Raastava häpeä ja huonommuuden tunne johon terapiakaan ei auta

Asiat eivät muutu paremmaksi.se on sanottava heti alkuun.

Älä luovuta. Perheellesi olet tärkeä. Hanki apua.

Olen käynyt 3 vuotta terapiassa ja aluksi se tuntuikin auttavan. Mutta nyt olo on taas pahentunut ja paljon.

Voitko tunnistaa ja eritellä yhden häpeän aiheen tarkemmin? Miksi esimerkiksi ajattelet haisevasi pahalle? Mistä mielikuva syntyy?

Haukkuuko sua joku jatkuvasti ja onko sua lyöty lapsena?

Osta uusi hajuvesi ja laita sitä reilusti. :)

En osaa sanoa miksi koen esim. haisevani. Mielikuvani itsestäni on vaan todella kielteinen ja negatiivinen. Olen hävettävä ja väärä, huono ja ällöttävä. Lapsuudenkoti oli tunnekylmä ja ankara, lyöty ei ole. Ap

Lääkehoito terapian rinnalle. Tsemppiä. Olet työkykyinen selvästi eli tilanne ei ole ollenkaan niin huono kuin kuvittelet - et ole tuhoontuomittu. Oletko puhunut terapiassa siitä ettei se auta?

Mulla on samanlaisia oloja. Lisäksi masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriö. Voikohan näistä päästä eläkkeelle? En ole töissä, mutta en koe olevani työkykyinenkään. On lyöty ja tukistettu lapsena.

Hei ap. 

Surullista, että puhut itsestäsi niin tuomitsevaan ja julmaan sävyyn. Kerrot käyväsi terapiassa, mutta se ei auta. Terapiassa ei kuitenkaan välttämättä olo suoraan ja automaattisesti parane fiilistasolla, vaan tunteet, joita siellä kohdataan, ovat usein raskaita ja vaikeita. Mutta juuri siinä, että niistä vaikeistakin tunteista puhutaan, se paraneminen nousee.  Ahdistus yms kuuluvat terapiaprosessiin, koska liikutaan herkässä maastossa. Terapeutti sinänsä ei paranna sinua 'ulkoapäin', vaan oman itsesi elinvoima sinua auttaa. Se sama elinvoima nytkin tuon kirjoituksesi takana on; se joka toivoo, että asiat olisivat toisin. Tämä toivo on muutoksen alku.

Voitkin pohtia, mitä on muutoksen tiellä, esteenä? Ja miten niitä esteitä itsensä rakastamisen ja hyväksymisen tiellä voi raivata pois? Mitä tarvitsisit, jotta voisit kirjoittaa itsestäsi kauniimmin? Halutessasi voit kokeilla: kirjoita itsestäsi niin kuin toivoisit kokevasi itsesi. Voit tarkastella, mitä mielessäsi liikkuu silloin, mitä tunteita herää. Ja niitä voit taas käsitellä terapiassa. 

Voimia polulleesi itsesi hyväksymistä kohden. Muista sanojen 'siitä huolimatta'  voima. Siitä huolimatta, mitä menneisyys on ollut, voi tulevaisuus olla jotain muuta. Muutos odottaa sinua, kun olet valmis sitä kohden kääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlaisia oloja. Lisäksi masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriö. Voikohan näistä päästä eläkkeelle? En ole töissä, mutta en koe olevani työkykyinenkään. On lyöty ja tukistettu lapsena.

Millä tavalla et koe olevas työkykyinen ja millä alalla olet työskennelly? Jos olet ollu jo pitkään työtön ni tuskin työllistyt muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on samanlaisia oloja. Lisäksi masennusta, ahdistusta ja paniikkihäiriö. Voikohan näistä päästä eläkkeelle? En ole töissä, mutta en koe olevani työkykyinenkään. On lyöty ja tukistettu lapsena.

Millä tavalla et koe olevas työkykyinen ja millä alalla olet työskennelly? Jos olet ollu jo pitkään työtön ni tuskin työllistyt muutenkaan.

Vuoden olen ollut pois työelämästä ja puoli vuotta varsinaisesti työttömänä. Ihan perus duunarin hommia. En pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, sosiaaliset tilanteet ahdistaa ja haluaisin vain kadota johonkin, missä ei ole ketään vaatimassa ja arvostelemassa. Niin, ehkä en työllistykään enää, mutta ahdistaa ne työkkärin aktivointi suunnitelmat, kun en vaan pysty.

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa miksi koen esim. haisevani. Mielikuvani itsestäni on vaan todella kielteinen ja negatiivinen. Olen hävettävä ja väärä, huono ja ällöttävä. Lapsuudenkoti oli tunnekylmä ja ankara, lyöty ei ole. Ap

Kirjoita todisteet miksi haiset tai et haise. Jos et voi todistaa haisevasi olet todistanut ettei se pidä paikkaansa joten sinulla on yksi syy hävetä itseäsi vähemmän. Sitten käyt läpi loputkin asiat.

Muutos vie vain 7 vuotta elämästäsi. 7 vuotta kun jaksat kietoa itsesi positiivisuuden huopaan niin solut uusiutuvat ja opit uuden tavan ajatella.

