Suomessa pitäisi palata vanhoihin suomalaisiin muinaisuskontoihin
En ymmärrä, miksi ihan vieraalle jostain kaukaa lähi-idästä tulleelle uskonnolle on annettu Suomessa erityisasema.
Ehdotan, että järjestetään uskonpuhdistus ja palataan takaisin alkuperäisiin suomalaisiin uskontoihin.
Kommentit (40)
Eikä pelkästään uskonnosta, vaan myös kaikista muista kansainvälisestä vaikutteista ja tuotteista esim. musiikista, elokuvista, autoista, teknologiasta, vaatteista, elintarvikkeista, autoista.
Olkaamme omavaraisia ja alkuperäiseen tapoihin kangistuneita ja näin Suomi lähtee nousuun ja onnellisuus ja rakkaus täyttää sydämemme.
Ja kaikenlainen matkustelu, oman kotikylän/kaupungin ulkopuolelle pitäisi myös kieltää.
Onko mitään mihin palata? Suomalaisesta muinaisuskosta tiedetään niin vähän että tuskin tuosta mitään uskontoa saisi rekonstruioitua. Tosin tämähän ei estä kaikenlaisia villejä mielikuvitukseen perustuvia uusmuinaisuskoja. Mielikuvitukseenhan ne vanhatkin uskonnot perustuvat.
Miten niin moni suomalainen onkin onnistuttu aivopesemään niin, että evlut-olisi muka "ainoa oikea" uskonto? Esim. Aasiassa ei olla moisesta kuultukaan. Miljardikaupalla helvettiin joutuvia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Tätä moni nykyuskovainen ei muista tai ei ainakaan halua muistaa:
"Nykyisistä juhlapyhistä laskiainen, helasunnuntai, juhannus, pyhäinpäivä ja joulu olivat alun perin suomalaiseen alkuperäisuskontoon kuuluneita juhlia."
Ei kannata ottaa todesta kaikkea mitä Wikipediasta löytää...
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ottaa todesta kaikkea mitä Wikipediasta löytää...
Noin yleisesti pidän wikipediaa huomattavasti luotettavampana kuin av-palstaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taas tää sama keskustelu... Joo kristilliset juhlat on sijoitettu samoille ajankohdille kuin muiden uskontojen juhlat. Joulu ei ole nimenomaan Suomessa ollut muinaisuskonnon / muiden tapojen juhlapäivä. Kekri sen sijaan on ollut ja sen tapoja on siirtynyt joulun aikaan samalla kun suomalaiset ovat jättäneet kekrin juhlinnan vähemmälle.
Joulu on ikiaikainen keskitalven juhla, eikä se liity kristinuskoon millään tavalla.
Taitaa olla se sama junnuttaja, joka ei millään pysty käsittämään että saman päivän voi jakaa useammankin uskomusjärjestelmän mukainen juhla. Kerrataanko se keskustelu, jonka kävimme toistta viikkoa sitten ja joka nyt on poistatettu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ottaa todesta kaikkea mitä Wikipediasta löytää...
Noin yleisesti pidän wikipediaa huomattavasti luotettavampana kuin av-palstaa...
Minäkin pidän Ladaa parempana autona kuin Mossea. Noin yleisesti niinku.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin moni suomalainen onkin onnistuttu aivopesemään niin, että evlut-olisi muka "ainoa oikea" uskonto? Esim. Aasiassa ei olla moisesta kuultukaan. Miljardikaupalla helvettiin joutuvia ihmisiä?
Kuka sinusta on tehnyt noin putkiaivoisen ja kapeakatseisen luulijan? Ev.lut on kirkkokunta josta sanotaan, että siinä ei ole seiniä ja kattona on taivas. Eli kyllä tilaa on monenlaisille näkemyksille. On aika typerää luulla, että muut luulee niin kuin sinä luulet heidän luulevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taas tää sama keskustelu... Joo kristilliset juhlat on sijoitettu samoille ajankohdille kuin muiden uskontojen juhlat. Joulu ei ole nimenomaan Suomessa ollut muinaisuskonnon / muiden tapojen juhlapäivä. Kekri sen sijaan on ollut ja sen tapoja on siirtynyt joulun aikaan samalla kun suomalaiset ovat jättäneet kekrin juhlinnan vähemmälle.
