On lohdutonta olla melkein nelikymppinen yh-äiti

Hanki jokin harrastus. Rupea vaikkapa maalaamaan hienoja tauluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä hätä sulla ap. Mä olen yli 40 vuotias yh ja alaikäiset lapset, että oliko se elämä tässä? Toivon, että ei, mutta mihin sitä miestä enää? Mitä av sanoo?

Jatkan vielä, että kieltämättä pohjimmiltani toivon löytäväni jonkun, mutta en ole valmis näkemään vaivaa sen eteen. En ole tyyppejä, jotka löytävät aina lennosta uuden kumppanin.

En mä haluaisi olla yksin, sillä kaipaisin läheisyyttä, hellyyttä ja seksiäkin. Ihmisillä on erilaisia tarpeita; itse taidan olla aika läheisyydenkaipuinen tapaus. Toki suhteessa voi olla itsenäisyyttäkin tietenkin, mutta haluaisin sitä romanttisempaakin puolta elämääni. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Höpö, höpö ap 😂. Mikään ovi ei ole sulkeutunut. Sulla on vain sellainen päivä nyt 😜.

Yh:n elämä on välillä yksinäistä, etenkin kun ikää on n 40. Siihen pitää vain tottua.

Itse olen 45-v ja minulla on 2x 15 v teiniä. Kaikki juhlapyhät on kurjia, koska kaikki muut (muka) tekee jotain kivaa ja minä odotan yksin lapsia illalla kotiin. Haluan olla saatavilla ja varmistamassa, että he eivät tee typeryyksiä (ryyppää tms). Vappuna olen taas yksin, mutta se on yksi pvä muiden joukossa. Tsemppiä!

Voishan sulla olla joku kaveri hengaamassa, jos on samassa tilanteessa olevia :) tai voi mennä selvänä alkuillaksi jonnekin!

Sen neuvon annan, että älkää lähtekö hakemaan mitään "vakipanoja" tai lyhytaikaista suhdetta vain siksi että pitää olla joku. Eikä varsinkaan ketään varattua miestä.

Miettikää mikä tilanne on sitten viiden vuoden kuluttua, kun aikaa on tuhlattu moisiin typeryyksiin ja mahdollisesti jäänyt tosi paha olo koko sotkusta.

Nyt on aika tehdä jotain itseä kehittävää, uusi työ, kurssi tai harrastus tai elämänmuutos. Tai pienetkin asennemuutokset käy, kunhan siitä tulee vähän voittajafiilistä. Sitten kun itsetunto on elämän kolhujen jälkeen taas parempi, on mahdollista löytää se ihan oikea lopun elämän kumppani.

Nelikymppinen yh löytää miehen, jos lakkaa haaveilemasta ydinperheestä, asuntolainaista ja vauvasta. Monelle 40+ miehelle kelpaisi pitkäaikainen suhde, jossa on hyvä olla yhdessä eikä kiire tehdä isoja muutoksia kummankaan elämään. Vyöryttämällä omat toteutumattomat unelmat miehen harteille yh karkottaa kaikki paitsi epäluotettavat sekopäät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on mies, joka ei saa 'edes' yh:ta.

Minä olin yh:na onnellinen yksinkin, mutta päätin luopua sinkkuudesta, kun löysin täysin etsimättä 42-vuotiaana unelmieni miehen.

En ole mies. Tosin samastun ehkä kieltämättä joidenkin nettiin kirjoittelevien nuorten miesten ajatusmaailmaan, kun koen olevani yhtä lohduttomassa tilanteessa. Lisäksi netissä monissa paikoin toitotetaan, kuinka ikäiseni naiset ovat hyödytöntä saastaa, joita kukaan ei halua. En mä edes tapaa ketään missään; arki menee töissä ja vapaa-aika lasten kanssa arkipuuhissa ja lasten harrastuksissa. En käy ikinä baareissa tms. ja Tinderiä en ole edes asentanut kännykkääni. T. Ap