Lainaa järkeviä elämänkertoja ja oppaita joissa neuvotaan uutta ajattelua. Lue esim. Keijo Tahkokallion kirjoja.

Ben Malinen on kirjoittanut häpeästä muutaman kirjan, kannattaa tutustua ja oppia ymmärtämään tuntemuksiaan sitä kautta. Malisen kirjoituksia löytyy myös täältä Internetistä. Lapsi oppii häpeämään itseään kasvaessaan sellaisten vanhempien kanssa, jotka eivät huomaa häntä, ole kiinnostuneita aidosti kuulemaan lapsen mielipiteitä, jotka mitätöivät tai kohtelevat epäkunnioittavasti lastaan. Tällainen kaltoinkohtelu on lapsen persoonaa vaurioittavaa, kaltoinkohtelu ei tarkoita vain lyömistä tai fyysistä väkivaltaa, vaan myös henkistä. Tuo kaikki edellämainittu on sellaista. 

Asiat eivät tule järjestymään vaikka kuinka niin joku väittäisi

Otan osaa, mullakin on sellanen vahva tunne omasta huonommuudesta ollut jo pitkään. Oon kyllä ei niin nätti, epäurheilullinen, reilusti ylipainoinen, elämässäni mokaillut, työtön sekä mt-ongelmainen. Koen huonommuutta etenkin menneisyyden mokien takia. Mutta eihän se itsensä vihaaminen mihinkään auta.

Lääkityksenä Lyrica auttoi aikoinaan siihen jatkuvaan ahdistukseen, joka oli koko ajan päällä syystä tai toisesta. Lopetin kun oli hyvä vaihe jatkunut pitkään. Lääkkeet voisi ehkä auttaa sullakin. Eniten hyötyä oli terapiasta, mutta nyt siinäkin tunnun olevan jumissa. Paras vaihe oli vuoden terapian jälkeen, eli ei ollut mikään nopea prosessi. Vointini oli kuukausia hyvä ilman lääkkeitä ihan vaan keskusteluavulla, mutta yksi ikävä kokemus jotenkin toi tämän itsevihan taas pintaan eikä loppua näy. Se hyvä oloni oli kai joku tasapainon tila, joka ei kuitenkaan ollut kovin kestävälle pohjalle rakennettu. Koetko terapeutin kuitenkin itsellesi sopivana?

Onko sinulla ketään, kenen sanaan pystyisit luottamaan ja uskomaan? Jos on, kysy häneltä, millaisia mielikuvia sinusta hänellä on, millaisena hän sinua pitää, mitä hän sinussa arvostaa. Kysy itseltäsi miksi rakastaisit juuri itseäsi, mitä hyvää sinussa on.

Sama tilanne kuin sinulla, ap. Jatkunut jo 25 vuotta, koko aikuisiän. Kaksi kahden vuoden terapiajaksoa, molemmat täysin turhia. Olen sinnitellyt päivästä ja viikosta toiseen mutta onneksi ei ole paljon enää jäljellä sillä olen sairastunut vakavasti. Elämä voi mennä myös näin eikä terapia suinkaan auta kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa, mullakin on sellanen vahva tunne omasta huonommuudesta ollut jo pitkään. Oon kyllä ei niin nätti, epäurheilullinen, reilusti ylipainoinen, elämässäni mokaillut, työtön sekä mt-ongelmainen. Koen huonommuutta etenkin menneisyyden mokien takia. Mutta eihän se itsensä vihaaminen mihinkään auta.

Lääkityksenä Lyrica auttoi aikoinaan siihen jatkuvaan ahdistukseen, joka oli koko ajan päällä syystä tai toisesta. Lopetin kun oli hyvä vaihe jatkunut pitkään. Lääkkeet voisi ehkä auttaa sullakin. Eniten hyötyä oli terapiasta, mutta nyt siinäkin tunnun olevan jumissa. Paras vaihe oli vuoden terapian jälkeen, eli ei ollut mikään nopea prosessi. Vointini oli kuukausia hyvä ilman lääkkeitä ihan vaan keskusteluavulla, mutta yksi ikävä kokemus jotenkin toi tämän itsevihan taas pintaan eikä loppua näy. Se hyvä oloni oli kai joku tasapainon tila, joka ei kuitenkaan ollut kovin kestävälle pohjalle rakennettu. Koetko terapeutin kuitenkin itsellesi sopivana?

Ole itsellesi armollinen. <3

En kehtaa keneltäkään kysyä itsestäni. Tavallaan en hahmota itseäni ollenkaan, hämmästyn vähän aina jos joku puolituttu esim. tervehtii minua kadulla. Miten se tunnisti minut kun en ole kukaan enkä näytä miltään? Haluaisin vain olla yksin jossain. Ihania hetkiä töissä ovat vessakäynnit. Väännän oven lukkoon ja tiedän hetken olevani turvassa.

Olen tavallaan epäihminen. Se mitä kirjoitin itsestäni ei ollut julmaa tai rumaa, vaan ihan neutraali fakta siitä miten koen itseni. Aikamoista taistelua on elämä kun yrittää esittää normaalia ja sisällä riehuvat hirvittävät demonit. Kukaan ei ikinä uskoisi että se olen minä. Ap