Joulu on ikiaikainen keskitalven juhla, eikä se liity kristinuskoon millään tavalla.
Joulun aika on ollut keskitalven juhla myös aikoina ennen kristinuskoa, mutta ei Suomessa. Joulu tuli Suomeen vasta kristinuskon myötä. Meillä on sitä ennen juhlittu kekriä.
Se ei oikein tue teoriaasi, että joulu-sanan tausta nimenomaan suomen ja ruotsin kielissä ei viittaa kristukseen, vaan "pyörään" (auringon pyörä tms), joka taas viittaa siihen, että juhla on kristinuskoa vanhempi auringon kiertoon liittyvä juhla.
Milloin sana joulu on lainattu mielestäsi suomen kieleen?
Kaikki kiinnostuneet, käykää tutustumassa Taivaannaulan fb-sivuun! Siellä on tietoa suomalaisista perinteistä liittyen mm. vuodenkiertoon.
Itse en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdistykseen, enkä hirveän paljon tiedä millaista suomalainen muinaisuskonto on ollut, mutta onhan siitä säilynyt monia tapoja ihan 1900-luvulle asti, sekoittuen kristinuskoon. Harjoitan kuitenkin jonkinlaista vanhaa suomalaista uskonnollisuutta, osan tavoista olen kuullut lähes 90-v äidiltäni, hän puolestaan oli oppinut tavat isältään, joka oli mm. parantaja. Uskontoni on kai jonkinlaista luonnonuskontoa. Arjessa näkyy esim. siten, että meillä vietetään kekriä, jouluakin vietetään, talvipäivänseisauksena. Silloin juhlitaan sitä, että päivä lähtee taas pidentymään. Juhannus on meillä Ukon juhla. Osa uskonnostani on muodostunut itsekseen, ihan mutuna.
Kunnioitan vainajia ja uskon, että he ovat kuolemansa jälkeen lähellä läheisiään ja olen heitä tavannutkin heidän kuolemansa jälkeen. Vainajat voivat joissakin tapauksissa myös auttaa tänne jääneitä. Meillä on pihassa myös haltijakuusi ja pyhiä pihlajia. Suuri kivi takapihamme metsässä on "uhrikivi", jonne mm. vien syksyllä jyviä. Meillä on myös kodinhaltija, kotitonttu ja saunatonttuja. Talossamme on myös "alttari", jonkä äärellä hiljennyn. Siinä on aina vuodenajan mukaisia kukkia, talvella esim. katajan tai männyn oksia, nyt on hiirenkorvalla olevia koivunoksia. Lisäksi kiviä, jotka olen löytänyt luonnossa kulkiessani ja minusta on tuntunut, että tämä kivi minun pitää poimia mukaani. On myös simpukoita, oksia, kaarnaa, välillä voi olla sammalta tai jäkälää. Alttarilla on myös kynttilöitä.
Keväällä teen tietyt rituaalit, kun teen kasvimaata, istutan taimia, kylvän kukkia. Samoin syksyllä sadonkorjuun aikaan. Kuin myöskin mennessäni marja- tai sienimetsään. Kuljen paljon luonnossa ja elän kiinteässä yhteydessä siihen, aistin luonnon hyvin voimakkaasti. Pyrin elämään luontoa kunnioittaen ja niin, etten sitä turhaan rasita. Luonto antaa meille elämän ja se jo itsessään on jumallista ja kunnioitettavaa ja aihe jokapäiväiseen kiitokseen. Kiitollisuus ja sopusoinnussa eläminen ovat uskontoni tärkeät asiat. Ja omastaan jakaminen muille, sillä uskon, että me kaikki olemme yhtä ja yhdessä olemme Jumaluus, kaikenläpäisevä elämän energia. Energiaa voimme käyttää vapaan tahdon mukaisesti, hyvään tai pahaan. Minä haluan käyttää sitä hyvään ja siksi teen ns. energiahoitoa ihmisille, eläimille ja luonnolle.

