Tytön prinsessavaihe ja ihmisten kommentit
Kohta nelivuotiaalla tytöllä on todellinen prinsessavaihe menossa. Haluaa päälleen joka päivä hameen. Mitä enemmän tylliä sen parempi. Kotona viilettää Elsa-asu päällä. Minusta se on ihan suloista, vaikka itselläni ei moista vaihetta ole koskaan ollut, vaan olin enemmänkin poikatyttö. Kuitenkin muiden ihmisten kommentit ovat alkaneet ihmetyttämään ja myös vähän harmittamaan ja ärsyttämään.
Eilen menimme pääsiäislounaalle miehen vanhempien kanssa. Tyttö halusi päälleen tyllihameen ja tennarit, jotka ovat kokonaan glitteriä. En nähnyt mitään syytä kieltää, koska vaatteet olivat siistit. Anoppi kuitenkin alkoi valittamaan lapselle kuinka hän nyt hienostelee ja sellainen on ihan naurettavaa. Ja kuinka normaalit vaatteet olisivat riittäneet. No, tuota noin, ne olivat ihan normaalit vaatteet tytölle. Sanoinkin sen anopille, ja senkin, että meillä lapsi saa pukeutua oman makunsa mukaisesti eikä siihen ole muilla mitään sanomista.
En tiedä onko tuo hameiden vihaaminen joku ikäluokka kysymys, sillä äitinikin on huomautellut tytön prinsessavaiheesta useamman kerran. Hoploppiin ei saisi mennä hameessa, vaikka se oliskin sellainen pyörivä, jossa voi liikkua ihan samalla tavalla kuin legginseissäkin. Myös GoExpoon tyllihame päällä ja glittertennarit jalassa ilmestyminen sai äitini motkottamaan lapsen vaatteista koko päivän. Olisi kuulemma pitänyt olla verkkarit ja lenkkarit, koska oli liikuntateemaiset messut. Kummasti lapsi pystyi vaattteissaan ja kengissään silti kokeilemaan kaikkea mitä halusi.
Myös puisto- ja äititutuilta on tullut kummallisia kommentteja. Todella monet olettavat, että tytön prinsessavaihe on automaattisesti äidin lapselle syöttämää. Kun kerron, etten ole itse ikinä oikein innostunut prinsessoista, syyttävä sormi osoitetaan päiväkotiin. "Onko teillä päiväkodissa noin sukupuolinormatiivista toimintaa" Miksi sitä syyttävää sormea pitää osoitella yhtään mihinkään? Eikö lapseni nyt vain saisi olla se prinsessa vähän aikaa ilman, että siitä tehdään joka paikassa syyttelyn, naurun tai edes keskustelunaihetta? Hän kuitenkaan tuskin on ainoa n. 4-vuotias, jolla tällainen vaihe on.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Mun pojalla on prinsessavaihe ja siitä noita kommentteja vasta sataakin...
Sama :D Yksi pari kertaa aiemminkjn tavattu äiti tuli inttämään avoimella päiväkodilla ettei "Matti" voi olla "Matti" kun sillä on hame, ajatteli minun siis puhuttelevan vahingossa väärää lasta poikani nimellä.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37
Tai ehkä kysymys on siitä, voiko olla nainen vain yhdellä tavalla, vai onko muitakin, yhtä hyviä tapoja.
Tiedän kyllä, että on paljon naisia, joille on olemassa vain yhdenlainen oikea naiseus, johon kuuluu esim. olla pikkutytöstä saakka "ylpeä kauneudestaan" ja kaikki muu on epätervettä.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ihmetyttää tämä sukupuolineutraalius. Miksi on niin hyväksyttävää että tyttö leikkii autoilla ja pukeutuu "poikamaisesti" mutta sitten ei ole ok jos tyttö haluaa pukeutua "tyttömäisesti"? Ystäväni ei halua että hänen tyttönsä leikkii barbieilla koska niistä saa vääränlaiseen naiskuvan. Minun tyttöni leikkii kun hän sen itse lelukaupasta valitsi. Ei tullut minullekaan vääränlaista naiskuvaa vaikka niillä koko lapsuuteni leikin. Kaikki on Suomessa nykyään niin vaikeaa mikä liittyy lapsiin ja kasvatukseen.
Olen samaa mieltä siitä, että tytönkin täytyy saada toteuttaa tyttömäisiä juttuja, jos hän kokee ne omakseen.
