Masennus ei TODELLAKAAN näy ulospäin, nyt Annika-O keskivaikeasti masentunut

No voi vittu. Luuletko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Ihan samanlaista paska-arkea sitä parisuhteessakin eletään, ja joutuu sietämään myös niitä toisen huonoja ja jopa saatanan raivostuttavia piirteitä. Minulla on omistusasunto, paljon rahaa, poikaystävä, saan huomiota miehiltä... Silti en ole onnellinen nyt. Puuttuu työ, puuttuu oikea tunne poikaystävää kohtaan (ehkä se sieltä joskus tulee taas, tai sitten ei) ja kaikkea muuta.

Voi se huomiossa uiskentelukin loppujen lopuksi masentaa. Minä olen tottunut ah, niin monesti kuulemaan miehiltä lausahduksen: olet hyvännäköinen, mutta...

Ei näy masennus päällepäin juu. Mutta hassua kuitenkin, että jaksaa ja kykenee päivittämään instaa/blogia jne, vaikka on aika pahasti masentunut. Käy paljon ulkona ja syömässä. Mistä repii voimavarat tuohon toimintaan? En jaksanut lukea koko blogitekstiä aiheesta, pahoittelen jos puhun höpöjä.

Vierailija kirjoitti:

No voi vittu. Luuletko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Ihan samanlaista paska-arkea sitä parisuhteessakin eletään, ja joutuu sietämään myös niitä toisen huonoja ja jopa saatanan raivostuttavia piirteitä. Minulla on omistusasunto, paljon rahaa, poikaystävä, saan huomiota miehiltä... Silti en ole onnellinen nyt. Puuttuu työ, puuttuu oikea tunne poikaystävää kohtaan (ehkä se sieltä joskus tulee taas, tai sitten ei) ja kaikkea muuta.

Voi se huomiossa uiskentelukin loppujen lopuksi masentaa. Minä olen tottunut ah, niin monesti kuulemaan miehiltä lausahduksen: olet hyvännäköinen, mutta...

Luulenko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Kyllä. Itsellä kun ei ole koskaan ollut poikaystävää enkä koe, että olisin koskaan ollut onnellinen. Koen, että jos saisin rakkautta olisin onnellinen. Ap

Eihän Annikalla poikaystävää ollut tuolloin vuosi sitten.

Mutta hyvä kirjoitus kyllä. Itsekin välillä havahdun siihen kuinka ihminen oikeasti helposti tottuu ja turtuu kaikkeen, joten tuollainen diagnoosi voi todellakin tulla yllätyksenä.

Sitä olen mieltä, että kaikki mielenterveysongelmat eivät todellakaan näy päällepäin. Aina depressio ei vie täysin toimintakykyä, vaikka diagnostiikan ydinoireisiin kuuluukin mm. vähentyneet voimavarat ja kiinnostuksen menetys. Blogeissa, somessa on helppo olla jotain muuta kuin mitä oikeasti kokee ja tuntee, moni onnistuu siinä ihan arkipäivän kohtaamisissakin. Kohtaamme arkipäivässämme varmasti ainakin yhden masentuneen. Sen kauniin, hymyilevän, työssä olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi vittu. Luuletko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Ihan samanlaista paska-arkea sitä parisuhteessakin eletään, ja joutuu sietämään myös niitä toisen huonoja ja jopa saatanan raivostuttavia piirteitä. Minulla on omistusasunto, paljon rahaa, poikaystävä, saan huomiota miehiltä... Silti en ole onnellinen nyt. Puuttuu työ, puuttuu oikea tunne poikaystävää kohtaan (ehkä se sieltä joskus tulee taas, tai sitten ei) ja kaikkea muuta.

Voi se huomiossa uiskentelukin loppujen lopuksi masentaa. Minä olen tottunut ah, niin monesti kuulemaan miehiltä lausahduksen: olet hyvännäköinen, mutta...

Luulenko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Kyllä. Itsellä kun ei ole koskaan ollut poikaystävää enkä koe, että olisin koskaan ollut onnellinen. Koen, että jos saisin rakkautta olisin onnellinen. Ap

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta pakko kommentoida, että ei se toinen ihminen sinua onnelliseksi tee. Hänen kanssaan voi jakaa onnen ja toisaalta huonot hetket, mutta toinen ihminen ei tuo sitä kaipaamaasi onnea. Paraneminen tulee itsestä.

Olen itse sortunut tuohon samanlaiseen ajatteluun ja huomannut, että aina se synkkyys kuitenkin tulee jossain vaiheessa takaisin.

