Kun soitat ystävällesi ja hän ei jostain syystä vastaa.

Riippuu ystävästä. Eräs ystäväni katoilee pitkiksi ajoiksi aina välillä ja vetäytyy sosiaalisista suhteista.

Kunnioitan tätä ja jätän hänet rauhaan ja odotan, että hän itse ottaa yhteyttä. Mutta alussa, kun en vielä tiennyt mistä on kyse niin saatoin soitella muutamankin kerran peräkkäin ja huhuilla hänen peräänsä. Ihmetytti kun yhtäkkiä hänestä ei kuulunut mitään.

Mutta normaalisti voin soittaa kerran ja laittaa ehkä viestin mitä asiani koskeee, sen jälkeen odotan, että toinen vastaa.

Jos toinen ei ikinä soita takaisin, niin onhan se varmasti merkki jostakin. Joko hän ei vain tykkää puhua puhelimessa, haluaa olla itsekseen tai sitten ei välttämättä halua olla sinun kanssasi tekemisissä.

Ystävyys perustuu molemminpuoliseen yhteydenpitoon. Mulla ainakin loppuu soittelut, jos itse on aina enemmän aktiivinen. Annan hänen olla rauhassa ja odotan soittoa. Muutaman kuukauden kuluttua voi kysellä tekstiviestillä ystävän vointia ja onko hänellä kaikki hyvin. Monta kertaa ystävä herää tähän.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ystävästä. Eräs ystäväni katoilee pitkiksi ajoiksi aina välillä ja vetäytyy sosiaalisista suhteista.

Kunnioitan tätä ja jätän hänet rauhaan ja odotan, että hän itse ottaa yhteyttä. Mutta alussa, kun en vielä tiennyt mistä on kyse niin saatoin soitella muutamankin kerran peräkkäin ja huhuilla hänen peräänsä. Ihmetytti kun yhtäkkiä hänestä ei kuulunut mitään.

Mutta normaalisti voin soittaa kerran ja laittaa ehkä viestin mitä asiani koskeee, sen jälkeen odotan, että toinen vastaa.

Jos toinen ei ikinä soita takaisin, niin onhan se varmasti merkki jostakin. Joko hän ei vain tykkää puhua puhelimessa, haluaa olla itsekseen tai sitten ei välttämättä halua olla sinun kanssasi tekemisissä.

Vähän riippuu. Mä katoan kanssa välillä; kettuttaa tämä koko elämä. Joskus unohtuu päivääksi puhelin hiljaiselle. Moneksi päiväksi. Soita, ole kiltti.

Mutta mä sitten taas mm. käyn todella paljon useammin ystävälläni kylässä (olen sinkku, hänellä perhettä). En mäkään ystävyyyttä lopeta, vaikka voisin valittaa, että ei käy koskaan kylässä, vaan aina minun pitää.

Lähetän viestin, jossa kysyn voinko soittaa myöhemmin samana päivänä takaisin, koska olin hänen soittamallaan hetkellä estynyt vastaamaan. Ystävä ei vastaa koskaan näihin viesteihini, joten yleensä en soita takaisinpäin.

Jos nyt muutaman päivän aikana soittelisin jollekin kolmekin kertaa niin kyllä se alkaisi itsestänikin tuntumaan hieman "nololta", siltä että olen jotenkin tunkeileva ja toista ei kiinnosta.

Eri asia tietysti, jos soittoja ei ole sattunut näkemään. Mutta kyllä sekin hieman kaukaahaetulta ajatukselta tuntuu ettei muutaman päivään katsoisi kännykkää.  Odottaisin, että toinen ottaa yhteyttä, jos yhteydenottoa ei ikinä kuulu niin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu ystävästä. Eräs ystäväni katoilee pitkiksi ajoiksi aina välillä ja vetäytyy sosiaalisista suhteista.

Kunnioitan tätä ja jätän hänet rauhaan ja odotan, että hän itse ottaa yhteyttä. Mutta alussa, kun en vielä tiennyt mistä on kyse niin saatoin soitella muutamankin kerran peräkkäin ja huhuilla hänen peräänsä. Ihmetytti kun yhtäkkiä hänestä ei kuulunut mitään.

