Ikuinen jätetty

Onko sun elämäsi muuten kiinnostavaa - siis itsellesi? Elätkö "näköistäsi" elämää? Ihmiset kiinnostuvat minusta sellaisista, joilla on oma elämä, kiinnostuksenkohteita, joista saa ns. "kiinni" ja joilla on näin jotain annettavaa.

Terapia vois olla vaihtoehto. Ehkä toistat toimintamallia, jota et itse tunnista.

Vierailija kirjoitti:

Onko sun elämäsi muuten kiinnostavaa - siis itsellesi? Elätkö "näköistäsi" elämää? Ihmiset kiinnostuvat minusta sellaisista, joilla on oma elämä, kiinnostuksenkohteita, joista saa ns. "kiinni" ja joilla on näin jotain annettavaa.

Terapia vois olla vaihtoehto. Ehkä toistat toimintamallia, jota et itse tunnista.

Kyllä pidän elämästäni ja siinä on kiinnostavia juttuja meneillään ja tulossa.

Itse asiassa terapiassa olen käynyt muutaman vuoden , mutta siellä ei ole ehditty käsittelemään omia asioitani vaan enimmäkseen erään hyvin pahasti häiriöisen eksäni aiheuttamia ongelmia - tämäkin eksä jätti minut. Voi olla että tuo mies tuhosi minussa jotain mikä ehkä paranee joskus myöhemmin mutta itse elän nyt tätä päivää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Realistisesti ajateltuna jos haluaa että sua ei jätetä niin on pakko tyytyä alaspäin.

Mitä vahvemmat ovat tunteet on toista kohtaan niin sitä todennäköisemmin hän tulee antamaan pakit.

Olen ollut suhteessa jossa mulla ei ollut tunteita toista kohtaan ja juuri se suhde olisi ollut se jossa en olisi koskaan saanut pakkeja.

Kaikilla on yleensä tapana ihastua itseään parempitasoisempaan ihmiseen ja sellaista on vaikea pitää itsellään koska hänellä riittää vientiä.

Musta nää tasopuheet on niin typeriä. Itse puhun nyt ihmisistä, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella, eli ymmärrän mitä he juttelevat ja he ymmärtävät minua. Tällaisia en tapaa kovin usein. Ja puhun kaikenlaisista ihmissuhteista, kaveri, parisuhde, panokaveri, tai vaikka naapurisuhteista. Muutaman naispuolisen ystävän olen onnistunut pitämään ja heidän pysymiseensä luotan. Kaikki muut valuvat sormien välistä ennemmin tai myöhemmin ja yleensä ennemmin... A

Tasopuheet on realismia ja naiset noudattaa sitä tarkasti.

Tinderissäkin ihan joka kerta jos sulla on esim 5 mätsiä jossa 2 viehättävää naista ja 3 epäviehättävää naista niin ainoat vastaukset avausviestiini tulee 3 epäviehättävältä.

Ja täytyy tähän kommentoida että käyttämässäni sovelluksessa ne joiden kanssa keskustelin ja tapasin olivat aika pitkälti juuri niitä joihin halusinkin eniten tutustua. Ap

Onko exän takia jäänyt hylätyksi pelko, kun sut jätettiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Realistisesti ajateltuna jos haluaa että sua ei jätetä niin on pakko tyytyä alaspäin.

Mitä vahvemmat ovat tunteet on toista kohtaan niin sitä todennäköisemmin hän tulee antamaan pakit.

Olen ollut suhteessa jossa mulla ei ollut tunteita toista kohtaan ja juuri se suhde olisi ollut se jossa en olisi koskaan saanut pakkeja.

Kaikilla on yleensä tapana ihastua itseään parempitasoisempaan ihmiseen ja sellaista on vaikea pitää itsellään koska hänellä riittää vientiä.

Musta nää tasopuheet on niin typeriä. Itse puhun nyt ihmisistä, joiden kanssa olen samalla aaltopituudella, eli ymmärrän mitä he juttelevat ja he ymmärtävät minua. Tällaisia en tapaa kovin usein. Ja puhun kaikenlaisista ihmissuhteista, kaveri, parisuhde, panokaveri, tai vaikka naapurisuhteista. Muutaman naispuolisen ystävän olen onnistunut pitämään ja heidän pysymiseensä luotan. Kaikki muut valuvat sormien välistä ennemmin tai myöhemmin ja yleensä ennemmin... A

Tasopuheet on realismia ja naiset noudattaa sitä tarkasti.