Kuulostat masentuneelta. Se varmaan​ on se perimmäinen ongelmasi. Masentuneena ei näe mitään mahdollisuuksia, ja kaikki tuntuu toivottomalta. Voisitko saada jostain apua lastenhoitoon? Lasten isältä, sukulaisiltasi, kunnalta, MLL:stä? Ehtisit itse harrastaa, levätä tai jotenkin muuten virkistyä. Varmasti nelikymppinen nainen voi saada suhteen tai seksiä, mutta itse pitäisi ensin jotenkin mahdollistaa se. On mentävä ihmisten ilmoille joko Tinderissä, netissä tai oikeassa elämässä. Nelikymppisiä naisia solvaaville nettiteksteille ei kannata antaa mitään painoarvoa. Ei kukaan täyspäinen mies sellaisia kirjoittele. Netissä huutelijat ovat niitä luusereita, jotka eivät tosielämässä naisia edes saa.

1. olet ollut parisuhteessa

2. olet saanut rakkautta

3. olet saanut seksiä (varmaan lukemattomia kertoja)

kilttimies ei välttämättä koe yhtäkään edellämainittua koskaan ja sinä vain valitat "hurjaa" kohtaloasi täällä, häpeä!

Minä on yli 60 -vuotias ja varmasti yksin loppuelämäni niinkuin monet muutkin ikäiseni ja nuorematkin.  Täytyy vain keksiä itselleen omanlaistaan huvitusta mistä kukakin tykkää.  Lisäksi monet eivät enää jaksa  (naiset)  ruveta passaamaan ikäistään tai vanhempaa miestä, kun ovat päässeet nauttimaan yksinolosta.

Vierailija kirjoitti:

Sen neuvon annan, että älkää lähtekö hakemaan mitään "vakipanoja" tai lyhytaikaista suhdetta vain siksi että pitää olla joku. Eikä varsinkaan ketään varattua miestä.

Miettikää mikä tilanne on sitten viiden vuoden kuluttua, kun aikaa on tuhlattu moisiin typeryyksiin ja mahdollisesti jäänyt tosi paha olo koko sotkusta.

Nyt on aika tehdä jotain itseä kehittävää, uusi työ, kurssi tai harrastus tai elämänmuutos. Tai pienetkin asennemuutokset käy, kunhan siitä tulee vähän voittajafiilistä. Sitten kun itsetunto on elämän kolhujen jälkeen taas parempi, on mahdollista löytää se ihan oikea lopun elämän kumppani.

Hyviä neuvoja. Kerrotko omasta kokemuksestasi vai muutenko vain?

Olen ihmetellyt, mikä kiire kaikilla eronneilla on löytää uutta miesseuraa, itse kun nautin myös elämästä ilmankin. Sille ei mahda mitään, jos välillä kiinnostuu jostain, mutta antaa olla, jos onkin varattuja. Kun on kokenut huonon suhteen, ei halua syöksyä seuraavaan. Milloin sitä omaakaa aikaa olisi, jos lasten ollessa isällä pitäisi omistautua kokonaan miehelle?