Jokaisella ihmisellä on ne omat kipupisteensä. Vakavan sairauden kanssa kamppaileva ajattelee, että olisi onnellinen, jos sairautta ei olisi. Yksinäinen ihminen ajattelee, että olisi onnellinen, jos ympärillä olisi perhe tai ainakin se poikaystävä. Työtön  ajattelee, että onnen salaisuus on se työ. Lapsiperheen arkeen kyllästynyt ajattelee, että onni on olla yksin ja päättää vain omista asioista.

Kaiken lisäksi nämä kipuspisteet muodostavat monimutkaisen verkoston ja loppupeleissä se varsinainen syy masennukselle voi ollakin jokin muu kuin se selkein ja näkyvin ongelma. Joku kipuilee lapsuuttaan, toinen työstressiä, kolmas tyytymättömyyttään valintoihinsa jne. Kuka meistä voi päättää, että jokin asia ei ole masennuksen arvoinen ja toinen taas on?

Vierailija kirjoitti:

Ei näy masennus päällepäin juu. Mutta hassua kuitenkin, että jaksaa ja kykenee päivittämään instaa/blogia jne, vaikka on aika pahasti masentunut. Käy paljon ulkona ja syömässä. Mistä repii voimavarat tuohon toimintaan? En jaksanut lukea koko blogitekstiä aiheesta, pahoittelen jos puhun höpöjä.

??? Se mitä tekstiä luin, niin sängyssähän se oli monesti maannut koko päivän. Jossain vaiheessa matkustelulla yrittänyt väistellä kohtaamasta ongelmia. Bloggaus käsittääkseni on hänen työtään, kai ihmisen nyt työtään täytyy edes yrittää tehdä? Ja oli saanut paljon palautetta siitä kun postaustahti hidastunut ja sisältö kärsinyt.

Ei siinä ole mitään hassua, että keskivaikeassa masennuksessa jaksaa tehdäkin asioita, kun se riippuu ihan ihmisestä. Ei se kuitenkaan täydellisesti invalidisoi. Mulla on kavereita, jotka aina kun niillä menee huonommin, yrittää täyttää päivänsä erilaisella tekemisellä, koska tyhjissä ja yksinäisissä hetkissä se olo on todella sietämätön. Mulla on niin mitta täynnä tällasia kommentteja, kun niissä aina rivien välissä lukee että ihminen sairastaa milloin mitäkin mielenterveysongelmaa nyt ihan väärin, jos sitä ongelmaa siis oikeasti onkaan kun kerran jaksaa/voi/pystyy tehdä näin ja näin.

Vierailija kirjoitti:

Ei näy masennus päällepäin juu. Mutta hassua kuitenkin, että jaksaa ja kykenee päivittämään instaa/blogia jne, vaikka on aika pahasti masentunut. Käy paljon ulkona ja syömässä. Mistä repii voimavarat tuohon toimintaan? En jaksanut lukea koko blogitekstiä aiheesta, pahoittelen jos puhun höpöjä.

Kai sitä pakottautuu jonkin verran pävittämään, kun se insta/blogi on ainut työ ja tulonlähde. Ja jotkut reagoi masennukseen yliaktiivisuudella, käymällä ylikierroksilla. Mun mielestä Annikasta kyllä huomasi että oli aika väsähtänyt ja surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näy masennus päällepäin juu. Mutta hassua kuitenkin, että jaksaa ja kykenee päivittämään instaa/blogia jne, vaikka on aika pahasti masentunut. Käy paljon ulkona ja syömässä. Mistä repii voimavarat tuohon toimintaan? En jaksanut lukea koko blogitekstiä aiheesta, pahoittelen jos puhun höpöjä.

??? Se mitä tekstiä luin, niin sängyssähän se oli monesti maannut koko päivän. Jossain vaiheessa matkustelulla yrittänyt väistellä kohtaamasta ongelmia. Bloggaus käsittääkseni on hänen työtään, kai ihmisen nyt työtään täytyy edes yrittää tehdä? Ja oli saanut paljon palautetta siitä kun postaustahti hidastunut ja sisältö kärsinyt.

Ei siinä ole mitään hassua, että keskivaikeassa masennuksessa jaksaa tehdäkin asioita, kun se riippuu ihan ihmisestä. Ei se kuitenkaan täydellisesti invalidisoi. Mulla on kavereita, jotka aina kun niillä menee huonommin, yrittää täyttää päivänsä erilaisella tekemisellä, koska tyhjissä ja yksinäisissä hetkissä se olo on todella sietämätön. Mulla on niin mitta täynnä tällasia kommentteja, kun niissä aina rivien välissä lukee että ihminen sairastaa milloin mitäkin mielenterveysongelmaa nyt ihan väärin, jos sitä ongelmaa siis oikeasti onkaan kun kerran jaksaa/voi/pystyy tehdä näin ja näin.

