Mitä tekisit, jos lapsesi otettaisiin huostaan?

Lapsi voidaan ottaa huostaan myös sen takia että, hän on vaaraksi omalle itselleen/terveydelleen.



Mä olisin surullinen tottakai, jos lapseni otettaisiin pois, oli syy sitten siihen sitten mikä tahansa.

Mä olen hyvä äiti ja jos mun lapset huostaanotettais, olisi tapahtunut kardinaalimunaus. Niin, että ison metelin nostaisin saadakseni lapset takaisin.

sitten kai jossain vaiheessa pitäis alkaa miettiä miten lapset saisi takaisin

jatkaisin elämääni niinkuin ennenkin.

ja voisin käydä päiväkaljalla ja surffailla netissä yökaudet. Kivoja miehiäkin voisin joskus tapailla ja ennenkaikkea tämä jatkuva huolissaanolo loppuisi. Elintaso tosin tippuisi ja joutuisin muuttamaan yksiöön kauemmaksi keskustasta.

Ehkä menisin johonkin vapaaehtoistyöhön ja alkaisin käydä seurakunnan sinkkuilloissa. Ja luultavasti tulisin taas kohta raskaaksi ja olisin taas yh

Itse olisin äärimmäisen surullinen ja masentunut, ja koittaisin kaikin tavoin muuttaa niitä olosuhteita/tekijöitä, joiden takia lapseni on minulta pois otettu. Olivat ne tekijät mitä tahansa, yrittäisin elää siten, että voisin muuttaa niitä ja olla taas lapseni huoltajuuden arvoinen. Todennäköisesti lapseni saaminen takaisin olisi tärkein ja ensisijainen päämääräni siinä vaiheessa, mutta jos ne tekijät, miksi lapsi ei voisi kasvaa luonani olisivat jotain, mitä en voi muuttaa (vaikka joku sairaus, jonka kanssa en pystyisi hoitamaan lastani, ja josta en voisi parantua), sitten yrittäisin hyväksyä sen, että lapsellani on parempi jossain muualla. Olisin yhteydessä lapseeni niin paljon kuin minun sallittaisiin ja pyrkisin siihen, että hän ymmärtää, miksi en voi olla hänen arkiäitinsä ja että rakastan häntä silti ihan yhtä paljon kuin ennekin.



En ymmärrä, miten kukaan äiti voisi jatkaa elämäänsä entiseen malliin, jos lapsi/lapset huostaanotettaisiin! Tai ei tekisi kaikkeaan tilanteen muuttamiseksi.

Silloin voisin nähdä niitä joka viikonloppu.

Saattaa olla edessä ihan oikeasti tuo, koska olen parantumattomasti sairas ja yh.

Surullinen olisin, mutta en siitä masentuisi.

Itse olisin äärimmäisen surullinen ja masentunut, ja koittaisin kaikin tavoin muuttaa niitä olosuhteita/tekijöitä, joiden takia lapseni on minulta pois otettu. Olivat ne tekijät mitä tahansa, yrittäisin elää siten, että voisin muuttaa niitä ja olla taas lapseni huoltajuuden arvoinen. Todennäköisesti lapseni saaminen takaisin olisi tärkein ja ensisijainen päämääräni siinä vaiheessa, mutta jos ne tekijät, miksi lapsi ei voisi kasvaa luonani olisivat jotain, mitä en voi muuttaa (vaikka joku sairaus, jonka kanssa en pystyisi hoitamaan lastani, ja josta en voisi parantua), sitten yrittäisin hyväksyä sen, että lapsellani on parempi jossain muualla. Olisin yhteydessä lapseeni niin paljon kuin minun sallittaisiin ja pyrkisin siihen, että hän ymmärtää, miksi en voi olla hänen arkiäitinsä ja että rakastan häntä silti ihan yhtä paljon kuin ennekin.

En ymmärrä, miten kukaan äiti voisi jatkaa elämäänsä entiseen malliin, jos lapsi/lapset huostaanotettaisiin! Tai ei tekisi kaikkeaan tilanteen muuttamiseksi.

Kukin vastaa oman elämänsä perusteella, mitä sä tiedät näiden ihmisten elämästä?

juristin ja selvittäisin, kuka teki ison mokan.