Miksi nykyään ydinperhe hajotetaan niin helposti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aivan varma että lapseni ovat kasvaneet onnellisemmiksi rakastavassa uusperheessä kuin ahdistavassa ydinperheessä!

Ei kukaan eroa kevyin perustein! itsekin mietin 2 vuotta mitä teen ja miksi teen kunnes oli vain pakko lähteä sinällään "perushyvästä" liitosta. Ei ollut väkivaltaa, ei alko-ongelmia, pettämisenkin tajusin vasta vuosia myöhemmin mutta ei ollut myöskään keskinäistä arvostusta tai rakkautta. Olin vain vaimo ja äiti, en nainen tai rakastettu. Olin se viimeinen jota huomioitiin perheessä vaikka tein kaikkeni, näkymätön talouskone.

En halunnut tuollaista parisuhteen mallia lapsilleni.  Esikoispoika ehti jo murrosikään kun aloitin uuden suhteen ja hänelle oli ensin vaikea tajuta että arvosuhteet oli kääntyneet toisinpäin. Äiti olikin se jota arvostettiin ja kunnioitettiin, uusi mieheni asetti  minut aina etusijalle ja opetti myös lapsille että onnellisella äidillä on onnelliset lapset. Tämä näkyy nyt poikani omassa liitossa - onneksi!

Olen nyt elänyt tässä toisessa liitossani yli 20v eli tämä on lapsillekin se ainoa perhe huolimatta siitä mihin ovat syntyneet. Omaan isäänsä suhteet ovat ok vaikka ovatkin yhteydessä vain muutaman kerran vuodessa (asuvat 30km säteellä), isä ihan omilla toimillaan myös eron jälkeen aiheutti sen että tunneside ei syntynyt/pysynyt

Miten uusi mies suostui ottamaan lapset kasvatettavaksi? Lasten iät oli? Eikö lapset kapinoinut?

Nykyinen mieheni oli tuolloin kolmikymppinen lapseton mies (5v nuorempi). Hänelle perhe on yksikkö - koska hän halusi minut hän halusi myös lapset. Siinä missä bioisä lopetti oman vastuunsa kuin seinään nykyinen mieheni on huolehtinut lapsista kuin omistaan!

On alusta saakka ollut rakas isähahmo erityisesti tyttärilleni jotka tuolloin olivat 6v ja 12v. Pojalla (tuolloin 15v) oli alussa vaikeampaa koska hän ajatteli että hänen pitää olla lojaali omalle isälleen eikä saa tykätä isäpuolesta. Temperamenttierojakin oli.  Pari vuotta meni vähän hakusessa mutta sittemmin ovat olleet tosi läheisiä ja heillä on ollut ja on yhteisiä intressejä.

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta näkee mikä on naisten arvomaailma nykyisin. Jos arki ei olekaan prinsessaunelmia niin ei muuta kuin liitto päreiksi ja uutta miestä metsästämään. Voin itse avioerolapsena kertoa, että mikään uusperhe ei koskaan voi korvata sitä ydinperhettä. Hyvässä tapauksessa käy kuten nro 31 viestissä, mutta noita hyviä tapauksia on todella harvassa. Suhtaudun varauksella näihin onnellisiin uusperheisiin, Ovathan ne varmaan äidin mielestä onnellisia...

Tosin ihmetyttää että millä perusteella nro 31 on alunperin miehensä valinnut jos ero on tullut melko pian avioliiton solmimisen jälkeen.

Melko pian?? Ehdimme olemaan yhdessä 14 vuotta joten katson että yritin parhaani ihan tarpeeksi kauan. 2 viimeistä vuotta meni eroa harkitessa.

Olimme 19v kun muutimme yhteen, epävarma kun olin itsestäni otin ensimmäisen miehen joka minut huoli. Hyvä mieshän tuo omalla tavallaan oli mutta siinä vaiheessa kun ymmärsin oman arvoni tajusin etten saanut sitä vastakaikua minkä ansaitsin. Ansaitsin olla rakastettu ja arvostettu! Ja vaikka tajusin vasta eron jälkeen että hän oli minua pettänyt jo pitkään sekin olisi ollut ihan hyvä syy erota.