Mutta normaalisti voin soittaa kerran ja laittaa ehkä viestin mitä asiani koskeee, sen jälkeen odotan, että toinen vastaa.

Jos toinen ei ikinä soita takaisin, niin onhan se varmasti merkki jostakin. Joko hän ei vain tykkää puhua puhelimessa, haluaa olla itsekseen tai sitten ei välttämättä halua olla sinun kanssasi tekemisissä.

Vähän riippuu. Mä katoan kanssa välillä; kettuttaa tämä koko elämä. Joskus unohtuu päivääksi puhelin hiljaiselle. Moneksi päiväksi. Soita, ole kiltti.

Mutta mä sitten taas mm. käyn todella panljon useammin ystävälläni kylässä (olen sinkku, hänellä perhettä). En mäkään ystävyyyttä lopeta, vaikka voisin valittaa, että ei käy koskaan kylässä, vaan aina minun pitää.

Jotenkin pystyn samaistumaan tuohon tunteeseen. . Mulla kanssa puhelin housujen taskussa äänettömällä monta päivää.

En jaksa koskaan soitella takaisin, varsinkaan kun tietää että kyse on vaan jostain lässynlässyn puheluista, eli ei ole oikeaa asiaa.

Jos en ole vastannut puheluihin, niin yleensä jos on oikeaa asiaa niin kaverit laittaa sitten viestin että asiaa aiheesta x, soitatko kun ehdit. Silloin kyllä soitan takaisin.

Kauan sitten aina ensimmäiseksi puhelinta katsomaan, onko joku soittanut, viestitellyt. Ja aina puhelin mukana jopa kuntosalilla. Nyt pärjäisi ilman puhelinta vallan mainiosti.

Ei välttämättä ole sinussa vikaa. Monilla ihmisillä on lievää sosiaallisten tilanteiden pelkoa joka ilmenee mm. Ahdistuksena puhelimeen vastatessa.

Jos ystävästäsi ei kuukauteen kuulu mitään sen jälkeen, kun olet yrittänyt häntä tavoitella niin joko ette ole kovin hyviä ystäviä, hänellä on omia ongelmia tai hän ei vain yksinkertaisesti halua olla sinun kanssa tekemisissä.

Minä yleensä laitan tekstarin perään ja kerron miksi soittelin. Jos ei muuta niin kerron että ihan muuten vaan soittelin ja toinen voi sitten soittaa takaisin jos ehtii ja muistaa. Tai laittaa viestiä. Ei ihmiset aina vastaa puhelimeen ja joskus takaisin soittaminen jää kun on niin hulinaa että muistaa sen aina vasta niin myöhään illalla kun hetki rauhaa, ettei enää siihen aikaan kehtaa soittaa takaisin tai joku muu syy.

Itse olen niitä ihmisiä joille tulee kausia että kaipaan omaa rauhaa ja tilaa ajatuksille ja ystäväni tietävät tämän. Silloin laittavat tekstiviestiä perään jos oli tärkeää asiaa ja joskus muutenkin. Saatan soittaa takaisin vasta kahden viikon päästä, joten en oleta toistenkaan soittavan heti takaisin.

Mitä ihmettä?

Kaikki nyt vaan ei hoida ystävyyssuhteita puhumalla puhelimessa. Itse en ikinä soita kenellekään ja tosi harvoin vastaankaan. Jos ystävä laittaa viestin ja kertoo mitä asiaa, niin sitten toki soitan itse tai vastaan.

Ja kyllä - minulla on paljon hyviä ystäviä. He käyvät meillä kylässä, minä heillä yksin tai koko perheellä, muutaman kanssa reissataan koti- tai ulkomailla jopa parin kuukauden välein. Jutellaan kuulumisia ja puidaan syviä tunteita niinnkuin ystävillä on tapana. Kauppareissut yms. tuppaa venymään kun jään aina jonkun ystävän tai kaverin kanssa juttusille.

