Lapsi kuoli, masennuin - psykiatri suositteli mindfullnessia?!

Olen jo yhden ihanan lapsen äiti, muuten olisin varmasti jo tappanut itseni. Harmi että jää ilman sisaruksia. En yritä enää sillä ei miestä eikä kohta enää kohtuakaan, älkää huoliko.

Ap

Onko kunnassa maararahat loppu vai miksei laittanut sinua terapeutille? 

Kannattaa hakea apua myos yhdistysten kautta, vertaistukiryhma lapsen menettaneille olisi varmaan hyvaksi. 

Ja mindfulness todellakin toimii ja auttaa, jos haluaa oikeasti masennukesta eroon, mutta aika turhaa laakarilta jos ette kayneet lapi mista aloitaa harjoitukset ym. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lyhyesti, minulta kuoli pari vuotta sitten vauva, mies lähti ja endometrioosin takia olen nyt vaarassa menettää kohdun. Samaan aikaan muitakin vastoinkäymisiä ja sukulaisten kuolemia, taloushuolia yms. olen alle 30v.

Pitkään jatkuneen masennuksen (on diagnoosi ollut n. 10v) pahenemiskauden jälkeen sain viimein raahattua itseni paikalliseen mt-toimistoon.

Mikä oli lääkärin reaktio kun kerroin olevani itsetuhoinen enkä enää enää poistu asunnostani kuin pakon edessä? Mindfullness!

Kuulemma en tarvitse lääkkeitä enkä terapiaa, ainoastaan mindfullness voisi auttaa. Oikeasti, itkeä vai nauraa? Olipa hyödyllinen käynti!

Toivon hartaasti ap, että menetät kohtusi---- koska jos pääkoppasi on tuossa kunnossa, silloin ei lapsia tehdä mielisairaudestasi kärsimään. Sinua ei ole tarkoitettu äidiksi.  Piste.

En yleensä sano näin mutta nyt sanon että olet sairas paska. Toivottavasti kuolet hitaasti ja kivuliaasti.

Kiitos toivotuksesta, edelleen toivon, ettei ap:n käsiin joudu yhtään lasta.

Kas, pershäiriöinen sekopää pääsi taas palstalle. Häivytkö, ihmisroska. Kukaan ei teitä aivovammaisia psykoja kaipaa :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lyhyesti, minulta kuoli pari vuotta sitten vauva, mies lähti ja endometrioosin takia olen nyt vaarassa menettää kohdun. Samaan aikaan muitakin vastoinkäymisiä ja sukulaisten kuolemia, taloushuolia yms. olen alle 30v.

Pitkään jatkuneen masennuksen (on diagnoosi ollut n. 10v) pahenemiskauden jälkeen sain viimein raahattua itseni paikalliseen mt-toimistoon.

Mikä oli lääkärin reaktio kun kerroin olevani itsetuhoinen enkä enää enää poistu asunnostani kuin pakon edessä? Mindfullness!

Kuulemma en tarvitse lääkkeitä enkä terapiaa, ainoastaan mindfullness voisi auttaa. Oikeasti, itkeä vai nauraa? Olipa hyödyllinen käynti!

AP:LLE:

Kas, pershäiriöinen sekopää pääsi taas palstalle. Häivytkö, ihmisroska. Kukaan ei teitä aivovammaisia psykoja kaipaa :).

Todella epäempaattista ja ammattitaidotonta lääkäriltä. Juuri tuollainen tökerö ja väärässä paikassa väärään aikaan sönköttäminen mindfullnesista pilaa sen koko maineen. Se ei auta, jos on akuutti kriisivaihe menossa ja trauma käsittelemättä. Ensin pitää aloittaa keskustelulla se trauman hoito, antaa ihmiselle tilaa ja aikaa tulla kuulluksi kriisin keskellä ja vasta sitten, kun ihminen on kohdattu ja häntä hoidetaan muutenkin kiinteässä asiakaskontaktissa, niin voidaan vinkata mindfullnesista. Sillä se ihan oikeasti auttaa, mutta vaatii oikeat olosuhteet. Eikä ihmisiä voida jättää hoitamatta sillä verukkeella, että sehän voi meditoida ja hoitaa itse itsensä mindfullnesilla! Se on epäeettistä ja julmaa.

Vaihda lääkäriä ja tee valitus.

Vierailija kirjoitti:

Mindful, ei mindfull.

Ihan sama. Pilkunnussinta on epäoleellista tässä asiassa.