Parisuhde on ihmissuhde siinä missä muutkin. Ja ihmissuhteet vaativat molemminpuolista panostusta tai ne kuihtuvat. Tai suhteet ylipäätänsä, joissa on kaksi osapuolta. Tuo työnantaja-työntekijä on hyvä esimerkki. Molempien tulee tehdä osansa, muutoin suhde puretaan.

Avioliitto ei ole status quo, vaan pitkän suhteen aikana molemmat kasvavat ja muuttuvat ja myös suhde itsessään muuttuu ja muuttaa muotoaan. Jos molemmat eivät sopeudu muutoksiin ja panosta suhteeseen, miksi se eroaisi muista suhteista? Ei kyse ole prinsessaunelmista vaan siitä, että molemmat tekevät osansa ja ovat valmiita tekemään siitä arjesta tarpeeksi hyvää. Mikään muu suhde ei vaikuta arkeesi yhtä paljon kuin pitkä parisuhde. Ja arki = elämäsi.

Entä jos puoliso pahoinpitelee? Onko sekin vain pieni virhe, joka on annettava anteeksi?

Minä olisin antanut miehelle pettämisen anteeksi, mutta mies valitsi toisen naisen. Paha siinä on yksin parantaa liittoa...

Ero 20 v jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan eroa kevyin perustein!

Puhu vain omasta puolestasi. Itse tiedän lähiajalta kaksi tapausta, joissa mies päätti että ei vain huvita enää, vaimo ei enää miellyttänyt (ja voin kertoa, että molemmat näistä naisista ovat todella pehmeitä luonteita ja ihania ihmisiä - itse en olisi niin täysijärkisesti pystynyt toimia tuossa tilanteessa). Kolmikymppisiä pariskuntia, molemmissa perheissä kaksi lasta, jotka kärsivät mielettömästi erosta. Vaimot olisivat olleet valmiita terapiaan, molempien pariskuntien miesosapuolet eivät nähneet mielenkiintoa sellaiseen kun olivat jo päätöksen tehneet - ottamatta asiaa puheeksi etukäteen. Omassa kategoriassani menevät osastoon "ero itsekkäistä lähtökohdista". 

Nykyään luotetaan siihen, että yhteiskunta huolehtii, niin lähdetään heti kun huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos puoliso pahoinpitelee? Onko sekin vain pieni virhe, joka on annettava anteeksi?

Ei ole mitään sääntöä mitä pitää tai ei pidä antaa anteeksi. Mutta jos toinen tekee virheen ja pahoinpitelee, niin samako se jos jonkun toisen mielestä teet virheen ja otat eron? Tuollaisessa suhteessa kun niitä virheitä alkaa tulla niin väliäkö enää yhdellä lisää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan eroa kevyin perustein!

Puhu vain omasta puolestasi. Itse tiedän lähiajalta kaksi tapausta, joissa mies päätti että ei vain huvita enää, vaimo ei enää miellyttänyt (ja voin kertoa, että molemmat näistä naisista ovat todella pehmeitä luonteita ja ihania ihmisiä - itse en olisi niin täysijärkisesti pystynyt toimia tuossa tilanteessa). Kolmikymppisiä pariskuntia, molemmissa perheissä kaksi lasta, jotka kärsivät mielettömästi erosta. Vaimot olisivat olleet valmiita terapiaan, molempien pariskuntien miesosapuolet eivät nähneet mielenkiintoa sellaiseen kun olivat jo päätöksen tehneet - ottamatta asiaa puheeksi etukäteen. Omassa kategoriassani menevät osastoon "ero itsekkäistä lähtökohdista". 

Juu juu ja sitten vaimoillekin tehdään koko ajan selväksi, että niin tekin sitten helposti erositte. Pörröjä ihmisiä joka paikka täynnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan eroa kevyin perustein!

