Miksi vanhustenhoito on niin ala-arvoista? Kysely
Kävin dementoituneen isäni luona yllätyskäynnillä. Hoitaja oli poistunut kun isäni sanoi että ei ole nälkä. Lääkkeet oli myös antamatta. Isä on insuliinidiabeetikko. Olen järkyttynyt näistä toistuvista heitteille jätöistä.
Vastaa kyselyyn. Olisi mielenkiintoista kuulla missä kunnassa asiat on huonosti, missä hyvin.
Kommentit (178)
Itse määramisoikeus on loistava tapa paeta vastuuta ei tarvitse hoitoon ottaa. Tiedän tapauksia vanhuksista muistisairaus edennyt jo pitkälle asutaan kotona. Hygieniasta ei tietoakaan ei ruokailusta kämppä on kuin kaatopaikka ulosteet lattioilla. Mutta kun on itsemääräämisoikeus. Menet sanomaan oisko aika lähteä palvelutaloon. Minä kun en kotoani lähde. Missä kohtaa itsemääräämisoikeus ei toimi. Minusta se ei toimi kun henkilö ei selviydy perusasioistaan ei muista yhtään mitään. Siis ei pysty huolehtimaan itsestään saati muista. Muistisairaus on etenevä tauti joka ei parane. Jokainen viikko ja kuukausi vie lähemmäs loppua. Potilas ei pysty huolehtimaan itsestään millään tavalla.
Hyvät omaiset kun olette vihdoin ja viimein sen omaisenne hoitoon saaneet. Sitte kun se kuolema alkaa lähestyä älkää vaatiko henkilö kuntaa ruokkimaan enää potilasta. Kun muistisairaus on loppusuoralla ei potila kykene enää nielemään. Nielemis refleksi katoaa. Jatkuvasti omaiset tulevat vaatimaan syöttää potilasta. Vaikka se ei enää hyödytä päinvastoin henkilö voi tukehtua ruokaan. Hoitajana näen tätä usein.
Vierailija kirjoitti:
Jos verensokeri on ok, pitkävaikutteisen insuliinin voi pistää vaikka asiakas ei söisikään heti. Pitkävaikutteinen insuliini kuuluu pistää joka tapauksessa.
Lyhytvaikutteinen insuliini pistetään verensokerin ja nautitun hiilihydraattimäärän mukaan, sitä ei pistetä, jos asiakas ei syö ja verensokeri on valmiiksi matala.
Kotihoito ei voi pakottaa ketään syömään/suihkuun/ottamaan lääkkeitään.
Vanhustenhoidossa on suuria puutteita, mutta se ei ole hoitajien vika. Jos aikaa on 15min yhdelle käynnille, ei väsytystaisteluun ole aikaa. Toisaalta, jos suihkukäynnille aikaa on varattu 45min, ja puolentunnin taistelun jälkeen saat suostumuksen, niin käyntiaika ylittyy, muiden käynnit myöhästyy ja tulee ylitöitä, sekä tauko jää pitämättä.
Kotihoidossa asiakkaat alkavat olemaan niin huonokuntoisia, että poikkeustilanteet alkavat olla normaaliolotila. Eli käynnit on suunniteltu tiukalla aikataululla, mutta extratyötä ja akuutteja sairastumisia ja pahenemisvaiheita tulee päivittäin. Eli odotellaan ambulanssia, konsultoidaan sosiaalipäivystystä, odotetaan huoltomiestä avaamaan ovi, odotetaan poliisia/lääkäriä toteamaan kuolema ja odotellaan ruumisautoa.
