HEI! Te lasten kanssa työskentelevät, tupakoitteko?

Joo. Lastenkodissa töissä. En ole.

Itse tupakoin mutta yleensä pidän tilalla takit erillään ja purkka suuhun ennen töihin lähtöä. Yhden kerran työharjoittelussa yksi lapsi ihmetteli mistä tupakan haju tulee mutta muutoin ei ole vielä tullut mitään ihmeitä

Tupakoin. En tietenkään töissä. En koskaan polta työvaatteet päällä, enkä muutenkaan niin että lapset voisivat haistaa mitään. Se mitä teen vapaa-ajalla ei millään tavalla kuulu lapsille tai heidän vanhemmilleen. Ja olen siis iltapäiväkerhon ohjaaja.

Upp

Joo. Kyllä haisee, mutta yritän olla huomaavainen. Eli aamulla suihkuun ja sen jälkeen ei röökiä enää, että ei haise sentään tukka. Työvaatteet erikseen, niissä ei tupakoida. Hajua ei täysin saa peittoon, mutta mielestäni teen parhaani välttääkseni ylimääräisiä hajuhaittoja ja se saa riittää.

Vierailija kirjoitti:

Tupakoin. En tietenkään töissä. En koskaan polta työvaatteet päällä, enkä muutenkaan niin että lapset voisivat haistaa mitään. Se mitä teen vapaa-ajalla ei millään tavalla kuulu lapsille tai heidän vanhemmilleen. Ja olen siis iltapäiväkerhon ohjaaja.

Eikös tavallaan kuulu...minä ainakin opettajana haluan olla kaikinpuolin uskottava ja hyvämaineinen. Haluan käyttäytyä arvolleni sopivasti.

Mielestäni opettajaksi ei lueta, vaan kasvetaan. Olen myöskin kasvattaja/esimerkin näyttäjä koko olemuksellani, joka ominaisuus ei lopu koulurakennuksesta poistuttaessa.

Asummekin 200m päässä ala-asteelta.

Oppilaat huomaavat minut lähikaupassa, omalla tontillani, kun kävelevät talomme ohi koulusta kotiin, harrastuksissa ym.

En minä voi elää miten sattuu tontillani ja sitten taas roolimallin mukaisesti koulussa.

Olen kasvanut opettajaksi, ja olen sitä luonnostaan.

Ymmärrän toki vapaa-ajan ja työn erottamisen toisistaan, mutta nyt en puhu roolista, vaan ihmisyydestä. Siitä, mitä olen. En minä ainakaan huomaa olevani täysin erilainen paikassa a, kuin paikassa b.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tupakoin. En tietenkään töissä. En koskaan polta työvaatteet päällä, enkä muutenkaan niin että lapset voisivat haistaa mitään. Se mitä teen vapaa-ajalla ei millään tavalla kuulu lapsille tai heidän vanhemmilleen. Ja olen siis iltapäiväkerhon ohjaaja.

Eikös tavallaan kuulu...minä ainakin opettajana haluan olla kaikinpuolin uskottava ja hyvämaineinen. Haluan käyttäytyä arvolleni sopivasti.

Mielestäni opettajaksi ei lueta, vaan kasvetaan. Olen myöskin kasvattaja/esimerkin näyttäjä koko olemuksellani, joka ominaisuus ei lopu koulurakennuksesta poistuttaessa.

Asummekin 200m päässä ala-asteelta.

Oppilaat huomaavat minut lähikaupassa, omalla tontillani, kun kävelevät talomme ohi koulusta kotiin, harrastuksissa ym.

En minä voi elää miten sattuu tontillani ja sitten taas roolimallin mukaisesti koulussa.

Olen kasvanut opettajaksi, ja olen sitä luonnostaan.

Ymmärrän toki vapaa-ajan ja työn erottamisen toisistaan, mutta nyt en puhu roolista, vaan ihmisyydestä. Siitä, mitä olen. En minä ainakaan huomaa olevani täysin erilainen paikassa a, kuin paikassa b.

