Lapsen vastustus uudelle paikkakunnalle muuttamisesta

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin itsekäs, ei minua kiinnostaisi lapsen ajatukset lainkaan. Olisiko oikea toimintatapa siis odottaa että yläasteetkin on käyty loppuun ja itse olisin sisältä kuollut siihen mennessä? Umpikuja.

Olemme eronneet jo pari vuotta sitten ja pois pääsystä olen haaveillut jo monta vuotta kauemmin.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että toinen lapsistani halutessaan saisi jäädä isälleen peruskoulun ajaksi. En tiedä, olisi sekin yksi vaihtoehto ja näkisimme kyllä jokatapauksessa.

-Ap

Kaikki lapset isälleen ei vain yhtä. Vieraannutat lapset näin sisaruksista muuten

Vierailija kirjoitti:

Kuitenkin kuulee paljon positiivisia tarinoista uskaliaista irtiotoista ja lasten sopeutumisesta uuteen (?). Ymmärrän, että uusi voi olla haastavaa ja vie aikansa sopeutua.

En usko että yhden ihmisen totuus olisi koko totuus.

No, jätän asian hautumaan ajatustasolle.

-Ap

Paljon? Ei ole totta.

Ja jotenkin ylidramaattiselta kuulostaa, että olisit sisältä kuollut, jos joudut muutaman vuoden aikuisena odottamaan elämänmuutosta.

Ette ole tosissanne? Ei se lapsi mene rikki muutoksesta ja sopeutuu varmasti. Varsinkin kun isä kuitenkin jää tutulle paikkakunnalle niin kaverisuhteetkin pystyy säilyttämään. Mielestäni muutto on Ap:n tapauksessa hyväksyttävä ratkaisu, sillä hänen paha olonsa saattaa alkaa heijastua lapsiin mikäli kokee tulleensa umpikujaan kyseisellä paikkakunnalla menneisyyden takia.

Itse olen muuttanut alle 18vuotiaana 13 kertaa. Koulua olen käynyt viidessa eri koulussa ja esikoulu ja lukio siihen päälle. Muutot olivat toisen vanhemman työnperässä juoksemista ja kyllähän se usein tuntu lapsesta tyhmältä. Mutta se on varmasti kasvattanut ja opettanut sopeutumaan. Enkä koe menettäneeni lapsuudessani mitään, rakastava perhe tekee kodin, ei paikkakunta :)

Vierailija kirjoitti:

Sanoinko jossain vaiheessa etten ole töissä?

Eli ihmiset muuttavat pelkästään järkisyistä?

Kiitos vastauksista. Varsinkin rakentavista sellaisista.

-Ap

Kerroit, että et muuta töiden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin itsekäs, ei minua kiinnostaisi lapsen ajatukset lainkaan. Olisiko oikea toimintatapa siis odottaa että yläasteetkin on käyty loppuun ja itse olisin sisältä kuollut siihen mennessä? Umpikuja.

Olemme eronneet jo pari vuotta sitten ja pois pääsystä olen haaveillut jo monta vuotta kauemmin.

Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että toinen lapsistani halutessaan saisi jäädä isälleen peruskoulun ajaksi. En tiedä, olisi sekin yksi vaihtoehto ja näkisimme kyllä jokatapauksessa.

-Ap

Ei ne omat ongelmat paikkaa vaihtamalla minnekkään katoa.

Jos SINUN on pakko päästä pois niin SINÄ muutat ja lapset jäävät isälleen jos haluavat.

Aikuisena ihmisenä sinun on kyllä helpompi sopeutua nykyiseen ja kestää paskatkin fiilikset.

Pian nuoret jo lentää pesästä ja olet taas vapaa.

Nyt laitat itsesi lasten edelle eli haet itsellesi hyvää oloa lasten kustannuksella.

Mitäs jos lapset ei sopeudukaan ja vain sinulla on ihanaa ja lapsilla paskaa?

Elämä äitinä nyt vaan on sellaista että lasten etu edellä mennään varsinkin jos muutto on vain fiilis juttu.

Mun sydän särkyisi jos meidän pitäisi muuttaa toiselle paikkakunnalle ja vanhempi lapseni (alakoululainen) vastustaisi sitä. Teidän tapauksessa lasten isä asuu nykyisellä paikkakunnalla. Lapsilla on oikeus tavata isäänsä ja isän puolen sukua. Se vaikeutuu merkittävästi.

