Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Koska 2-vuotisuhma helpottaa?
17.04.2017 |
Tätä uhmaa on nyt jatkunut viime syksystä. Kaikesta huudetaan. Heräämisestä, nukkumaanmenosta, syömisestä, pukemisesta, vaipanvaihdosta, potalla istumisesta, ulos lähtemisestä, sisälle tulemisesta, autoon menemistä tai sieltä pois tulosta.
Itketään, huudetaan, raivotaan, mennään karkuun, heittäydytään maahan. Huutokohtaukset voi kestää pisimmillään tunnin. Ei auta rauhassa puhuminen, ei sylissä pitely, ei komentaminen.
Tähän asti olen vaan laskenut kymmeneen ja ajatellut, että tämä on vaan vaihe ja menee ohi. Koska lapsi osaa olla myös ihana ja nauravainen. Mutta nyt olen alkanut miettiä, että koska uhma päättyy. Ettei joka asiasta tulisi hirveä härdelli. Että voitaisiin vaan laittaa vaatteet päälle ja lähteä ulos leikkimään ilman karjuntaa.
Vai voiko lapsi vaan olla luonteeltaan todellinen voimakastahtoinen vastarannankiiski? Missä menee ihan ja luonteenpiirteen raja
Kommentit (11)
3-vuotiaana. Sitten se on 3-vuotisuhma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vaan ymmärrä. Hän haluaa ulos. Mutta vaatteita ei saa laittaa.
Joo, no millaistakohan sitten mahtaa olla murrosiässä...
Kun lapsi huomaa, että vanhempi päättää kuitenkin. Yleensä n.kolmeen vuoteen mennessä
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on oma persoona jolla on oma mieli ja tahto. Eli ei "helpota" koskaan. Uhman kohteet vaan vaihtuu tulevaisuudessa. Pukemisesta tappeleminen vaihtuu muuksi jne.
Eli se iloinen tyyppi, j8nka kanssa oli mukava touhuta viime kesänä on ikuisesti potkivat ja huutava kiukkupussi. Ellei saa syödä koko ajan jätskiä ja juosta ulkona pelkässä kakkavaipassa.
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsi huomaa, että vanhempi päättää kuitenkin. Yleensä n.kolmeen vuoteen mennessä
Eli vielä... joitakin kuukausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tilanne on se, että lapsi haluaa ulos leikkimään. Mutta alkaa huutaa, kun puetaan ulkovaatteita. No, jos sitten totean, että ulos ei voi mennä, jos ei ole vaatteita päällä, hän huutaa sitä, kun ei mennä ulos. Ja kun sitten vaan sinnikkäästi puen niitä vaatteita, että päästään pihalle, niin hän repii vaatteita pois päältään, huutaa, lähtee karkuun, kun otan toista vaatekappaletta jne. Menee kevyesti puoli tuntia huutoa ja painimista, että päästään ovesta ulos.
Ymmärrän, jos karjuisi sitä, että ei mentäisiin ulos vaikka haluaa. Tai jos vähän hangoittelisi vastaan jossain. Mutta kun huutaa ihan kaikesta, ja kovat ja sinnikkäästi ja silloinkin, kun tehdään jotain kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi on oma persoona jolla on oma mieli ja tahto. Eli ei "helpota" koskaan. Uhman kohteet vaan vaihtuu tulevaisuudessa. Pukemisesta tappeleminen vaihtuu muuksi jne.
Eli se iloinen tyyppi, j8nka kanssa oli mukava touhuta viime kesänä on ikuisesti potkivat ja huutava kiukkupussi. Ellei saa syödä koko ajan jätskiä ja juosta ulkona pelkässä kakkavaipassa.
Ei lapsesi ole ikuisesti potkiva ja huutava kiukkupussi. Mutta ei myöskään se iloinen tyyppi. Hän on molempia, yhtä aikaa ja limittäin.
Meidän kauhu-uhmiksellamme jatkui ensimmäinen uhmaikä hyvinkin nelivuotiaaksi, ja ennen kuusivuotisynttäriä alkoi eskariuhma, jolle ei näy loppua. Mutta silti on päiviä, jolloin kaikki käy kuin tanssi. Tai ainakin päivän osia, jolloin lapsi kohdistaakin vahvan tahtonsa uuden taidon opetteluun tai heikomman auttamiseen.
Eskariuhmassa on ihanaa se lapsen kehittyvä omatunto. Yhtenä hetkenä hän saattaa kieriä lattialla ja huutaa: "tässä talossa määrään minä". Toisena hetkenä hän toteaa: "anteeksi että minä kiivastun niin paljon nopeammin kuin naapurin Maija". Ja kukaan ei ole häntä Maijaan verrannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis tilanne on se, että lapsi haluaa ulos leikkimään. Mutta alkaa huutaa, kun puetaan ulkovaatteita. No, jos sitten totean, että ulos ei voi mennä, jos ei ole vaatteita päällä, hän huutaa sitä, kun ei mennä ulos. Ja kun sitten vaan sinnikkäästi puen niitä vaatteita, että päästään pihalle, niin hän repii vaatteita pois päältään, huutaa, lähtee karkuun, kun otan toista vaatekappaletta jne. Menee kevyesti puoli tuntia huutoa ja painimista, että päästään ovesta ulos.