Tinderissäkin ihan joka kerta jos sulla on esim 5 mätsiä jossa 2 viehättävää naista ja 3 epäviehättävää naista niin ainoat vastaukset avausviestiini tulee 3 epäviehättävältä.

Ja täytyy tähän kommentoida että käyttämässäni sovelluksessa ne joiden kanssa keskustelin ja tapasin olivat aika pitkälti juuri niitä joihin halusinkin eniten tutustua. Ap

Tietenkin koska olet nainen. Nainen pystyy suuresta valikoimasta johtuen valikoimaan juuri ne kiinnostavimmat ja miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tyytyä alaspäin eli sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko, että sussa on mitään vikaa, mutta epätoivon ja ylettömän miellyttämisenhalun kyllä aistii ja se voi olla aika luotaantyöntävää.

Epätoivoiseksi kyllä tunnenkin itseni ja se on hyvin pysyvä piirre mussa. Mua on hylätty ja jätetty ulkopuolelle enemmän kuin pidetty mukana eikä mulla ole koskaan ollut luontaista yhteisöä jonka eteen ei tarvitsisi tehdä töitä (suku, kylän yhteisö, koululuokan oma yhteisö, työyhteisö tms). Kun joskus harvoin tapaan ihmisen jonka kanssa tunnen kuuluvuutta haluaisin varmistaa sen pysyvyyden ja alan pelätä hylkäämistä. Ja siis kaikissa ihmissuhteissa. Olen myös työssä jossa koko ajan joudun todistamaan kelpaamistani ja silti saan hylkäyksiä enemmän kuim muuta.. Ap

Oikeastaan kun tapaan tosi mukavan ihmisen niin se on melkein epämiellyttävää, koska siinä on taas ihminen josta alan välittämään ja joka vain taas katoaa jossain vaiheessa. Ap

Miten tällaisesta sitten oppisi pois? Onko jollain neuvoja? Ap

Tuosta katoamisesta: Oletko itse yhteydessä henkilöön aktiivisesti oma-aloitteisesti vai odotatko että toinen aina ottaa ja pitää yhteyttä sinuun? Valitettavasti itse en enää jaksanut yhtä ystävyyssuhdetta, jossa minä olin aina se yhteydenottaja, puhelimella ja viesteillä. Tuntui, että toista ei pätkän vertaa kiinnosta olla yhteydessä minuunpäin.

Olen yhteydessä, mutta muutamakin mies on ilmoittanut ettei halua enää olla kaveri. Kerrankin eräs mies ilmoitti että hän alkoi seurustelemaan joten ei halua enää pitää yllä kaverisuhdetta. Ja mä kun käsitin että ihmiset tässä välittää toisistaan eikä niillä pissavehkeillä ole niin väliä. Sitten myöskin tällaisia, että nainen tai mies on ystävyydessä aloitteellinen, että vaihdetaan numeroita että nähtäisiin useammin, mutta kun otan yhteyttä niin harvoin kerkiää näkemään eivätkä itse ehdota tapaamisia. Ap

Ja sekin vielä etten ota kovin usein yhteyttä jo ihan siksikin etten ahdistaisi, mutta sitten ihmisten kuviot voivatkin jo muuttua kuukaudessa niin ettei minulle ole enää käyttöä. Ap

Kysy selkeästi mikä on ko henkilöstä hyvä määrä olla yhteydessä, älä jää omien oletuksien varaan jatkossa. Jos yhteydenottovälit venyvät,siitä voi tehdä monenlaista tulkintaa kukin.

En nyt tiedä onko sinussa vikaa. Luulen enemmänkin että sun käsitys ihmissuhteista on jotenkin vääristynyt. Esim. omissa kavereissani suurimman osan lähipiiri koostuu sisaruksista, ja muutamasta ystävästä, jotka on joko jostain tarhaiästä asti ollut mukana tai sitten vanhoista opiskelukavereista.

Onko sulla sisaruksia? Jos on ja ette ole väleissä, niin miksi? En tarkoita tuota syytöksenä, vaan enemmänkin pohdintana et onko sun elämä jotenkin erilaista kuin sun lapsuuden ystävien/läheisten, että siinä olisi syy miksi elämä on vienyt erilleen.

