Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan väsähtänyt lapsiini, elämääni ja tää muuttuu tästä vielä pahemmaksi...
23.03.2006 |
En kertakaikkiaan jaksa. Tänäänkään en jaksanut lähteä 1v kaksosten kanssa ulos ollenkaan. Pukeminen on kauheata rimpuilua, tyttö ei halua olla leikkipuistossa, vaan itkee koko ajan ja haluaa syliin... eikä myöskään halua olla vaunuissa, vaan huutaa kuin sumusireeni puolet matkasta. Mies tekee pitkiä työpäiviä, eikä sukulaisia eikä ystäviä lähimailla (ollaan miehen työkomennuksella). Oon niin väsähtänyt ettei ole tottakaan....
Syöttäminen ja syöminen on myös kauheaa temppuilua. Ja kaikki muu aika taas roikutaan lahkeessa...päiväunia nukkuivat tänään yhtäaikaa 1 h 15 min josta puoli tuntia tein kotitöitä. Oma lepo jää ihan minimiin. Lisäksi oon vielä raskaanakin (ylläriraskaus) ja sen takia vielä triplaten väsynyt.
Oma töihinpaluu piti olla oikea henkireikä pois tästä synkkyydestä, mutta kovin lyhyeksi jää töihinpaluu tuon ylläriraskauden takia. Lisäksi ajatus kolmesta alle 2-vuotiaasta on aika karmaiseva..
Keksikää jotain positiivista tästä mun tilanteesta.... :-(
Kommentit (30)
Vierailija:
Mies on illalla väsynyt töistään, joten hän ei jaksa kuin korkeintaan yhtenä iltana viikossa huolehtia lapsista yksin.
Miten ihmeessä miehesi väsymys menee omasi ohi??? Olethan sinäkin väsynyt, etkä jaksa. Annat lapset miehelle 50-50 iltaisin, tietysti! Vaikka hän napisisi, et tietenkään taivu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi nyt olette palaamassa suomeen,jossa apua on saatavilla? 1-vuotiaitten eroahdistus on rankkaa, varsinkin, kun niitä on vielä kaksi. Kokemuksesta voin sanoa, että tuo vaihe on ainakin meillä kestänyt vain pari kuukautta. Älä vaadi itseltäsi liikoja! Tietty rytmi helpottaa arkea, mutta ei ole pakollista ulkoilla joka päivä klo 12. Tiedän, ettei ole kovin terveellistä, mutta saisitko toisen lapsen " hiljaiseksi" ostamalla vaikka sokerittomia namuja tai tikkarin tms? Se kuitenkin, että lähtee itse ulos päivittäin vaikka vain puoleksi tunniksi, on tärkeää omalle pääkopalle! Ajattele antavasi miehellesi nyt mahdollisuuden " tehdä omaa hommaansa" , keskustele siitä, arvosta häntä; Sano, että silloin ja silloin on sitten sinun vuorosi! Muista, että pari kuukautta sitä on vaikka aidanseipäänä! Muista huumori - keksi aiheita nauraa, käy vaikka hupisivustoilla, katsele komedioita, rentoudu viinilasillisen/suklaan parissa kun saat lapset edes hetkeksi nukkumaan! Tsemppiä!
olen itsekkin aivan uupunut vaikkei tilanteeni ole edes lähellä sinun tilannettasi! Aino keino jolla jaksan on se että koitan koko ajan ajatella että parempiä päiviä on vielä edessäpäin!
Mulla on nyt neljättä kertaa yksivuotias. Nytkin se istuu sylissä ja viskoo kaikki tavarat pöydältä lattialle, ja alkaa parkua heti jos mä lasken sen pois sylistä. Mä en ainakaan osaa tehdä 1-vuotiaan kanssa yhtään mitään. Sen ikäisen " leikit" on sairaan tyksiä, niitä ei tidella jaksa ja kaikesta " auttamisesta" tulee aina ihan tajuton sotku jota ei ehdi siivota ennen kuin uus tilanne pukkaa päälle. Päivät menee siihen että odottaa että tulis ilta ja sais sen nukkumaan. Kyse on nimen omaan henkisestä väsystä. Mä oon ajatellut ottaa meille au pairin auttamaan, ettekös te voi tehdä samoin? Joku suomalainen varmaan tulis mielellään...
Olin välillä ihan poikki. Mies piti joskus töistä vapaata, että sain nukkua. Joskus naapuri otti isomman lapsen hoitoon. Tunnetko alueella ketään suomalaista joka voisi auttaa? Tuntisiko siivoojanne jonkun, joka voisi tulla teille välillä lapsia katsomaan, että saisit levätä? Löytyisikö apua miehesi työnantajan kautta? Uskon, että sinulla ja miehelläsi on kykyä järjestää lastenhoitoapua, jos olette kyenneet ulkomaille lähtemään! Pienten lasten kanssa ei juuri kielitaitoa tarvitse ja voithan sinä olla itse paikalla aluksi, vaikka vain toisessa huoneessa kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin ulkomammana tiedän että pelkkä aamulla ylös nousu vieraassa maassa voi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Perusarjen pyörittäminen vaatii ' hieman' enemmän ulkomailla asuvalta, kuin rakkaassa Suomen maassamme. Sanokoot av- mammat mitä hyvänsä.
Itse olen asunut useammassa maassa ja aina olen käynyt saman inhottavan kulttuurishokkimylläkän läpi. Eikä se kestä pelkästään sen maagiset puoli vuotta, vaan joskus komennus saattaa alusta loppuun olla yhtä kärsimystä sille kotona asuvalle puolisolle joka loppujen lopuksi on se joka vastaa kodista ja lapsista melkolailla yksin, kaukana tukiverkostoista ja läheisistä. Ei niitä kavereitakaan ole aina niin helppo saada. Riippuu kulttuurista ja omasta jaksamisesta.
Kannattaa muuten jutskailla paremmin näistä jutuista jossain samanhenkisten ulkomammojen palstoilla kuin täällä suvaitsemattomien av:laisten piireissä.
Jaksamistasi varmaan helpottaa tietoisuus Suomeen paluusta. Kun pääset tänne niin lupaa, että järjestät lapset hoitoon ja otat apua vastaan. Minäkin uskon tietäväni mitä tuo kuvaamasi uupumus/väsymys on. Vaikkakin minulla se on huomattavasti pienemmässä mittakaavassa, kun on 2 lasta pienellä ikäerolla eikä uutta raskautta (onneksi). Huh! Hirvittää tilanteesi, siksipä tarvitset itsellesi keinolla millä vaan apua - koska koko perheenne tarvitsee sinua ja jaksamistasi.
Yritä huolehtia itsestäsi, ja varsinkin nukkumisestasi vaikka ymmärrän ettei aina huvita nukkua kun lapsetkin nukkuu jos elämässä ei ole muuta kuin lasten hoitoa. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä sun sinne puistoon tartte mennä...pitäkää hieman taukoa ja kokeilkaa sit taas uudestaan..koetas nyt vain nauttia pienistä asioista =)
Kai ihmisillä on muillakin pieniä lapsia monta ja muita ongelmia?
Mullakin on kaks lasta vuoden ikäerolla ja vanhempi on reilun vuoden. Kuumeillaan kolmatta.
Kyllä ne lapset kestää ulkomaankieltäkin puhuvia hoitajia jos haluat tehdä jotain!
Toivottelen asenteen muutosta ja ilosta kevättä täältä Suomesta jossa mun mies käy ihan normaalisti tunnin työmatkat ja välillä lähtee viikoks kokonaan toiseen kaupunkiin..