Kun lapset kasvavat niin arki helpottuu ja hae arkeesi apua. Käyvätkö lapset isällään?Nyt opettele ensin nauttimaan itsestäsi ja lapsistasi. Sulla ei ole kiire minnekään. Kun yksinäisyydestä ja itsenäisyydestä oppii nauttimaankin on parempi pohja aloittaa uutta suhdetta.Mahdollisuus rakastaa toista on ihan eri luokkaa kun on ensin sinut itsensä kanssa.Minä olen lähes 40v ja minua luullaan 25-27-vuotiaaksi, mutta olen kaiken lisäksi sairastunut hyvin pahasti mikä ei ainakaan nosta mahdollisuuksiani löytää hyvä kumppani. Toisaalta ehdokkaita on ollut.Heille sairauteni eikä 5 lastani ole ollut este. Ihan kunnollisia, töissä käyviä miehiä. Este on ollut omassa päässäni ja siksi katsoin paremmaksi tulla ensin sinuiksi itseni kanssa. Ehdin kyllä vielä tapaamaan rakkaudenkin kun sen aika on ja voin nauttia muustakin kivasta mitä elämä tarjoaa kun pelkästään lapsista. Lapset on vain hetken pieniä ja nyt omani alkaa olemaan isoja, enkä kadu päätöstäni. Aika mennyt nopeasti.Vanhin muuttanut jo kotoa pois ja seuraavakin suunnittelee muuttoa. Olen käynyt läpi vastoinkäymisiä sairauksieni kanssa ja käyttänyt paljon energiaa saadakseni apua, vihdoin alkaa tuottamaan tulosta. Pääsen leikkaukseen mikä voi palauttaa jopa työkykyni, ainakin liikuntakykyni huomattavasti paremmaksi. Sain palvelusetelin lastenhoitajaan ja pelkkä tieto avusta on jo paljon. Olen iloinen siitä etten ole sännännyt uuteen suhteeseen vaan ajatellut kerrankin itseäni. Se aika mitä itselleni saan nyt järjestettyä aion pitääkin omanani vielä toistaiseksi.Vakavista sairauksista huolimatta näen tulevan positiivisena. Enää en ole perustamassa perhettä. Eikä mahd.seurustelu tunnu uhraukselta, koska olen ensin ottanut oman aikani ennen suhdetta. Tavoite ettei oma aika ole niin kortilla, että katkeroituisi jos sitä käyttää seurustelukumppaniin vaan se tuntuisi hyvältä.Suosittelen nyt sinullekin pysäyttää tuo itsesäälissä kieriminen sillä se ei sinua auta. Anna itsellesi ennemmin jotain hyvää. Alku voi olla vain suklaalevy ja lempisarja illalla. Tiedät tarvitsevasi nyt hengähdyshetkeä, mutta saadaksesi sen on sinun ehkä tehtävä ensin itse.Edes pyytää kotiapua tmv. Jos olet väsynyt ja uupunut niin hae sairaslomaa, toisille auttaa työnteko ja se kun pääsee hetkeksi kotoa pois.Pohdi mitä ne sinun henkireikäsi olisi ja mikä tärkeintä. Eikä elämä 40-vuotiaana lopu tai omia lapsiaan kannata katsoa esteenä elämällesi. Jos mies nyt heidän vuokseen olisi saavuttamattomissa niin anna olla(toisaalta se kuulosti sinun ennakkoluulolta). Sellainen ei ole sinun arvoisesi. On paljon miehiä keille ei lapset ole mikään este ja sinun hurmaavat lapsesi ovat ansainneet olla hyväksyttyjä. Kaikki on mahdollista aina. Älä siis rakenna itse esteitä. Ei ole myöskään paha elää itselleen ja lapsilleen pari kolme vuottaa. On vapauttavaa esim.kun lapset menevät nukkumaan eikä tarvitse miestä viihdyttää. Lohdutonta on äiti kuka itkee kohtaloaan kun saa olla lastensa kanssa. Ole nainen ylpeä itsestäsi ja ylpeä niistä lapsista keiden kanssa sulla on kunnia saada jakaa elämä.

Läheisyyden kaipuuseen kannattaa etsiä jotain tilalle ja hyväksyä kaipuu, sillä se on normaalia. Jokaisella on elämän aikana tilanne ettei läheisyyttä toivomallaan tavalla saa. Auttaisiko tieto siitä, että et ole ainoa? Ehkä keskustella asiasta jossain?Katso kuntasi sivuilta mitä kaikkea kunnassasi on tarjolla. Itse päästin pienimmät viereeni nukkumaan. Luettiin iltasatua siinä yhdessä ja nukuttiin lähekkäin, jopa ahtaasti. Lapsetkin tarvitsivat sitä sillä heillekin ero aiheutti ja lisäsi huomion tarvetta ja, koska kaikkeen ei päiväaikaan revennyt niin nuo yöt samassa sängyssä antoi läheisyyttä meille kaikille. Itke itkusi ja sitten hymyä pyllyyn siskosen ja uusi, parempi lehti elämässäsi voi kääntyä!

Ihana 30 <3

Öö mikset vaan iloitse elämästä lasten kanssa? Oot jo joltakin mieheltä saanut siittiöt. Ne ovat hoitaneet tehtävänsä. Seksi on yliarvostettua. Miehistä ei ensihuuman jälkeen ole kuin vaivaa, kuten varmaan itsekin totesit, kun erosit lastesi isästä.