Puhu vain omasta puolestasi. Itse tiedän lähiajalta kaksi tapausta, joissa mies päätti että ei vain huvita enää, vaimo ei enää miellyttänyt (ja voin kertoa, että molemmat näistä naisista ovat todella pehmeitä luonteita ja ihania ihmisiä - itse en olisi niin täysijärkisesti pystynyt toimia tuossa tilanteessa). Kolmikymppisiä pariskuntia, molemmissa perheissä kaksi lasta, jotka kärsivät mielettömästi erosta. Vaimot olisivat olleet valmiita terapiaan, molempien pariskuntien miesosapuolet eivät nähneet mielenkiintoa sellaiseen kun olivat jo päätöksen tehneet - ottamatta asiaa puheeksi etukäteen. Omassa kategoriassani menevät osastoon "ero itsekkäistä lähtökohdista". 

Meilläkin juuri näin. Nyt kun olen käynyt treffeillä muut miehet sanoo että olen viehättävä ja minussa ei ole ikävää ihmistä tippaakaan. Sen sijaan toinen nainen joka tuli väliin on kuin itse Saatana. Koettaa ylipuhua ex miestäni hylkäämään lapsensa, kiristää raha-asioilla ja mies kuulostaa jo katuvan eroa jollain tapaa.

Jep, samaa mieltä. Omat vanhempani erosivat kun olin yläasteella ja kivaa aikaa se ei ollut. Syynä oli äidin lihominen, eli todella ajattelematonta meitä lapsia kohtaan. "Muija on lihonu 10kg, ihan hyvä syy laittaa lapset keskelle avioerokriisiä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta näkee mikä on naisten arvomaailma nykyisin. Jos arki ei olekaan prinsessaunelmia niin ei muuta kuin liitto päreiksi ja uutta miestä metsästämään. Voin itse avioerolapsena kertoa, että mikään uusperhe ei koskaan voi korvata sitä ydinperhettä. Hyvässä tapauksessa käy kuten nro 31 viestissä, mutta noita hyviä tapauksia on todella harvassa. Suhtaudun varauksella näihin onnellisiin uusperheisiin, Ovathan ne varmaan äidin mielestä onnellisia...

Tosin ihmetyttää että millä perusteella nro 31 on alunperin miehensä valinnut jos ero on tullut melko pian avioliiton solmimisen jälkeen.

Ei liitosta lähdetä prinsessaunelmien takia vaan siksi että arki ei vaan toimi. Jos puolisoon ei voi  luottaa ei  parisuhdetta ole eikä kenenkään tarvitse pilata elämäänsä roikkumalla väkisin ihmisestä josta ei välitä  tai johon ei luota.

Toi ydinperhepropaganda on tappavaa, moni  nainen on menettänyt sen  takia henkensä tai terveytensä, puhumattakaan lapsista jotka käyvät samasta syystä traumaterapiassa. Joten älä  tule selittelemään.

Äläpä itse selittele. Kuinkahan moni ero johtuu väkivallasta tai (rappio)alkoholismista? Aika harva. Eiköhän suurin osa eroista ole näitä naisten alulle panemia eroja ihan hyvästä miehestä. Kuvitellaan että arki on sitä kun leikitään kiltisti kotia yhdessä ja mies tekee vähintään puolet kotitöistä, mutta unohdetaan että jonkun pitää tienata rahaa elämiseen. Tietysti sitten on näitä tapauksia, joissa perhe elää tietoisesti sossun rahoilla stressitöntä ja vapaata elämää.

Vierailija kirjoitti:

Oletpa apua kova yleistämään. Mitäs teet siinä tilanteessa, kun olet ollut yksissä miehen kanssa yli 10 vuotta, useamman vuoden nsimisissakin. Sitten syntyy vauva ja mies alkaa kohdella sinua kuin sontaläjää nurkassa. Haukkuu, huutaa, ivaa, pilkkaa. On yöt ties missä. Ja sitten paljastuu, että hänellä on toinen nainen. Mies ei suostu lopettamaan suhdetta, kiistää kaiken ja lähtee.