Mutta epäilen tätä "ei minullekaan tullut vääränlaista naiskuvaa, vaikka leikin koko lapsuuteni barbeilla" -väitettä. Sinun on hyvin vaikea analysoida, kuinka esim vaikka nämä barbit ovat vaikuttaneet naiskuvaasi. Monet asiat toimivat alitajunnan kautta ja koostuvat yllättävistäkin palasista ja lukuisista osista. Tutkimusten mukaan kuitenkin suurin osa naisista on tyytymättömiä vartaloonsa.
Kaikilla barbeilla on samanlaiset vartalot, pitkät ja hoikat (ysäribarbeilla myös mojovat tissit), ne luovat alitajuisen mielikuvan, että tällaisia tavalliset viehättävät naiset ovat. Tuskin barbit yksinään muokkaavat kenenkään koko naiskuvaa, mutta kyllä ne ovat mukana pinnallisten ja kapeiden naisnormien luomisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37
Tai ehkä kysymys on siitä, voiko olla nainen vain yhdellä tavalla, vai onko muitakin, yhtä hyviä tapoja.
Tiedän kyllä, että on paljon naisia, joille on olemassa vain yhdenlainen oikea naiseus, johon kuuluu esim. olla pikkutytöstä saakka "ylpeä kauneudestaan" ja kaikki muu on epätervettä.
Sinä taidat kuulua niihin ihmisiin, joita ap kuvaa aloitusviestissään. Jotka on kärkkäänä kommentoimassa tytön prinsessapukeutumista.
Vierailija kirjoitti:
Mun pojalla oli tämä prinsessavaihe ja homo on. Annoin käyttää hameita ja olla prinsessa.
Mutta ei kukaan siitä mitään pahaa sanonut. Tämä 90-luvulla. Nykyään enemmänkin normitettua oleminen mielestäni.
Käyn joskus hakemassa lapsenlastani päiväkodista ja kaikilla tytöillä on vaaleanpunaiset asut ja pitkät tukat
Onko maailma mennyt pikemminkin suvaitsemattomampaan suuntaan. Okei... tämä ei varsinaisesti liittynyt aiheeseen, sori.
Minunkin mielestäni nykylasten jaottelu tyttöihin ja poikiin sekä siihen, mitä tavaroita, värejä ym. kummallakin sukupuolella tulisi olla, on paljon jyrkempi, mitä joskus 80-luvulla. Luulisi, että olisi lieventynyt, mutta jostain syystä näin ei ole käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, ap! meillä 4v meni koko viime kesän HenkkaMaukan merenneito-mekossa, kimaltavissa balleriinoissa ja päässä " today i´m princess"-lippis. Järkytyin, miten yllättävän monella meni pienen tytön viaton prinsessaleikki pahasti tunteisiin .O ihan ventovieraillakin..
Minua taas ei yllätä lainkaan, koska edelleen on tosi paljon sitä lasten kapeisiin lokeroihin kasvattamista ja sen pitääkin mennä tunteisiin ja ulkopuolinen ei voi tietää onko teillä rimpsut ja glitterit lapsen valinta ja kulkeeko ne käsi kädessä ylettömän varoittelun ja tiukemman kuuliaisuus-ja söpöysvaatimuksen ja heteronormatiivisen seksualisoinnin kanssa. Ihan hyödytön, älytönhän ja epäreilu se ennakkoluulo on näinkin päin, mutta ei se minua yllätä.
kirjoitti:
Kohta nelivuotiaalla tytöllä on todellinen prinsessavaihe menossa. Haluaa päälleen joka päivä hameen. Mitä enemmän tylliä sen parempi. Kotona viilettää Elsa-asu päällä. Minusta se on ihan suloista, vaikka itselläni ei moista vaihetta ole koskaan ollut, vaan olin enemmänkin poikatyttö. Kuitenkin muiden ihmisten kommentit ovat alkaneet ihmetyttämään ja myös vähän harmittamaan ja ärsyttämään.
Eilen menimme pääsiäislounaalle miehen vanhempien kanssa. Tyttö halusi päälleen tyllihameen ja tennarit, jotka ovat kokonaan glitteriä. En nähnyt mitään syytä kieltää, koska vaatteet olivat siistit. Anoppi kuitenkin alkoi valittamaan lapselle kuinka hän nyt hienostelee ja sellainen on ihan naurettavaa. Ja kuinka normaalit vaatteet olisivat riittäneet. No, tuota noin, ne olivat ihan normaalit vaatteet tytölle. Sanoinkin sen anopille, ja senkin, että meillä lapsi saa pukeutua oman makunsa mukaisesti eikä siihen ole muilla mitään sanomista.
