Feministi. Ihailetko koskaan suomalaismiehen älyä ja ahkeruutta?
Koska aloittamani aiempi ketju on näköjään poistettu eli muistutanpa asiasta uudestaan. Ihan vaan koska ei koskaan nouse esiin tasa-arvokeskustelussa. Eilen uutisissa hehkutettu Zora Biosciences voisi olla mukana myös. Siellä on töissä 8 henkilöä joista 5 on naisia. Perustajat ovat kuitenkin 2 miestä. Ne muut ovat niitä joita älyllinen esikuvani John Rambo kutsuisi termillä "the expendables" eli kutsutaan kyllä bileisiin, mutta ketään ei kiinnosta tulevatko paikalla. Ne voisivat olla joitain muitakin.
Feministi. Ihailetko koskaan suomalaismiehen älyä ja ahkeruutta?
ja jos et niin miksi et? Tarkoitan nyt vaikka Nobelisti Holmströmiä tai mobiilialalla Supercelliä ja Roviota tai Nokiaa. Linuxia johon todennäköisesti sinunkin käyttämäsi Android perustuu. Runsasta sataa pörssin päälistalla noteerattua miesten perustamaa yhtiötä.
Jollan Sailfishiä josta on tulossa Kiinan Android eli oma käyttöjärjestelmä älypuhelimiin, autoteollisuudelle, TV sekä IoT- ja älykelloympäristöihin.
Samaan aikaan, kun Kiinan presidentti vierailee Suomessa, meillä on kunnia kertoa, että Sailfish China -projekti etenee erittäin hyvin ja olemme aloittaneet toteutusvaiheen. Odotustemme mukaan Kiinalla on oma riippumaton, Sailfishiin pohjautuva mobiilikäyttöjärjestelmänsä kuuden kuukauden sisällä", sanoo tiedotteessa Jollan hallituksen puheenjohtaja Antti Saarnio.
Tämä on mainio esimerkki Suomen ja Kiinan teknologisesta yhteistyöstä. Uskon, että tästä poikii useita vastaavia yhteistöitä. Mobiilikäyttöjärjestelmän kehittämiseksi Kiinalle on ollut useita yrityksiä, mutta ne ovat kaikki epäonnistuneet. Käyttöjärjestelmän kehittäminen vaatii useiden vuosien työn, ja on viisaampaa hyödyntää jo olemassa olevaa teknologiaa ja lisensoida se", Saarnio jatkaa.
Vaikka tällaisia miesten perustamia startuppeja joiden maksamilla veroilla sitten kustannetaan sen Sari Sairaanhoitajankin palkat ja jotka monin tavoin edesauttavat ihmisten elämää ja kaikki sinä aikana kun naiset miettivät montako sukupuolta mahtaa olla ja millä nimellä niitä oikein mahdettais sitte kutsua. Naiset ovat lähinnä kunnostautuneet kinaamaan siitä kuinka nämä pääosin miesten tuottamat varat sitten heille parhaiten jaettaisiin erilaisina etuuksina. Kiitosta ei kuulu.
http://www.iltalehti.fi/digi/201703082200082492_du.shtml
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalaisyhtio-loi-googlelle-intranet...
http://www.talouselama.fi/uutiset/talouselaman-kuumimmat-startupit-bluep...
http://yle.fi/uutiset/3-9565073?origin=rss
Cleantech eli "puhdas teknologia" tarkoittaa tuotteita, palveluita, prosesseja ja teknologioita, jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä ja ehkäisevät tai vähentävät liiketoiminnan kielteisiä ympäristövaikutuksia.
Suomessa on noin 2000 cleantech-yritystä. Ala työllistää noin 50 000 henkeä. Cleantech-alan liikevaihto oli vuonna 2012 noin 25 miljardia euroa. Kasvua edellisvuoteen oli 15 %. Suomen tärkeimpiä markkina-alueita ovat Saksa, Kiina, Venäjä ja Intia. Suomalaisten yritysten vahvuuksia ovat erityisesti teollisten prosessien energiatehokkuus, bioenergiaa ja biopohjaiset tuotteet.