Älä välitä häiriintyneistä kommenteista. Ilkeilijä saattaa itsekin olla psykiatri. Hoitoalalle hakeutuu paljon ihmisiä jotka ovat itse avun tarpeessa.

Moni psykiatri ei pärjäisi lääkärin työssä, jossa pitäisi tehdä käsillä jotain. Mikään ei ole niin sekaisin kuin sekaisin oleva psykiatri.

Ehkä hakeudut vertaisryhmiin? Vain saman kokeneet ymmärtää. Esim "mieli maasta" masennusryhmä. Tai kysy seurakunnasta tai neuvolasta.

Suojele itseäsi. Toivottavasti löydät luotettavia ihmisiä.

Älä luovuta!

Mä kävin kerran jossakin vauvansa menettäneet- ryhmässä. Muilla naisilla oli ouoliso mukana, olin ainoa yksin. Muut puhuivat vain uuden vauvan tekemisestä, yksi oli näkyvästi raskaana ja yksillä oli jo vauva. Kukaan muu ei ollut tilanteessani, tuli entistä yksinäisempi ja surullisempi olo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen jo yhden ihanan lapsen äiti, muuten olisin varmasti jo tappanut itseni. Harmi että jää ilman sisaruksia. En yritä enää sillä ei miestä eikä kohta enää kohtuakaan, älkää huoliko.

Ap

Ymmärrän kyllä että olisit halunnut enemmän lapsia, ja että suret menetystäsi, joten tämä nyt ei varmasti hirveästi lohduta, mutta ainoana lapsena voin sanoa että kyllä ainoakainenkin voi olla ihan tyytyväinen oloonsa eikä kaivata sisaruksia. Voimia, toivottavasti löydät ja saat apua <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mindful, ei mindfull.

Ihan sama. Pilkunnussinta on epäoleellista tässä asiassa.

Muna pilkkuun ah ah !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lyhyesti, minulta kuoli pari vuotta sitten vauva, mies lähti ja endometrioosin takia olen nyt vaarassa menettää kohdun. Samaan aikaan muitakin vastoinkäymisiä ja sukulaisten kuolemia, taloushuolia yms. olen alle 30v.

Pitkään jatkuneen masennuksen (on diagnoosi ollut n. 10v) pahenemiskauden jälkeen sain viimein raahattua itseni paikalliseen mt-toimistoon.

Mikä oli lääkärin reaktio kun kerroin olevani itsetuhoinen enkä enää enää poistu asunnostani kuin pakon edessä? Mindfullness!

Kuulemma en tarvitse lääkkeitä enkä terapiaa, ainoastaan mindfullness voisi auttaa. Oikeasti, itkeä vai nauraa? Olipa hyödyllinen käynti!

Toivon hartaasti ap, että menetät kohtusi---- koska jos pääkoppasi on tuossa kunnossa, silloin ei lapsia tehdä mielisairaudestasi kärsimään. Sinua ei ole tarkoitettu äidiksi.  Piste.

Sinä olet kyllä melkoinen pohjanoteeraus ihmiseksi. Kehoittaisin sinua häpeämään, mutta tuskin kykenet edes niin alkeelliseen tunteeseen. Maailma olisi todennäköisesti parempi paikka ilman sinua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo yhden ihanan lapsen äiti, muuten olisin varmasti jo tappanut itseni. Harmi että jää ilman sisaruksia. En yritä enää sillä ei miestä eikä kohta enää kohtuakaan, älkää huoliko.

Ap

harmi, että lapsi joutuu kantaamaan tuollaista taakkaa; hänen tytään on siis pitää mielnterysongelmainen äiti hengissä.....

Lopeta jo. Se, että sinulla itselläsi on noin selkeästi paska elämä ja paha olo itsesi kanssa, ei ole mikään syy yrittää vyöryttää omaa saastaasi muiden päälle. 

Mene pois.

Kannattaa ignoorata tuon persoonallisuushäiriöisen viestit. Älkää peukuttako, älkää vastatko. Nuo aivovammaiset nauttivat reaktioista ja kerjäävät lapsellisesti huomiota. Jos kukaan ei anna, ketään ei kiinnosta, vaikka miten sekopää provoaa, niin se häipyy tästä ketjusta. Nuo nauttivat sairaasta provoamisesta ja mitä pahemmin luulevat voivansa lyödä vyön alle, loukata ja osua tunteisiin, sen suurempi henkilökohtainen nautinto.

