Yksinäisyydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vastaavia kokemuksia enkä ymmärrä kirjoitustasi. Olet yksin etkä tapaa ihmisiä, sosiaalisuus ahdistaa, mutta tapaat uuden naisen joka viikko ja kaverisi matkustavat katsomaan sinua? Kuulosta siltä että sinulla on enemmän sosiaalista elämää kuin minulla.

Mua jotenkin ihmetyttää, että tämä kommentti on saanut eniten yläpeukkuja. Aivan kuin nämä ihmiset eivät edes olisi lukeneet koko aloitusta kunnolla ajatuksella läpi. 

Luin kyllä. Mutta aloittajalla on silti tosi monta ihmistä jotka välittävät hänestä ja jopa matkustavat tapaamaan häntä. Minusta se on paljon,kun itsellä on vain puoliso, ja hänen lisäkseen yksi ystävä jota näen ehkä 2-3 kertaa vuodessa, kunhan itse matkustan häntä tapaamaan. Aplla oli perhe ja useita ystäviä. Minun näkökulmastani paljon sosiaalisempi kuin oma elämäni, enkä näe tuossa mitään outoa.

Näin on, ja kuten totesin, tapaan Suomen ystäviäni (2-3kpl) ja perhettäni noin kymmenen päivän ajan vuodessa. Minusta luku on sangen pieni, mutta on toki paljon ihmisiä, joilla luku on vielä pienempi. Olen todella tyytyväinen tilanteeseeni, se sopii minulle hyvin ja ymmärrän, että on paljon ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä omaansa. On kuitenkin kohtuullista sanoa, että  asun ns. yksinäisyydessä (solitude) jos tapaan läheisiäni kymmenenä päivänä 365:stä. Prosenttiluku ei varsinaisesti päätä huimaa.

ap

Nämä ihmiset kuitenkin ovat sinulle ns henkisesti läsnä, eikö niin? Olet varmaan heihin yhteydessä, voit soittaa jos jokin painaa mieltä, jne jne. Ei silloin se samassa tilassa oleminen ole se juttu - sinulla on useita läheisiä ihmisiä, jotka haluavat tavata sinua ja olla yhteydessä. Silloin on vaikea nähdä sinua millään määritelmälla yksinäisena, vaikka fyysisesti vietätkin ison osan ajasta yksin. Sellainen ihminen joka asuu ihmisten keskellä voi kuitenkin olla paljon yksinäisenpi, jos hänellä ei ole tuollaisia välittäviä ihmisiä, vaikka fyysisiä kontakteja olisikin. Minusta siis näkökulmasi yksin olemiseen on aika rajoittunut, kun lasket sen vain fyysisenä yksin olona.

Vierailija kirjoitti:

Osaisitko ap antaa vinkkejä miten muuttaa negatiivinen yksinäisyys tuollaiseksi sinunkaltaiseksi positiiviseksi yksinäisyydeksi? Koen olevani yksinäinen susi, en halua seurustella, en laajaa tuttavapiiriä, olen todella introvertti... mutta silti yksinäisyys on mulle enemmän negatiivista.

Toisekseen, miten sun sosiaaliset taidot pysyy tallella? Mull ne ovat selkeästi heikentyneet muutaman vuoden aikana ja nykyään tuntuu jo todella vaikealta olla tekemisissä ihmisten kanssa.

En osaa tuohon vastata, koska olen lapsesta asti aina viihtynyt yksin enkä ole koskaan kokenut yksinäisyyttä negatiivisena asiana. (Tosin tiedostan, että joillain se ilmenee negatiivisena). 

Ja mitä tulee sosiaalisiin taitoihin, niin olen kyllä melko kömpelö näissä. Tosin minulle läheiset aiheet kuten kulttuuri ja taide, politiikka jne ovat intohimojani ja jos ja kun esimerkiksi tinder-matchini on kiinnostunut samoista asioista, niin kyllä meillä juttua riittää. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vastaavia kokemuksia enkä ymmärrä kirjoitustasi. Olet yksin etkä tapaa ihmisiä, sosiaalisuus ahdistaa, mutta tapaat uuden naisen joka viikko ja kaverisi matkustavat katsomaan sinua? Kuulosta siltä että sinulla on enemmän sosiaalista elämää kuin minulla.

Mua jotenkin ihmetyttää, että tämä kommentti on saanut eniten yläpeukkuja. Aivan kuin nämä ihmiset eivät edes olisi lukeneet koko aloitusta kunnolla ajatuksella läpi. 

Luin kyllä. Mutta aloittajalla on silti tosi monta ihmistä jotka välittävät hänestä ja jopa matkustavat tapaamaan häntä. Minusta se on paljon,kun itsellä on vain puoliso, ja hänen lisäkseen yksi ystävä jota näen ehkä 2-3 kertaa vuodessa, kunhan itse matkustan häntä tapaamaan. Aplla oli perhe ja useita ystäviä. Minun näkökulmastani paljon sosiaalisempi kuin oma elämäni, enkä näe tuossa mitään outoa.

