Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään ,jolla olisi todettu aikuisiällä ADD?
20.04.2017 |
Miten se näkyy elämässäsi? Mistä syistä hakeuduit tutkimuksiin? Miten muut ihmiset suhtautuvat sinuun?
Olen alkanut epäillä itselläni ADD:ta.. En tiedä olenko ihan vainoharhainen, mutta jotain ongelmia mulla kyllä on.
Kommentit (25)
Minulla. Menin testeihin, se todettiin, lääkitys toi huomattavasti helpotusta elämään vaikka ei korjannut kaikkia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla. Menin testeihin, se todettiin, lääkitys toi huomattavasti helpotusta elämään vaikka ei korjannut kaikkia ongelmia.
Saanko kysyä minne menit testeihin ja mistä syystä menit niihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla. Menin testeihin, se todettiin, lääkitys toi huomattavasti helpotusta elämään vaikka ei korjannut kaikkia ongelmia.
Saanko kysyä minne menit testeihin ja mistä syystä menit niihin?
Luin aiheesta, huomasin oireiden täsmäävän varsinkin lapsuudessa, kävin yksityisellä testeissä.
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
No hoh hoijakkaa. Etkö ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia oireita? Olen käynyt kahden vuoden terapian aikanaan masennusjaksonani, ja nyt alkukevään aikana useamman kerran psykiatrilla. En ole bipo, minulla on taipumusta vaipua syvälle omiin ajatuksiini ja näin on ollut niin kauan kun muistan. Ellen sitten ole ollut jo alakouluikäisenä psykoottinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
Tunteiden ailahtelu ei kyllä kuulu addiin, keskeyttäminen on jo ADHD:n puolella. Pihalla olo ei ole psykoosia, tässä tarkoitettiin kai sitä kun unohdutaan haaveilemaan kesken keskustelujen ja havahdutaan minuutin päästä siihen ettei ole mitään hajua mistä tuona aikana puhuttiin. Jos ympärillä on paljon ärsykkeitä alkaa tuntumaan siltä kuin pitäisi seurata kymmentä telkkaria samaan aikaan ja muistaa mitä kaikissa tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
No hoh hoijakkaa. Etkö ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia oireita? Olen käynyt kahden vuoden terapian aikanaan masennusjaksonani, ja nyt alkukevään aikana useamman kerran psykiatrilla. En ole bipo, minulla on taipumusta vaipua syvälle omiin ajatuksiini ja näin on ollut niin kauan kun muistan. Ellen sitten ole ollut jo alakouluikäisenä psykoottinen.
Omiin ajatuksiin katoaminen on ADD:ssa kyllä normaalia, mutta että olet kuvailemasi mukaan jatkuvasti pihalla kaikesta ei ole edes ADD:lle normaalia. Tuo tunteiden jatkuva vaihtuminen lienee enemmän masennuksestasi johtuvaa, ei suinkaan ADD:n oire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
Tunteiden ailahtelu ei kyllä kuulu addiin, keskeyttäminen on jo ADHD:n puolella. Pihalla olo ei ole psykoosia, tässä tarkoitettiin kai sitä kun unohdutaan haaveilemaan kesken keskustelujen ja havahdutaan minuutin päästä siihen ettei ole mitään hajua mistä tuona aikana puhuttiin. Jos ympärillä on paljon ärsykkeitä alkaa tuntumaan siltä kuin pitäisi seurata kymmentä telkkaria samaan aikaan ja muistaa mitä kaikissa tapahtui.
Minulla on ADD joten tiedän kyllä mistä puhun ja millaista on elää ADD:n kanssa.
Joo mullakin on. Huumejohdannaisia adhd lääkkeitä syön ja elämä hymyilee. Olen KESKITTYNYT ja huumattu!
Diagnoosi selittää kaikki elämänongelmani!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
Itselläni todettiin vähän aikaa sitten ADD ja olen alle kolmekymppinen. Samat oireet, paitsi tuo muiden keskeyttäminen ja "pihalla olo." Olen kyllä jo melkein 10 vuotta tajunnut, että jotakin häikkää on tarkkaavaisuudessa ym. eli sinälläään diagnoosi ei muuttanut paljoakaan. En tiedä voiko tällaiset "yliherkkyydet" ym. kehittyä vasta aikuisiällä mutta monesti ne voivat olla AD(H)D:n liitännäisoreina. En ole näistä kenellekään puhunut mitään, koska kaikenlaiset herkkyydet ovat nyt "muodissa." Mutta diagnoosin myötä olen ymmärtänyt, että ne voivat liittyä (tai olla liittymättä) ADD:n. Esim. en tykkää käydä isoissa hälisevissä marketeissa, kun kiinnittän niin paljon "epäolennaisiin" huomiota ja sinkoilen sinne sun tänne unohtaen puolet ostoksista. Tykkään mieluummin käydä ostoksilla rauhalliseen aikaan ja pienessä kaupassa.