Neste on biomuoviratkaisujen rohkea edelläkävijä : Merkittävä osoitus Nesteen uudistustyöstä biomuovin tuotannossa on Ruotsin IKEAn kanssa aloitettu yhteistyö. IKEAn tavoitteena on korvata raakaöljypohjaiset muovit uusiutuvilla ja kierrätetyillä biomuoveilla vuoteen 2020 mennessä.
Onko tämä asia nyt selvä?
Kommentit (67)
Hyvä ap! Sinulla on pippeli! Ja jollain kuuluisilla ja menestyneillä tyypeillä on myös pippeli, ihan kuin sinulla! Mahtava saavutus! Suuret onnittelut sinulle ja pippelillesi!
Ap voisi jatkuvien feministialoutusten kanssa ottaa selville mitä se edes tarkoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Henkilö kirjoitti:
Feminismi(eli tasa-arvo) pyrkii häivyttään sukupuolittuneet asiat pois yhteiskunnasta ja feminismissä(eli tasa-arvossa) siis ihmisen sukupuoli on tärkein asia ihmisessä.
Tasa-arvo on silloin valmis kun yhteiskunnassa ei ole sukupuolirooleja ja että sukupuolten välille on saatu tasainen edustus yhteiskunnan jokaisella osa alueella.
Sukupuolikiintiöit,asennemuutokset ja se että tietoisesti pyritään saamaan naisille ja miehille tasainen edustus yhteiskunnassa on ainoat keinot tasa-arvon edistämiseen.
Feminismi(eli tasa-arvo) on vastakohta sille että ihmisä tulisi kohdella yksilöinä koska koko tasa-arvo lähtee siitä että asiat katsotaan "sukupuolilasien" läpi.
Jos feminismi tarkoittaisi sitä että ihmisiä tulisi kohdella/ajatella yksilöinä niin silloin kävisi niin että naisten asema olisi samanlainen kuin mitä se oli esim 1800-luvulla?
Minun mielestä tasa-arvon pitäisi olla sitä että heikommassa asemassa olevia ihmisiä tulisi auttaa ja että kaikki ihmiset(paitsi rikolliset) ovat yhtä arvokkaita keskenää.Biologia ei ole sukupuolirooli. No voihan tuon alkuperäisen aiheen ymmärtää niinkin, että tasa-arvossa on vielä tekemistä meilläkin. Jos se siis tekee aiheesta hyväksyttävämmän. Miten sukupuolikiintiöt muuten "häivyttävät sukupuolittuneet asiat?" Tasa-arvo voidaan saavuttaa joko miesten vähäisemmällä innovoinnilla ja yritteliäisyydellä tai naisten suuremmalla. Kumpaa sinä kannatat? Koulutustasohan teillä on ollut vähintään yhtä korkea jo vuosikymmeniä ja erilaisia sukupuolittuneita hyväsiskojärjestöjä järjetön määrä. Kummaa siinäkin mielessä kun aina puhutaan niistä hyvä veli-verkostoista. Niitä nyt vaan harva on nähnyt. Naisten kohdalla on toisin. Kaikki eivät edes kuulu Naisjärjestöjen Keskusliittoon.
Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä, joissa on yli 400 000 jäsentä.
Sukupuolikiintiöt ovat tehokkain keino häivyttämään sukupuolittuneet asiat, jos pörssiyhtiön hallituksessa naisten osuus ei ole vähintään 40% vuoteen 2018(voi olla että muistan väärin) mennessä niin silloin kiintiöt astuu voimaan ja tämä tarkoittaa sitä että silloin laki velvoittaa sen että naisia tulee olla hallituksissa suunnilleen yhtä paljon kuin miehiä. Muissa pohjoismaissa käsittääkseni on jo käytössä sukupuolikiintiölaki.
Naiskiintiöitä on jo olemassa myös esim. kuntien/kaupunkien hallituksissa...