3-vuotiaan kanssa olen muuttanut  ja se sujui hyvin. Jos kaikesta päätellen muutat varaudu lasten oireiluun, joka voi kestää vuosia. Lapsena muutin saman kaupungin sisällä ja ystävien ja kaveripiirin menetys oli hirveää.  Muutimme alueelle, jossa ei ollut kavereita vapaa-ajalla. Olen vasta jälkikäteen ymmärtänyt kuinka se masensi ja lamautti.Lihosin tuolloin merkittävästi.

Miksi ei tosiaan AP lapset, kumpikin - sisaruksia ei  saa erottaa vanhempien kivan vuoksi - isälleen? Menet minne menet.

Eli kun sinä et ole aikuisena pystynyt sopeutumaan uuteen paikkakuntaan vuosienkaan kuluttua, niin odotat nyt pieniltä lapsiltasi kykyä sopeutua heille uuteen paikkaan??? Ajatteletko hetkeäkään sitä vaihtoehtoa, että hekin voivat sitten olla sisältä kuolleita pian?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt kysymystä. Kakarat tekevät kuten aikuiset sanoo.

Niin se oli ennen mutta nykyään mussukat päättävät asioista kuten tästäkin ketjusta näkee.

Monista vastauksista heijastuu aikuisten muutosvastarinta ja -pelko. Se sitten lasketaan lasten harteille: mitään elämänmuutoksia ei voi tehdä, koska lapset.

Toki ap:kin vaikuttaa, luvalla sanoen, aika keskenkasvuiselta tukehtumisineen ja pystyynkuolemisineen. 

Minäkin uskon, että lapset ovat kestäviä ja sopeutuvaisia, hyvässä ja pahassa lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Lasten ja vanhempien konfliktit, oli aihe mikä tahansa, ovat luonnollinen osa elämää. Niistä oppii paljon ja niistä pääsee yli, ellei uhriudu ja jää niitä hellimään. Lapsuuteen kuuluvat myös pettymykset ja vaikeat muistot (tyyliin "uudessa koulussa itketti"), mutta ei se mikään trauma ole, vaan normaalia elämää. 

Ap ei vastannut kysymykseeni paikkakuntien välisestä välimatkasta ja isästä. Yli kymmenvuotiaat kulkevat vaikka linja-autolla ihan reiluja matkoja vanhempiaan tapaamaan, eivät he enää mitään perässävedettäviä ole. Varsinkin kun "yli 10 -vuotias" voi olla mitä tahansa 11:n ja 19:n välillä :)

Mutta koska kyse ei ole vain ap:stä, vaan kolmesta muustakin ihmisestä, asia vaatii selvittelyä. 

Lasten jääminen nyk. paikkakunnalle isän kanssa on ihan varteenotettava vaihtoehto. 

7

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoinko jossain vaiheessa etten ole töissä?

Eli ihmiset muuttavat pelkästään järkisyistä?

Kiitos vastauksista. Varsinkin rakentavista sellaisista.

-Ap

Kerroit, että et muuta töiden vuoksi.

Olen työelämässä ja tietenkin töihin menen. Oliko tarpeeksi selkeästi sanottu?

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt kysymystä. Kakarat tekevät kuten aikuiset sanoo.

Niin se oli ennen mutta nykyään mussukat päättävät asioista kuten tästäkin ketjusta näkee.

Tai selkärangaton vanhempi siirtää vastuun päätöksistään lapsilleen. Sitten syyllistetään, että itsepä sanoit, että halusit muuttaa! Minä kysyin sinulta.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Monista vastauksista heijastuu aikuisten muutosvastarinta ja -pelko. Se sitten lasketaan lasten harteille: mitään elämänmuutoksia ei voi tehdä, koska lapset.

Toki ap:kin vaikuttaa, luvalla sanoen, aika keskenkasvuiselta tukehtumisineen ja pystyynkuolemisineen. 

Minäkin uskon, että lapset ovat kestäviä ja sopeutuvaisia, hyvässä ja pahassa lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Lasten ja vanhempien konfliktit, oli aihe mikä tahansa, ovat luonnollinen osa elämää. Niistä oppii paljon ja niistä pääsee yli, ellei uhriudu ja jää niitä hellimään. Lapsuuteen kuuluvat myös pettymykset ja vaikeat muistot (tyyliin "uudessa koulussa itketti"), mutta ei se mikään trauma ole, vaan normaalia elämää. 