En tiedä onko tuo hameiden vihaaminen joku ikäluokka kysymys, sillä äitinikin on huomautellut tytön prinsessavaiheesta useamman kerran. Hoploppiin ei saisi mennä hameessa, vaikka se oliskin sellainen pyörivä, jossa voi liikkua ihan samalla tavalla kuin legginseissäkin. Myös GoExpoon tyllihame päällä ja glittertennarit jalassa ilmestyminen sai äitini motkottamaan lapsen vaatteista koko päivän. Olisi kuulemma pitänyt olla verkkarit ja lenkkarit, koska oli liikuntateemaiset messut. Kummasti lapsi pystyi vaattteissaan ja kengissään silti kokeilemaan kaikkea mitä halusi.
Myös puisto- ja äititutuilta on tullut kummallisia kommentteja. Todella monet olettavat, että tytön prinsessavaihe on automaattisesti äidin lapselle syöttämää. Kun kerron, etten ole itse ikinä oikein innostunut prinsessoista, syyttävä sormi osoitetaan päiväkotiin. "Onko teillä päiväkodissa noin sukupuolinormatiivista toimintaa" Miksi sitä syyttävää sormea pitää osoitella yhtään mihinkään? Eikö lapseni nyt vain saisi olla se prinsessa vähän aikaa ilman, että siitä tehdään joka paikassa syyttelyn, naurun tai edes keskustelunaihetta? Hän kuitenkaan tuskin on ainoa n. 4-vuotias, jolla tällainen vaihe on.
Ei sellaista prinsessavaihetta olekaan, se on puhtaasti aivopesun tulos! Viisas on se vanhempi, joka lapsensa tältä järjettömyydeltä suojelee. Kenenkään ei tässä maailmassa tulisi olla prinsessa suhteessa muihin ihmisiin. Sellainen joka kuvittelee olevansa prinsessa, on rikki, aivopesun tuote. Typeristä vanhemmistä tälläinen on vain "suloista" vaikka se on lähinnä sairasta.
Meillä taas anoppi ei voi ymmärtää nuorinta lastani, joka on poikatyttö. Tyttöä ei voisi vähemmän kiinnostaa mekot ja prinsessaleikit :) Onkin tottunut menemään kahden isoveljensä kanssa kaikenlaiseen rohkeasti mukaan. Mies on vielä opettanut tytölle vähän nyrkkeilyä , jota itse harrastaa:) on siinä anopilla siunailemista :D Mutta jokainen meistä on omanlaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla henkilökohtaisesti vähän tökkii prinsessajutut. Lähinnä siksi, että kyseessä ei ole mikään valinta, vaan massaan sulautuminen. Tytöiltä valitettavan usein puuttuu kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä, yhdistettynä viheliäiseen, selkään puukottavaan laumasieluisuuteen.
Poikatyttö 70-luvulta.
Miksi luulet, että asia olisi 4-vuotiaalta "massaan sulautuminen"? Anteeksi, mutta kuulostat jopa hieman häiriintyneeltä. Et voi mitenkään olla itsenäisesti tuota mieltä, vaan (uskot ja puhut niiden pohjalta) vieläkin vanhempiesi sinulle syöttämiä traumoja. Olen myös poikatyttö 70-luvulta ja oikein odotin, josko tyttöni haluaisi leikkiä prinsessaleikkejä, niin minäkin saisin vaihtelua pyssyille, mutta ei, meillä ollaan tiikeri, gepardi tai muu kissaeläin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep,tutulta kuulostaa. Monien sukupuolineutraalien mielestä on sitten kuitenkin joku rooli tai muotti,mihin täytyy ahtautua. Jos tyttölapsi omasta halustaan pukeutuu pinkkiin ja glitteriin, kyseessä on tietysti äidin tai päiväkodin aivopesu ja lapsi on säälittävä uhri toteuttaessaan itseään.
Tämä on äärimmäisen ärsyttävää. Itse kuitenkin väitän, että lapsi on onnellisempi niissä itse valituissa tylleissä ja glittereissä kuin sellainen lapsi, jonka sukupuolineutraaliutta kannattavat vanhemmat pakottavat retrokuosiin tai pelkkiin mustavalkoisiin vaatteisiin vielä eskari-ikäisenä, vaikka lapsi itse haluaisi Frozen-paidan ja hameen. Näitäkin on nähty.
