On lohdutonta olla melkein nelikymppinen yh-äiti

Kai joskus saat kersat hoitoon niin pääset panemaan? Olethan Tinderissä?

Hommaat jonkun vakihoidon.

No eikä ole mikään ovi sulkeutunut! Munkin ystävä löysi elämänsä rakkauden yli 40-v ja oli sentään neljän lapsen yksinhuoltaja ja ihan tavallisen näköinen. Sulla on elämästä ehkä vielä yli puolet elämättä, joten aikaa on vaikka mihin!

Ap on mies, joka ei saa 'edes' yh:ta.

Minä olin yh:na onnellinen yksinkin, mutta päätin luopua sinkkuudesta, kun löysin täysin etsimättä 42-vuotiaana unelmieni miehen.

Ei mikään ovi ole lopullisesti sulkeutunut. Oletko totaali yh? Vai onko  lapset isälläänkin joskus? Sun täytyy laajentaa "verkostoa" ja sosiaalista piiriä niin että tapaat uusia ihmisiä. Käydä deiteillä.  Mä itse olen päätynyt etsimään itselleni jonkun vakipanon. Jonkun jolta saa hellyyttä ja läheisyyttä ja seksiä. Oma arki on kiireistä ja kuluttavaa. En pystyisi mitään suhdetta hoitamaan tässä rinnalla, mutta kaipaan saada joskus nukahtaa jonkun viereen...

Neljäkymmentä nyt ei ole ikä eikä mikään!

Minä olen 43 v köyhyysrajan alla elävä matalapalkkainen totaaliyh ja elän elämääni oikein tyytyväisenä ilman kumppania. Jos Se Oikea tulee jossain vastaan, mahtavaa. Jos ei, niin sitten ei. Mihinkään huonoon suhteeseen en tyydy, olen onnellinen yksinkin.

Kannattaa luoda itselleen Elämä ilman jatkuvaa uuden suhteen etsintää. Kaikkea haluamaansa ei vaan aina saa, pitää osata löytää elämäniloa muistakin asioista! Elämä on kuitenkin useimmiten ihanaa ja mielenkiintoista, se ilo pitää kuitenkin lopulta löytää omasta itsestä, ei toinen sitä voi antaa.

Kertokaa miten ja mistä löytää vakipano?

Seksi on yliarvostettua.

Mitä mahdat oikein selittää? Mun äiti oli yksinhuoltaja, ja hänelle olisi aina ollut vientiä, ellei olisi itse halunnut pysytellä sinkkuna. Silloin ei edes ollut Tindereitä ym., ja isältä oli hoitoapua turha odottaa treffailun mahdollistamiseksi, koska äijää ei ollut näkynyt sitten mun syntymän. Äiti vaan oli luonteeltaan sellainen, että keksi aina jonkun keinon, jos hän jotakin halusi järjestää. Eikä hänkään ei ollut mikään missi mitoiltaan, vaan ihan tavallinen suomalainen nainen, mutta itsevarma ja määrätietoinen. Hän ei koskaan jäänyt itsesääliin rypemään, eikä sinunkaan pitäisi.

Höpö, höpö ap 😂. Mikään ovi ei ole sulkeutunut. Sulla on vain sellainen päivä nyt 😜.

Yh:n elämä on välillä yksinäistä, etenkin kun ikää on n 40. Siihen pitää vain tottua.

Itse olen 45-v ja minulla on 2x 15 v teiniä. Kaikki juhlapyhät on kurjia, koska kaikki muut (muka) tekee jotain kivaa ja minä odotan yksin lapsia illalla kotiin. Haluan olla saatavilla ja varmistamassa, että he eivät tee typeryyksiä (ryyppää tms). Vappuna olen taas yksin, mutta se on yksi pvä muiden joukossa. Tsemppiä!

Mikä hätä sulla ap. Mä olen yli 40 vuotias yh ja alaikäiset lapset, että oliko se elämä tässä? Toivon, että ei, mutta mihin sitä miestä enää? Mitä av sanoo?

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa miten ja mistä löytää vakipano?

Kelaa menneisyyttäsi, onko siellä joku joka on ollut sinusta kiinnostunut. Varmasti on,

Itse toimin niin että soitin tällaiselle miehelle. Meillä oli ollut sutinaa joskus vuosia aiemmin ja ihan hyvää seksiäkin. Mies oli tuolloin naimisissa ja oli sitä edelleen. Aloimme tapailemaan ja tapailimme niin kauan kun mies menehtyi onnettomuudessa. Suhteemme olisi varmasti jatkunut ellei se olisi päättynyt näin karsealla tavalla. Luin lehdestä onnettomuudesta ja hänen kuolemastaan.