Sittenhän tuo auringonkierron juhla ei ole mikään alunperin suomalainen juhla. Miksi alkuperäiselle suomlaiselle juhlalle oltaisiin lainattu nimi ruotsin kielestä? Auringonkierron juhlasi on yhtä lailla lainatavaraa täällä kuin kristillinen joulukin.

Keskitalven juhlaa on vietetty tietysti muuallakin ja joulu/jul/yule-tyypisiä sanoja on siitä käytetty. Osassa kieliä kuitenkin kristinuskon myötä keksittiin joululle uusi kristus-pohjainen sana, jotta vanha pakanallinen juhla voitaisiin paremmin häivyttää. Suomessa ja Skandinaviassa käytetään edelleen vanhaa sanaa, joka ei liity kristinuskoon.
Vierailija kirjoitti:
Minusta meidän pitäisi luopua ihan kaikista suomen rajojen ulkopuolelta tulleista vaikutteista. Kuten nyt vaikka mausteisesta ruuasta ja popmusiikista (ja toki monesta muustakinmusiikkityylistä) ja vaikka demokratiasta.
ja lukutaidosta ja lääketieteestä ja kouluista ja autoista ja tietotekniikadta ja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taas tää sama keskustelu... Joo kristilliset juhlat on sijoitettu samoille ajankohdille kuin muiden uskontojen juhlat. Joulu ei ole nimenomaan Suomessa ollut muinaisuskonnon / muiden tapojen juhlapäivä. Kekri sen sijaan on ollut ja sen tapoja on siirtynyt joulun aikaan samalla kun suomalaiset ovat jättäneet kekrin juhlinnan vähemmälle.
Joulu on ikiaikainen keskitalven juhla, eikä se liity kristinuskoon millään tavalla.
Joulun aika on ollut keskitalven juhla myös aikoina ennen kristinuskoa, mutta ei Suomessa. Joulu tuli Suomeen vasta kristinuskon myötä. Meillä on sitä ennen juhlittu kekriä.
Se ei oikein tue teoriaasi, että joulu-sanan tausta nimenomaan suomen ja ruotsin kielissä ei viittaa kristukseen, vaan "pyörään" (auringon pyörä tms), joka taas viittaa siihen, että juhla on kristinuskoa vanhempi auringon kiertoon liittyvä juhla.
Joo mutta ei suomalaisten vaan skandinaavien "hjul".

Tai englantilaisten Yule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taas tää sama keskustelu... Joo kristilliset juhlat on sijoitettu samoille ajankohdille kuin muiden uskontojen juhlat. Joulu ei ole nimenomaan Suomessa ollut muinaisuskonnon / muiden tapojen juhlapäivä. Kekri sen sijaan on ollut ja sen tapoja on siirtynyt joulun aikaan samalla kun suomalaiset ovat jättäneet kekrin juhlinnan vähemmälle.
Joulu on ikiaikainen keskitalven juhla, eikä se liity kristinuskoon millään tavalla.
Joulun aika on ollut keskitalven juhla myös aikoina ennen kristinuskoa, mutta ei Suomessa. Joulu tuli Suomeen vasta kristinuskon myötä. Meillä on sitä ennen juhlittu kekriä.
Se ei oikein tue teoriaasi, että joulu-sanan tausta nimenomaan suomen ja ruotsin kielissä ei viittaa kristukseen, vaan "pyörään" (auringon pyörä tms), joka taas viittaa siihen, että juhla on kristinuskoa vanhempi auringon kiertoon liittyvä juhla.
Sittenhän tuo auringonkierron juhla ei ole mikään alunperin suomalainen juhla. Miksi alkuperäiselle suomlaiselle juhlalle oltaisiin lainattu nimi ruotsin kielestä? Auringonkierron juhlasi on yhtä lailla lainatavaraa täällä kuin kristillinen joulukin.
Keskitalven juhlaa on vietetty tietysti muuallakin ja joulu/jul/yule-tyypisiä sanoja on siitä käytetty. Osassa kieliä kuitenkin kristinuskon myötä keksittiin joululle uusi kristus-pohjainen sana, jotta vanha pakanallinen juhla voitaisiin paremmin häivyttää. Suomessa ja Skandinaviassa käytetään edelleen vanhaa sanaa, joka ei liity kristinuskoon.