Valitus vaan kaupungin kirjaamoon ( jos kunnallinen) ja pyydät toisen lääkärin.

Psykiatreilla on harvoin itsellä mitään käsitystä elämästä. Luulevat olevansa jotenkin "turvassa", mutta harvassa ammattiryhmässä on niin paljon pelkureita.

Eiköhän näitä esimerkkejä ole ihan tarpeeksi näiden mielisairaiden lisääntymisestä... Tarkki ym..

Miten Ap masentuu noin pahasti vauvan kuolemasta, kun on jo kuitenkin ennestään jo 1 lapsi? Eihän vauvan menetys ole niin kova paikka, kun eihän se vauva ole ehtinyt olla kovin kauaa mukana elämässä. Paljon pahempi paikka olisi ollut menettää vähän vanhempi lapsi, jonka kanssa on jo ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea ja josta on paljon, useilta vuosilta muistoja. Ja kyllähän ihmisten täytyy selvitä ja toipua tällaistenkin lapsien menetyksestä. Ei saa jäädä suruun vellomaan ja pitää osata vähän suhteuttaa sitä omaa surua. Siinä se masennuskin kaikkoaa, kun ymmärtää että asiat vois vielä olla huonomminkin.

Vierailija kirjoitti:

Miten Ap masentuu noin pahasti vauvan kuolemasta, kun on jo kuitenkin ennestään jo 1 lapsi? Eihän vauvan menetys ole niin kova paikka, kun eihän se vauva ole ehtinyt olla kovin kauaa mukana elämässä. Paljon pahempi paikka olisi ollut menettää vähän vanhempi lapsi, jonka kanssa on jo ehtinyt kokea ja nähdä kaikkea ja josta on paljon, useilta vuosilta muistoja. Ja kyllähän ihmisten täytyy selvitä ja toipua tällaistenkin lapsien menetyksestä. Ei saa jäädä suruun vellomaan ja pitää osata vähän suhteuttaa sitä omaa surua. Siinä se masennuskin kaikkoaa, kun ymmärtää että asiat vois vielä olla huonomminkin.

toivottavasti sinulta ei jää yksikään vauva henkiin, senkin tunnekylmä vosu.

Tossa on yksi syy, miksi en erikoistunut psykiatriaan. Tuli teholääkäri sitten...ateistista porukkaa kaikkine mindfullnesseineen. Meillä saa tehdä hommia ihan normaalisti, ei tarvii ottaa kantaa mihinkään hörhöön..uskoakaan en tuputa esimies, vaikka onkin helluntailainen

siis esimies ei tuputa, vaikka on uskossa. Ja psykiatrialla siis ateisteja, olipas sekava viesti, hah

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli lyhyesti, minulta kuoli pari vuotta sitten vauva, mies lähti ja endometrioosin takia olen nyt vaarassa menettää kohdun. Samaan aikaan muitakin vastoinkäymisiä ja sukulaisten kuolemia, taloushuolia yms. olen alle 30v.

Pitkään jatkuneen masennuksen (on diagnoosi ollut n. 10v) pahenemiskauden jälkeen sain viimein raahattua itseni paikalliseen mt-toimistoon.

Mikä oli lääkärin reaktio kun kerroin olevani itsetuhoinen enkä enää enää poistu asunnostani kuin pakon edessä? Mindfullness!

Kuulemma en tarvitse lääkkeitä enkä terapiaa, ainoastaan mindfullness voisi auttaa. Oikeasti, itkeä vai nauraa? Olipa hyödyllinen käynti!

Toivon hartaasti ap, että menetät kohtusi---- koska jos pääkoppasi on tuossa kunnossa, silloin ei lapsia tehdä mielisairaudestasi kärsimään. Sinua ei ole tarkoitettu äidiksi.  Piste.

En yleensä sano näin mutta nyt sanon että olet sairas paska. Toivottavasti kuolet hitaasti ja kivuliaasti.

Mä taas en toivo noin sekaisin olevalle kivuliasta kuolemaa vaan apua. Järkyttää ajatella miten sairasta sakkia tuolla liikkuu lääkitsemässä itseään ties millä.

Ap:lle tsemppiä! Kuulostaa kyllä oudolta ettei lääkkeitä saa kun niitä tunnutaan suorastaan tuputettavan. Mindfulnessit yms. varmaan auttaa, mutta ap tarvinnee nopeampaa apua...? Puolen vuoden kuuri oli itselleni riittävä.