Jep. Jos joku tyttölapsi pukeutuu joskus muuhun kuin pinkkiin niin se on alistettu ja vanhempien pakottama.
Ei automaattisesti ole, mutta tiedän tällaisia tapauksia, jossa vanhemmat päsmäröivät lapsen pukeutumista vielä eskarissakin juuri tuohon tyyliin.
Noin monta alapeukuttajaa ei tajunnut sarkasmia.
On se vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne alla olevan kommentin. Joku poistatti sen. Kirjoitin sen uudelleen, ja joku poistatti sen taas. Kommentissa ei ole mitään epäasiallista eikä kirosanoja tms. Sinä, joka sen koko ajan pyydät poistettavaksi, ole ystävällinen ja tule kertomaan miksi haluat, että kirjoitukseni poistuu täältä.
"
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37"
Minä en ainakaan tiedä mitä pahaa tuossa kommentissa muka on.
Lapset tykkää matkia äitejään ja lähipiirin naisia. Mä en itse meikkaa ja meillä ei tyttö koskaan päiväkoti aikana pyytänyt meikkiä. Näinhän mä että hänen kaverit käytti kynsilakkaa ja huulikiiltoa päiväkodissa, mutta ei mulle tullut mieleenkään että oma lapsi olisi halunnut kun ei koskaan kysynyt. Sit yks vappu hoitaja sanoi että tekevät meikkejä ja kasvomaalauksia tytöille vapuksi päiväkodissa ja onko mulla joku periaate niitä vastaan? Sanoin ettei ole, mutta tyttö ei välitä meikeistä. Olin väärässä.
Loppujen lopuksi tyttö säteili kasvomaalauksessa ja kynsilakassa. Jokainen kynsi oli erivärinen ja niitä esiteltiin kaikille jotka jaksoivat katsoa.
Minä siis vain luulin ettei tyttö ole meikeistä tykkäävä koska en koskaan kysynyt, tarjonnut vaihtoehtoa enkä itse välitä meikeistä.
Pointtini on että vaihtoehtojen tarjoaminen ja kysyminen ei ole tuputtamista vaan mahdollisuuksia. Rohkea lapsi uskaltaa tytäkä myös asioista jotka ei ole se äidin omin juttu.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne alla olevan kommentin. Joku poistatti sen. Kirjoitin sen uudelleen, ja joku poistatti sen taas. Kommentissa ei ole mitään epäasiallista eikä kirosanoja tms. Sinä, joka sen koko ajan pyydät poistettavaksi, ole ystävällinen ja tule kertomaan miksi haluat, että kirjoitukseni poistuu täältä.
"
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37"
En ole poistattanut kommenttiasi, mutta minusta sinä halvennat muiden naisten kuin prinsessamaisten naiseutta. Onko minun lapseni siis sinusta huonompi naisena, koska leikkii tiikeriä, eikä prinsessaa? Entä minä, kun olin poikatyttö, enkä ole koskaan halunnut olla prinsessa? Hyväksyn silti prinsessat täysin ja kuten aiemmin kirjoitin, olisin innoissani leikkinyt prinsesaleikkejä lapseni kanssa.
Muillako ei ole tyytyväinen olo itseensä eikä hyvä itsetunto? Muutko eivät oivalla olevansa tyttöjä, ei poikia? Muutko eivät koe itseään kauniiksi?
Olisin halunnut pukeutua noin pienenä, mutta kukaan ei ostanut minulle tyllihametta tai glittertennareita. Tosin olen niin vanha, ettei glittertennareita edes myyty missään.
Pyysin mummia ompelemaan minulle prinsessamekon ja hän teki kukallisesta kankaasta puvun, johon olin todella pettynyt, vaikka tietenkin kiitin mummia.
Älä välitä muiden puheista ja anna jatkossakin tyttäresi pukeutua haluamiinsa vaatteisiiin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37
Tai ehkä kysymys on siitä, voiko olla nainen vain yhdellä tavalla, vai onko muitakin, yhtä hyviä tapoja.
Tiedän kyllä, että on paljon naisia, joille on olemassa vain yhdenlainen oikea naiseus, johon kuuluu esim. olla pikkutytöstä saakka "ylpeä kauneudestaan" ja kaikki muu on epätervettä.
Sinä taidat kuulua niihin ihmisiin, joita ap kuvaa aloitusviestissään. Jotka on kärkkäänä kommentoimassa tytön prinsessapukeutumista.
Sinä teit juuri argumentointivirheen nimeltä ad hominem. Saat anteeksi. Puhutaan vain minusta, jos haluat.
