Suomen syntyvyys reilusti matalampi kuin Venäjällä
Suomessa se on nyt 1,57 ja laskenut monta vuotta.
Venäjällä syntyvyys on 1,8 eli reilua nousua takavuosien 1,1:stä. Jos mitään yllättävää ei tapahdu syntyvyys jatkanee nousuaan kohti 2,1 tasoa, joka pitää väestön koon ja ikärakenteen terveinä.
Kommentit (41)
Mitä ihmeellistä tuossa on? Vuonna (2013) Venäjän asukasluku oli 143,5 miljoonaa
Suomen asukasluku (5,439 miljoonaa)
Venäjä on suurempi maa pinta-alaltaan kuin suomi. Vertaa venäjän 17 miljoonan neliökilometrin pinta-alaa suomen 337,030:neen. Venäjällä on enemmän ihmisiä ja kulttuuri ilmapiiri on sellainen jossa lapsien tehtailuun oikeastaan kannustetaan valtion ja kirkon taholta. Pitäähän suuressa ortodoksisessa heteronormatiivisessa maassa olla ihmisiä jotka varmistavat kotimaansa olemassaolon tulevaisuudessakin.
Oikeastaan kaikissa suurissa teollisuusmaissa kokonaishedelmällisyysluku on ollut laskussa muutamaa maata lukuun ottamatta. Se ei silti tarkoita, etteikö niissä maissa jossa kokonaishedelmällisyysluku on ollut laskussa tehtäisi lapsia.
Lapsia vain syntyy vähemmän ja tämä johtuu nimenomaan suurimmalta osin kulttuurillisista syistä. Ihmisillä ei ole aikaa ja välttämättä haluakaan.
Naiset käyvät nykyaikana töissä missä miehetkin ja opiskelevat mutta kodin ja työn välinen vanhoillinen jako ei välttämättä muutu niin nopeasti ja tämä aiheuttaa joillekin sen että he eivät halua lapsia koska eivät ole halukkaita osallistua tähän vanhoilliseen jaotteluun.
Moni ihminen sukupuolesta riippumatta myös ajattelee nykyaikana, että turhaa maailmaa on yli kansoittaa sen enempiä.
Aina löytyy kuitenkin joku joka tekee sen sinun puolestasi ja pilaa tämän jalon ajattelun. Kun ei se yksi lapsi kelpaa vaan täytyy olla vähintään se 3 tai enenmmänkin.
T. nimimerkillä: Minä en aio lapsia hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Haha! Siitäs saatte. Itse en yhtäkään kakaraa hanki, menetä omia eläkkeitäni ja kuuntele toitotusta siitä miten "mies rakensi koko maailman". Ollakseen osa maailmaa on oltava mahdollisimman miehen kaltainen tilastollisissa päätöksissä.
Tätä se tekee kun jotain ei arvosta. Se katoaa. Äitiydessä ei ole mitään järkeä ihmiselle joka haluaa KUNNIAA.
Tanssit oman maasi haudalla
Tanssin oman maani haudalla? Miksi se minua kiinnostaisi? Ei minua arvosteta naisena joten on aivan sama teenkö mitään vai en. Minun puolestani kansanvaihto voi tapahtua. Eivät naiset edes nimiään osaa pitää joten alistuminen patriarkaatille selvästi maistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silti Venäjän väkiluku laskee koko ajan. Jokainen joka suinkin pystyy, muuttaa sieltä pois. Erityisesti nuoret ja lahjakkaat eivät näe mitään tulevaisuutta Venäjällä. Aivovuoto senkun kiihtyy.
Ei laske. Venäjän väkiluku laski viimeisen kerran vuonna 2010 ja sen jälkeen se on kasvanut joka vuosi
Putin ei enää uskalla julkaista rehellisiä tilastoja maansa väestönkehityksestä. Trendi on laskeva ja sillä sipuli. Kuolleisuus on noussut yllättävästi myös ikäluokissa 30-45 vuotta.
Miksi ei uskalla?
Siksi koska rehelliset tilastot osoittaisivat että väestö pienenee koko ajan. Toinen vaihtoehto on väärentää tilastot. Ja sehän on tunnetusti venäläisten virkamiesten ydinosaamisaluetta. Varsinkin kun FSB on taustalla neuvomassa.

Miksi ne väärennetään vasta nyt eikä vaikka 10v sitten?

