Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Raastava häpeä ja huonommuuden tunne johon terapiakaan ei auta
19.04.2017 |
Nytkin istun töissä ja ahdistaa kun häpeän itseäni niin paljon. Tunnen olevani ruma, ällöttävä, epäsiisti ja pahanhajuinen. Vastenmielinen kaikin puolin. Pitäisi hoitaa työasioita, olla yhteydessä ihmisiin, mutta lykkään niitä tuonnemmaksi kun en vaan pysty olemaan olemassa. :(
Järjellä ymmärrän olevani ihan suht normaali, nätti ja urheileva perheenäiti.
Auktoriteetit ja muut ns. ammatti-ihmiset on pahimpia. Jumppaohjaajat, esimies, päiväkodin henkilökunta.
Mitä voin enää tehdä muuta kuin luovuttaa... :( :(
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa keneltäkään kysyä itsestäni. Tavallaan en hahmota itseäni ollenkaan, hämmästyn vähän aina jos joku puolituttu esim. tervehtii minua kadulla. Miten se tunnisti minut kun en ole kukaan enkä näytä miltään? Haluaisin vain olla yksin jossain. Ihania hetkiä töissä ovat vessakäynnit. Väännän oven lukkoon ja tiedän hetken olevani turvassa.
Olen tavallaan epäihminen. Se mitä kirjoitin itsestäni ei ollut julmaa tai rumaa, vaan ihan neutraali fakta siitä miten koen itseni. Aikamoista taistelua on elämä kun yrittää esittää normaalia ja sisällä riehuvat hirvittävät demonit. Kukaan ei ikinä uskoisi että se olen minä. Ap
Demonit lähtevät pois, kun otat avuksesi Jeesuksen Kristuksen. Mikään muu ei niihin auta! Niille on osoitettava tie sinusta pois ja lujasti! Onko sinulla on ollut ns valoisia aikoja, jolloin et ole tuntenut demonien oloa itsessäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa keneltäkään kysyä itsestäni. Tavallaan en hahmota itseäni ollenkaan, hämmästyn vähän aina jos joku puolituttu esim. tervehtii minua kadulla. Miten se tunnisti minut kun en ole kukaan enkä näytä miltään? Haluaisin vain olla yksin jossain. Ihania hetkiä töissä ovat vessakäynnit. Väännän oven lukkoon ja tiedän hetken olevani turvassa.
Olen tavallaan epäihminen. Se mitä kirjoitin itsestäni ei ollut julmaa tai rumaa, vaan ihan neutraali fakta siitä miten koen itseni. Aikamoista taistelua on elämä kun yrittää esittää normaalia ja sisällä riehuvat hirvittävät demonit. Kukaan ei ikinä uskoisi että se olen minä. Ap
Demonit lähtevät pois, kun otat avuksesi Jeesuksen Kristuksen. Mikään muu ei niihin auta! Niille on osoitettava tie sinusta pois ja lujasti! Onko sinulla on ollut ns valoisia aikoja, jolloin et ole tuntenut demonien oloa itsessäsi?
Ei ole minun polku tuo mutta kiitos kuitenkin. Ap
Heikko itsetuntosi siirtyy lapsiin, joten ryhdistäydy. Itseä voi sääliä hetken, mutt a tuollainen vatvominen on typerää. Jos olet lapsia tehnyt, olet vastuussa koko perheen hyvinvoinnista.
Häpeän itseäni myös. Olen korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, saavutukseni ovat oikeasti aika siistejä juttuja. Kun tarkastelen uraani ja osaamistani objektiivisesti, olen sitä mieltä etten ole hassumpi. Subjektiivisesti ajateltuna olen tyhmä, ruma, huono, teen työni huonosti tai ainakin keskiverrosti enkä ikinä onnistu missään tarpeeksi hyvin. Ylläpidän uskomattomia standardeja itselleni, niin korkeita että niihin yltäminen olisi mahdotonta kenelle tahansa. Jään junnaamaan virheisiini, ja niitä näen kaikkialla. Koen jatkuvaa impostor syndromea ja mietin usein miten paremmin kaikilla olisi jos he eivät tuntisi minua. Kukaan ei arvaa tunteitani, enkä ole ikinä kertonut tästä edes miehelleni.
Vierailija kirjoitti:
Heikko itsetuntosi siirtyy lapsiin, joten ryhdistäydy. Itseä voi sääliä hetken, mutt a tuollainen vatvominen on typerää. Jos olet lapsia tehnyt, olet vastuussa koko perheen hyvinvoinnista.
Ei ole vatvomista kuvata rehellisesti sitä mitä kokee ja pitää totena. Kolme vuotta olen käynyt terapiassa pystyäkseni muuttumaan. Toimin pääosin kuten normaalit ihmiset, joten en usko tämän vahingoittavan lapsiani.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
NLP- terapia. Ei auta kaivamaan esille syitä, miksi tuntuu pahalta, mutta auttaa poistamaan pahan olon. Ihan oikeasti.
Alue: Aihe vapaa
Kauanko oot käynyt terapiassa? On ihan normaalia että asiat on kesken, kun terapia on vaiheessa. Ja terapia ei kaikkina aikoina etene samaan tahtiin. Välissä voi olla sellaista että asiat ei tunnu edistyvän, ja sitten voi tulla isokin eteneminen sen jälkeen. Ja ajatusmallien muuttaminen on aina hidasta. Anna itsellesi ja terapiaprosessille aikaa, ja panosta siihen terapiatyöskentelyyn sen mitä vain voit, niin kyllä tuokin ongelma helpottuu vähitellen. :-) Voisit myös jutella terapeutin kanssa tuosta, että tuntuu ettei terapiasta ole apua.
Itsekin tunnen voimakasta häpeää, syyllisyyttä ja huonommuudentunnetta monista asioista. Toistaiseksi siihen ei ole tullut hirveästi muutosta, vaikka oon käynyt terapiassa jo kaksi vuotta. Kun on käsitelty tasaisesti kaikkia muitakin asioita. Ja toisaalta oon ollut toisen sairauden takia niin väsyksissä, että terapiaprosessi on ollut normaalia hitaampaa, koska ei oo ollut järkeä repiä kaikkea auki ettei mun loppukin jaksaminen mee niiden käsittelyssä. Mutta kyllä me vielä noustaan tästä häpeätraumasta! :-)