Asiakas on kaatunut, tarvitsee paikkausta. Saattohoitopotilaan kipu on lisääntynyt, soitellaan lääkäriltä lupaa antaa lisälääkettä. Asiakkaalta löytyy ihomuutos, konsultoidaan terveydenhoitajaa, valokuvataan iho, lähetetään kuva terkalle. Asiakkaalla on mahatauti ja rollaattorin mukana ripuli on levinnyt ympäri asuntoa ja kuivunut, siivotaan ja pestään asiakas. Asiakas on harhainen, sekava ja pelokas, ambulanssi ei huoli matkaan, täytyy jäädä rauhoittelemaan. Matkalla asiakkaalle on tietyö, ja jäät ruuhkaan. Matkalla asiakkaalle A näet B:n kadulla etsimässä vanhempiaan, saattelet kotiin ja kirjaat tilanteen. Sijainen soittaa ja tarvitsee apua hankalan asiakkaan kanssa, teet ylimääräisen käynnin. Noropaikassa oli pakko laittaa pyykkikone päälle, teet ylimääräisen käynnin, ja laitat pyykit kuivumaan. Avanneasiakas on räpeltänyt pussin auki ja siistit taas paikkoja. Omainen soittaa ja kysyy onko X:lle tilattu kauppapalvelusta palvikinkkua, koska hän ei syö kalkkunaleikkelettä, selvittelet asiaa ja soitat omaiselle takaisin.
Jos työ olisi vain sitä, että tehdään vain sovitut työt, aikaa olisi riittävästi. Mutta kun tilanteet asiakkailla elää, niin henkilöstömäärässä pitäisi huomioida se. Minimiresursseilla ei voida järjestää hyvää hoitoa, vaan vastuu joustosta jää hoitajille.
Jätänkö taas itse syömättä? Ehdinkö vessaan, uskallanko juoda vesipullosta? Onko ehdittävä päiväkodille ajoissa? Koska pääsen tänään töistä? Kuka tänään tekee tuplavuoron? Vapaa viikonloppu vaihtuikin työksi. Saanko parkkisakon taas kun käynti venyi yli kiekkopaikan ajan?
Tässä aikahyvin kirjattu tuo hoityön arki. Kiitos.
Lähipiirini vanhukset olivat jonkin aikaa kalliissa, yksityisessä palvetalossa Hkissä. Puitteet esim. huoneet ihan ok, mutta ruoka ihan ala-arvoista, ja sitä oli tarjolla liian vähän esim. pari nakkia per hlö. Varmaan hyvin tuli voittoa.
Tämä päätös tehdään kun potilas on jo saattohoito vaiheessa
Mutta jos henkilö vielä on kävelevä ja kunnossa muuten muistisairaat kieltäytyvät syömästä silloin on lääkityksessä vika. Äitini muistisairas kieltäytyi aivan kaikesta. Kun lääkkeet tarkistettiin ja lääkäri totesi että äidilläni on masennus altzheimerin tauti aiheuttaa myöskin masennusta. Äitini sai masennukseen lääkityksen jo alkoi homma hoitua. Kolme kuukauden kuluttua kaikki toimi ruoka meni lääkkeet suihkutus ulkoilu pukeutuminen. Hän muuttui täysin. Myos rauhoittavat lääkkeet pois niitä ei saa käyttää kun vain yksittäiseen tapaukseen jos potilas on väkivaltainen. Jatkuva rauhoittavien antaminen aiheuttaa kaatuilua vaikuttaa syömiseen aivan kaikkeen. Suomessa vanhukset tainnutetaan rauhoittavilla jotta hoitajilla ois helppoa. Järkyttävää
Tämä päätös tehdään kun potilas on jo saattohoito vaiheessa
Mutta jos henkilö vielä on kävelevä ja kunnossa muuten muistisairaat kieltäytyvät syömästä silloin on lääkityksessä vika. Äitini muistisairas kieltäytyi aivan kaikesta. Kun lääkkeet tarkistettiin ja lääkäri totesi että äidilläni on masennus altzheimerin tauti aiheuttaa myöskin masennusta. Äitini sai masennukseen lääkityksen jo alkoi homma hoitua. Kolme kuukauden kuluttua kaikki toimi ruoka meni lääkkeet suihkutus ulkoilu pukeutuminen. Hän muuttui täysin. Myos rauhoittavat lääkkeet pois niitä ei saa käyttää kun vain yksittäiseen tapaukseen jos potilas on väkivaltainen. Jatkuva rauhoittavien antaminen aiheuttaa kaatuilua vaikuttaa syömiseen aivan kaikkeen. Suomessa vanhukset tainnutetaan rauhoittavilla jotta hoitajilla ois helppoa. Järkyttävää
Tällaistako on vanhusten huolto. Asiasta kansalais kyselyt ja käsittelyyn. Heti.