Juujuu, mutta pointti on se, että sana joulu ei ole Suomessa se alkuperäinen sana, koska se on ilmiselvä laina skandinaavisesta sanasta pyörälle. Jos nimi on lainaa, niin se kertoo aika hyvin että nimen kuvaama ilmiökin on lainaa. Se keskitalven juhla josta puhut, ei ole meille mikään alkuperäinen juhla. Muutenhan meillä olisi sille oma nimi.
Vierailija kirjoitti:
No saat uskoa mihin huvittaa, mutta Suomessa mielestäni pitäisi palata ateismiin.
Esi-isämme eivät uskoneet jumaliin. Usknnot muodostuivat vasta myöhään. Kenties n. 100 000 vuotta sitten. Esi-isämme ja -äitimme tulivat miljoonia ja miljardeja vuosia toimeen ilman uskontoa. Ei ole mitään todisteita että esim. 2 miljoonaa vuotta sitten eläneillä hominideilla olisi ollut uskonto, tai hirmuliskojen sukupuutosta selvinneillä päästäisen tai hiiren kokoisilla nisäkkäillä.
Nyt olet kyllä lintsannut koulusta vuosikausia! :D
Ihmisiä ei ole maapallolla todellakaan ollut miljardeja vuosia. Hirmuliskot eivät ole esi-isiämme. Eikä kuulosta järkevältä pitää "esi-isinä" jotain satojen miljoonien vuosien takaista nisäkästäkään tai edes jotain hominidia kuten esim. australopithecustakaan.
Eiköhän laajin esi-isien ja äitien määritelmä, jota edes jonkinlaisella logiikalla voi käyttää, olisi ensimmäiset nykyihmiset, jotka elivät vasta n. 200 000 vuotta sitten.
Yllättäen uskonto tai sen tyyppiset ilmiöt ovat aina kuuluuneet ihmiskulttuureihiin niin kauas historiaan kun tiedämme, eli jo noilla ensimmäisillä nykyihmisillä oli tapana maalata kasvonsa punaisella rautaiksidilla, mikä viittaa ritualistiseen käyttöön ja siten jonkinlaisiin uskonnollisiin käsityksiin. Uskonto on myös yksi tärkeimpiä ihmisen eläimistä erottavia piirteitä.
Jo Neaderthalin ihmisillä oli hautaamiseen liittyviä rituaaleja, joka viittaa käsityksiin tuonpuoleisesta ja siten eräänlaisestä uskonnosta. Sitä kautta yllättäen uskonto ilmiönä on hyvin kiinteästi ihmisyyden piirre.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei taas tää sama keskustelu... Joo kristilliset juhlat on sijoitettu samoille ajankohdille kuin muiden uskontojen juhlat. Joulu ei ole nimenomaan Suomessa ollut muinaisuskonnon / muiden tapojen juhlapäivä. Kekri sen sijaan on ollut ja sen tapoja on siirtynyt joulun aikaan samalla kun suomalaiset ovat jättäneet kekrin juhlinnan vähemmälle.
Joulu on ikiaikainen keskitalven juhla, eikä se liity kristinuskoon millään tavalla.
Joulun aika on ollut keskitalven juhla myös aikoina ennen kristinuskoa, mutta ei Suomessa. Joulu tuli Suomeen vasta kristinuskon myötä. Meillä on sitä ennen juhlittu kekriä.
Se ei oikein tue teoriaasi, että joulu-sanan tausta nimenomaan suomen ja ruotsin kielissä ei viittaa kristukseen, vaan "pyörään" (auringon pyörä tms), joka taas viittaa siihen, että juhla on kristinuskoa vanhempi auringon kiertoon liittyvä juhla.
Joulu on lainasana. Se on tullut samalla kun (kristillistä) joulua on meillä ylipäätää alettu viettää.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kiinnostuneet, käykää tutustumassa Taivaannaulan fb-sivuun! Siellä on tietoa suomalaisista perinteistä liittyen mm. vuodenkiertoon.