Ymmärrän, jos karjuisi sitä, että ei mentäisiin ulos vaikka haluaa. Tai jos vähän hangoittelisi vastaan jossain. Mutta kun huutaa ihan kaikesta, ja kovat ja sinnikkäästi ja silloinkin, kun tehdään jotain kivaa.
Onko lapsi esikoinen/ainoa? Jos pystyt hankkimaan lapselle vaikka jonkun vuoden tai pari vanhemman leikkikaverin, huomaat ehkä siirtymien käyvän helpommin.
Nro 8.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis tilanne on se, että lapsi haluaa ulos leikkimään. Mutta alkaa huutaa, kun puetaan ulkovaatteita. No, jos sitten totean, että ulos ei voi mennä, jos ei ole vaatteita päällä, hän huutaa sitä, kun ei mennä ulos. Ja kun sitten vaan sinnikkäästi puen niitä vaatteita, että päästään pihalle, niin hän repii vaatteita pois päältään, huutaa, lähtee karkuun, kun otan toista vaatekappaletta jne. Menee kevyesti puoli tuntia huutoa ja painimista, että päästään ovesta ulos.
Ymmärrän, jos karjuisi sitä, että ei mentäisiin ulos vaikka haluaa. Tai jos vähän hangoittelisi vastaan jossain. Mutta kun huutaa ihan kaikesta, ja kovat ja sinnikkäästi ja silloinkin, kun tehdään jotain kivaa.
Onko lapsi esikoinen/ainoa? Jos pystyt hankkimaan lapselle vaikka jonkun vuoden tai pari vanhemman leikkikaverin, huomaat ehkä siirtymien käyvän helpommin.
Nro 8.
Meillä ei oo kyllä auttanut. Lapsilla 2 vuotta ikäeroa, isompi melkein liiankin kiltti. Pienemmän uhmakohtaukset kestää parikin tuntia. Hoidossa kyllä menee muiden mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Montako kuukautta päälle 2v hän on nyt? Puhuuko vielä paljoa?
Uhmahan ei varsinaisesti ole uhmaa, vaikka tätä vaihetta sanotaankin uhmaiäksi. Ennemminkin se on oikeasti niin, että lapsi harjoittelee tahtomaan ja on itsekin hämmennyksissä näistä purkauksistaan ja tunteiden sekamelskastaan. Tää on tärkeä vaihe. Tää tieto helpotti kestämistä meillä.
Ne vanhat joka paikassa esitetyt konstit auttoi meillä: sanoittaminen, ymmärtäminen, harhautus, hämäys, joissain pienissä asioissa kahden vaihtoehdon tarjoaminen (esim. kumman paidan haluat tänään pukea; saa itse valita ja saa tunte päättävänsä joistain asioista, mikä on myös tärkeää, vaikka rajat pitääkin olla samalla eikä isoissa asioissa kysellä mielipidettä kuten siitä pestäänkö esim. hampaat vai ei), asioista kertominen etukäteen ("kohta syödään ja sitten lähdetään ulos, mennään katsoon onko sorsat jo hereillä" yms.). Heräämisessä auttoi, kun avasin ikkunan ja sanoin, että tuu kattoon, liikennevalot on jo heränneet, oho, tuolla menee juna! yms. (Meillä lapsi kovin kiinnostunut ikkunasta näkyvistä jutuista.) Vessassa käynnissä auttoi "mulla on ihan hirvee pissahätä!! Täytyy mennä äkkiä vessaan, tuu mun mukaan!".
Puistossa tai muualta lähtiessä sanotaan myös aina etukäteen, että kohta lähdetään kotiin. Voit käydä vielä kerran keinussa tms. ja sit mennään. Jos ei halua lähteä tai lähtee karkuun, niin sitten vain otetaan kainaloon ja mennään. :-D Ei jäädä arpomaan mitään ja pyydysteleen lasta. Kantaessa ja huutaessa samalla selitetty, että sua harmittaa lähteä ja oisit halunnu leikkiä, mut nyt täytyy mennä kotiin laittaan ruokaa tms. Suukko poskelle ja kysy vaikka, hyppyytänkö. Sit hyppyytät pari kertaa sylissä, harmi saattaa äkkiä unohtua?
Ikää nyt 2,5v ja "uhma" alkoi joskus viime keväänä. Jotkut asiat on ajan mittaan helpottaneet, jotkut pahentuneet ja jotain kommervenkkeja tullut lisää. Tää vaihe on koko ajan muuttanut muotoaan. Haluan kuitenkin uskoa, että helpompaan päin koko ajan mennään. Tai sitten ei. :-D Ehkä tää 2v uhma tosiaan loppuu, kun 3v uhma alkaa... :-D Johonkin mindfullnes-stressinhallintakurssille varmaan täytyisi mennä, missä voisi treenata oman pinnan venymistä loputtomiin... :-)
Tsemppiä!! <3
Alue: Aihe vapaa
Lapsesi on oma persoona jolla on oma mieli ja tahto. Eli ei "helpota" koskaan. Uhman kohteet vaan vaihtuu tulevaisuudessa. Pukemisesta tappeleminen vaihtuu muuksi jne.