Näin on, ja kuten totesin, tapaan Suomen ystäviäni (2-3kpl) ja perhettäni noin kymmenen päivän ajan vuodessa. Minusta luku on sangen pieni, mutta on toki paljon ihmisiä, joilla luku on vielä pienempi. Olen todella tyytyväinen tilanteeseeni, se sopii minulle hyvin ja ymmärrän, että on paljon ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä omaansa. On kuitenkin kohtuullista sanoa, että  asun ns. yksinäisyydessä (solitude) jos tapaan läheisiäni kymmenenä päivänä 365:stä. Prosenttiluku ei varsinaisesti päätä huimaa.

ap

Nämä ihmiset kuitenkin ovat sinulle ns henkisesti läsnä, eikö niin? Olet varmaan heihin yhteydessä, voit soittaa jos jokin painaa mieltä, jne jne. Ei silloin se samassa tilassa oleminen ole se juttu - sinulla on useita läheisiä ihmisiä, jotka haluavat tavata sinua ja olla yhteydessä. Silloin on vaikea nähdä sinua millään määritelmälla yksinäisena, vaikka fyysisesti vietätkin ison osan ajasta yksin. Sellainen ihminen joka asuu ihmisten keskellä voi kuitenkin olla paljon yksinäisenpi, jos hänellä ei ole tuollaisia välittäviä ihmisiä, vaikka fyysisiä kontakteja olisikin. Minusta siis näkökulmasi yksin olemiseen on aika rajoittunut, kun lasket sen vain fyysisenä yksin olona.

Olet tavallaan oikeassa, minulla on Suomessa yksi ystävä, jonka kanssa laitan kerran kahdessa viikossa kuulumiset viestillä. Myös sisaruksille ja vanhemmilleni tekstaan kerran kuukaudessa. Tässä mielessä minulla on kyllä yhteyksiä ja tiedän, että siellä jossain on muutama ihminen joka välittää minusta, mutta toisaalta, heillä on oma sosiaalinen elämänsä, puolisot, lapset ja niin edelleen. Heidän elämä poikkeaa omastani melko paljon ja emme ole varsinaisesti "samalla sivulla" joten suhde on paitsi fyysisesti, myös henkisesti varsin etäinen loppuje lopuksi. Ja tämä sopii itselleni erinomaisesti. En halua jakaa asioitani muiden kanssa sillä tavalla kuin normaalisti ystävät / perheenjäsenet kaiketi yleensä ne toisilleen jakavat. 

Tällainen saattaa ehkä ärsyttää niitä, joilla ei ole niitä muutamaakaan, joiden kanssa jakaa omia asioitaan sikäli kun heillä ei ole siihen edes mahdollisuutta. Ymmärrän pointtisi. Tällainen minun "yksinäisyys" on kai oma valintani. Joillain muilla yksinäisillä ei ole edes mahdollisuutta valita.

ap

Tässä taisi olla kyse siitä, että jotku ihmiset viihtyvät paremmin yksin ja hakeutuvat ns. eristyksiin tarkoituksella

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja viihdyn hyvin yksin. Englannin kielessä on olemassa sana "loneliness" ja "solitude", molemmat tarkoittavat yksinäisyyttä, ensimmäinen sanan negatiivisessa muodossa ja jälkimmäinen sanan positiivisessa muodossa, yleisesti ottaen. Solitude kuvaa omaa arkeani erinomaisesti.

Viihdyn siis yksin, mutta en voisi ikinä kuvitella asuvani pienessä kaupungissa, päin vastoin: mitä isompi suurkaupunki, sitä parempi. Täällä ihmiset ovat vain kasvotonta massaa, joka liikkuu paikasta toiseen, minä massan mukana. En tunne ketään, asun pienessä yksiössä erään eurooppalaisen suurkaupungin keskustan tuntumassa. Kaupungin valot ja ihmisten vilske rauhoittaa mieltäni. Minun ei tarvitse tavata ketään ja kenenkään ei tarvitse tavata minua. Seksin nälkäni saan tyydytettyä tinderin kautta. Täällä korkeasti koulutetuille miehillä on kysyntää, sillä isoissa kaupungeissa on tunnetusti paljon korkeasti koulutettuja naisia, jotka kaipaavat kaltaistaan seuraa. Tapaan yleensä uuden naisen kerran viikossa ja tämä riittää minulle. En ole kiinnostunut parisuhteesta. Työskentelen kotoa käsin ja olen kaikin puolin tyyvyväinen elämääni. Suomessa asuvat ystäväni käyvät moikkaamassa kerran tai pari vuodessa ja se on mukavaa. Joulun vietän vanhempieni ja sisarusteni ja heidän puolisoidensa kanssa. Minulla ei ole lapsia enkä niitä kaipaa. En ole kyyninen tai kaltoinkohdeltu, vaan tietyllä tasolla jotenkin yliherkkä. 30 vuotta yritin päästä tästä luonteenpiirtestä eroon ja koitin olla sosiaalinen ja koitin olla ihmisten seurassa ja jutella, mutta se tuntui jotenkin - jos ei ahdistavalta - niin vähintään epämukavalta ja ei-kotoisalta.