Kuule, siinä tilanteessa, kun olet vauvan kanssa stressannut tuota käytöstä, pelännyt miestä, pelännyt mitä perheelle käy, pelännyt että tuleeko vielä nyrkista raivokohtauksen aikana, valvonut öitä kun miehestä ei mitään kuulu... niin vaikka se sattuu, ero on tuossa tilanteessa helpotus, lopulta. Eikä tuollainen ilmapiiri ole lapsellekaan hyvä kasvuympäristö.

Ja joka pettää kerran, pettää aina. Uudessakin suhteessa.

Muuten samma mieltä, mutten viimeisestä lauseesta. Pettämistä on niin monenlaista. Ikävä että sinulle niin kävi, muttei se tarkoita että täytyy yleistää.

Vierailija kirjoitti:

Jep, samaa mieltä. Omat vanhempani erosivat kun olin yläasteella ja kivaa aikaa se ei ollut. Syynä oli äidin lihominen, eli todella ajattelematonta meitä lapsia kohtaan. "Muija on lihonu 10kg, ihan hyvä syy laittaa lapset keskelle avioerokriisiä"

Älä satuile. Tiedät itsekin ettei tuo ole se oikea, pohjimmainen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä ketjusta näkee mikä on naisten arvomaailma nykyisin. Jos arki ei olekaan prinsessaunelmia niin ei muuta kuin liitto päreiksi ja uutta miestä metsästämään. Voin itse avioerolapsena kertoa, että mikään uusperhe ei koskaan voi korvata sitä ydinperhettä. Hyvässä tapauksessa käy kuten nro 31 viestissä, mutta noita hyviä tapauksia on todella harvassa. Suhtaudun varauksella näihin onnellisiin uusperheisiin, Ovathan ne varmaan äidin mielestä onnellisia...

Tosin ihmetyttää että millä perusteella nro 31 on alunperin miehensä valinnut jos ero on tullut melko pian avioliiton solmimisen jälkeen.

Ei liitosta lähdetä prinsessaunelmien takia vaan siksi että arki ei vaan toimi. Jos puolisoon ei voi  luottaa ei  parisuhdetta ole eikä kenenkään tarvitse pilata elämäänsä roikkumalla väkisin ihmisestä josta ei välitä  tai johon ei luota.

Toi ydinperhepropaganda on tappavaa, moni  nainen on menettänyt sen  takia henkensä tai terveytensä, puhumattakaan lapsista jotka käyvät samasta syystä traumaterapiassa. Joten älä  tule selittelemään.

Äläpä itse selittele. Kuinkahan moni ero johtuu väkivallasta tai (rappio)alkoholismista? Aika harva. Eiköhän suurin osa eroista ole näitä naisten alulle panemia eroja ihan hyvästä miehestä. Kuvitellaan että arki on sitä kun leikitään kiltisti kotia yhdessä ja mies tekee vähintään puolet kotitöistä, mutta unohdetaan että jonkun pitää tienata rahaa elämiseen. Tietysti sitten on näitä tapauksia, joissa perhe elää tietoisesti sossun rahoilla stressitöntä ja vapaata elämää.

Kummallista että se "arki" sitten onnistuu toisen kanssa ihan täydellisesti?? Tottakai kumpikin tekee osuutensa kotitöistä ja kodin ulkopuolellakin täyttä päivää (kuten molemmissa liitoissani). Mutta molemmat jaksaa silti huolehtia parisuhteesta ja saa siitä tyydytystä?? Jos vain yksin yrittää eikä saa vastakaikua niin mitä järkeä siinä on?

31

Vierailija kirjoitti:

Jep, samaa mieltä. Omat vanhempani erosivat kun olin yläasteella ja kivaa aikaa se ei ollut. Syynä oli äidin lihominen, eli todella ajattelematonta meitä lapsia kohtaan. "Muija on lihonu 10kg, ihan hyvä syy laittaa lapset keskelle avioerokriisiä"

Aika pinnallinen syy erota!