Kun itse mietin sellaisia ihmisiä, jotka olen sun tulkinnan mukaan "jättänyt" tai jotka on "jättäneet" minut, on suurin syy ollut se, että on ollut erilainen elämäntilanne ja sellainen "ihan kiva"-fiilis. Eli toinen on ihan kiva ja hauskaakin on, mutta siihen se jää. Ei vaan kemiat satu niin että jaksaisi oikeasti ylläpitää ja kehittää tuttavuutta enemmäksi.

Monella sinkulla on hirveästi vapaa-aikaa ja sinkun mittakaavassa satunnainen näkeminen on perheellisen/vuorotyöläisen näkökulmasta jo todella sitovaa. Jolloin se toinen voi tuntua jotenkin taakalta, ei siksi että olisi ikävä ihminen vaan siksi että on inhottavaa aina sanoa ettei ehdi nähdä ja sitten kokea huonoa omatuntoa ettei ole tarpeeksi välittävä kaveri tai vastavuoroinen. SIlloin on helpompaa hengata niiden vanhojen kavereiden tai sukulaisten kanssa, jotka tajuaa että kolme kuukautta radiohiljaisuutta ei tarkoita muuta kuin hillittömän stressaavaa työputkea/lasten sairastelua/yleistä kiirettä.

Saatko kiinni ajatuksesta?

Parisuhteisiin taas sellainen näkökulma, että aika usein ne "ihan kiva" suhteet kuihtuu nopeasti. Kun itse tietää mitä elämältä haluaa (harrastukset, vapaa-ajan vietto, elämänarvot jne), eikä tyydy kompromisseihin noissa, on todennäköisempää solmia suhde, jossa viihtyy toisen kanssa vuodesta toiseen hyvin ja helposti. Ja siinäkin tärkeää on ensin viihtyä itsensä kanssa.

Sä ap olet varmasti ihan hyvä tyyppi, ehkä ne oikeanlaiset ihmiset ei vaan ole vielä sattuneet kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko sinussa vikaa. Luulen enemmänkin että sun käsitys ihmissuhteista on jotenkin vääristynyt. Esim. omissa kavereissani suurimman osan lähipiiri koostuu sisaruksista, ja muutamasta ystävästä, jotka on joko jostain tarhaiästä asti ollut mukana tai sitten vanhoista opiskelukavereista.

Onko sulla sisaruksia? Jos on ja ette ole väleissä, niin miksi? En tarkoita tuota syytöksenä, vaan enemmänkin pohdintana et onko sun elämä jotenkin erilaista kuin sun lapsuuden ystävien/läheisten, että siinä olisi syy miksi elämä on vienyt erilleen.

Kun itse mietin sellaisia ihmisiä, jotka olen sun tulkinnan mukaan "jättänyt" tai jotka on "jättäneet" minut, on suurin syy ollut se, että on ollut erilainen elämäntilanne ja sellainen "ihan kiva"-fiilis. Eli toinen on ihan kiva ja hauskaakin on, mutta siihen se jää. Ei vaan kemiat satu niin että jaksaisi oikeasti ylläpitää ja kehittää tuttavuutta enemmäksi.

Monella sinkulla on hirveästi vapaa-aikaa ja sinkun mittakaavassa satunnainen näkeminen on perheellisen/vuorotyöläisen näkökulmasta jo todella sitovaa. Jolloin se toinen voi tuntua jotenkin taakalta, ei siksi että olisi ikävä ihminen vaan siksi että on inhottavaa aina sanoa ettei ehdi nähdä ja sitten kokea huonoa omatuntoa ettei ole tarpeeksi välittävä kaveri tai vastavuoroinen. SIlloin on helpompaa hengata niiden vanhojen kavereiden tai sukulaisten kanssa, jotka tajuaa että kolme kuukautta radiohiljaisuutta ei tarkoita muuta kuin hillittömän stressaavaa työputkea/lasten sairastelua/yleistä kiirettä.

Saatko kiinni ajatuksesta?

Parisuhteisiin taas sellainen näkökulma, että aika usein ne "ihan kiva" suhteet kuihtuu nopeasti. Kun itse tietää mitä elämältä haluaa (harrastukset, vapaa-ajan vietto, elämänarvot jne), eikä tyydy kompromisseihin noissa, on todennäköisempää solmia suhde, jossa viihtyy toisen kanssa vuodesta toiseen hyvin ja helposti. Ja siinäkin tärkeää on ensin viihtyä itsensä kanssa.

Sä ap olet varmasti ihan hyvä tyyppi, ehkä ne oikeanlaiset ihmiset ei vaan ole vielä sattuneet kohdalle.