En pidä tapanani kommentoida ihmisten vaatteita. Mutta noin lähtökohtaisesti ajattelen, että ei ole katastrofi, vaikka jokainen pikkutyttö ei olisi "ylpeä kauneudestaan". Lainaus yläpuolelta. Tai vaikka ei olisi kaunis ensinkään. On ihan yhtä hienoa olla fiksu tai rohkea. Tai vahva. On yhtä hienoa olla kuulantyöntäjä kuin ballerina.
Jos ne päiväkodin kaikki prinsessoiksi pukeutuvat tytöt ymmärtävät tämän, olen iloinen heidän puolestaan.
En itse meikkaa ja olen tälläinen tennareissa löntystävä rastapeikko, sen sijaan tytär on aina halunnut mekkoa ja tylliä ja kimaltavaa ! 6-vuotiaana osti viikkorahoillaan kynsilakan ja nyt 9-vuotiaana haluaa siniset hiukset kuten Sannilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne alla olevan kommentin. Joku poistatti sen. Kirjoitin sen uudelleen, ja joku poistatti sen taas. Kommentissa ei ole mitään epäasiallista eikä kirosanoja tms. Sinä, joka sen koko ajan pyydät poistettavaksi, ole ystävällinen ja tule kertomaan miksi haluat, että kirjoitukseni poistuu täältä.
"
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37"
En ole poistattanut kommenttiasi, mutta minusta sinä halvennat muiden naisten kuin prinsessamaisten naiseutta. Onko minun lapseni siis sinusta huonompi naisena, koska leikkii tiikeriä, eikä prinsessaa? Entä minä, kun olin poikatyttö, enkä ole koskaan halunnut olla prinsessa? Hyväksyn silti prinsessat täysin ja kuten aiemmin kirjoitin, olisin innoissani leikkinyt prinsesaleikkejä lapseni kanssa.
Muillako ei ole tyytyväinen olo itseensä eikä hyvä itsetunto? Muutko eivät oivalla olevansa tyttöjä, ei poikia? Muutko eivät koe itseään kauniiksi?
En tarkoita halventaa kenenkään naiseutta. Olin itse poikatyttö, ja olen vähän "poikatyttömäinen" edelleen, minusta on prinsessamaisuus kaukana itsestänikin. Sinun lapsesi ei ole yhtään huonompi tyttönä / naisena, koska leikkii tiikeriä, eikä olisi yhtään huonompi naisena jos leikkisi vaikkapa poliisimiestä tai traktoria. Pointtini oli, että jokaisella lapsella on yksilöllinen tapa ilmentää sukupuoltaan, ja lasta pitää kannustaa ja kehua juuri hänen yksilöllisessä tavassa. Jollakin se on prinsessamaisuus, jollakin tiikerimäisyys, kolmannella lapsella kolmas tapa. Ap:n lapsen tapa on prinsessamaisuus ja glitterit, ja häntä pitää kannustaa ja kehua siinä. Sinun lapsesi yksilöllinen tapa ilmentää itseään on tiikerimäisyys, ja häntä pitää kehua siinä. Jos sinun lapsen tiikerijuttuja alkaa rajoittamaan tai nälvimään tiikerivaatteista vaikkapa anopin illallisella, tehdään mielestäni hallaa sinun tyttärelle. Kannustamalla lasta siinä mikä on sille lapselle mieluista ja ominaista, autetaan häntä terveen itsetunnon kehittymisessä. Kommentoimalla ikävään sävyyn lapsen tykkäämää pukeutumista syyllistytään siihen, josta kirjoitin aiemmin: alentamalla muita yritetään ylentää itseä.
Jos sinä olisit kirjoittanut tänne samanlaisen aloituksen kuin ap, mutta prinsessajutut olisi vaihdettu tiikeripukuun, niin olisin kirjoittanut sinulle ihan samoin: kehu lastasi tiikerijutuissa ja sulje ilkeiden kommentoijien suut.
t. lapseton N37
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37
Tai ehkä kysymys on siitä, voiko olla nainen vain yhdellä tavalla, vai onko muitakin, yhtä hyviä tapoja.
Tiedän kyllä, että on paljon naisia, joille on olemassa vain yhdenlainen oikea naiseus, johon kuuluu esim. olla pikkutytöstä saakka "ylpeä kauneudestaan" ja kaikki muu on epätervettä.
Sinä taidat kuulua niihin ihmisiin, joita ap kuvaa aloitusviestissään. Jotka on kärkkäänä kommentoimassa tytön prinsessapukeutumista.