Samoin esim. suuntavaistomttomuus ei ole suoraan tarkkaamattomuuteen liittyvä mutta ADD:n voi käsittääkseni usein kuulua erilaisia hahmotushäiriöitä. Tuli jotenkin helpotus, kun ymmärsin, että ehkä mulla voi vielä lisäksi olla jonkinlainen hahmotushäiriö. Olen myös siis pienestä pitäen eksynyt ihan tutullakin alueella, kartan lukeminen on täysi mahdottomuus ja esim. olin surkea geometriassa koulussa, kun en pystynyt hahmottaan kolmiuloitteisia kuvioita ym. En mitään hahmotushäiriödiagnoosia ole kuitenkaan hakemassa, koska se ei sinänsä vaikuta elämääni juurikaan. Lähinnä olen helpottunut siitä, kun vihdoin ymmärrän ettei kyse ollut tyhmyydestä, vaan ehkä näissä asioissa olen vain syystä johtuen keskivertoa huonompi. ja se on ihan fine.
Ja jos ajatellaan esim. autolla ajoa, jossa olen aina ollut supersurkea. Niin olen nyt ymmärttänyt sen, että vaikka kuinka treenaisin niin en sen paremmaksi ajajaksi tulisi, koska tarkkaavaisuushäiriötä ei voi treenata pois.
Ehkä tutkimuksista ja diagnoosista voin sanoa sen verran, että lääkkeet helpottavat arkea. Mutta ne ovat ennen kaikkea tukena niinden varaan ei voi heittäytyä. En itsekään ajatellut niitä lopun elämääni syödä. Lääkkeidenkin kanssa joutuu tekemään työtä sen oman toiminnan ja toiminnanohjauksen kanssa. Lääkkeet ovat mielestäni spurtti päästä elämässä eteenpäin mutta ne eivät ole mikään lopullinen ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
Tunteiden ailahtelu ei kyllä kuulu addiin, keskeyttäminen on jo ADHD:n puolella. Pihalla olo ei ole psykoosia, tässä tarkoitettiin kai sitä kun unohdutaan haaveilemaan kesken keskustelujen ja havahdutaan minuutin päästä siihen ettei ole mitään hajua mistä tuona aikana puhuttiin. Jos ympärillä on paljon ärsykkeitä alkaa tuntumaan siltä kuin pitäisi seurata kymmentä telkkaria samaan aikaan ja muistaa mitä kaikissa tapahtui.
Minulla on ADD joten tiedän kyllä mistä puhun ja millaista on elää ADD:n kanssa.
Ai, itselläni tuo 'pihalla olo' pistettiin ADD:in syyksi. Lääkkeet korjasi tuon täysin, oli todella outoa kun pystyin viimein seuraamaan keskusteluja normaalisti ja pienet ärsykkeet eivät häirinneet enää ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla. Menin testeihin, se todettiin, lääkitys toi huomattavasti helpotusta elämään vaikka ei korjannut kaikkia ongelmia.
Saanko kysyä minne menit testeihin ja mistä syystä menit niihin?
Luin aiheesta, huomasin oireiden täsmäävän varsinkin lapsuudessa, kävin yksityisellä testeissä.
Mitä se maksaa yksityisellä?
Olen käynyt kohta puolitoista vuotta harvakseltaan (3-6kk:n välein) kaupungin psykan polilla pyytämässä lähetettä neuropsykologisiin testeihin. Kohdalleni sattui lääkäri joka ei suostu kirjoittamaan lähetettä, ei ota oikeastaan mitään kantaa oireisiini, siinä ja siinä että häneen saa ylipäätään kontaktia. Ihan kuin tohtorilla olisi itsellään jokin autismikirjoon kuuluva häiriö.
Niistä käynneistä ei ole ollut mitään hyötyä, päinvastoin sillä en pääse julkisella puolella kenenkään muunkaan vastaanotolle kun "on jo toimiva hoitokontakti". V***ttaa!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla. Menin testeihin, se todettiin, lääkitys toi huomattavasti helpotusta elämään vaikka ei korjannut kaikkia ongelmia.
Saanko kysyä minne menit testeihin ja mistä syystä menit niihin?
Luin aiheesta, huomasin oireiden täsmäävän varsinkin lapsuudessa, kävin yksityisellä testeissä.
Saanko kysyä kuinka paljon maksoi yksityisellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
Tunteiden ailahtelu ei kyllä kuulu addiin, keskeyttäminen on jo ADHD:n puolella. Pihalla olo ei ole psykoosia, tässä tarkoitettiin kai sitä kun unohdutaan haaveilemaan kesken keskustelujen ja havahdutaan minuutin päästä siihen ettei ole mitään hajua mistä tuona aikana puhuttiin. Jos ympärillä on paljon ärsykkeitä alkaa tuntumaan siltä kuin pitäisi seurata kymmentä telkkaria samaan aikaan ja muistaa mitä kaikissa tapahtui.
