkeää, että häntä kodellaan juuri oikealla tavalla, jotta hänestä tulisi kunnon ihminen ja saisi "empaattisuuden" opeteltua ns. ulkoa koska ei välttämättä siihen luonnostaan kykene. En nyt sano että tuosta juuri olisi kyse, mutta kyllä sellaisiakin lapsia syntyy tänä päivänäkin ja tarvitsevat tukea olemiselleen, eivät syyttelyitä ja kauhistelua.
Ja jotta ei jäisi turhan pehmo kuva niin kyllä minusta pitää myös sanoa selkeästi ja napakasti millainen käytös ei vaan käy. Mutta se ei yksistään tuota meillä tässä asiassa tulosta (lapsi on muuten melko tottelevainen tapaus), niin arvioin että kyse on enemmän osaamisesta kuin haluaisesta ja silloin jos lapsi ei reaktiota hallitse niin käskeminen ei auta. Vaan sekä pitää auttaa oppimaan tai poistaa tarvittaessa jonkin verran niitä tekijöitä jotka vaikeuttaa asiaa harjoitteluvaiheessa (esim. epätasapuolisuuden tunnetta aiheuttavat asiat, liian "ison lapsen" odotukset muissa asioissa).