Kiintiöitä on käytössä yllättävän monessa paikkaa.
Sukupuoliroolit on ollut ihmisillä käytössä koko ihmishistorian ajan, siitä ei käsittkseni kukaan pysty sanomaan että mikä on "syy" sukupuolirooleille.
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap että jaksat pitää feminismiä pinnalla! Tuot enemmän väkeä meidän tiimiin kun ärsyyntyvät sinuun ja alkavat ottaa asioista oikeasti selvää. Kiitos :)
-Feministi
Ja sitten selviää se, että kaikki mitä pidätte itsestäänselvyytenä, kaikki hyvinvointi, on valkoisen miehen ansiota? Että te olette samalla tasolla kun kiukutteleva länsimainen teini?
Mikä kaikki on valkoisen miehen ansiota? Kerro konkreettisia esimerkkejä.
Kerro mielummin mikä ei ole?
Kävelen kaupungilla, kaikki mitä näen?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ap! Sinulla on pippeli! Ja jollain kuuluisilla ja menestyneillä tyypeillä on myös pippeli, ihan kuin sinulla! Mahtava saavutus! Suuret onnittelut sinulle ja pippelillesi!
:D
Haluaisin nähdä ap:n. En niinkään pippelisyistä, vaan olisi mielenkiintoista nähdä, millainen ihminen syytää päivästä toiseen tällaisia aloituksia.
On varmasti vaikeaa, jos ei ymmärrä arvostaa kummankin sukupuolen saavutuksia eikä käsitä, miten naisia on kohdeltu historian aikana - ja kohdellaan edelleen.
Henkilö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilö kirjoitti:
Feminismi(eli tasa-arvo) pyrkii häivyttään sukupuolittuneet asiat pois yhteiskunnasta ja feminismissä(eli tasa-arvossa) siis ihmisen sukupuoli on tärkein asia ihmisessä.
Tasa-arvo on silloin valmis kun yhteiskunnassa ei ole sukupuolirooleja ja että sukupuolten välille on saatu tasainen edustus yhteiskunnan jokaisella osa alueella.
Sukupuolikiintiöit,asennemuutokset ja se että tietoisesti pyritään saamaan naisille ja miehille tasainen edustus yhteiskunnassa on ainoat keinot tasa-arvon edistämiseen.
Feminismi(eli tasa-arvo) on vastakohta sille että ihmisä tulisi kohdella yksilöinä koska koko tasa-arvo lähtee siitä että asiat katsotaan "sukupuolilasien" läpi.
Jos feminismi tarkoittaisi sitä että ihmisiä tulisi kohdella/ajatella yksilöinä niin silloin kävisi niin että naisten asema olisi samanlainen kuin mitä se oli esim 1800-luvulla?
Minun mielestä tasa-arvon pitäisi olla sitä että heikommassa asemassa olevia ihmisiä tulisi auttaa ja että kaikki ihmiset(paitsi rikolliset) ovat yhtä arvokkaita keskenää.Biologia ei ole sukupuolirooli. No voihan tuon alkuperäisen aiheen ymmärtää niinkin, että tasa-arvossa on vielä tekemistä meilläkin. Jos se siis tekee aiheesta hyväksyttävämmän. Miten sukupuolikiintiöt muuten "häivyttävät sukupuolittuneet asiat?" Tasa-arvo voidaan saavuttaa joko miesten vähäisemmällä innovoinnilla ja yritteliäisyydellä tai naisten suuremmalla. Kumpaa sinä kannatat? Koulutustasohan teillä on ollut vähintään yhtä korkea jo vuosikymmeniä ja erilaisia sukupuolittuneita hyväsiskojärjestöjä järjetön määrä. Kummaa siinäkin mielessä kun aina puhutaan niistä hyvä veli-verkostoista. Niitä nyt vaan harva on nähnyt. Naisten kohdalla on toisin. Kaikki eivät edes kuulu Naisjärjestöjen Keskusliittoon.
Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä, joissa on yli 400 000 jäsentä.
Sukupuolikiintiöt ovat tehokkain keino häivyttämään sukupuolittuneet asiat, jos pörssiyhtiön hallituksessa naisten osuus ei ole vähintään 40% vuoteen 2018(voi olla että muistan väärin) mennessä niin silloin kiintiöt astuu voimaan ja tämä tarkoittaa sitä että silloin laki velvoittaa sen että naisia tulee olla hallituksissa suunnilleen yhtä paljon kuin miehiä. Muissa pohjoismaissa käsittääkseni on jo käytössä sukupuolikiintiölaki.
Naiskiintiöitä on jo olemassa myös esim. kuntien/kaupunkien hallituksissa...
Kiintiöitä on käytössä yllättävän monessa paikkaa.
Sukupuoliroolit on ollut ihmisillä käytössä koko ihmishistorian ajan, siitä ei käsittkseni kukaan pysty sanomaan että mikä on "syy" sukupuolirooleille.
Norjassa on huomattu, että sukupuolikiintiöt ovat paras tapa saada naiset pois operatiivisesta johdosta. Vaikka sinä voisit olla pörssiyhtiön hallituksessa joka kokoontuu ehkä 4 kertaa vuodessa ja kukaan ei huomaisia mitään (no ehkä sininen tukka ja lävärit herättäisivät huomiota). Kokopäivätyötä se ei suinkaan ole, melko prestiisi asema kylläkin. Tyypillisesti ollaan samaan aikaan monenkin firman hallituksessa. Melkein entisellä lääkefirmalla Theranosilla oli mm. pyöreästi 100-vuotiaat Henry Kissinger ja George Shultz sekä Trumpin puolustusministeri Mad Dog Mattis.
Ihailen älykkäitä ja ahkeria ihmisiä sukupuoleen tai kansalaisuuteen katsomatta. Sellaisia jotka käyttävät taitojaan hyvään, en esim. älykkäitä psykopaatteja.
En näe syytä arvostaa suomalaismiehiä kollektiivisesti piirteistä jotka eivät läheskään kaikkia koske, enkä varsinkaan jonkun yksilön saavutusten takia - saavutusten, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai kansalaisuuden kanssa. Muiden saavutuksilla kerskailu ei osoita älykkyyttä.
Mistä johtuu, että nämä keskustelut kulkevat aina samalla lailla?
Käydään persoonan kimppuun.
Jos aloittaja on aina sama henkilö, niin ovatko haukkujat vastaavasti myöskin aina samoja haukkujia?
Niin, naisethan eivät ole koskaan tehneet mitään missään yhteiskunnassa. Huoh. Olisipa ap:n äiti jättänyt yhden asian tekemättä: levittämättä jalkansa ap:n isälle.
Vierailija kirjoitti:
Niin, naisethan eivät ole koskaan tehneet mitään missään yhteiskunnassa. Huoh. Olisipa ap:n äiti jättänyt yhden asian tekemättä: levittämättä jalkansa ap:n isälle.
No kerro mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Typerää tälläinen vastakkain asettelu miehet vastaan naiset. Lopeta jo AP tämä jonninjoutava jorina ja hanki elämä."
Tarkoitus on vaan muistuttaa, ettei se raha kasva puussa ja jonkun se täytyy ensin tienata. Vasta sen jälkeen se voidaan jakaa. Pelastaako Suomi-mies lopulta maailman?
Suomi-mies ei pelasta maailmaa. Jos suurin osa maailman ihmisistä eläisi, kuten Suomi-mies (toki myös nainen, mutta itsepä haluat jostain syystä jankuttaa sukupuolesta), maapallo tuhoutuisi. Suomessa niin kuin muissakin länsimaissa käytetään kohtuuttomasti maapallon resursseja.
Täysin turha kommentti niin pitkään kuin täällä pohjoisessa meitä asuu niin vähän kuin nyt asuu. Me emme tätä palloa tuhoa. Jos tänne tulisi miljoonatolkulla ihmisiä lisää, niin sitten kyllä, pääasiassa kylmyyden ja pimeyden takia.