Kohtaamasta "ongelmia"? Mitä vitun ongelmia tolla on?????????????

Mistäs me tiedetään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi vittu. Luuletko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Ihan samanlaista paska-arkea sitä parisuhteessakin eletään, ja joutuu sietämään myös niitä toisen huonoja ja jopa saatanan raivostuttavia piirteitä. Minulla on omistusasunto, paljon rahaa, poikaystävä, saan huomiota miehiltä... Silti en ole onnellinen nyt. Puuttuu työ, puuttuu oikea tunne poikaystävää kohtaan (ehkä se sieltä joskus tulee taas, tai sitten ei) ja kaikkea muuta.

Voi se huomiossa uiskentelukin loppujen lopuksi masentaa. Minä olen tottunut ah, niin monesti kuulemaan miehiltä lausahduksen: olet hyvännäköinen, mutta...

Luulenko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Kyllä. Itsellä kun ei ole koskaan ollut poikaystävää enkä koe, että olisin koskaan ollut onnellinen. Koen, että jos saisin rakkautta olisin onnellinen. Ap

Kyllä varmasti vastentahtoinen sinkkuus masentaa, mutta sitä ei kannata luulla, että ongelmat loppuvat parisuhteen löytymiseen. Kyllä aika monia masentaa nimenomaan se oma parisuhde. Eikä tarvitse edes olla vakavia ongelmia kuten pettämistä tai väkivaltaa. Kumppani voi niin monella tavalla osoittautua pettymykseksi sen alkuihastuksen jälkeen. Seksi ei toimi tai se hiipuu kokonaan, toisen kanssa ei ole mitään yhteistä jne. Parin vuoden seurustelun jälkeen huomaa olevansa jumissa täysin itselleen epäsopivan ihmisen kanssa ja siinä sitten mietit, etsitkö uuden kumppanin ja aloitatko kaiken taas alusta jonkun muun kanssa vai jatkatko vanhaa suhdetta, joka ei tunnu johtavan mihinkään. Sinkkuna ainakin olet vapaa etsimään sitä oikeaa ja tekemään elämästäsi juuri sellaista kuin itse haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No voi vittu. Luuletko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Ihan samanlaista paska-arkea sitä parisuhteessakin eletään, ja joutuu sietämään myös niitä toisen huonoja ja jopa saatanan raivostuttavia piirteitä. Minulla on omistusasunto, paljon rahaa, poikaystävä, saan huomiota miehiltä... Silti en ole onnellinen nyt. Puuttuu työ, puuttuu oikea tunne poikaystävää kohtaan (ehkä se sieltä joskus tulee taas, tai sitten ei) ja kaikkea muuta.

Voi se huomiossa uiskentelukin loppujen lopuksi masentaa. Minä olen tottunut ah, niin monesti kuulemaan miehiltä lausahduksen: olet hyvännäköinen, mutta...

Luulenko että poikaystävä tekee onnelliseksi? Kyllä. Itsellä kun ei ole koskaan ollut poikaystävää enkä koe, että olisin koskaan ollut onnellinen. Koen, että jos saisin rakkautta olisin onnellinen. Ap

Kyllä varmasti vastentahtoinen sinkkuus masentaa, mutta sitä ei kannata luulla, että ongelmat loppuvat parisuhteen löytymiseen. Kyllä aika monia masentaa nimenomaan se oma parisuhde. Eikä tarvitse edes olla vakavia ongelmia kuten pettämistä tai väkivaltaa. Kumppani voi niin monella tavalla osoittautua pettymykseksi sen alkuihastuksen jälkeen. Seksi ei toimi tai se hiipuu kokonaan, toisen kanssa ei ole mitään yhteistä jne. Parin vuoden seurustelun jälkeen huomaa olevansa jumissa täysin itselleen epäsopivan ihmisen kanssa ja siinä sitten mietit, etsitkö uuden kumppanin ja aloitatko kaiken taas alusta jonkun muun kanssa vai jatkatko vanhaa suhdetta, joka ei tunnu johtavan mihinkään. Sinkkuna ainakin olet vapaa etsimään sitä oikeaa ja tekemään elämästäsi juuri sellaista kuin itse haluat.