Haloo hoitajat jatkuva valitus kaikesta. Seurasin hoitajien töitä 7 vuotta äitini oli 24/7 hoidossa. Ihmettelin kerrankin kun meni äitiäni katsomaan mikä on menossa. Kaikki hoitajat olivat keittiössä hirveä meteli minä kysymään et mita on tapahtunut. On kuulemma laitoshoitajan tehtävä lakkautettu kuka nyt laittaa asiat tiskikoneeseen. Osas tolla 20 kävelevää vanhusta. Ruoka haetaan alakerran keittiöltä jossa se valmistetaan. Sapuska jaetaan ja tiskit laitetaan koneeseen. Kolme hoitajaa vuorossa. Minä sitte kysymään että eihän se kauaa vie kun 20 hengen lautaset lusikat haarukat veitset ja juomalasit sinne laittaa yhden hengen homma. Et mikä on ongelma. Ongelma oli se et tämä homma ei kuulu heidän tehtäviin. Oisko asenteessa vikaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin dementoituneen isäni luona yllätyskäynnillä. Hoitaja oli poistunut kun isäni sanoi että ei ole nälkä. Lääkkeet oli myös antamatta. Isä on insuliinidiabeetikko. Olen järkyttynyt näistä toistuvista heitteille jätöistä.
Vastaa kyselyyn. Olisi mielenkiintoista kuulla missä kunnassa asiat on huonosti, missä hyvin.Isääsi olisi siis pitänyt pakkosyöttää?
Näin vastaa vain leipääntynyt lähihoitaja jolla ei ole koskaan ollut empatiakykyä
Lähihoitajaksi päätyy ne jotka ei muualle pääse
Näin on paljon on vikaa myöskin asenteissa. Vaikka hoitajien palkat ovat huonot se ei ole koko totuus. Vaikka vanhustenhuoltoon annetras miljardi rahaa. Ongelmat ei poistu ennenkuin vanhuksiin kohdistuva asenne muuttuu. Nythän vanhukset ovat ylijäämä kamaa jotka vain syövät yhteiskunnan varoja. Nuoret ei arvosta vanhempia ihmisiä nämä kuitenkin toimivat hoitajina. Jos ei koko yhteiskunnan asenne muutu ikäihmisiä kohtaan. Hoidon taso ei parane. Kaikki lähtee inmisista. On toki hyviä hoitajia empaattisia ammattinsa osaavia. Sitte on näitä jotka on tullut alalle mutta ei kiinnosta
Lähihoitajiksi aikovat pitäisi testata on alalle vai ei soveltuvuustestit. Hoitoala on raskas älä ei sovi todellakaan kaikille
Koko ala remonttiin kaikki koulutukseen jokaiseen hoivakotiin on saatava geriatrian erikoislääkärit. Päivittäiseen hoivatyöhön tekijät siivoojat ja lähihoitajat hoitamaan muut hommat. Vanhuksen hoitoon ammattitaitoiset koulutuksen saaneet sairaanhoitajat. Hoidon taso kuntoon. Maksaa se mutta niin maksaa tämäkin kun mikään ei toimi rahaa vaan palaa
Rahaa palaa ja vanhukset kärsii epäinhimillisissä oloissa. Ois kirveella töitä kun ei asioita saada kuntoon.
Palvelutaloon pääsee kun hakee. Palvelutalossa, sitte katsotaan mitä palveluja kotiinsa tarvitsee. Palvelutaloon haetaan yleensä, kun henkilö vielä pärjää yksin asunnossaan. Tarvitsee esim siivousapua, ruuan valmiina lääkkeiden antoa. Jos on huonokuntoinen tarvitsee 24/7 hoitoa. Ympärivuorokautinen hoitokoti on silloin se paikka. Palvelutalossa on asunto onko se yksiö vai kaksio. Riippuu onko pariskunta vai yksin. Yleensä vuokra asuntoja. Palvelutalo on varsin hyvä, vaihtoehto. Palvelutaloon kannattaakin hakeutua, kun on vielä suhteellisen hyväkuntoinen.