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap että jaksat pitää feminismiä pinnalla! Tuot enemmän väkeä meidän tiimiin kun ärsyyntyvät sinuun ja alkavat ottaa asioista oikeasti selvää. Kiitos :)
-Feministi
Ja sitten selviää se, että kaikki mitä pidätte itsestäänselvyytenä, kaikki hyvinvointi, on valkoisen miehen ansiota? Että te olette samalla tasolla kun kiukutteleva länsimainen teini?
Mikä kaikki on valkoisen miehen ansiota? Kerro konkreettisia esimerkkejä.
Kerro mielummin mikä ei ole?
Kävelen kaupungilla, kaikki mitä näen?
Hyvin suuri osa näkemistäsi elottomista esineistä ja asioista tai niiden osista ja raaka-aineista on nykypäivänä tuotettu halvemman työvoiman maissa, jossa työväestö ei ole valkoista. Ja jokaisen näkemäsi ihmisen tuottaminen on vaatinut tuhansia enimmäkseen naisten tekemiä hoivatyötunteja, ja niitä kertyy vielä lisää sairauksien ja vanhenemisen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikkopp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap että jaksat pitää feminismiä pinnalla! Tuot enemmän väkeä meidän tiimiin kun ärsyyntyvät sinuun ja alkavat ottaa asioista oikeasti selvää. Kiitos :)
-Feministi
Ja sitten selviää se, että kaikki mitä pidätte itsestäänselvyytenä, kaikki hyvinvointi, on valkoisen miehen ansiota? Että te olette samalla tasolla kun kiukutteleva länsimainen teini?
Mikä kaikki on valkoisen miehen ansiota? Kerro konkreettisia esimerkkejä.
Kerro mielummin mikä ei ole?
Kävelen kaupungilla, kaikki mitä näen?Hyvin suuri osa näkemistäsi elottomista esineistä ja asioista tai niiden osista ja raaka-aineista on nykypäivänä tuotettu halvemman työvoiman maissa, jossa työväestö ei ole valkoista. Ja jokaisen näkemäsi ihmisen tuottaminen on vaatinut tuhansia enimmäkseen naisten tekemiä hoivatyötunteja, ja niitä kertyy vielä lisää sairauksien ja vanhenemisen myötä.
En minä hoivatyön merkitystä vähättele. Koko hyvinvointi on kuitenkin miesten ansiota ja rahoittamaa. Sille en voi mitään, että melkeen kaikki on teetetty jossain halvalla, riistämällä. Kuitenkin sekin on valkoisen miehen aikaansaannosta. Merkittävä lisä länsimaisen naisen elintasoon.
Olen sitä mieltä, että se jonka mielestä tämä ei ole yksi aspekti tasa-arvokeskustelussa, saa itse katsoa peiliin. Jos miesten itse luomat yritykset pärjäävät niin paljon paremmin, niin miksi luulisimme, että työelämässä yleensä asiat menisivät tasan? Jos ero on jopa paljon suurempi näissä kuin palkkatyössä, pitää kysyä kuka naisia yrittäjinä oikein syrjii. Yrittäjän pomo on yrittäjä itse. Tämä ei siis ole kokonaisuudestaan irrallinen asia vaan sillä on applikaatioita laajemminkin.
Linda Liukkaan ja monen muun naisyrittäjän mielestä naiseudesta on startup-yrittäjinä jopa huomattavaa hyötyä. Osaltaan se johtuu siitä, että naisia vaan on niin vähän eli huomataan helpommin.