Surin mutten voinut surua kenellekään kertoa, se oli tässä pahinta, kaikki piti kätkeä sisälleen. Miehen puoliso ja perhe ei ole tietoinen suhteestamme.

Tunnen yhden aikanaan nelikymppisen yh-äidin, joka löysi elämänsä rakkauden ja he muuttivat yhteen ja elävät nyt onnellista uusperheen elämää. Tämä tuttuni oli aina täysin varma ettei ikinä löydä enää ketään, mutta toisin kävi.

Ruoho on aina vihreämpää... ilman miestä ollessa tuntuisi kivalta jos olisi mies, mutta sitten kun sellaisen jostain saa napattua, pian huomaa sen paskaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä hätä sulla ap. Mä olen yli 40 vuotias yh ja alaikäiset lapset, että oliko se elämä tässä? Toivon, että ei, mutta mihin sitä miestä enää? Mitä av sanoo?

Jatkan vielä, että kieltämättä pohjimmiltani toivon löytäväni jonkun, mutta en ole valmis näkemään vaivaa sen eteen. En ole tyyppejä, jotka löytävät aina lennosta uuden kumppanin.

Mikään ei ole naiselle niin helppoa kuin löytää mies! Puhumattakaan saada seksiä miehiltä, se se vasta helppoa on. Maailma on täynnä helppoja miehiä. Laatu on sitten eri asia. Lopeta surkeilu ja ala nauttia elämästäsi, olet vielä nuori. Paljon surkeampaa olisi, jos olisit mies, ei olisi juuri toiveitakaan löytää naista ja kohta alkaisi keski-iän vaivat, sydärit ja muut. Kuolema kolkuttelisi jo kovasti ovelle 20 v:n päästä.

Eikö lasten isä osallistu mitenkään lastenhoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Ap on mies, joka ei saa 'edes' yh:ta.

Minä olin yh:na onnellinen yksinkin, mutta päätin luopua sinkkuudesta, kun löysin täysin etsimättä 42-vuotiaana unelmieni miehen.

En ole mies. Tosin samastun ehkä kieltämättä joidenkin nettiin kirjoittelevien nuorten miesten ajatusmaailmaan, kun koen olevani yhtä lohduttomassa tilanteessa. Lisäksi netissä monissa paikoin toitotetaan, kuinka ikäiseni naiset ovat hyödytöntä saastaa, joita kukaan ei halua. En mä edes tapaa ketään missään; arki menee töissä ja vapaa-aika lasten kanssa arkipuuhissa ja lasten harrastuksissa. En käy ikinä baareissa tms. ja Tinderiä en ole edes asentanut kännykkääni. T. Ap

Mitä ihmettä ap? Minä olen 50-vuotias yh, ja minulla on uusi, elämäni ihanin mies, ja upea seksielämä. Rahaa nyt ei ole hassattavaksi asti, mutta muuten elämäni parasta aikaa!

Vierailija kirjoitti:

Olen huomattavasti ikäistäni nuoremman näköinen, mutta en ole mikään huippukaunotar, vaan suunnilleen naapurintyttötasoa...tosin sellaisen kolmekymppisen näköinen. Lapseni ovat leikki-ikäisiä rasavillejä.

Tuntuu pahalta, kun siis ei mulla enää ikinä tule olemaan rakkautta tai läheisyyttä tai seksiäkään. Nukahdan siten, että rutistan tyynyä sylissäni ja ajattelen saavuttamatonta ihastustani ja ajoittain ihastun uudelleen johonkin onnettomasti ja salaa.

Tietty ovi on vain ikäni ja perhetilanteeni vuoksi sulkeutunut takanani, mutta miten tähän fyysisen läheisyyden puuttumiseen oikein tottuu? :(

Minun koko aikuiselämäni more or less. Siihen ei totu, mutta siihen hieman turtuu ja elämä rullailee (ei voi tottua puutteisiin, jotka ovat biologisia). Sulla on elämässä kuitenkin täytettä, keskity niihin. Yksinäisyys on hyvin hyvin hyvin yleistä ja normaalia.