Itse en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdistykseen, enkä hirveän paljon tiedä millaista suomalainen muinaisuskonto on ollut, mutta onhan siitä säilynyt monia tapoja ihan 1900-luvulle asti, sekoittuen kristinuskoon. Harjoitan kuitenkin jonkinlaista vanhaa suomalaista uskonnollisuutta, osan tavoista olen kuullut lähes 90-v äidiltäni, hän puolestaan oli oppinut tavat isältään, joka oli mm. parantaja. Uskontoni on kai jonkinlaista luonnonuskontoa. Arjessa näkyy esim. siten, että meillä vietetään kekriä, jouluakin vietetään, talvipäivänseisauksena. Silloin juhlitaan sitä, että päivä lähtee taas pidentymään. Juhannus on meillä Ukon juhla. Osa uskonnostani on muodostunut itsekseen, ihan mutuna.
Kunnioitan vainajia ja uskon, että he ovat kuolemansa jälkeen lähellä läheisiään ja olen heitä tavannutkin heidän kuolemansa jälkeen. Vainajat voivat joissakin tapauksissa myös auttaa tänne jääneitä. Meillä on pihassa myös haltijakuusi ja pyhiä pihlajia. Suuri kivi takapihamme metsässä on "uhrikivi", jonne mm. vien syksyllä jyviä. Meillä on myös kodinhaltija, kotitonttu ja saunatonttuja. Talossamme on myös "alttari", jonkä äärellä hiljennyn. Siinä on aina vuodenajan mukaisia kukkia, talvella esim. katajan tai männyn oksia, nyt on hiirenkorvalla olevia koivunoksia. Lisäksi kiviä, jotka olen löytänyt luonnossa kulkiessani ja minusta on tuntunut, että tämä kivi minun pitää poimia mukaani. On myös simpukoita, oksia, kaarnaa, välillä voi olla sammalta tai jäkälää. Alttarilla on myös kynttilöitä.
Keväällä teen tietyt rituaalit, kun teen kasvimaata, istutan taimia, kylvän kukkia. Samoin syksyllä sadonkorjuun aikaan. Kuin myöskin mennessäni marja- tai sienimetsään. Kuljen paljon luonnossa ja elän kiinteässä yhteydessä siihen, aistin luonnon hyvin voimakkaasti. Pyrin elämään luontoa kunnioittaen ja niin, etten sitä turhaan rasita. Luonto antaa meille elämän ja se jo itsessään on jumallista ja kunnioitettavaa ja aihe jokapäiväiseen kiitokseen. Kiitollisuus ja sopusoinnussa eläminen ovat uskontoni tärkeät asiat. Ja omastaan jakaminen muille, sillä uskon, että me kaikki olemme yhtä ja yhdessä olemme Jumaluus, kaikenläpäisevä elämän energia. Energiaa voimme käyttää vapaan tahdon mukaisesti, hyvään tai pahaan. Minä haluan käyttää sitä hyvään ja siksi teen ns. energiahoitoa ihmisille, eläimille ja luonnolle.
Mä en näe tässä suurta ristiriitaa kristinuskon kanssa. Esimerkiksi marilaisillahan kristinusko ja lunnonusko sekoittuvat yhteen. Ja tuo mainitsemasi Taivaannaula suhtautuu uskontoihin hyväksyvästi ylipäätään.
Ei ihan näinkään. On epäilty, että Homo naledi -niminen ihmislaji olisi harjoittanut rituaalista hautaamista jo 2,5 milj. vuotta sitten. Liittyikö asiaan jumaluskoa tms. on tietysti toinen kysymys. https://en.wikipedia.org/wiki/Homo_naledi
En itse jaottele useimpia uskontoja tai maailmankatsomuksia hyviin tai huonoihin, koska lopulta niiden soveltaminen riippuu kuitenkin aina ihmisen omista lähtökohdista (vapautta rajoittavat ääritapaukset kuten skientologia erikseen). Itse olin pitkään ateisti, mutta kolmekymppisenä kiinnostuin pakanauskonnoista. En kuitenkaan päätynyt suomenuskoiseksi vaan wiccaksi, koska se sopi maailmankuvaani paremmin. Wicca on tietysti näillä rannoilla vielä kristinuskoakin uudempi tulokas.