Kun täytin viime vuonna 30, lopetin yrittämisen, muutin pois Suomesta ja aloitin tällaisen uuden elämäntavan ja vihdoin viihdyn itseni kanssa ja hyväksyn itseni.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

m30

En voisi ikinä asua pienessä yksiössä, en missään päin maailmaa. Tilaa pitää olla ja avaruutta ja sitä on. Muutoin viihdyn hyvin yksin, yksinäinen en ole.

Vierailija kirjoitti:

Tässä taisi olla kyse siitä, että jotku ihmiset viihtyvät paremmin yksin ja hakeutuvat ns. eristyksiin tarkoituksella

Juu, suomen kieli on muuten rikas ja moniulotteinen, mutta tässä yhteydessä jännästi kovin yksipuolinen kun on vain yksi sana tälle. Loppujen lopuksi ne ihmiset satoja ja satoja vuosia sitten päättivät lähteä vaeltamaan kohti pohjoista, jotka kaipasivat "rauhaa ja yksinäisyyttä" pääytivät enemmän kohti pohjoista. Tietynlainen yksinäisyyden tavoittelu on meillä geeneissä eri tavalla kuin espanjalaisilla tai italialaisilla, jotka tunnetusti viihtyvät seurassa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinäinen ja viihdyn hyvin yksin. Englannin kielessä on olemassa sana "loneliness" ja "solitude", molemmat tarkoittavat yksinäisyyttä, ensimmäinen sanan negatiivisessa muodossa ja jälkimmäinen sanan positiivisessa muodossa, yleisesti ottaen. Solitude kuvaa omaa arkeani erinomaisesti.

Viihdyn siis yksin, mutta en voisi ikinä kuvitella asuvani pienessä kaupungissa, päin vastoin: mitä isompi suurkaupunki, sitä parempi. Täällä ihmiset ovat vain kasvotonta massaa, joka liikkuu paikasta toiseen, minä massan mukana. En tunne ketään, asun pienessä yksiössä erään eurooppalaisen suurkaupungin keskustan tuntumassa. Kaupungin valot ja ihmisten vilske rauhoittaa mieltäni. Minun ei tarvitse tavata ketään ja kenenkään ei tarvitse tavata minua. Seksin nälkäni saan tyydytettyä tinderin kautta. Täällä korkeasti koulutetuille miehillä on kysyntää, sillä isoissa kaupungeissa on tunnetusti paljon korkeasti koulutettuja naisia, jotka kaipaavat kaltaistaan seuraa. Tapaan yleensä uuden naisen kerran viikossa ja tämä riittää minulle. En ole kiinnostunut parisuhteesta. Työskentelen kotoa käsin ja olen kaikin puolin tyyvyväinen elämääni. Suomessa asuvat ystäväni käyvät moikkaamassa kerran tai pari vuodessa ja se on mukavaa. Joulun vietän vanhempieni ja sisarusteni ja heidän puolisoidensa kanssa. Minulla ei ole lapsia enkä niitä kaipaa. En ole kyyninen tai kaltoinkohdeltu, vaan tietyllä tasolla jotenkin yliherkkä. 30 vuotta yritin päästä tästä luonteenpiirtestä eroon ja koitin olla sosiaalinen ja koitin olla ihmisten seurassa ja jutella, mutta se tuntui jotenkin - jos ei ahdistavalta - niin vähintään epämukavalta ja ei-kotoisalta.

Kun täytin viime vuonna 30, lopetin yrittämisen, muutin pois Suomesta ja aloitin tällaisen uuden elämäntavan ja vihdoin viihdyn itseni kanssa ja hyväksyn itseni.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

m30

En voisi ikinä asua pienessä yksiössä, en missään päin maailmaa. Tilaa pitää olla ja avaruutta ja sitä on. Muutoin viihdyn hyvin yksin, yksinäinen en ole.

Isommissa kaupungeissa vuokrataso tapaa olla sen verran korkea, että ei näillä palkoilla tilaa ja avaruutta paljoa saavuteta. Minulle 24m2 on aivan riittävästi onneksi, parvekkeelta näkyy keskuskadulle ja siinä sopii istua iltaisin katsellen ja mietiskellen maailman menoa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vastaavia kokemuksia enkä ymmärrä kirjoitustasi. Olet yksin etkä tapaa ihmisiä, sosiaalisuus ahdistaa, mutta tapaat uuden naisen joka viikko ja kaverisi matkustavat katsomaan sinua? Kuulosta siltä että sinulla on enemmän sosiaalista elämää kuin minulla.