Voi, niitä on väärennetty jo pidemmän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tilannehan on oikein hyvä. Teollisuus on jo vuosia yrittänyt selittää, että automatisaatio vie jopa puolet teollisuuden työpaikoista. Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan synny samaan tahtiin. Tulevaisuudessa tarvitaan nykyiseen verrattuna vähemmän työvoimaa, joten väestön kuuluukin vähetä. Muuten edessä olisivat veilä pahemman massatyöttömyyden ajat ja siitä seuraavat levottomuudet.
Toiko maanviljelyksen keksiminen tai teollistuminen massatyöttömyyden? Onko nyt kurjempi elää kuin ennen kun työväestö joutui raatamaan savuisissa ja meluisissa tehtaissa? Kaikki aiemmat teknisen kehityksen harppaukset ovat johtaneet pitkällä tähtäimellä vain elintason ja työelämän parantumiseen. Miksi nyt olisi edessä täystuho?
Todennäköisesti tulevaisuuden työelämä on vain parempaa ja elämänarvot toivottavasti myös terveemmällä pohjalla. Vähän rohkeutta elämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
10 ja 11. Venäjällä tosiaan on paljon muslimeita mutta valtaosa heistä on tataareja ja baskiireja, juovat vodkaa ja syövät possua eli eivät mitään oikeita muslimeja.
Ai niin ja eivät sikiä yhtään enempää kuin venäläiset.Pohjois-kaukasuksella on myös muslimeja esim tsetsheenit. Ne tekee kohtuu paljon lapsia ja ovat muutenkin tavoiltansa muslimeja, mutta heitä pari miljoonaa joten eivät vaikuta väestökehitykseen merkittävästi.
Venäjällä on myös 6 miljoonaa vanhauskovaista (vähän kuin jenkeissä amissit) jotka tekee 10 lasta. He sen sijaan alkaa jo vaikuttaa väestönkehitykseen koska vielä 15v sitten niitä oli pari miljoonaa.
Myös kasakat pitää muistaa, heitäkin useita miljoonia. Arvostavat konservatiivisia arvoja joihin kuuluu isot perheet.
Venäjällä eletään mielenkiintoisia aikoja väestönkehityksen suhteenEli siis lisääntyvät enemmän kuin kantaväestö. Ja radikalisoituvat myös. Tsetseenit ovat mielenkiintoisia. Heissä yhdistyy venäläinen ja muslimikulttuuri eikä aina niin miellyttävällä tavalla. Toivottavasti Putin onnistuu pitämään Kadyrovin tyytyväisenä.
Venäjällä on niin paljon eri etnisiä ryhmiä että on tyhmää puhua kantaväestöstä. Pitää huomioida että venäjällä eri ryhmät asuu omissa tasavalloissaan. Tataarit asuu tatarstanissa, tsetseenit tsetseeniassa jne. Että vaikka musimien määrä kasvaa Venäjällä jonkin verran eivät ne tule koskaan olemaan enemmistö muualla kuin omilla alueillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silti Venäjän väkiluku laskee koko ajan. Jokainen joka suinkin pystyy, muuttaa sieltä pois. Erityisesti nuoret ja lahjakkaat eivät näe mitään tulevaisuutta Venäjällä. Aivovuoto senkun kiihtyy.
Ei laske. Venäjän väkiluku laski viimeisen kerran vuonna 2010 ja sen jälkeen se on kasvanut joka vuosi
Putin ei enää uskalla julkaista rehellisiä tilastoja maansa väestönkehityksestä. Trendi on laskeva ja sillä sipuli. Kuolleisuus on noussut yllättävästi myös ikäluokissa 30-45 vuotta.
Miksi ei uskalla?
Siksi koska rehelliset tilastot osoittaisivat että väestö pienenee koko ajan. Toinen vaihtoehto on väärentää tilastot. Ja sehän on tunnetusti venäläisten virkamiesten ydinosaamisaluetta. Varsinkin kun FSB on taustalla neuvomassa.
Miksi ne väärennetään vasta nyt eikä vaikka 10v sitten?
Voi, niitä on väärennetty jo pidemmän aikaa.
Ne väärensi lukemat aiemmin näyttämään jotain 1,3 syntyvyyttä? Miksi?

Huijasivat länttä luulemaan että siellä on joku väestöllinen kriisi meneillään :D

Se oli varmaan se kääntöpiste jonka jälkeen päätettiin jatkossa valehdella. Käsi sydämellä, kuka uskoo enää mihinkään mikä tulee rakkaasta itänaapuristamme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilannehan on oikein hyvä. Teollisuus on jo vuosia yrittänyt selittää, että automatisaatio vie jopa puolet teollisuuden työpaikoista. Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan synny samaan tahtiin. Tulevaisuudessa tarvitaan nykyiseen verrattuna vähemmän työvoimaa, joten väestön kuuluukin vähetä. Muuten edessä olisivat veilä pahemman massatyöttömyyden ajat ja siitä seuraavat levottomuudet.
Toiko maanviljelyksen keksiminen tai teollistuminen massatyöttömyyden? Onko nyt kurjempi elää kuin ennen kun työväestö joutui raatamaan savuisissa ja meluisissa tehtaissa? Kaikki aiemmat teknisen kehityksen harppaukset ovat johtaneet pitkällä tähtäimellä vain elintason ja työelämän parantumiseen. Miksi nyt olisi edessä täystuho?
Todennäköisesti tulevaisuuden työelämä on vain parempaa ja elämänarvot toivottavasti myös terveemmällä pohjalla. Vähän rohkeutta elämään!
Mikään analyysi ei ole osoittamassa sitä, että työvoimaa tarvittaisiin ensiseen malliin.
Elintason parantuminenkin on niin ja näin. Nythän jokainen ikäluokka on ollut edeltäjäänsä köyhempi suurten ikäluokkien jälkeen.