Kiitos vastauksestasi :) Joo, voi olla että mulla on vääristynyt kuva ihmisten ihmissuhteista. Mun läheiset ihmissuhteet on luotu vasta aikuis-iällä, ei ole ketään läheistä jonka olisin tuntenut "aina" tai edes lukiosta saakka. Suhteet sisaruksiini ovat kohteliaat. Vanhemmat ovat elämässäni, mutta heidänkin kanssaan asioin hyvin tässä päivässä. He ovat läheisiä mutten kutsuisi ystäviksi. Kaipaan laajempaa "lähiverkostoa", mielelläni myös miehistä. Juurikin sellaisia että joku lähtisi juuri minun kanssa mielellään kahville kuukausien hiljaiselonkin jälkeen. Mutta voi tosiaan olla, ettei muillakaan ole omaani kummempia verkostoja, en tiedä. Joka tapauksessa vihaan sitä etten kelpaa vaikka itse haluaisin johonkin panostaa. Kyllä minäkin priorisoin ja on iso kynnys päättää panostaa johonkin ihmiseen, joten hylkäys ja kieltäytyminen tuntuvat pahoilta. :)

Vierailija<br />

Parisuhteisiin taas sellainen näkökulma, että aika usein ne "ihan kiva" suhteet kuihtuu nopeasti. Kun itse tietää mitä elämältä haluaa (harrastukset, vapaa-ajan vietto, elämänarvot jne), eikä tyydy kompromisseihin noissa, on todennäköisempää solmia suhde, jossa viihtyy toisen kanssa vuodesta toiseen hyvin ja helposti. Ja siinäkin tärkeää on ensin viihtyä itsensä kanssa.[/quote kirjoitti:

Ja tän mä naulaan nyt huoneentauluksi ja yritän sisäistää. A

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko sinussa vikaa. Luulen enemmänkin että sun käsitys ihmissuhteista on jotenkin vääristynyt. Esim. omissa kavereissani suurimman osan lähipiiri koostuu sisaruksista, ja muutamasta ystävästä, jotka on joko jostain tarhaiästä asti ollut mukana tai sitten vanhoista opiskelukavereista.

Onko sulla sisaruksia? Jos on ja ette ole väleissä, niin miksi? En tarkoita tuota syytöksenä, vaan enemmänkin pohdintana et onko sun elämä jotenkin erilaista kuin sun lapsuuden ystävien/läheisten, että siinä olisi syy miksi elämä on vienyt erilleen.

Kun itse mietin sellaisia ihmisiä, jotka olen sun tulkinnan mukaan "jättänyt" tai jotka on "jättäneet" minut, on suurin syy ollut se, että on ollut erilainen elämäntilanne ja sellainen "ihan kiva"-fiilis. Eli toinen on ihan kiva ja hauskaakin on, mutta siihen se jää. Ei vaan kemiat satu niin että jaksaisi oikeasti ylläpitää ja kehittää tuttavuutta enemmäksi.

Monella sinkulla on hirveästi vapaa-aikaa ja sinkun mittakaavassa satunnainen näkeminen on perheellisen/vuorotyöläisen näkökulmasta jo todella sitovaa. Jolloin se toinen voi tuntua jotenkin taakalta, ei siksi että olisi ikävä ihminen vaan siksi että on inhottavaa aina sanoa ettei ehdi nähdä ja sitten kokea huonoa omatuntoa ettei ole tarpeeksi välittävä kaveri tai vastavuoroinen. SIlloin on helpompaa hengata niiden vanhojen kavereiden tai sukulaisten kanssa, jotka tajuaa että kolme kuukautta radiohiljaisuutta ei tarkoita muuta kuin hillittömän stressaavaa työputkea/lasten sairastelua/yleistä kiirettä.

Saatko kiinni ajatuksesta?

Parisuhteisiin taas sellainen näkökulma, että aika usein ne "ihan kiva" suhteet kuihtuu nopeasti. Kun itse tietää mitä elämältä haluaa (harrastukset, vapaa-ajan vietto, elämänarvot jne), eikä tyydy kompromisseihin noissa, on todennäköisempää solmia suhde, jossa viihtyy toisen kanssa vuodesta toiseen hyvin ja helposti. Ja siinäkin tärkeää on ensin viihtyä itsensä kanssa.

Sä ap olet varmasti ihan hyvä tyyppi, ehkä ne oikeanlaiset ihmiset ei vaan ole vielä sattuneet kohdalle.