Mua jotenkin ihmetyttää, että tämä kommentti on saanut eniten yläpeukkuja. Aivan kuin nämä ihmiset eivät edes olisi lukeneet koko aloitusta kunnolla ajatuksella läpi. 

Luin kyllä. Mutta aloittajalla on silti tosi monta ihmistä jotka välittävät hänestä ja jopa matkustavat tapaamaan häntä. Minusta se on paljon,kun itsellä on vain puoliso, ja hänen lisäkseen yksi ystävä jota näen ehkä 2-3 kertaa vuodessa, kunhan itse matkustan häntä tapaamaan. Aplla oli perhe ja useita ystäviä. Minun näkökulmastani paljon sosiaalisempi kuin oma elämäni, enkä näe tuossa mitään outoa.

Näin on, ja kuten totesin, tapaan Suomen ystäviäni (2-3kpl) ja perhettäni noin kymmenen päivän ajan vuodessa. Minusta luku on sangen pieni, mutta on toki paljon ihmisiä, joilla luku on vielä pienempi. Olen todella tyytyväinen tilanteeseeni, se sopii minulle hyvin ja ymmärrän, että on paljon ihmisiä jotka eivät ole tyytyväisiä omaansa. On kuitenkin kohtuullista sanoa, että  asun ns. yksinäisyydessä (solitude) jos tapaan läheisiäni kymmenenä päivänä 365:stä. Prosenttiluku ei varsinaisesti päätä huimaa.

ap

Nämä ihmiset kuitenkin ovat sinulle ns henkisesti läsnä, eikö niin? Olet varmaan heihin yhteydessä, voit soittaa jos jokin painaa mieltä, jne jne. Ei silloin se samassa tilassa oleminen ole se juttu - sinulla on useita läheisiä ihmisiä, jotka haluavat tavata sinua ja olla yhteydessä. Silloin on vaikea nähdä sinua millään määritelmälla yksinäisena, vaikka fyysisesti vietätkin ison osan ajasta yksin. Sellainen ihminen joka asuu ihmisten keskellä voi kuitenkin olla paljon yksinäisenpi, jos hänellä ei ole tuollaisia välittäviä ihmisiä, vaikka fyysisiä kontakteja olisikin. Minusta siis näkökulmasi yksin olemiseen on aika rajoittunut, kun lasket sen vain fyysisenä yksin olona.

Aloittajahan varta vasten "halusi" eroon näistä ollakseen "rauhassa" ja lopulta päätyi muuttamaan muualle

Viihdyn hyvin yksin. Mitä kauemmin olen yksin, sitä enemmän toivon, että saisin olla näkemättä muita ihmisiä. Mieheni seura on ainoa jonka voisin säilyttää. Pakosti joutuu näkemään muita ihmisiä kun sukuni on suht läheinen. Ja työelämä siivousalalla kai alkaa viimeistään syksyllä (koulu päättyy nyt keväällä).

Kavereilla en tee mitään. Viimeksi alakoulussa sellaisia oli. Haluan vaan olla kotona ja rentoutua tietokoneen ja kotitöiden parissa.

Kyllä minä ymmärrän ap:n ajatusmaailmaa hyvin. Metropolissa saa olla rauhassa. Pikku pitäjässä on aina sellainan kyräilevä ja juoruileva kyläyhteisö ja toisaalta jos muuttaa ihan johonkin Lapin mökkiin, niin käytännön mukavuudet (kaupassa käynti  yms) on haastavia. Metropolissa sitä voi olla vaan yksi niistä miljoonista eikä kukaa kiinnitä huomiota. Eikö se ollut se idea tässä? Outoa että ihmiset saa tästäkin valittamisen aihetta...

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ymmärrän ap:n ajatusmaailmaa hyvin. Metropolissa saa olla rauhassa. Pikku pitäjässä on aina sellainan kyräilevä ja juoruileva kyläyhteisö ja toisaalta jos muuttaa ihan johonkin Lapin mökkiin, niin käytännön mukavuudet (kaupassa käynti  yms) on haastavia. Metropolissa sitä voi olla vaan yksi niistä miljoonista eikä kukaa kiinnitä huomiota. Eikö se ollut se idea tässä? Outoa että ihmiset saa tästäkin valittamisen aihetta...

Juurikin näin! Ja lisänä vielä se, että en ole aseksuaali, metropolissa on myös valtava määrä vastakkaisen sukupuolen edustajia, jotka kaipaavat kaltaistani seuraa yhdeksi illaksi. Lapin erämaassa tilanne olisi toinen.

ap