Vanhusten hoidossa on monta ongelmaa. Ensiksikin miksi ihmiset eivät ajoissa hoida asioitaan. Miksi jäädään omaan kotiin, eikä haluta lähteä mihinkään. Jokainen ihminen tietää että täällä ei olla ikuisesti. Miksi niitä ratkaisuja ei tehdä aikanaan. Palvelutaloon voi hakea,ennen kuin on vaikeuksia pärjätä omassa kodissaan. Voi myydä asunnon, ja muuttaa palvelutaloon. Kannattaa hoitaa asia, ennenkuin on ne vaipat pöksyissä. Palvelutalossa voi asua, vaikka kuolemaansa asti.Ei tarvitse tukeutua kodinhoitajien käynteihin. Kotihoito on tämänkin takia ylikuormittunut. Vanhukset asuvat kodeissaan yksin, muistisairaat ja vaikeasti sairaat. Kotihoito käy 3 kertaa päivässä 15 min kerta. Palvelutaloon voi hakea ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos verensokeri on ok, pitkävaikutteisen insuliinin voi pistää vaikka asiakas ei söisikään heti. Pitkävaikutteinen insuliini kuuluu pistää joka tapauksessa.
Lyhytvaikutteinen insuliini pistetään verensokerin ja nautitun hiilihydraattimäärän mukaan, sitä ei pistetä, jos asiakas ei syö ja verensokeri on valmiiksi matala.
Kotihoito ei voi pakottaa ketään syömään/suihkuun/ottamaan lääkkeitään.
Vanhustenhoidossa on suuria puutteita, mutta se ei ole hoitajien vika. Jos aikaa on 15min yhdelle käynnille, ei väsytystaisteluun ole aikaa. Toisaalta, jos suihkukäynnille aikaa on varattu 45min, ja puolentunnin taistelun jälkeen saat suostumuksen, niin käyntiaika ylittyy, muiden käynnit myöhästyy ja tulee ylitöitä, sekä tauko jää pitämättä.
Kotihoidossa asia
Oliskin vaan tuo määrä. Yleensä on se 20.
Nämä nuoret ja jotkut vanhemmatkaan hoitajat eivät välitä ei kiinnosta ihan sama onko mummolla tai papalla oaskat housuissa onko se syönyt vai ei. Mutta yksi asia mikä on taatusti varma nämä hoitajat kun tulevat joskus vanhoiksi tarvitsevat apua. Mutta sitten he saavat maistaa omaa lääkettään paskat ja kuset vaipassa ruoka ei pysty syömään kun kukaan ei syötä. Suihkuun ei kukaan vie lääkkeitä ei kukaan anna ai niin mut voihan se robotti käydä joskus lappaa paskat pois. Tai jos sen on mennyt rikki niin ei käy hoitamassa hommia. Tää on näiden nykyisten hoitajien kohtalo. Vedotaan kiireeseen liian vähä hoitajia. Seurasin useat vuodet kun äitini oli hoivakodissa. Sen laiskempaa ja itseensä täynnä olevaa sakkia saa hakea kuin hoitajat ovat. Päivisin istuttiin katsomassa kotimaista elokuvaa hoidokkikien kanssa. Kiire on satunnaista ei todellakaan jatkuvaa menoa. Osastolla 20 hoidettavaa kaikki käveleviä 4 hoitajaa vuorossa. Ruoka tuli valmiina pyykkihuolto ulkoistettu siivous ulkoistettu. Siis lääkkeiden anto ruuan anto syöttäminen hoidettavien puhtaanapito ei ole kyllä ylitsepääsemätön homma. Mutta kun se asenne on perseesta jatkuva. valitus. Jos joutuu perseen sohvalta nostamaan. Meillä on niiiin raskasta voi voi kun onkin rankkaa. Kaupunki poisti apulaisen osastolta säästö syyt. Henkilön