Lue keskustelun säännöt.
Oon niin loppu, kun ystäviä ei vain tahdo löytyä
18.04.2017 |
Olen siis henkisesti niin loppu. En tiedä miten päin kääntyä ja olla. Mulla on sinänsä kaikki hyvin elämässä, on puoliso (ei olla naimisissa), perhe, hyvä äitisuhde, mutta ystävät puuttuu. Mulla oli vielä pitkään pari tosi läheistä ystävää, mutta he ovat nykyään aina kahdestaan. Nämä einiinläheiset ystävät, niin heidän yhteydenottonsa on vain kadonnut. Oon itse ollut AINA se aktiivisempi osapuoli, mutta nykyään vaikka pommittelisinkin, niin eipä ketään näytä mun seura kiinnostavan. Talousasiat on hyvin, opiskelen ja aion opiskella kesänkin, joten työtönkään en ole. With all do respect all of the unemployees! Mutta mä tarviin muitakin ystäviä kuin mun poikaystävän ja poikaystävän kaverit, jotka ei oo siis mun kavereita, vaan mun ukon kavereita. Ihan ihme että on toi mies edes. Ilman sitä varmaan oisin vielä enempi loppu.
Asun siis yksin ja tykkään tehdä asioita yksin, mutta kunnon ystäviä ei vain tahdo olla, tai jos on niin ne katoaa heti. En jaksa alkaa muuttumaankaan mihinkään suuntaan. Oon oma itteni ja lapsiakaan mulla ei ole, joten mammoista en saa helpolla kavereita, vaikka ystävän äiteys ei tietenkään ois mikään haitta. Lapset ovat ihania.
Miten saan sen vapaa-ajan kulumaan, muuta ku hengaamalla veljeni, ja mieheni ja sukulaisteni kanssa.
Kommentit (36)
Kunpa nämä ihmiset, jotka kaipaavat ystäviä, löytäisivät toisensa. Introverttina en itse kaipaa ystäviä, saan riittävästi ihmiskontakteja töissä ja harrastuksissa. Yritän kuitenkin kohteliaisuussyistä pitää muutamiin ihmisiin yhteyttä, lähinnä siksi ettei heillä ole ketään muutakaan ja tällä tavoin voin tehdä ehkä tästä maailmasta hiukan paremman paikan....vaatii multa joskus todella paljon ponnistelua lähteä tapaamaan jotain ihmistä kahvilaan, mutta teen sitä kuitenkin edes muutaman kerran kuussa.
Minä olen onnellinen metsässä koirieni kanssa, takapihaa kupsutellessa tai kirjaa lukiessa. En ihmisten seurassa.
n44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä vastauksia. Itse opin tästä ketjustA
- ole avoin ja iloinen ja kuuntele
- muista vastavuoroisuus ja vaali ystävyyttä, älä kuitenkaan roiku
- älä jää liikaa miettimään ystävien puutetta-> täytä elämääsi urheilullA, käsitöillä yms.
Tuttu tunne. Minullakin on ihana mies ja hyvä äitisuhde ja paljon lähinnä työtuttuja, mutta ei ystäviä. Muutin lukioikäisenä paikkakuntaa ja siitä se lähti. En saanut ystäviä yliopistosta, en harrastuksista, en useammaltakaan työpaikalta. Nyt olen kolmevitonen ja luopumassa jo toivosta.
Minun ratkaisuni on ollut pitkät työpäivät, opiskelu työn ohessa ja urheilu. Siinä ei jää kauheasti tyhjiä aukkoja viikkoon.
Oon nyt toistaseks saanut ratkaistua asiat siten, että oon vaan päättänyt, että a) en enää jaksa kontaktoida vanhoja ystäviä vaan annan heidän olla b) oon opintojen parissa alkanut bondaamaan uusien ihmisten kanssa -> kurssien sisällöstä voi aina puhua
c) oon järkänny loppuviikolle ohjelmaa tosi paljon johon sisältyy koulujuttuja ja vapaa-ajanaktiviteettejä
d) hengaan ukon kanssa
e) okei ongelma ei ratkennut mutta en jaksa jatkuvasti miettiä miks oon niin yksinäinen. Koitan vaan tehdä jotain ja vaikka mieluummin vähä turhaa ohjelmaa. Jotenkin lohdullista kuulla että on muitakin n. 30 vee naisia, ilman hyviä ystäviä
t. AP
Tosi ikävää, jos ei ole löytynyt yhtään ystävää. Ehdottaisin jotain harrastusta, sieltä voi myös löytää niitä ystäviä. Et halua muuttaa itseäsi, mutta yhtä asiaa suosittelen kaikille. Ole positiivinen ja kysele ja kuuntele paljon.