ADD on vain yksi ADHD:n muoto, äärimmäisen harva tapaus on puhtaasti ainoastaan inattentiivinen ilman lainkaan yliaktiivisuutta tai impulsiivisuutta. Ns. "ADD:lla" voi silti olla jotain noita piirteitä, kuten juuri keskeyttelemistä. Minulle on diagnosoitu ADHD, vaikka se ilmeneekin pääpiirteittäin ilman hyperaktiivisuutta.
Herkästi ailahtelevat tunteet nimenomaan kuuluvat oirekuvaan. Kansankielisesti esim. täällä (http://netti.nic.fi/~add1/mom/).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samma här. Mies alkoi vuosien varrella lempeästi avata keskustelua tällaisesta neurohommasta. Pitkään torjuin koko asian, kunnes lopulta taivuin ja kävin lukemaan asiasta - ja PAM, koko elämän mittainen laaja-alainen ongelmien vyyhti aukeni. Hakeuduin YTHS:lle (olen juuri se n:nen vuoden opiskelija, joka ei koskaan valmistu), joka teki lähetteen julkiselle psykiatrian polille. Ensimmäistä aikaa piti odotella puolisen vuotta, mutta sinne päästyäni homma oli melko varhain selvä. Diagnoosin sain viime syksynä, 27-vuotiaana. Lääkehoito auttaa merkittävästi, mutta tärkeimmässä asemassa on oman itsen ymmärtäminen ja hyväksyminen. Viimein ymmärrän, miksi tietyt asiat ovat minulle vaikeita/mahdottomia, ja voin olla sinut sen kanssa ilman jatkuvaa tarvetta vertailla muihin.
Ai niin, ja miten tämä näkyy: no juuri jatkuvina unohteluina,tavarat hukassa 24/7, ohjeita vaikea seurata, keskusteluissa olen täysin assosiaation ohjaamana ja punainen lanka hukassa, en osaa keskittyä olennaisuuksiin jne jne. Keskeyttelen muita, tunteet vaihtelevat, toiminnanohjaustaitoja ei käytännössä ole, olen aina pihalla ja ulkona kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Toisinaan jäätävää hyperfokusta ja ajantajun menetystä. Esimerkkejä on miljoona, en jaksa luetella enempää. Pitkästyttää ja mieli harhailee, kun lääke feidaa parhaillaan.
Suurin osa lähipiiristäni ei tiedä, pitävät vaan sinä porukan uunona, joka eksyy jopa omilla kotikulmillaan, on poikkeuksellisen kömpelö ja sählä.
jotkut noista viittaa muihinkin ongelmiin, on esim. bi-polariin viittaavia ym. Ei minulla ainakaan ole ollut mitään muiden keskeyttämistä tai tunteiden laajaa vaihtelua. Suosittelen puhumaan lääkärin kanssa. Se että on pihalla ihan kaikesta kuulostaa kanssa psykoosilta jo.
No hoh hoijakkaa. Etkö ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia oireita? Olen käynyt kahden vuoden terapian aikanaan masennusjaksonani, ja nyt alkukevään aikana useamman kerran psykiatrilla. En ole bipo, minulla on taipumusta vaipua syvälle omiin ajatuksiini ja näin on ollut niin kauan kun muistan. Ellen sitten ole ollut jo alakouluikäisenä psykoottinen.
Omiin ajatuksiin katoaminen on ADD:ssa kyllä normaalia, mutta että olet kuvailemasi mukaan jatkuvasti pihalla kaikesta ei ole edes ADD:lle normaalia. Tuo tunteiden jatkuva vaihtuminen lienee enemmän masennuksestasi johtuvaa, ei suinkaan ADD:n oire.
En ole kuvaillut olevani pihalla kaikesta, joten nyt voit nukkua yösi hyvin :) masennukseni samoin ok päättynyt samoin viitisen vuotta sitten, mutta kiitos huolenpidosta.
Eli siis, jospa emme lähtisi teeskentelemään tietävämme paremmin toisten ihmisten elämästä, jokainen tuntenee itsensä ja oirekuvansa parhaiten.
Mulla ei ole todettu mutta satavarmasti on. Psykiatri ei suostunut tutkimaan. Pitääkö hakeutua psykologille vai missä saisi asian tutkittua?
Itse epäilen tätä itselläni. Mikä teillä diagnosoiduilla on ollut se vakavin oire, minkä takia olette päätyneet hakemaan diagnoosia? Millaista teillä on esim. töissä? Oletteko saaneet muuta apua kuin lääkitystä? Vaikea uskaltaa lähteä keskustelemaan tästä lääkärin kanssa, kun päältäpäin ei kukaan uskoisi minulla olevan näitä vaikeuksia.
Onko ADD:ssa yhtäläisyyksiä erityisherkkyyden kanssa?
Kaikillahan se on nykyään?