tehtävä oli laittaa astiat koneeseen ruokailun jälkeen ja jotain muita apu töitä. Oli muuten ihan hirveeta kun hoitajat joutui laittaa 20 hengen astiat ruokailun jälkeen koneeseen siitä pidettiin sellainenkin meteli. Että me hoitajat joudumme sen tekemään. Oli pakko kysyä kauanko se homma vie aikaa n. 20 min kun lataa ruuat pois lautaselta jos sitä on siihe jäänyt lataa ne koneeseen. Voi voi kun onkin kamalaa Puhelin oli kyllä kourassa heti ja juoruamiseen oli kyllä aina aikaa
Asia on nyt niin, että vanhustenhoito ei Suomessa muutu jos asenteet ei muutu. Hoitajat ovat välinpitämättomia paskanlapioijia sanon tämän siksi että hoitajat tekee työtään kuin robotit. Paska lapioidaan pois ruoka annetaan nokan eteen. Muu aika juorutaan käytävällä olevassa huoneessa. Vaikka vanhustenhoitoon annettas miljardeja ja hoitajia ois jokaisella oma. Tämä ei muuta mitään ainoa mikä muuttuis ois hoitajilla ois enemmän aikaa juoruta ja istua puhelimen ääressä. Nuoret hoitajat eivät todellakaan välitä vanhuksista paskan vertaa. Vanhat hoitajat taas on lapponu paskaa niin kauan et haluis jo eläkkeelle. Ne jotka on tästä ikäryhmien väliltä löytyy joitakin sydämellisiä ihania hoitajia. Aika pian nekin oppii saman tyylin juoruaminen ja puhelimella olon. Tätä olen seurannut 7 vuotta sen ajan äitini oli hoidossa. Ihan uskomatonta oli katsoa tätä älyttömyyttä. Osastolla 20 hoidettavaa kaikki omilla jaloilla käveleviä. Ruoka tulee valmiina hoitajien tehtäviin kuuluu ruuan jako ruokailussa avustaminen kuka sitä tarvitsee lääkkeiden jako vessassa käyttäminen. Suihkussa käyttäminen sekään ei osu ihan joka päivälle. Vanhuksille virikkeiden tekeminen laulu pelit yms. 4 hoitajaa oli töissä yhtä aikaa. Kysyin kerran eikö teillä olis päivällä ruuan jälkeen aikaa viedä muutamaa vanhusta ulos. Ei kuulemma riitä aika millään. Siis älytöntä kaksi hoitajaa jää sisälle kaksi hoitajaa vie 2vanhusta ulos. Minun laskuopin mukaan viikossa käyttää 14 vanhusta ulkona. 6 vanhusta jäisi seuraavalle viikolle. Aika joka ulkona ollaan pukeutumisineen siirtymiseen ulos ei tarvitse olla kuin tunti. Mutta sekin on jo liikaa näille hoitajille.Taysin hoidettavissa oleva asia. Tämä tietenkin riippuu yksiköstä ja sen koosta. Pihat on aidattuja aika monessa paikassa esim. Kesällä vanhukset voi viedä ulos nekin jotka ei kävele pyörätuolit yms. Voi vaikka juoda päiväkahvit ulkona. Vanhukset tuskin hyppii aitojen yli. Tämäkin on vain tahto asia ei maksa mitään ja pystytään monessa vanhustenhoito paikoissa toteuttaa.
Ei ihme ettei ruoka maistu. Ruoka on monessa paikassa ihan hirveää sontaa. Ja kun ruoka tuodaan ja vanhus ei sita heti syö ruoka jäähtyy. On sita mukava vetää kylmää pottumuusia ja halpis nakkeja.
Suomessa ihmisellä on arvoa vain, jos tämä pystyy käymään töissä ja olemaan sillä tavoin tuottava. Moni ajattelee aidosti näin toki itsensä ja ne pari läheistä poislukien.