Lapsen vastustus uudelle paikkakunnalle muuttamisesta

Miksi muutatte? Kysyn siis lähinnä siksi, että siinähän on jo perusteita selittää lapselle (esim. "kun sain sieltä uuden työn, niin on pakko muuttaa").

Ymmärrän kyllä hyvin lapsen vastustelun, tutussa paikassa lienee jo tuttu koulu, omat kaverit ja kenties harrastukset, onhan tuon ikäiselle ikävä irtaantua omista tutuista jutuista. Enkä irtaannuttaisikaan kuin pakon edessä.

Jouduin lapsena muuttamaan kolme kertaa. Aika ankeata se oli, ja pelottavaakin. Lapselle sopeutuminen on raskasta: uudet koulut, uudet kaverit, jos niitä löytyy. Yksi muuttokerta on kohtuullinen. Älä sitten muuta useammin, ellet halua ongelmia.

En ymmärtänyt kysymystä. Kakarat tekevät kuten aikuiset sanoo.

Normaalia muutosvastarintaa. Kyllä hän pian sopeutuu.

Itseasiassa emme olisi muuttamassa töiden takia, vaikka töitä toki on tiedossa. Muutimme aikoinaan tälle exäni kotipaikkakunnalle, jossa lapseni ovat myös syntyneet. Olen halunnut vuosia täältä pois, koska tuntuu että tukehdun tänne. Useita muuttokertoja ei ole tiedossa.

Ehkä yritän vielä keskustella lasteni kanssa asiasta ja etsiä hyviä puolia. Ymmärrän kyllä että uusi elämä ahdistaa lasten ajatusmaailmaa, mutta uskon että sopeutuisivat.

-Ap

Ei lapsilta kysytä. Heille ilmoitetaan.

Anna lasten tuntea ja ilmaista niitä tunteita joita muutto aiheuttaa, vaikka ne äänekkäitä ja vaikeita olisivatkin. Ymmärrä ja hyväksy ne.

Lapsi tuskin ymmärtää "tukehdun exän kotipaikkakunnalla" -perustelua, se liittyy aikuisen tunteisiin. Yritä löytää joku tapa ilmaista omat tunteesi niin, että lapsilla olisi edes mahdollisuus ymmärtää niitä. 

Asuuko lasten isä edelleen nykyisellä kotipaikkakunnallasi? Miten pitkä välimatka hänen ja lasten välille tulee kun muutatte? Onko erostanne vasta vähän aikaa? Kyselen, koska olet ilmeisesti asunut nyk. paikkakunnalla aika pitkään, mutta et ole onnistunut kotiutumaan. Ja sanon vielä varmuuden vuoksi, että EN syyllistä, vaan pohdin. Tilanteesi ei ole helppo.   

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa emme olisi muuttamassa töiden takia, vaikka töitä toki on tiedossa. Muutimme aikoinaan tälle exäni kotipaikkakunnalle, jossa lapseni ovat myös syntyneet. Olen halunnut vuosia täältä pois, koska tuntuu että tukehdun tänne. Useita muuttokertoja ei ole tiedossa.

Ehkä yritän vielä keskustella lasteni kanssa asiasta ja etsiä hyviä puolia. Ymmärrän kyllä että uusi elämä ahdistaa lasten ajatusmaailmaa, mutta uskon että sopeutuisivat.

-Ap

Miksi et voi odottaa että lapset käyvät ala-asteen loppuun? Kuulostat todella itsekkäälle ;(

Jos ei ole pakko muuttaa niin älä muuta. Jos lapsilla on nyt kavereita, koulu sujuu ja on kivoja harrastuksia niin miksi haluat pilata tämän kaiken?

Jos lapset ovat jo 10+ niin pari vuotta menee tällä nykyisellä paikkakunnalla nopeasti. Kun nuoret muuttaa pois kotoa niin olet taas vapaa asumaan vaikka pohjoisnavalla.

Mutkun sä haluut...ehkä olisi aika ottaa myös ne lapset huomioon eikä ajatella vain omaa napaa!

Työn perässä jos on PAKKO muuttaa niin se on eri asia.

Miksi 10-vuotias ei voi jäädä paikkakunnalle isänsä kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa emme olisi muuttamassa töiden takia, vaikka töitä toki on tiedossa. Muutimme aikoinaan tälle exäni kotipaikkakunnalle, jossa lapseni ovat myös syntyneet. Olen halunnut vuosia täältä pois, koska tuntuu että tukehdun tänne. Useita muuttokertoja ei ole tiedossa.

Ehkä yritän vielä keskustella lasteni kanssa asiasta ja etsiä hyviä puolia. Ymmärrän kyllä että uusi elämä ahdistaa lasten ajatusmaailmaa, mutta uskon että sopeutuisivat.