Ap ei vastannut kysymykseeni paikkakuntien välisestä välimatkasta ja isästä. Yli kymmenvuotiaat kulkevat vaikka linja-autolla ihan reiluja matkoja vanhempiaan tapaamaan, eivät he enää mitään perässävedettäviä ole. Varsinkin kun "yli 10 -vuotias" voi olla mitä tahansa 11:n ja 19:n välillä :)

Mutta koska kyse ei ole vain ap:stä, vaan kolmesta muustakin ihmisestä, asia vaatii selvittelyä. 

Lasten jääminen nyk. paikkakunnalle isän kanssa on ihan varteenotettava vaihtoehto. 

7

Välimatka olisi satoja kilometrejä, mutta en koe sitä ylitsepääsemättömältä matkalta, sillä jo nyt lapseni matkustavat junalla itsekseen ajoittain mummolaan ja takaisin, yksin. Vaikka nytkään isään ei ole välimatkaa kuin kilometri, ei hän "leiki isää", kuin muutamana pvänä kk:ssa.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärtänyt kysymystä. Kakarat tekevät kuten aikuiset sanoo.

Niin se oli ennen mutta nykyään mussukat päättävät asioista kuten tästäkin ketjusta näkee.

Tai selkärangaton vanhempi siirtää vastuun päätöksistään lapsilleen. Sitten syyllistetään, että itsepä sanoit, että halusit muuttaa! Minä kysyin sinulta.

En ole vierittämässä vastuuta lapsille, enkä suinkaan IKINÄ vetoaisi mihinkään "mitä minä sanoin"- metodilla.

-Ap

Ei kukaan ole sanonut että pitäisi mennä lasten ehdoilla. Kun vaan on niitä lapsiakin suotavaa ajatella. Pitää muuttaa isästä, sukulaisista, kavereista sekä harrastuksista monien satojen kilometrejen päähän, koska äidin paha olo ehkä sillä helpottuu. Entä jos ei helpotukaan? Muutetaanko sillon taas jonnekin, jotta äiti voi etsiä sisäistä rauhaa?

Kokeile ap ensin esimerkiksi terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Monista vastauksista heijastuu aikuisten muutosvastarinta ja -pelko. Se sitten lasketaan lasten harteille: mitään elämänmuutoksia ei voi tehdä, koska lapset.

Toki ap:kin vaikuttaa, luvalla sanoen, aika keskenkasvuiselta tukehtumisineen ja pystyynkuolemisineen. 

Minäkin uskon, että lapset ovat kestäviä ja sopeutuvaisia, hyvässä ja pahassa lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Lasten ja vanhempien konfliktit, oli aihe mikä tahansa, ovat luonnollinen osa elämää. Niistä oppii paljon ja niistä pääsee yli, ellei uhriudu ja jää niitä hellimään. Lapsuuteen kuuluvat myös pettymykset ja vaikeat muistot (tyyliin "uudessa koulussa itketti"), mutta ei se mikään trauma ole, vaan normaalia elämää. 

Ap ei vastannut kysymykseeni paikkakuntien välisestä välimatkasta ja isästä. Yli kymmenvuotiaat kulkevat vaikka linja-autolla ihan reiluja matkoja vanhempiaan tapaamaan, eivät he enää mitään perässävedettäviä ole. Varsinkin kun "yli 10 -vuotias" voi olla mitä tahansa 11:n ja 19:n välillä :)

Mutta koska kyse ei ole vain ap:stä, vaan kolmesta muustakin ihmisestä, asia vaatii selvittelyä. 

Lasten jääminen nyk. paikkakunnalle isän kanssa on ihan varteenotettava vaihtoehto. 

7

Välimatka olisi satoja kilometrejä, mutta en koe sitä ylitsepääsemättömältä matkalta, sillä jo nyt lapseni matkustavat junalla itsekseen ajoittain mummolaan ja takaisin, yksin. Vaikka nytkään isään ei ole välimatkaa kuin kilometri, ei hän "leiki isää", kuin muutamana pvänä kk:ssa.

-Ap

Tulkitsen niin, että välisi lasten isään ei ole hyvät. Koskeeko tämä myös lapsia? Kokeeko exäsi "leikkivänsä isää" vai onko hän isä? Sinä saat ajatella exästäsi mitä haluat, mutta lapsilla on isäänsä omat välit, joita sinulla ei ole oikeutta pilata. 

Satojen kilometrien välimatka toiseen vanhempaan on aika hurja. Mitä exäsi on mieltä muutosta? Ja kuinka vanhoja ne lapset oikeasti on? Esimerkki: jos äiti ja lapset asuvat Lappeenrannassa ja isä Porissa, niin junaa pitää osata vaihtaa Tikkurilassa ja Tampereella,. Selviäisivätkö lapset siitä omin päin? 

7