Eli ei ole kyse siitä, ettenkö tykkäisi kuunnella tai puhua, tai ettenkö osaisi ystävyyssuhteita hoitaa. En vain tykkää puhelimessa puhumisesta.

Itse olen kehittänyt itselleni jonkinlaisen puhelinkammon. Tämä ilmenee siis vain tällaisissa "jaarittelupuheluissa" ystävien kanssa. En ole tästä kenellekään kertonut, koska edelleen voin aivan hyvin hoitaa virallisia asioita puhelimitse tai vaikkapa soittaa ystävälle jostakin tietystä asiasta ja sen jälkeen lopettaa puhelun.

Ennen olen suorastaan rakastanut puhelimessa puhumista. Mutta nykyään tilanne on hieman eri. En tiedä onko kammo syntynyt siitä, että olen tässä jonkin aikaa elänyt aika tasapaksua elämänvaihetta, eikä ole oikein mitään kerrottavaa ja sitten olen stressaillut siitä, että  mitä kuulumisia nyt sitten oikein kerron.

Jos esim. nään että ystävä soittaa niin en melkeinpä ikinä vastaa siihen heti, koska menen paniikkiin etten ole etukäteen valmistellut mitä puhun.  Sitten voin stressailla hirveästi sitä, että pitää soittaa takaisin.

En tiedä onko ystävälläsi tästä kyse, itse kuitenkin olen muulla tavoin yhteydessä. Jos ystävästä ei kuulu mitään, niin jättäisin hänet rauhaan ja odottaisin yhteydenottoa.

Vierailija kirjoitti:

Soitatko seuraavana päivänä uudestaan vai luotat että hän soittaa takaisin, kun huomaa että olet yrittänyt tavoitella. Entä toisinpäin, oletatko että soittaja soittaa kyllä uudestaan jos on asiaa vai soitatko itse takaisin.

Mun ystävä ei koskaan soita takaisin. Minusta alkaa olla jo kolmannella soitolla noloa, jos ei kuulumisten kyselyä kummempaa asiaa ja soittelen jatkuvasti. Näkeehän hän että soitan. Soitan 2-3 kertaa max ja sitten vasta kuukauden päästä jos en häntä tavoita.

Jos kaveri ei vastaa, mä voin laittaa tekstarin, jonka hän voi lukea kun kykenee. Mikset sinä tee niin?

En juuri koskaan soittele kenellekään, käytämme WhatsAppia. Jos jostain syystä soitan minulla on tärkeää asiaa jota ei jostain syystä voi kerroa viestillä. jystävä ei vastaa laitan viestin perään, ja pyydän soittamaan takaisin.

Minusta tuntuisi hassulta laittaa vielä tekstari perään, koska kyllähän sen nyt muutenki näkee kuka soittanut. Silloin kun ystäväni vastaa puhelimeen, niin helposti tuntikin jutellaan. Ja asutaan niin kaukana, että 2-3 kertaa vuodessa nähdään.

Ap.

Jos kaveri ei vastaa, laitan viestin perään ja kerron tavoittelun syyn. Sit kaveri tietää, tarviiko soittaa takaisin.

Jos soitan vain muuten vaan jutellakseni/kuulumisia kyselläkseni/aikaa tappaakseni, laitan vastaamattoman puhelun perään viestin että "ei mitään tärkeää, soitin muuten vaan".  Jos asia on tärkeä/kiireinen, laitan viestiin että "soittaisitko mahdollisimman pian asiasta x!". En odota näihin viesteihin vastauksia, ne ovat vain ilmoituksia.

Ensimmäisessä tapauksessa en edes odota, että kaveri soittaisi takaisin. Enkä todellakaan jää kyttäämään tai laskemaan päiviä tai soittokertoja, soitan sitten uudestaan kun itse ehdin tai kaveri soittaa kun hänelle sopii. Toisessa tapauksessa saatan tavoitella seuraavana päivänä uudestaan, jos yhteyttä ei ole otettu ja kaveri ei vaikka ole nähnyt lähettämääni viestiä Whatsappissa/FB:ssä.

En ymmärrä miten näistäkin asioista aikuiset ihmiset tekevät niin hirveän vaikeita.