Kiitos vastauksestasi :) Joo, voi olla että mulla on vääristynyt kuva ihmisten ihmissuhteista. Mun läheiset ihmissuhteet on luotu vasta aikuis-iällä, ei ole ketään läheistä jonka olisin tuntenut "aina" tai edes lukiosta saakka. Suhteet sisaruksiini ovat kohteliaat. Vanhemmat ovat elämässäni, mutta heidänkin kanssaan asioin hyvin tässä päivässä. He ovat läheisiä mutten kutsuisi ystäviksi. Kaipaan laajempaa "lähiverkostoa", mielelläni myös miehistä. Juurikin sellaisia että joku lähtisi juuri minun kanssa mielellään kahville kuukausien hiljaiselonkin jälkeen. Mutta voi tosiaan olla, ettei muillakaan ole omaani kummempia verkostoja, en tiedä. Joka tapauksessa vihaan sitä etten kelpaa vaikka itse haluaisin johonkin panostaa. Kyllä minäkin priorisoin ja on iso kynnys päättää panostaa johonkin ihmiseen, joten hylkäys ja kieltäytyminen tuntuvat pahoilta. :)

Tuo on varmaan aika totta että aika harvalla on paljon hyviä tai läheisiä ystäviä, mutta some ja ihmisten tapa puhua elämästään saattavat luoda kuvan, että jokaisella on kymmeniä läheisiä ystäviä, vaikka oikeasti illat katsois televiosta dokkaria ruohon kasvamisesta ja viikon sosiaalinen live-kontakti on kaupan kassa ja naapurin mummon tervehtiminen.

Mulla itsellä jossain vaiheessa elämäntilanne oli niin eri lapsuuden kavereiden kanssa, että tuntui just tuolta "hylkäämiseltä" ja toisaalta uusilla tuttavilla tuntui olevan hyvät ystävät lapsuudesta ja itse olin jotenkin ylimääräinen. Otin sellaisen lähestymistavan että teen elämässäni itseäni kiinnostavia juttuja, olipa kaveria niiden tekemiseen tai ei ja en odota keneltäkään mitään "hyvää ystävyyttä" vaan ajattelen kaikkia kivoina kavereina/tuttuina ja siinä kaikki. Ei odotuksia, ei pettymyksiä. Muutamasta tutusta tuli vuosien myötä ihan ystäviä, mutta tämä vei siis oikeasti useita vuosia ja rehellisyyden nimissä asiaan vaikutti et oli yhteinen kiinnostuksen kohde josta juteltiin ja jonka myötä kuuluttiin samaan "seuraan" sekä se et saatiin lähekkäisinä vuosina lapsia, eli äitiysloman kahvittelut ym lähensi.

Mutta se, ettei kovasti odota, ainakin kaverisuhteissa vähensi mulla yksinäisyyden tunnetta. Parisuhteessa en tuollaiseen ketään kannusta, hyvää kannattaa odottaa ja myös tavoitella! Tsemppiä ap, muista itse uskoa itseesi ja kohdella itseäsi hyvin!

-29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko sinussa vikaa. Luulen enemmänkin että sun käsitys ihmissuhteista on jotenkin vääristynyt. Esim. omissa kavereissani suurimman osan lähipiiri koostuu sisaruksista, ja muutamasta ystävästä, jotka on joko jostain tarhaiästä asti ollut mukana tai sitten vanhoista opiskelukavereista.

Onko sulla sisaruksia? Jos on ja ette ole väleissä, niin miksi? En tarkoita tuota syytöksenä, vaan enemmänkin pohdintana et onko sun elämä jotenkin erilaista kuin sun lapsuuden ystävien/läheisten, että siinä olisi syy miksi elämä on vienyt erilleen.

Kun itse mietin sellaisia ihmisiä, jotka olen sun tulkinnan mukaan "jättänyt" tai jotka on "jättäneet" minut, on suurin syy ollut se, että on ollut erilainen elämäntilanne ja sellainen "ihan kiva"-fiilis. Eli toinen on ihan kiva ja hauskaakin on, mutta siihen se jää. Ei vaan kemiat satu niin että jaksaisi oikeasti ylläpitää ja kehittää tuttavuutta enemmäksi.

