Töissä ei tiedetä millaista elämäni on

Vierailija kirjoitti:

En esitä, mutta pakkohan minun on yrittää olla sellainen millaisena sinne menin. Yksi työkaveri kyseli olenko ok, kun en aamulla huomannut tervehtiä. Minulla on jotenkin positiivisen maine, ja olen siitä oikein erikseen saanut mainintoja.

Ei kenenkään tarvitse pysyä aina samanlaisena. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja melkein jokaisella on jossain vaiheessa vaikeampia aikoja. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta noin raskaassa tilanteessa esittää jatkuvasti positiivista työnantajan takia! Älä murehdi mitään maineen menemistä, kun vain hoidat työsi niin kenelläkään ei ole mitään valittamista. Luulen, että jos työkaverisi tietäisivät tilanteestasi, saisit paljon ymmärrystä. Jaksamista ja toivottavasti elämäsi helpottuu joskus.

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä vain on minkäänlaista työterveyshuoltoa, niin yritä saada jutteluaika. Kuulostaa siltä, että patoat näitä asioita sisälläsi ja ihan vain koko vyyhdin purkaminen ulkopuoliselle voisi auttaa.

Työkaverina minua myös kiinnostaisi kuulla, että miten muilla menee. Ei välttämättä mitenkään yksityiskohtaisesti, mutta vaikka vain sillä tasolla, että mies sairastaa vakavasti ja  nyt on rankempaa. Ei se muuta sitä käsitystä, joka työkavereilla on sinusta ylipäänsä, kaikilla ihmisillä on vaikeampia tilanteita joskus.

Ja googleta myös, että onko miehesi sairautta sairastavilla jotain omaa potilasjärjestöä. Niiden sivuilla on usein vinkkejä myös omaisten pärjäämiseen.

Yhdellä tutulla kuoli miesystävä. Ilmoitti kahvitilan ilmoitustaululla (pieni työpaikka) ja ettei halua puhua siitä enempää. Minusta oli hyvä tapa tiedottaa, kuitenkin

Ei sun tarvitse esittää iloista. Ehkä kuitenkin helpottaisi, jos pystyisit kertomaan asiasta työkavereille. Ei tietystikään yksityiskohtia tarvitse kertoa, jollet halua. Mutta jos haluat olla ns. vapaammin töissä ja lakata esittämästä iloista. Yksi vaihtoehto on tietysti myöa hakea sairaslomaa. Voimia!

Minähän en töissä ongelmiani tai vastoinkäymisiäni kerro, koska ihmiset on niin lapsellisen kateellisia kaikesta positiivisestakin mitä elämässäni sattuu olemaan. Olisivat varmaan tosi iloisia, jos alkaisi mennä huonosti, sitä vahingoniloa en niille anna.

Vierailija kirjoitti:

En osannut edes kuvitella että jossain työkavereille ei sovi kertoa omasta elämästä. Meillä on arkipäivää kertoa kaikki ilot ja surut työporukan kesken. Ollaan 8 tuntia päivässä samassa tilassa, olisi kamalaa jos ei voisi itsestään kertoa työkavereille.

En tarkoita tässä ap:ta. Toivottavasti saa kerrottua asiasta työkavereille ja pomolle, jos kokee tarpeelliseksi ja ylipäätään pystyy jatkamaan töissä.

Mutta yleisesti ottaen, eri asia, jos kahvitauoilla on tapana vähän jokaisen avautua myös omasta elämästä, vaikkei nyt niin henkilökohtaista olisikaan. Eri asia siis, jos suuna ja päänä on aina yksi ja sama henkilö, joka käyttää työkavereita terapeutteina ja kahvitaukoja oman henkilökohtaisten ongelmien läpikäymiseen.

Mutta ap:lle toivon jaksamista!

Voi olla vaikea kertoa työkavereille, varsinkin jos he juoruilevat sitten asiasta. Toisaalta voisit saada ymmärrystä ja tukea. Joku keskusteluapu olisi sinulle tärkeää.

Äitini joutui tänään osastolle masennuksen takia. Olen ajatellut, etten kerro työkavereille tai korkeitaan joillekin läheisimmille.

Voin keskustella miehen, sisarusten ja anopin kanssa.