Tässä on loistava pointti! Yläasteella olen ollut töissä ja jos nuoret saavat tietää vaikka tupakoinnista tai baari illoista ja hyökkäävät heti niiden kimppuun ja tupakoinnista valistaminen on sen jälkeen hyvin hankalaa kun aina joku sen nostaa esille ja puolet argumentistäsi on kadonnut, samoin auktoriteettisi vähenee. Meillä oli tälläinen avustaja kerran harjoittelussa kuka luuli näyttävänsä siistiltä nuorten silmissä kun käveli usein koululle tupakka huulessa meidän oppilaiden ohi (ei ollut koulualuetta). Mutta huonosti siinä kävi kun oppilaat saivat siitä itselleen vastaväitteen kaikkeen mitä hän heille yritti valistaa...

Mun lapsen päiväkodissa on hoitaja, joka todellakin haisee tupakalle. Ei mikään pieni hento tuoksahdus, vaan käy kyllä kesken päivänkin tupakalla, varmasti myös lapset haistavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tupakoin. En tietenkään töissä. En koskaan polta työvaatteet päällä, enkä muutenkaan niin että lapset voisivat haistaa mitään. Se mitä teen vapaa-ajalla ei millään tavalla kuulu lapsille tai heidän vanhemmilleen. Ja olen siis iltapäiväkerhon ohjaaja.

Eikös tavallaan kuulu...minä ainakin opettajana haluan olla kaikinpuolin uskottava ja hyvämaineinen. Haluan käyttäytyä arvolleni sopivasti.

Mielestäni opettajaksi ei lueta, vaan kasvetaan. Olen myöskin kasvattaja/esimerkin näyttäjä koko olemuksellani, joka ominaisuus ei lopu koulurakennuksesta poistuttaessa.

Asummekin 200m päässä ala-asteelta.

Oppilaat huomaavat minut lähikaupassa, omalla tontillani, kun kävelevät talomme ohi koulusta kotiin, harrastuksissa ym.

En minä voi elää miten sattuu tontillani ja sitten taas roolimallin mukaisesti koulussa.

Olen kasvanut opettajaksi, ja olen sitä luonnostaan.

Ymmärrän toki vapaa-ajan ja työn erottamisen toisistaan, mutta nyt en puhu roolista, vaan ihmisyydestä. Siitä, mitä olen. En minä ainakaan huomaa olevani täysin erilainen paikassa a, kuin paikassa b.

Tässä on loistava pointti! Yläasteella olen ollut töissä ja jos nuoret saavat tietää vaikka tupakoinnista tai baari illoista ja hyökkäävät heti niiden kimppuun ja tupakoinnista valistaminen on sen jälkeen hyvin hankalaa kun aina joku sen nostaa esille ja puolet argumentistäsi on kadonnut, samoin auktoriteettisi vähenee. Meillä oli tälläinen avustaja kerran harjoittelussa kuka luuli näyttävänsä siistiltä nuorten silmissä kun käveli usein koululle tupakka huulessa meidän oppilaiden ohi (ei ollut koulualuetta). Mutta huonosti siinä kävi kun oppilaat saivat siitä itselleen vastaväitteen kaikkeen mitä hän heille yritti valistaa...

Itsellä kyllä myös päinvastainen kokemus. Aikanaan tivattiin opettajalta, miksi hän polttaa ja meidän tulisi olla kuitenkin aloittamatta. Hän sanoi suoraan, että haistakaa, arvatkaa paljonko rahaa menee ja kertoi tuskaisesta yrityksestään päästä tavasta eroon. Jostain syystä meidän nuorten oli helpompi uskoa häntä, kun vaan valistajia, joilla ei omakohtaista kokemusta asiasta ollut.

Poltan kerran päivässä, ryhmien vaihdon aikana. Ei ole kukaan valittanut.