Lue keskustelun säännöt.
Oon niin loppu, kun ystäviä ei vain tahdo löytyä
18.04.2017 |
Olen siis henkisesti niin loppu. En tiedä miten päin kääntyä ja olla. Mulla on sinänsä kaikki hyvin elämässä, on puoliso (ei olla naimisissa), perhe, hyvä äitisuhde, mutta ystävät puuttuu. Mulla oli vielä pitkään pari tosi läheistä ystävää, mutta he ovat nykyään aina kahdestaan. Nämä einiinläheiset ystävät, niin heidän yhteydenottonsa on vain kadonnut. Oon itse ollut AINA se aktiivisempi osapuoli, mutta nykyään vaikka pommittelisinkin, niin eipä ketään näytä mun seura kiinnostavan. Talousasiat on hyvin, opiskelen ja aion opiskella kesänkin, joten työtönkään en ole. With all do respect all of the unemployees! Mutta mä tarviin muitakin ystäviä kuin mun poikaystävän ja poikaystävän kaverit, jotka ei oo siis mun kavereita, vaan mun ukon kavereita. Ihan ihme että on toi mies edes. Ilman sitä varmaan oisin vielä enempi loppu.
Asun siis yksin ja tykkään tehdä asioita yksin, mutta kunnon ystäviä ei vain tahdo olla, tai jos on niin ne katoaa heti. En jaksa alkaa muuttumaankaan mihinkään suuntaan. Oon oma itteni ja lapsiakaan mulla ei ole, joten mammoista en saa helpolla kavereita, vaikka ystävän äiteys ei tietenkään ois mikään haitta. Lapset ovat ihania.
Miten saan sen vapaa-ajan kulumaan, muuta ku hengaamalla veljeni, ja mieheni ja sukulaisteni kanssa.
Kommentit (36)
Aloita harrastus, joka vie aikaa. Mene vaikkapa maalauskurssille, siellä tapaat varmasti ihmisiä. Jos et harrasta liikuntaa vielä, niin nyt on oiva tilaisuus ottaa rutiiniksi vaikkapa kolme juoksulenkkiä viikossa. Opintoja voit mahdollisesti suorittaa nopeampaankin tahtiin halutessasi. Kyllä sen ajan saa yksinkin kulumaan, kunhan miettii huolella mikä kiinnostaa. Olisihan se kiva, että kavereita olisi, mutta ei niitä kovin helposti saa enää vanhemmalla iällä eli paljolti yksinoloahan se elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin olen yksinäinen. Kaverit hävisi kun sain lapsen..
Onneksi mulla on ihana mies ja paljon sisaruksia niin ei tarvitse olla ihan yksin.
Oon vaan niin katkera siitä että ystävät jätti. Katkeruus syö mua sisältä. mä oikeesti saan olla onnellinen että on edes mies. se pitää mulla jotain sosiaalisia tarpeita yllä. Harrastuksia on liikuntaa mutta muuta en juuri ehdi opintojeni takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko yrittänyt löytää kavereita opiskelujen parista? Koulut tai ainakin yliopistot järjestävät paljon erilaista vapaa-ajan toimintaa. Uusia kavereita voi yrittää etsiä myös netistä. Itse olen joskus etsinyt baariseuraa ja matkaseuraa, ja nyt olen yhden netistä löytäminen ihmisen kanssa ollut kaveri yli kymmenen vuotta. Joku ehdotti jo uusia harrastuksia, kokeile sitäkin. Tai vapaaehtoistyötä, ryhdy ystäväksi vanhukselle vaikka SPR:n ystäväpalvelun kautta. Ihmisiin tutustuminen ja kaveruuden syntyminen voi olla hidasta, siinä pitää olla kärsivällinen. Ole avoin ja ystävällinen mutta älä etsi epätoivoisesti äläkä takerru. Varmasti saat vielä joskus kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies on samalla mun paras ystäväni. Kätevää!
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyyteen tottuu. Ei ehkä vuodessa tai viidessä, mutta lopulta kuitenkin. Tsemppiä
Ei totu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja tähän väliin sopiikin runo ihmisen periyksinäisyydestä:
Yksin oot sä ihminen
Yksin synnyt
Yksin kuolet
Yksin joukoissa ihmisten...
Periaatteessa ihmisen elämä on yksinäistä puurtamista päivä päivältä kohti omaa loppuaan.Piste!
Nykyäänhän on tosi paljon esim Facebook ryhmiä joista löytää harrastus/bile/kahvitteluseuraa ja ihan oikeitakin ystäviä voi näiden joukosta löytyä. Melkein kun deittisivustoja mutta kavereiden etsintään.
Mikset vois pyytää sun veljee myös esitteleen sulle naispuolisia kavereitaan tai kavereidensa tyttöystäviä tai siskoja? Tai kai sun miehellä on kavereita joilla tyttöystäviä? Järjestäkää sun veljen luona vaikka vappukemut/kesän alkajaiset/synttärit jossa voisit tavata uusia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sama mulla. Oli kaksi läheistä ystävää, joista ei jäänyt jäljelle yhtään mitään. Jossain vaiheessa aloin oikeesti vaatimaan edes jotain oikeaa olemassaoloni huomioimista, vaikka soittoa kerran vuodessa, ja koska sitä ei tullut , vaan pari hätäistä tekstaria joihien ei edes haluttu vastausta, niin sain tarpeekseni. Niin ja toisella oli valehtelu, ja asioiden salaaminen. Olen nyt mielummin yksin kun enää aisankannattajana huonoille ystävyyssuhteille.
Kyllä tämä yksinäisyyskin on ollut karmivaa. Jos menisin harrastuksiin, tai erilaisiin ryhmiin, varmasti löytyisi uusia ihmisiä, mutta olen ollut hieman sairaana, joten sekään ei nyt ole mahdollista.