Monella sinkulla on hirveästi vapaa-aikaa ja sinkun mittakaavassa satunnainen näkeminen on perheellisen/vuorotyöläisen näkökulmasta jo todella sitovaa. Jolloin se toinen voi tuntua jotenkin taakalta, ei siksi että olisi ikävä ihminen vaan siksi että on inhottavaa aina sanoa ettei ehdi nähdä ja sitten kokea huonoa omatuntoa ettei ole tarpeeksi välittävä kaveri tai vastavuoroinen. SIlloin on helpompaa hengata niiden vanhojen kavereiden tai sukulaisten kanssa, jotka tajuaa että kolme kuukautta radiohiljaisuutta ei tarkoita muuta kuin hillittömän stressaavaa työputkea/lasten sairastelua/yleistä kiirettä.

Saatko kiinni ajatuksesta?

Parisuhteisiin taas sellainen näkökulma, että aika usein ne "ihan kiva" suhteet kuihtuu nopeasti. Kun itse tietää mitä elämältä haluaa (harrastukset, vapaa-ajan vietto, elämänarvot jne), eikä tyydy kompromisseihin noissa, on todennäköisempää solmia suhde, jossa viihtyy toisen kanssa vuodesta toiseen hyvin ja helposti. Ja siinäkin tärkeää on ensin viihtyä itsensä kanssa.

Sä ap olet varmasti ihan hyvä tyyppi, ehkä ne oikeanlaiset ihmiset ei vaan ole vielä sattuneet kohdalle.

Kiitos vastauksestasi :) Joo, voi olla että mulla on vääristynyt kuva ihmisten ihmissuhteista. Mun läheiset ihmissuhteet on luotu vasta aikuis-iällä, ei ole ketään läheistä jonka olisin tuntenut "aina" tai edes lukiosta saakka. Suhteet sisaruksiini ovat kohteliaat. Vanhemmat ovat elämässäni, mutta heidänkin kanssaan asioin hyvin tässä päivässä. He ovat läheisiä mutten kutsuisi ystäviksi. Kaipaan laajempaa "lähiverkostoa", mielelläni myös miehistä. Juurikin sellaisia että joku lähtisi juuri minun kanssa mielellään kahville kuukausien hiljaiselonkin jälkeen. Mutta voi tosiaan olla, ettei muillakaan ole omaani kummempia verkostoja, en tiedä. Joka tapauksessa vihaan sitä etten kelpaa vaikka itse haluaisin johonkin panostaa. Kyllä minäkin priorisoin ja on iso kynnys päättää panostaa johonkin ihmiseen, joten hylkäys ja kieltäytyminen tuntuvat pahoilta. :)

Tuo on varmaan aika totta että aika harvalla on paljon hyviä tai läheisiä ystäviä, mutta some ja ihmisten tapa puhua elämästään saattavat luoda kuvan, että jokaisella on kymmeniä läheisiä ystäviä, vaikka oikeasti illat katsois televiosta dokkaria ruohon kasvamisesta ja viikon sosiaalinen live-kontakti on kaupan kassa ja naapurin mummon tervehtiminen.

Mulla itsellä jossain vaiheessa elämäntilanne oli niin eri lapsuuden kavereiden kanssa, että tuntui just tuolta "hylkäämiseltä" ja toisaalta uusilla tuttavilla tuntui olevan hyvät ystävät lapsuudesta ja itse olin jotenkin ylimääräinen. Otin sellaisen lähestymistavan että teen elämässäni itseäni kiinnostavia juttuja, olipa kaveria niiden tekemiseen tai ei ja en odota keneltäkään mitään "hyvää ystävyyttä" vaan ajattelen kaikkia kivoina kavereina/tuttuina ja siinä kaikki. Ei odotuksia, ei pettymyksiä. Muutamasta tutusta tuli vuosien myötä ihan ystäviä, mutta tämä vei siis oikeasti useita vuosia ja rehellisyyden nimissä asiaan vaikutti et oli yhteinen kiinnostuksen kohde josta juteltiin ja jonka myötä kuuluttiin samaan "seuraan" sekä se et saatiin lähekkäisinä vuosina lapsia, eli äitiysloman kahvittelut ym lähensi.

Mutta se, ettei kovasti odota, ainakin kaverisuhteissa vähensi mulla yksinäisyyden tunnetta. Parisuhteessa en tuollaiseen ketään kannusta, hyvää kannattaa odottaa ja myös tavoitella! Tsemppiä ap, muista itse uskoa itseesi ja kohdella itseäsi hyvin!

-29

Kiitos, oikeasti. Jään miettimään noita mitä kirjoitit. Kuulostavat loogisilta ja tiedän itsekin että tarvitsen ajattelutavan muutosta. Ap