Kyllä niiden juttuja kannattaa epäillä. Mutta eikös tuollaisesta jää aika helposti kiinni? Ja kyllähän fakta on että tämä asia on otettu siellä tosi vakavasti. Vertaa meidän tilanne jossa jokainen silmäätekevä on kuin ei olisi kuulleetkaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilannehan on oikein hyvä. Teollisuus on jo vuosia yrittänyt selittää, että automatisaatio vie jopa puolet teollisuuden työpaikoista. Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan synny samaan tahtiin. Tulevaisuudessa tarvitaan nykyiseen verrattuna vähemmän työvoimaa, joten väestön kuuluukin vähetä. Muuten edessä olisivat veilä pahemman massatyöttömyyden ajat ja siitä seuraavat levottomuudet.
Toiko maanviljelyksen keksiminen tai teollistuminen massatyöttömyyden? Onko nyt kurjempi elää kuin ennen kun työväestö joutui raatamaan savuisissa ja meluisissa tehtaissa? Kaikki aiemmat teknisen kehityksen harppaukset ovat johtaneet pitkällä tähtäimellä vain elintason ja työelämän parantumiseen. Miksi nyt olisi edessä täystuho?
Todennäköisesti tulevaisuuden työelämä on vain parempaa ja elämänarvot toivottavasti myös terveemmällä pohjalla. Vähän rohkeutta elämään!
Mikään analyysi ei ole osoittamassa sitä, että työvoimaa tarvittaisiin ensiseen malliin.
Elintason parantuminenkin on niin ja näin. Nythän jokainen ikäluokka on ollut edeltäjäänsä köyhempi suurten ikäluokkien jälkeen.
Kaiken lisäksi vikaa etsitään kansasta kun pitäisi kysyä miksi ollaan tilanteessa että nuoret ovat menettäneet tulevaisuuden uskonsa. Suurin huoli onkin virkakoneiston säilymisestä ei siitä mikä on kansan elintaso. Valtio ei ole koskaan tarkoittanut Suomessa kansaa vaan hallintokoneistoa. Se näkyy hyvin itsenäisyyspäivänä kun kansa katsoo tämän eliitin juhlia telkkarista ollen kuin renkipoika omassa talossaan. Kaikki kansalaisten omaehtoinen toiminta on aina pyritty tappamaan ja hyvin siinä on onnistuttukin.

Aamen!

Kulutus ja työvoiman tarve tippuu samaa tahtia väen vähenemisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tilannehan on oikein hyvä. Teollisuus on jo vuosia yrittänyt selittää, että automatisaatio vie jopa puolet teollisuuden työpaikoista. Uusia työpaikkoja ei kuitenkaan synny samaan tahtiin. Tulevaisuudessa tarvitaan nykyiseen verrattuna vähemmän työvoimaa, joten väestön kuuluukin vähetä. Muuten edessä olisivat veilä pahemman massatyöttömyyden ajat ja siitä seuraavat levottomuudet.
Teollisuus on helppo automatisoida. Hoitoala hankalampi.
Eihän se niin mene, että on jokin tietty vakiomäärä työtä, ja väestö mitoitetaan tämän työmäärän mukaan. Vaan niin, että tietty määrä ihmisiä tarvitsee tietyt palvelut - asunnon, lämpöä, vaatteet, ruokaa, hoitoa niin lapsena, sairaana kuin vanhana, opetusta ja järjestyksenpitoa. Teollisuuden automatisoituminen merkitsee vain sitä, että osa työikäisestä väestöstä voi siirtyä muihin tehtäviin. Suomalaisista nykyään tehdasteollisuudessa työskentelee n. 400000 henkeä vain, eli aika pieni osa töissäkäyvistä.
Hassua miten roolit on menny toisinpäin

Juuri näin. Ja toisaalta myös pitkälti automatisoitujen laitosten määrä lisääntyy, niin että vaikka ne eivät rekrytoisi niin paljon per yksikkö niin kokonaisuutena työvoimalle on kuitenkin kysyntää. Jos aletaan miettiä mitä tarvitaan vain hengissä pysymiseen niin eihän se vaadi paljoa tuotantoa mutta yhteiskunnassa syntyy koko ajan kaikenlaista extratarvetta.