...Toisenlaisessa tarinassa 13-vuotias Liukas istuu tietokoneella myöhään yöhön. Hän oli saanut isältään kannettavan tietokoneen, jolla sai tehdä mitä lystää. Lankapuhelin tuuttasi varattua, sillä nettiyhteys tuli taloon modeemia pitkin. Vanhemmat eivät rajoittaneet nettiaikaa, paitsi silloin, kun puhelinlasku kilahti kerran tuhanteen markkaan....Teini-ikäiselle Lindalle ei ollut esikuvaa tietokonemaailmassa. Silti hän hiljenee ensimmäistä kertaa koko haastattelun aikana pohtiakseen, miten puhua sukupuolesta. Lasikattoa hän ei ole kohdannut, vaan naiseus on miesvaltaisella alalla ollut toistaiseksi etu.
Vierailija kirjoitti:
Henkilö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilö kirjoitti:
Feminismi(eli tasa-arvo) pyrkii häivyttään sukupuolittuneet asiat pois yhteiskunnasta ja feminismissä(eli tasa-arvossa) siis ihmisen sukupuoli on tärkein asia ihmisessä.
Tasa-arvo on silloin valmis kun yhteiskunnassa ei ole sukupuolirooleja ja että sukupuolten välille on saatu tasainen edustus yhteiskunnan jokaisella osa alueella.
Sukupuolikiintiöit,asennemuutokset ja se että tietoisesti pyritään saamaan naisille ja miehille tasainen edustus yhteiskunnassa on ainoat keinot tasa-arvon edistämiseen.
Feminismi(eli tasa-arvo) on vastakohta sille että ihmisä tulisi kohdella yksilöinä koska koko tasa-arvo lähtee siitä että asiat katsotaan "sukupuolilasien" läpi.
Jos feminismi tarkoittaisi sitä että ihmisiä tulisi kohdella/ajatella yksilöinä niin silloin kävisi niin että naisten asema olisi samanlainen kuin mitä se oli esim 1800-luvulla?
Minun mielestä tasa-arvon pitäisi olla sitä että heikommassa asemassa olevia ihmisiä tulisi auttaa ja että kaikki ihmiset(paitsi rikolliset) ovat yhtä arvokkaita keskenää.Biologia ei ole sukupuolirooli. No voihan tuon alkuperäisen aiheen ymmärtää niinkin, että tasa-arvossa on vielä tekemistä meilläkin. Jos se siis tekee aiheesta hyväksyttävämmän. Miten sukupuolikiintiöt muuten "häivyttävät sukupuolittuneet asiat?" Tasa-arvo voidaan saavuttaa joko miesten vähäisemmällä innovoinnilla ja yritteliäisyydellä tai naisten suuremmalla. Kumpaa sinä kannatat? Koulutustasohan teillä on ollut vähintään yhtä korkea jo vuosikymmeniä ja erilaisia sukupuolittuneita hyväsiskojärjestöjä järjetön määrä. Kummaa siinäkin mielessä kun aina puhutaan niistä hyvä veli-verkostoista. Niitä nyt vaan harva on nähnyt. Naisten kohdalla on toisin. Kaikki eivät edes kuulu Naisjärjestöjen Keskusliittoon.
Naisjärjestöjen Keskusliittoon kuuluu 58 jäsenjärjestöä, joissa on yli 400 000 jäsentä.
Sukupuolikiintiöt ovat tehokkain keino häivyttämään sukupuolittuneet asiat, jos pörssiyhtiön hallituksessa naisten osuus ei ole vähintään 40% vuoteen 2018(voi olla että muistan väärin) mennessä niin silloin kiintiöt astuu voimaan ja tämä tarkoittaa sitä että silloin laki velvoittaa sen että naisia tulee olla hallituksissa suunnilleen yhtä paljon kuin miehiä. Muissa pohjoismaissa käsittääkseni on jo käytössä sukupuolikiintiölaki.
Naiskiintiöitä on jo olemassa myös esim. kuntien/kaupunkien hallituksissa...
Kiintiöitä on käytössä yllättävän monessa paikkaa.