Voimia kovasti ja lämmin halaus 💛

Mulla on kyllä onnea kun mulla on hyvä työyhteisö. Naisvaltaisia aloja monesti parjataan, mutta ainakin minun työpaikallani ihmiset ovat lojaaleja, myötätuntoisia ja ystävällisiä. Aina olen voinut avautua ongelmistani, samoin kuin työkaverit omistaan. Yksityiselämä kietoutuu työelämän kanssa yhteen, ei sille mitään voi. Parasta on, että ongelmista voi puhua työtovereilleen, näin jaksaa kohdata asiakkaat/potilaat ammattimaisesti ilman että joku kaunis päivä romahtaa heidän nähtensä.

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä vain on minkäänlaista työterveyshuoltoa, niin yritä saada jutteluaika. Kuulostaa siltä, että patoat näitä asioita sisälläsi ja ihan vain koko vyyhdin purkaminen ulkopuoliselle voisi auttaa.

Työkaverina minua myös kiinnostaisi kuulla, että miten muilla menee. Ei välttämättä mitenkään yksityiskohtaisesti, mutta vaikka vain sillä tasolla, että mies sairastaa vakavasti ja  nyt on rankempaa. Ei se muuta sitä käsitystä, joka työkavereilla on sinusta ylipäänsä, kaikilla ihmisillä on vaikeampia tilanteita joskus.

Ja googleta myös, että onko miehesi sairautta sairastavilla jotain omaa potilasjärjestöä. Niiden sivuilla on usein vinkkejä myös omaisten pärjäämiseen.

Työterveyshuollolle ei pääsääntöisesti kuulu yksityiselämän terapiat. Ainakin meillä todetaan, että työntekijä maksaa laskun itse eli noin 110 e/kerta

Vierailija kirjoitti:

Vastaaja 21, eihän tuo sinun tilanteesi liity nyt mitenkään tähän ap:n tilanteeseen. Outoa ja epäkohteliasta verrata noin.

Totuuden kuuleminen välillä kirpaisee. On todella kummallista odottaa, että ihmiset töissä tai sen ulkopuolella lähtökohtaisesti haluaisivat olla toisten likasankoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä vain on minkäänlaista työterveyshuoltoa, niin yritä saada jutteluaika. Kuulostaa siltä, että patoat näitä asioita sisälläsi ja ihan vain koko vyyhdin purkaminen ulkopuoliselle voisi auttaa.

Työkaverina minua myös kiinnostaisi kuulla, että miten muilla menee. Ei välttämättä mitenkään yksityiskohtaisesti, mutta vaikka vain sillä tasolla, että mies sairastaa vakavasti ja  nyt on rankempaa. Ei se muuta sitä käsitystä, joka työkavereilla on sinusta ylipäänsä, kaikilla ihmisillä on vaikeampia tilanteita joskus.

Ja googleta myös, että onko miehesi sairautta sairastavilla jotain omaa potilasjärjestöä. Niiden sivuilla on usein vinkkejä myös omaisten pärjäämiseen.

Työterveyshuollolle ei pääsääntöisesti kuulu yksityiselämän terapiat. Ainakin meillä todetaan, että työntekijä maksaa laskun itse eli noin 110 e/kerta

Yksityiselämän asiat ainakin ap:n tapauksessa selvästi ulottuvat työpaikalle ja vaikuttavat työkykyyn eli kannattaa ainakin ottaa selvää, mitä apua on saatavissa. Omassa työpaikassani esim. työterveyshuollon kautta on mahdollista saada kolme käyntikertaa työterveyspsykologilla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä onnea kun mulla on hyvä työyhteisö. Naisvaltaisia aloja monesti parjataan, mutta ainakin minun työpaikallani ihmiset ovat lojaaleja, myötätuntoisia ja ystävällisiä. Aina olen voinut avautua ongelmistani, samoin kuin työkaverit omistaan. Yksityiselämä kietoutuu työelämän kanssa yhteen, ei sille mitään voi. Parasta on, että ongelmista voi puhua työtovereilleen, näin jaksaa kohdata asiakkaat/potilaat ammattimaisesti ilman että joku kaunis päivä romahtaa heidän nähtensä.

Olen tuosta samaa mieltä kyllä mutta tuossa pitää muistaa mittakaava! Minulla oli kerran työtoveri, joka ensimmäisten 5 minuutin aikana kertoi olleensa 5 vuotta psykoterapiassa ja asuneensa yhdysvalloissa nudistikommuunissa. Halusinko tietää näitä asioita? En todellakaan!