Sinä teit juuri argumentointivirheen nimeltä ad hominem. Saat anteeksi. Puhutaan vain minusta, jos haluat.
En pidä tapanani kommentoida ihmisten vaatteita. Mutta noin lähtökohtaisesti ajattelen, että ei ole katastrofi, vaikka jokainen pikkutyttö ei olisi "ylpeä kauneudestaan". Lainaus yläpuolelta. Tai vaikka ei olisi kaunis ensinkään. On ihan yhtä hienoa olla fiksu tai rohkea. Tai vahva. On yhtä hienoa olla kuulantyöntäjä kuin ballerina.
Jos ne päiväkodin kaikki prinsessoiksi pukeutuvat tytöt ymmärtävät tämän, olen iloinen heidän puolestaan.
Jostain syystä pikkutyttöjen prinsessavaihe herättää suuria tunteita aikuisissa. Hmm.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tänne alla olevan kommentin. Joku poistatti sen. Kirjoitin sen uudelleen, ja joku poistatti sen taas. Kommentissa ei ole mitään epäasiallista eikä kirosanoja tms. Sinä, joka sen koko ajan pyydät poistettavaksi, ole ystävällinen ja tule kertomaan miksi haluat, että kirjoitukseni poistuu täältä.
"
Hämmentävää ja surullista. Kehu sinä lapsesi glittervaatteita ja kannusta tyttöä pukeutumaan niihin, kun selvästi niistä tykkää. Ja tuki ilkeiden ihmisten suu tölväsemällä jotain niiden ankean harmaista miesmäisistä rytkyistä.
Oletan, että tytölläsi on "prinsessavaihe" siksi, että hän on oivaltanut olevansa tyttö (eikä poika) ja on ylpeä sukupuolestaan ja kauneudestaan. Hänellä on tyytyväinen olo itsestään ja terve itsetunto. Se on mielestäni hieno juttu! Tyttö haluaa muilta ihmisiltä vahvistusta siihen, että tyttönä on mahtavaa olla ja tytöillä on tyttöjen jutut (glitterit ja hameet) ja se on mahtavaa myös. Sitä vahvistusta pitää hänelle mielestäni antaa ja kehua hänen glitterjuttuja.
Sitten taas nuo kummalliset kommentit tulee sellaisilta naisilta, joilla on jokin ongelma itsellään OMAN naiseutensa kanssa. He haluavat siksi musertaa muiden tulevien naisten (tyttöjen) itsetunnon naiseuden suhteen. Älä anna niiden tehdä sitä tytöllesi, vaan suojele tyttöäsi näiltä ihmisiltä, jotka pohjimmiltaan (ehkä tiedostamattaan) yrittävät nujertaa muiden tervettä itsetuntoa ja muiden tervettä tyytyväisyyttä omasta sukupuolesta, koska HEILLÄ ITSELLÄÄN on epäterve suhde omaan naiseuteensa. Tiedäthän ilmiön: ylennä itsesi alentamalla muita.
t. lapseton N37"
Lapsettomat varmaan vaan ei saa kommentoida lapsiin liittyviä asioita.
Lapset on lapsia ja sukupuolineutraalius ja tasa-arvo asiat ei kuulu lapsuuteen. Meillä 4 vuotias saa olla ja pukea mitä itse haluaa kunhan on puhdasta ja ehjää ja tietysti ulos mennessä säähän sopivaa. Välillä mennään oikein prinsessa-asussa juhlamekkoineen, välillä ollaan kuin kävelevä Frozen mainos kun kaikki on Elsaa ja Annaa, välillä on mekko ja paita ja huppari kaikki hienosti kerrospuettuna päällekkäin ja kumisaappaat kaverina ulos mennessä, välillä juoksentelee kotona ilman vaatteita kun ei huvita pukea, välillä legginssit ja teepaita on parhaat, milloin pipoa ja kesähattua sisällä päässä. Ja hyvin usein mikään vaate ei väreiltään sovi toisen kanssa mitenkään päin yhteen. Mutta hei jos lapsella on hyvä olla ja vaatteet tuntuu hyviltä niin antaa olla. Ei kiinnosta pätkääkään mitä muut sanoo lapsistani. Ja jos kehtaa päin naamaa sanoa lapselle että hänen itse valitsemansa vaatteet on kauheat ja pahoittaa tahalteen lapsen mielen, niin kyllä vika on aikuisessa eikä lapsessa.