Meillä on naapurissa eräs yksinäinen äiti, meidän lapset käy samassa hoidossa. Jutellaan aina mukavia kun nähdään ja hän on kovin seurallinen. Ollaan joskus treffattu lasten kanssa, mutta kun hän ei ikinä puhu mitään henkilökohtaista. Pelkkää small talkia ja lasten asioita. Ei mitään omista mielenkiinnonkohteista tai edes ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista. Ei sellaista jaksa kahta tuntia, varsinkin kun ne samat jutut on käyty läpi jo hiekkalaatikolla. Itsestään pitää antaa saadakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lohdullinen ketju. Muutimme miehen työn perässä toiselle paikkakunnalle kohta kaksi vuotta sitten. Lapsia löytyy, mutta en ole heidän kautta onnistunut löytämään uusia tuttavuuksia elämääni. Niin kuin edellisessä asuinpaikassa.
Itselläni ei ole vakituista työpaikkaa, joten sieltäkään ei ole tuttavuuksia tullut. Naapureihin olen yrittänyt tutustua, mutta useamman hylätyn kahvittelupyynnön jälkeen olen hyväksynyt tilanteen...
Itsekin olen päätynyt siihen tulokseen, että minussa lienee jokin vika. Olen koittanut kiinnittää huomiota siihen, että olisin positiivinen, mietin järkeviä keskustelunaiheita etukäteen jne. Että en juuri puhuisi lapsista ja niihin liittyvistä asioista.
Olen pyytänyt ihmisiä meille kahville, syömään, leffaan jne.kanssani, tuloksetta. Ymmärrän, että monella on nyt menossa se raskas pikkulapsiarki, eikä iltaisin jaksa. Omat lapset ovat kohta kaikki jo koulussa. Mutta kyllä se ihmistä syö, ettei tule vastapyyntöjä takaisin päin. Monet illat olen asiaa itkenyt, tilanne on paha erityisesti silloin, jos minulla ei ole töitä ja on päivät aikaa miettiä asioita. Olisi kiva tehdä porukalla asioita yhdessä, niin kuin edellisellä paikkakunnalla asuessamme teimme.
Tästäpä tuli oikea valitusvirsi...
Vierailija kirjoitti:
13 hihi, olisko syy siinä että et ole kovin kiva? Täräytät kaiken suoraan,päästät sammakoita tai valistat jatkuvasti?
Mukavilla, kuuntelu- ja tilannetajuisilla sekä älykkäillä on seuraa. Ihmisistä ei myöskään saa olla riippuvainen. Jos näyttää, ettei seurasi kiinnosta sinun pitää heti antaa olla. Riippuvainen käytös ja katkeruus näkyvät. Sen sijaan "nähdään kun jaksaa" -asenne vetoaa ja tekee sinusta jopa kiinnostavamman. Ei kukaan halua vaativaa riippakiveä kaveriksi.
Voi sinnuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on puoliso, jonka kanssa et ole avo- etkä avioliitossa :D Mikä siinä sanassa PUOLISO on niin hienoa? Ei, sinulla ei ole puolisoa. Valitan.
Täällä on tämän tästä näitä yksinäisten avautumisketjuja. Surullista luettavaa, joka saa tajuamaan, että suomalaiset ovat kyllä sosiaalisesti usein todella jälkeen jääneitä ja sulkeutuneita.
En tarkoita tällä syyllistää ketään, vaan nostaa esille yhden syyn monien kokemaan yksinäisyyteen.. Asun puolet vuodesta Espanjassa ja täällä ihmisiin tutustuminen on todella helppoa. Ihmiset juttelevat bussipysäkillä, pyytävät samaan pöytään syömään ruokalassa, järjestetään yhteisiä illanistujaisia vaikkei vielä tunnetakaan jne. Tällaisesta rennosta sosiaalisesta asenteesta olisi suomalaisilla opittavaa.
Oletko Ap kokeillut etsiä ystäviä netistä? Tähänkin ketjuun moni vastasi heti omalla tarinallaan, eli et ole yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etsitäänystävää.com on ainakin yksi ilmainen kaverisivusto.