-Ap

Miksi et voi odottaa että lapset käyvät ala-asteen loppuun? Kuulostat todella itsekkäälle ;(

Yläkouluun muuttaminen on lapsille kyllä paljon rankempaa, kuin muuttaa alakoululaisena.

Lapsetko teillä päättää muuten kaikki asiat?

Jos olisin itsekäs, ei minua kiinnostaisi lapsen ajatukset lainkaan. Olisiko oikea toimintatapa siis odottaa että yläasteetkin on käyty loppuun ja itse olisin sisältä kuollut siihen mennessä? Umpikuja.

Olemme eronneet jo pari vuotta sitten ja pois pääsystä olen haaveillut jo monta vuotta kauemmin.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että toinen lapsistani halutessaan saisi jäädä isälleen peruskoulun ajaksi. En tiedä, olisi sekin yksi vaihtoehto ja näkisimme kyllä jokatapauksessa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa emme olisi muuttamassa töiden takia, vaikka töitä toki on tiedossa. Muutimme aikoinaan tälle exäni kotipaikkakunnalle, jossa lapseni ovat myös syntyneet. Olen halunnut vuosia täältä pois, koska tuntuu että tukehdun tänne. Useita muuttokertoja ei ole tiedossa.

Ehkä yritän vielä keskustella lasteni kanssa asiasta ja etsiä hyviä puolia. Ymmärrän kyllä että uusi elämä ahdistaa lasten ajatusmaailmaa, mutta uskon että sopeutuisivat.

-Ap

Erittäin huono syys. Et ole töissä ja et muuta töiden perässä.

Lapsilla on täällä koulu, isä, kaverit ja suku. Tuttu ympäristö.

Äitiä vain ei huvita.

Odota 10 vuotta, jotta lapset on lähteneet opiskelemaan ja muuta sitten vasta.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin itsekäs, ei minua kiinnostaisi lapsen ajatukset lainkaan. Olisiko oikea toimintatapa siis odottaa että yläasteetkin on käyty loppuun ja itse olisin sisältä kuollut siihen mennessä? Umpikuja.

Olemme eronneet jo pari vuotta sitten ja pois pääsystä olen haaveillut jo monta vuotta kauemmin.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että toinen lapsistani halutessaan saisi jäädä isälleen peruskoulun ajaksi. En tiedä, olisi sekin yksi vaihtoehto ja näkisimme kyllä jokatapauksessa.

-Ap

Sorry, kuulostaa edelleen erittäin itsekkäältä. Ja vain ja ainoastaan itsekkäältä. Yrität saada lapsen - lapset - puolellesi, jotta saat perustetta oikeutuksellesi "kun ei huvita".

Ja eikö ne lapset ole ilmaisseet jo toiveensa: eivät halua muuttaa.

Jääköön isälleen. Kaikilla hyvä mieli.

Sanoinko jossain vaiheessa etten ole töissä?

Eli ihmiset muuttavat pelkästään järkisyistä?

Kiitos vastauksista. Varsinkin rakentavista sellaisista.

-Ap

Jouduin isäni työn takia muuttamaan 8-luokkalaisena isosta merenrantakaupungista toiselle puolelle Suomea sisämaan pikkukaupunkiin. Pikkuhiljaa sopeuduin, mutta koskaan en kotiutunut. Edelleen muistan kuinka istuin uudessa koulussa ja pidättelin itkua, niin paha oli olla.

Jollei kyse ole muusta kuin äidin tunteista, eli vaikkapa hyvästä uudesta työpaikasta, niin sinnittelisin lasteni tähden vielä muutaman vuoden kunnes he pystyvät halutessaan jäämään vaikka yksin omaan kotikaupunkiin asumaan. Sen verran pitäisi äidinvaistoa olla.

Voisit kysyä lasten isältä jos kerta ko paikkkunnalla asuu edelleen olisko mahdollista että lapset jäisivät hänelle. Muutat sitten yksin pois jos noin hankalaa on tai mitä mä suosittelen niin koita ettiä ittelles seuraa sieltä ja harrastuksia, lapset alkaa olla pian sen ikäsiä että voi jäädä yksin päiväks tai pariks niin reissaile sitten mieles mukaan tai jätä viikonlopuiks isälle ja lähe tuulettuun. Musta tuntuu että vaan sä teet tästä nyt hankalaa.

Jos muutat niin muuta kesälomalla. On todella inhottava tulla uuteen kouluun kesken vuotta kun kaikki on jo muodostaneet kaveripiirin. Sinne on yleensä hankala päästä sisään mukaan.

Kuitenkin kuulee paljon positiivisia tarinoista uskaliaista irtiotoista ja lasten sopeutumisesta uuteen (?). Ymmärrän, että uusi voi olla haastavaa ja vie aikansa sopeutua.

En usko että yhden ihmisen totuus olisi koko totuus.

No, jätän asian hautumaan ajatustasolle.

-Ap