Ehkä saan katsoa peiliin myös, että miksi olen alunperinkään tunkenut näiden "ystävien" elämään niin voimalla, etten nähnyt asioiden todellista laatua. Olin kai lähesiriippuvainen, mutta se oli nuoruutta, ja nyt olen aikuinen. Olisi pitänyt nuorempana olla tarkempi ystävien valinnan suhteen.
13 hihi, olisko syy siinä että et ole kovin kiva? Täräytät kaiken suoraan,päästät sammakoita tai valistat jatkuvasti?
Mukavilla, kuuntelu- ja tilannetajuisilla sekä älykkäillä on seuraa. Ihmisistä ei myöskään saa olla riippuvainen. Jos näyttää, ettei seurasi kiinnosta sinun pitää heti antaa olla. Riippuvainen käytös ja katkeruus näkyvät. Sen sijaan "nähdään kun jaksaa" -asenne vetoaa ja tekee sinusta jopa kiinnostavamman. Ei kukaan halua vaativaa riippakiveä kaveriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jo 34-vuotias. Minulla on mies ja lapsia, ja periaatteessa minulla on usein juttuseuraa, mutta ei yhtään ystävää.
Tulen toimeen naapureiden kanssa, lasten kavereiden vanhempien kanssa, opiskeluissa ja missä vaan. Minun tarvitsee vain itse avata suuni, olla ystävällinen ja kohtelias, sillä ensisilmäyksellä kukaan ei pidä minusta. Olen perus-nätti suomalainen nainen, vähän ylipainoa. Pukeudun siististi ja olen kaikin puolin normaali. Ystäviä en kuitenkaan saa. Muutama kaveri on, mutta ne suhteet on pysyneet pinnallisina vuosia. Nähdään lasten synttäreillä ja ulkona puistossa ja joskus käydään jollain keikalla tai teatterissa. Huomaan kuitenkin että näillä kavereilla on ne ystävät muualla ja se hajottaa.
Vika on minussa, tiedän sen. Kun vain tietäisin, mikä se vika on.
Mulla on yksi läheisempi ystävä ja muutamia kavereita, mutta ei sellaista sielunkumppani ystävää. No ei tää varmaan sua auttanut, mutta niin. Mistähän sellaisen löytäis.
Hei ap, kurja, että ennen läheiseksi kokemasi ystävät ovat nyt etääntyneet. Ystävyys tuppaa olemaan kausiluontoista ja jostain syystä monilla välit erkanevat ilman mitään varsinaista välirikkoakaan.
Minulle tuli mieleen, että millä kaikilla tavoilla voisit edistää omaa elämääsi niin, ettet vain 'kuluta aikaa' vaan kokisit sen vielä mielekkäämpänä? Oletko tutustunut kaupungissasi oleviin vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin? Esim. kesäisin monin paikoin järjesettävillä festareilla on usein vapaaehtoisia vaikkapa lipunmyynnissä ja muissa pikku askareissa. Sitä kautta moni on myös löytänyt uusia ystäviä ja ihmissuhteita, kun vapaaehtoistyö yhdistää. Erilaisia vapaaehtoistyön muotoja tarjoaa paikallisella tasolla kaupunki, yhdistykset, järjestöt, seurakunnat, ja valtakunnalliset sekä kansainväliset toimijat (kuten esim SPR)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jo 34-vuotias. Minulla on mies ja lapsia, ja periaatteessa minulla on usein juttuseuraa, mutta ei yhtään ystävää.
Tulen toimeen naapureiden kanssa, lasten kavereiden vanhempien kanssa, opiskeluissa ja missä vaan. Minun tarvitsee vain itse avata suuni, olla ystävällinen ja kohtelias, sillä ensisilmäyksellä kukaan ei pidä minusta. Olen perus-nätti suomalainen nainen, vähän ylipainoa. Pukeudun siististi ja olen kaikin puolin normaali. Ystäviä en kuitenkaan saa. Muutama kaveri on, mutta ne suhteet on pysyneet pinnallisina vuosia. Nähdään lasten synttäreillä ja ulkona puistossa ja joskus käydään jollain keikalla tai teatterissa. Huomaan kuitenkin että näillä kavereilla on ne ystävät muualla ja se hajottaa.
Vika on minussa, tiedän sen. Kun vain tietäisin, mikä se vika on.
Ei sussa ole mitään vikaa, siksi oli pakko alapeukuttaa. Älä ajattele niin! Jostain syystä et vain ole kohdannut samanhenkisiä ihmisiä, joista olisi oikeiksi ystäviksi. Tsemppiä ! Vaikutat mukavalta 😊
Mä olen mukava ihminen, ja hyvä ystävä. Harmi vain että se ainoa ystävä asuu niin kaukana ettei ole mahiksia nähdä kuin maks pari kertaa vuodessa. Ei mussa ole mitään muuta vikaa kuin se, että en ole kauhean hyvä ihmistuntija. En ole osannut katsoa että ihmiset joihin luotan, ja joita olen pitänyt ystävinäni olisivat sen arvoisia. Olen tullut hieman varovaiseksi myös, enkä oikeastaan jaksa itse enää etsiä aktiivisesti seuraa. Mies löytyy, ja jo teini-ikäinen lapsi, muutama kaveri joita näen silloin tälöin. Mukaan vanhoihin porukoihin ei enää pyydetä, vaan niissä pyörivät enää ne läheisimmät ystävät keskenään. Tykkäisin juhlia joskus porukallakin, mutta ei ole enää porukkaa.
Yksinäisyyteen tottuu. Ei ehkä vuodessa tai viidessä, mutta lopulta kuitenkin. Tsemppiä