Kukaan, siis EI KUKAAN pakota olemaan suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella ihmisellä on ne omat kipupisteensä. Vakavan sairauden kanssa kamppaileva ajattelee, että olisi onnellinen, jos sairautta ei olisi. Yksinäinen ihminen ajattelee, että olisi onnellinen, jos ympärillä olisi perhe tai ainakin se poikaystävä. Työtön  ajattelee, että onnen salaisuus on se työ. Lapsiperheen arkeen kyllästynyt ajattelee, että onni on olla yksin ja päättää vain omista asioista.

Kaiken lisäksi nämä kipuspisteet muodostavat monimutkaisen verkoston ja loppupeleissä se varsinainen syy masennukselle voi ollakin jokin muu kuin se selkein ja näkyvin ongelma. Joku kipuilee lapsuuttaan, toinen työstressiä, kolmas tyytymättömyyttään valintoihinsa jne. Kuka meistä voi päättää, että jokin asia ei ole masennuksen arvoinen ja toinen taas on?

Olen tuo sairas ja kyllä se on oikeampi syy olla masentunut kuin nuo muut. Olen ollut noita muita myös. Sairaus ei parane ellei tiede kehity eikä sitä voi unohtaa ja jättää huomiotta yhtenäkään päivänä. Työtön voi hankkia koulutusta tai säkällä löytää töitä, yksinäinen voi myös aktiivisesti parantaa elämäänsä - sairas ei voi kuin yrittää hallita sairautta ja toivoa parannusta, ilman että itse voi asiaan paljon vaikuttaa. Se, että on sairas monesti myös vaikeuttaa töitä, ihmissuhteita ja niin edelleen, eli pahentaa kaikkien elämänalueiden ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella ihmisellä on ne omat kipupisteensä. Vakavan sairauden kanssa kamppaileva ajattelee, että olisi onnellinen, jos sairautta ei olisi. Yksinäinen ihminen ajattelee, että olisi onnellinen, jos ympärillä olisi perhe tai ainakin se poikaystävä. Työtön  ajattelee, että onnen salaisuus on se työ. Lapsiperheen arkeen kyllästynyt ajattelee, että onni on olla yksin ja päättää vain omista asioista.

Kaiken lisäksi nämä kipuspisteet muodostavat monimutkaisen verkoston ja loppupeleissä se varsinainen syy masennukselle voi ollakin jokin muu kuin se selkein ja näkyvin ongelma. Joku kipuilee lapsuuttaan, toinen työstressiä, kolmas tyytymättömyyttään valintoihinsa jne. Kuka meistä voi päättää, että jokin asia ei ole masennuksen arvoinen ja toinen taas on?

Olen tuo sairas ja kyllä se on oikeampi syy olla masentunut kuin nuo muut. Olen ollut noita muita myös. Sairaus ei parane ellei tiede kehity eikä sitä voi unohtaa ja jättää huomiotta yhtenäkään päivänä. Työtön voi hankkia koulutusta tai säkällä löytää töitä, yksinäinen voi myös aktiivisesti parantaa elämäänsä - sairas ei voi kuin yrittää hallita sairautta ja toivoa parannusta, ilman että itse voi asiaan paljon vaikuttaa. Se, että on sairas monesti myös vaikeuttaa töitä, ihmissuhteita ja niin edelleen, eli pahentaa kaikkien elämänalueiden ongelmia.

Ei mielenterveysongelmat ole mitään kilpailua siitä, kenellä on eniten oikeutta ja syytä voida pahoin. Masennus ei perustu järkeen. Kun tiedät kerran itsekin, kuinka ikävä sairaus masennus on, niin miksi haluaisit moralisoida ja syyllistää muita sitä sairastavia, että heillä ei todellisuudessa ole edes kummoisia syitä olla masentuneita, toisin kuin Sinulla, jolla on Oikeita Syitä. Tunnen myötätuntoa sairastamisestasi, se on varmasti erittäin kuluttavaa ja todella kurjaa, mutta kyllä se myötätunto vähän karisee kun valotat tätä ajatusmaailmaasi siitä kuinka sinä olet nyt se jolla on kaikkein vaikein elämä.

Kukaan mielenterveyden kanssa painiskeleva ei ansaitse kuulla sitä, että heillä ei ole oikeita ongelmia eikä mitään oikeita syitä olla masentunut tai ahdistunut. Moni kyllä sen tietää, ja se pahentaa oloa entisestään. Ei löydy syytä, miksi voida pahoin, miksi kaikki vaan ahdistaa, mutta paha olo ei vaan poistu. Ei kukaan kaipaa siihen ihmistä joka luettelee omat ongelmansa ja vähättelee niitä toisen. Kukaan ei parane sillä, että osoitetaan kuinka paljon paremmin heillä oikeastaan menee kuin jollain muulla.