Sukupuoliroolit on ollut ihmisillä käytössä koko ihmishistorian ajan, siitä ei käsittkseni kukaan pysty sanomaan että mikä on "syy" sukupuolirooleille.Norjassa on huomattu, että sukupuolikiintiöt ovat paras tapa saada naiset pois operatiivisesta johdosta. Vaikka sinä voisit olla pörssiyhtiön hallituksessa joka kokoontuu ehkä 4 kertaa vuodessa ja kukaan ei huomaisia mitään (no ehkä sininen tukka ja lävärit herättäisivät huomiota). Kokopäivätyötä se ei suinkaan ole, melko prestiisi asema kylläkin. Tyypillisesti ollaan samaan aikaan monenkin firman hallituksessa. Melkein entisellä lääkefirmalla Theranosilla oli mm. pyöreästi 100-vuotiaat Henry Kissinger ja George Shultz sekä Trumpin puolustusministeri Mad Dog Mattis.
Se, että kiintiöillä pitää pelata, kertoo jo kaiken tarvittavan. Jos ihminen on oikeasti pätevä, mitään kiintiöitä ei tarvita.
MiäsHenkilö kirjoitti:
On ihan turhaa paskaa kysellä tällaisia. Hieman googletat aiheita: Marxism feminism, intersektional feminism ja proletarian feminism, niin ymmärrät ettei tässä ole kysymys minkään asian tajuamisesta. Tämä on sotaa meidän länsimaista kulttuuriamme vastaan.
He haluavat tuhota "valkoisen heteronormatiivisen kulttuurin", sen saman kulttuurin joka lopetti orjuuden ja aloitti humanitäärisen avun, ja on tehnyt eniten hyvää maailmassa. Miksi? No juuri siksi, koska olemme paljastaneet olevamme pehmeitä.
Samaan aikaan meitä uhkaa islamistit ja sehän sopii näille.
Marxilaisuutta ajaa kateus ja epäoikeudenmukaisuuteen uskominen. Uhriutumisesta tulee valuuttaa, ja niinpä mikään määrä järkeä tai logiikkaa ei riitä sitä murtamaan. Itseasiassa feministiproffat ovat itseasiassa syyttäneet kirjaimellisesti logiikan käyttöä epähumaaniksi patriarkkaaliseksi välineeksi sortaa naisia, kun heidän mielestään vain tunneajattelulla on merkitystä, ja sitä ei tietenkään miehillä ole, joten kaikki on sitä yhtä egosentristä tulkintaa yhden asian puolesta.
Minä ennustan, että länsimailla on edessään sisällissota, koska siihen kommunismin kanssa aina ajaudutaan. Jos yrität saada feministin tajuamaan todellisuuden, voisit aivan yhtä hyvin yrittää saada vannoutuneen natsin ymmärtämään juutalaisia juutalaisen suulla.
Minkä takia feministit eivät sitten tajua sitä? Vai haluavatko hekin länsimaalaisuuden tuhoutuvan?

Kyllä! Eivät tietenkään kaikki tietoisesti, mutta joo, sellainen "crash and burn"-ajatus on siellä taustalla, ja sitten rakennetaan se tasapäistävä utopia, jossa "sortajia" rangaistaan.

Sälittäisitkö hieman miten tämä ilmenee?
Miten sinä olisit selittänyt yhdellä viestillä 1920-luvulla sen mihin kansallissosialismi johtaa, niin että ihmiset olisivat asian pystyneet sisäistämään.
Asia ilmenee kun tarkkailee asiaa yhteiskunnan eri osilta, tutustuu siihen miten asiat eteni viimeksi, ja kiinnittää huomiota liikkeen neutraalien ja radikaalien väliseen suhteeseen, ja etenkin instituutioiden asemaa tällä spektrillä.
Ei siis helppoa.
No oliko iltapäivälehden jutussa jokin asiavirhe? En myöskään ymmärrä miten voi anonyymisti vaatia henkilökohtaista arvostusta, mutta ehkä senkin joku osaa selittää. Tarkoitus on vain nostaa asia esiin yhtenä aspektina tasa-arvokeskustelussa ja se taisi tulla esiin jo ekassa viestissä.