Mies puolusteli pettäjiä sanomalla "suurin osa meistä pettää joskus, sehän on ihan normaalia"
Tuli puhetta pettämisestä ja kerroin halveksuvani pettäjiä. Mieheni taas puolusteli pettäjiä ja oli sitä mieltä, että pettäminen on ihan luonnollista ja suurin osa meistä päätyy pettämään jossain vaiheessa elämäänsä. Tästä syystä näitä ihmisiä ei tulisi tuomita pettämisen takia. Vastasin tähän, että pettäminen on silti ala-arvoinen teko toista kohtaan, sillä aivan hyvin voisi avata suunsa ja kertoa tarpeestaan saada seksiä (hyppäämällä vieraaseen sänkyyn)/tunteistaan toista ihmistä kohtaan/taipumuksestaan panna kaikkea mikä liikkuu, eikä tehdä tätä kaikkea selän takana piilossa. Mielestäni petturi on heikko ihminen, jonka parisuhteen kuuluukin romuttua moisen teon jälkeen.
Tästä voikin päätellä, että suurimmassa osassa parisuhteista ei osata keskustella asioista eikä olla rehellisiä toisilleen.
Ja suurella todennäköisyydellä minunkin mieheni on pettänyt minua/pettää minua vielä, kerran mielipiteet ovat tuollaiset. Yksiavioisuus on suuri farssi.
Kommentit (30)
Nyt sinulla on siis käytännössä lupa pettää jonkun seksikkäämmän miehen kanssa, ap!
Olen miehesi kanssa samaa mieltä, pettäminen on nykyään ihan normaalia näemmä.
En silti ole itse ikinä pettänyt, eikä ole edes suunnitelmissa sellainen. Joten älä ole niin varma, että miehesi pettää sua, tai on pettänyt tai aikoo pettää.
Minä naisena en voi ymmärtää, miten jotkut jaksavat kyllästymättä olla saman ihmisen kanssa vuodesta toiseen. Ja vielä hankkia siihen lapsia sitomaan lisää. Hrr...
No miehesi puhui ihan totta. Tuomitsemalla pettäjät syvimpään helvettiin, tuomitset sinne suuren osan läheisistäsi. Pettämisen yleisyys ei tee pettämisestä hyväksyttävää, mutta inhimillistä se on. Kannattaa olla armollinen muita ihmisiä kohtaan, ettei itse tule tuomituksi heikkouksistaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen miehesi kanssa samaa mieltä, pettäminen on nykyään ihan normaalia näemmä.
En silti ole itse ikinä pettänyt, eikä ole edes suunnitelmissa sellainen. Joten älä ole niin varma, että miehesi pettää sua, tai on pettänyt tai aikoo pettää.
Minulla myös on käsitys, että tämä on se valitettava totuus: valtaosa pettää, ainakin kerran pari.
Ei todellakaan petä! Mutta monet naiset ja miehet pysyttyleveät poissa sosiaalisista piireistä jotta he pysyvät anonyymeina ja heillä on kylliksi tilaa pettää kun kukaan ei ole heistä juoruamassa. Minkälainen ihminen pettää? Alhainen ja törkeä, miksi pettäjiä on niin paljon? Ilmeisesti ihmiset eivät välitä paljoakaan siitä millaisia mätämunia sisältä ovat.
Arvo on mittaamaton sellaisella jonka eettiset arvot ovat ehdottomia. Jos puolisoa on tarve vaihtaa niin ensin erotaan ja sitten etsitään uusi. Siihen asti pysytään kumppanille uskollisena.

Juuri näin.
Fakta nyt vaan on että suuressa osassa parisuhteita toinen tai molemmat pettävät jossakin vaiheessa. Se voiko pettämisen jälkeen jatkaa suhdetta tai mihin suuntaan suhde menee onkin se oikeasti kiinnostava asia, koska ei pettämisen automaattisesti pitäisi tarkoittaa suhteen loppua tai suhteen jatkumista huonona. Huono parisuhde ei tuskin hyväksi muuttuu pettämällä mutta hyvä parisuhde voi kyllä kestää pettämisen vaikka eihän se pettäminen toki oikein ole petettyä kohtaan.
Itse en petä, arvostan korkeaa moraalia paljon! =) Korkea moraali on ihanaa sielulle!
Tässä taas huomaa miten miehet analysoivat tilannetta tilastojen ja muun saatavissa olevan tiedon perusteella. Nainen taasen reagoi tunteella
En tiedä pettääkö suurin osa ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa, mutta suuri osa ainakin. Pettämistä on monenlaista, on vuosien rakkaussuhteita ja on yksittäisiä syrjähyppyjä, jotka eivät ikinä paljastu. Itse olin nuorena varma, että en ikinä, missään tilanteessa, pettäisi. Niin vaan kuitenkin aikoinani petin. Enää en vanno. En suunnittele pettäväni, en todellakaan, enkä usko että joudun koskaan sen houkutuksen kanssa edes painimaan, mutta en myöskään vannoisi ettenkö koskaan, missään tilanteessa pettäisi. Jos mieheni pettää minua, niin en halua tietää siitä muilta kuin häneltä itseltään, ja häneltäkin vain, jos hän on aiheuttanut pettämisellään minulle terveysriskin tai jos hän on rakastunut siihen toiseen ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa miten miehet analysoivat tilannetta tilastojen ja muun saatavissa olevan tiedon perusteella. Nainen taasen reagoi tunteella
Ei ole näin. Naisena olen vastannut tuonne ylle, että käsitykseni ja kokemukseni on, että lähes jokainen pettää jossain vaiheeesa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa miten miehet analysoivat tilannetta tilastojen ja muun saatavissa olevan tiedon perusteella. Nainen taasen reagoi tunteella
Suomalaisten löyhä moraali -keskustelussa on nimenomaan nuoria miehiä, jotka huutaa pää punaisena, että pettää ei saa ja useita suhteita ei saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas huomaa miten miehet analysoivat tilannetta tilastojen ja muun saatavissa olevan tiedon perusteella. Nainen taasen reagoi tunteella
Joo, miesten logiikan mukaan jos joku on yleistä niin silloinhan se on ihan okei. Niinpä kaikki väkivallasta varasteluun on ihan fine, kaikkihan sitä joskus nuorena hairahtuu.
Onhan tuossa pieni totuus. Suurinta osaa ihmiskunnasta ei ole luotu kahden välisiin suljettuihin parisuhteisiin. Kertoohan siitä jo pettämis-, yms tilastot ja erotkin. On maita joissa on ihan hyväksyttävää, että esim. miehellä on vaimon lisäksi hyvin lihava tyttöystävä, kaunis tyttöystävä, pari homoseksuaalia ja muutama muukin nainen.
Yleistä vai normaalia vai luonnollista vai todennäköistä?
Yksiavioisuus ei ole enää mikään ihanne ja normi. Sukupuolet ei tarvitse enää toisiaan toimeen, eikä enää haeta kaikkea perheen kautta ja suhteet voivatkin olla mitä monimuotoisempia.
Voit sanoa miehellesi, että suurin osa meistä eroaa joskus. Se on ihan normaalia ja sitten pakkaat kamat ja lähdet.