Odotatko ystävyydeltä liikaa? Olen lähes kuuskymppinen ja huomannut, että ystävyys muuttuu, Lapsena ja teininä ystävyys on aivan erilaista kuin aikuisena. Kun ei ole vielä huolta huomisesta, toimeentulosta tai mistään muusta sen kummemmasta kuin matematiikan kokeiden arvosanasta tai ensirakkaudesta, on aikaa ihan vain hengailla ystävien kanssa. Ei välttämättä tehdä mitään erikoista vaan jutellaan ja "jaetaan salaisuuksia". Tullaan läheisiksi ja useimmilla on myös nk sydänystävä, jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken. Vanhemmat ja sisarukset ovat vielä itsestäänselvyys ja heitä näkee joka päivä ihan kyllästymiseen asti. Muita sukulaisia tapaa sen mukaan, miten vanhemmat heitä tapaavat ja monesti ajattelee vain, että onko pakko lähteä mukaan sukujuhliin. Kun ei yhtään huvittaisi vaan mieluummin hengailisi ystävien kanssa.
Lapsuudenkodista lähteminen tuo monia muutoksia elämään. Tulee vastuu niin omasta kodista kuin toimeentulostakin. On opiskelua ja työntekoa. Seurustelukumppanikin. Elämään tulee uusia sosiaalisia suhteita opiskelukavereista ja työkavereista, vaikka ei heistä uusia ystäviä tulisikaan. Vanhemmat ja sisarukset ovat edelleen itsestäänselvyys, mutta heitäkin haluaa välillä tavata. Enää ei ole yhtä paljon aikaa vain hengailla ystävien kanssa. Varsinkin, kun ystävätkin ovat muuttaneet tahoilleen eikä enää asuta yhtä lähellä kuin lapsena. Tässä vaiheessa ystävysten kiinnostuksenkohteet usein muuttuvat. Yksi tykkää käydä baareissa, toinen kaipaisi seuraa kuntosalille, kolmas haluaisi käydä vain kahvilla jne. Ystävyyssuhteista säilyy ja lähenee parhaiten ne, joissa on samat kiinnostuksenkohteet ja joissa ystävällä on mahdollisuus nopeasti ja lyhyelläkin varoitusajalla tavata. Jos asuu Tampereella ja toinen ystävä siellä myös, mutta toinen on muuttanut Hämeenlinnaan, niin tamperelaisen ystävän kanssa todennäköisesti tapaa useammin.
Kun tulee lapsia, tilanne muuttuu entisestään. Omien ja puolison sukulaisten merkitys kasvaa. Halutaan, että lapset tapaavat isovanhempiaan, setiään, tätejään ja serkkujaan. Sinkkuvuosien elämä muuttuu rutiininomaisemmaksi, on tietyt päivärytmit jne. Koska perhe vie aikaa, ystävien tapaaminen liittyy yhä useammin johonkin tiettyyn yhdessä tekemiseen. Käydään yhdessä lasten kanssa leikkipuistoissa, käydään shoppailemassa, käydään tekemässä jotain, mikä kiinnostaa kumpaakin ja mitä ei tehdä perheen tai puolison kanssa. Tapaamisista on sovittava etukäteen, mutta on hyväksyttävä se ikävä tosiasia, että tapaamisia myös peruuntuu. Lapset sairastuvat, puolisolle tuleekin työmatka tms. Teinivuosien yhdessä hengailu ei ole enää mahdollista.
Jatkuuu....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten tultua teini-ikään aikaa jää taas enemmän. Ystävyksillä voi kuitenkin olla hyvin eri-ikäisiä lapsia. Joku tekee vielä iltatähden ja aloittaa pikkulapsiperheen elämän alusta. Ihmiset, joiden kanssa viettää aikaa, ovat usein samassa elämäntilanteessa. Kaverisuhde lapsettomaan nelikymppiseen sinkkuun voi syventyä ystävyyssuhteeksi, koska hänellä on aikaa tavata ja tehdä asioita, joita molemmat haluavat tehdä. Tässä iässä viimeistään huomaa, että vanhemmat ja sisarukset eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Joillain voi omat ja appivanhemmat jo tarvita apua.
Kun lapset ovat aikuisia ja muuttaneet pois lapsuudenkodistaan, on taas aikaa. Työpäivää lukuunottamatta yllinkyllin. Puolisokaan ei enää edellytä sohvannurkassa käsi kädessä nysväämistä. Voisi hyvin vain hengailla ystävien kanssa. Tässä vaiheessa lapsuuden ja teinivuosien ystävistä ei ole usein jäljellä enää ketään. Siis sellaista, jonka kanssa olisi pidetty yhteyttä kaikki nämä vuosikymmenet. Uusia ystäviä on edelleen mahdollista löytää, mutta ystävyys on erilaista. Erilaista siksi, että ei ole yhteistä menneisyyttä. Ei olla kasvettu yhdessä aikuisiksi, ei kuunneltu sydänsuruja ensirakkaudesta eikä ärsyttävistä vanhemmista, jotka eivät päästäneet luokkakaverin bileisiin tai kiusaa tekevästä isoveljestä. Myöskin se pitkä ajanjakso raskaustestistä lasten kotoa muuttoon on uudelle ystävälle elämästäsi täysin vierasta.
Lapsuuden ja teinivuosien ystävyyttä ei voi kokea kenenkään muun kanssa kuin niiden, joiden kanssa jaoit lapsuutesi ja teinivuotesi. Uudet ystävyydet ovat aina erilaisia. Jos odottaa samanlaista ystävyyttä, joutuu pettymään.
Vaikea on löytää samanhenkistä ihmistä. Esim huumorini aukeaa korkeintaan siskolleni tai yhdelle kaverille, työkaveri jää luulemaan juttujani tosissaan sanotuiksi asioiksi vaikka olisivat ihan selkeää läppää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea on löytää samanhenkistä ihmistä. Esim huumorini aukeaa korkeintaan siskolleni tai yhdelle kaverille, työkaveri jää luulemaan juttujani tosissaan sanotuiksi asioiksi vaikka olisivat ihan selkeää läppää.
Tämä on juuri aikuisena ystävystymisen haastavin ongelma. Etsitään samanhenkistä ystävää. Huumorisi perusta on elämässäsi tapahtuneet asiat ja tapasi suhtautua niihin. Siskosi on tuntenut sinut lapsuudestasi asti ja sen vuoksi hän ymmärtää huumoriasi, mutta työkaverisi ei. Jos ystävyydeltä odottaa samanhenkisyyttä, ystävää onkin vaikea aikuisena löytää. Kun ei ole yhteistä menneisyyttä, jonka aikana sinusta on kasvanut sellainen kuin nyt olet. Jos luopuu tuosta samanhenkisyyden vaatimuksesta ja hyväksyy sen, että aikuisena ystävyys on erilaista, niin tilanne helpottuu. Pikkulapsenakin ystävyyteen riitti, että kummallakin oli ämpäri ja lapio.
Tutulta kuulostaa. Minkänimisiä ryhmiä ihan käytännössä suosittelisitte facebookista tai netistä sivuja yleensäkin, mistä voisi etsiä kavereita? Liityin johonkin hätäkahvit-yhteisöön suurin toivein, mutta siellä ei ollut kukaan puhua pukahtanut tyyliin puoleen vuoteen mitään, joten hankala aloittaa keskustelua.
Hankalaa on ainakin mulle myös se, miten etenee ystävyyssuhteen luomisessa. Kun se vaan meniskin vielä lapsuuden malliin niin, että kun jossain koulussa nähdään joka päivä, tulee luontevasti juteltua kaikesta mahdollisesta ja sitten ryhdyttyä tapaamaan koulun ulkopuolellakin jne., kun huomaa, että juttu luistaa. Nyt kolmikymppisenä pitää oikein ajattelemalla ajatella ja suunnitella, että kutsuu toisen kahville tai lenkille tms. Ja miettiä noita yhdistäviä kiinnostuksen kohteita.
Itse olen introvertti ja esimerkiksi kovaäänisen, superpuheliaan ja suorasanaisen ihmisen kanssa pitkään oleminen on todella uuvuttavaa mulle. Siksikin on hankala löytää kavereita, joiden kanssa synkkaisi tosi hyvin. Tutustun ja avaudun melko hitaasti, mutta kun uskallan olla luontevasti jonkun kanssa oma itseni, olen aika hersyvä, luova ja aktiivinen tyyppi.
Mulla on muutama ystävä ja sisarukset ihan toisella puolen Suomea, joten nähdään vain pari kertaa vuodessa. Miestäkään ei ole, joten periaatteessa olen suurimman osan ajasta täysin yksin. Oon yrittänyt liittyä harrasteryhmiin, mutta niihin ihmiset menee jo valmiiksi kavereiden kanssa, eikä uusille ilmeisesti ole tarvetta. Liityin myös paikallisiin kaverien etsimiseen tarkoitettuihin Facebook-ryhmiin, ja tapasin sieltä muutaman ihmisen kanssa, mutta ovat sellaisia todella sosiaalisia ihmisiä, joilla on kavereita muutenkin pilvin pimein, joten ehtivät nähdä kerran kahdessa tai kolmessa kuukaudessa (parempi toki sekin, kun ei mitään).
Tuntuu käsittämättömältä miten vaikeaa uusien tuttavuuksien tekeminen voi olla. Mulla ei ole aiemmin ollut ikinä vaikeuksia seuran löytämisessä, mutta jotenkin tuntuu, että iän myötä ihmiset tuntuvat olevan vähemmän halukkaita tutustumaan kehenkään.