Nyt tiedän, mikä kasvojen osa merkitsee eniten sen kannalta, onko henkilö kaunis vai söpö
Nenän pituus.
Esimerkiksi kauniina pidetyllä Elizabeth Taylorilla oli melko pitkä nenä. Selena Gomezilla on lyhyt, ja hän on ennemmin söpö kuin kaunis.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Pelkkä nenän pituus ei tee kenestäkään kaunista tai söpöä, toki muutkin piirteet vaikuttaa, mutta jos muut piirteet miellyttävät, nenän pituus määrää hyvin pitkälle onko ihminen kaunis vai söpö.
Sama pätee eläimissä. Kauniina pidetyt koirarodut ovat pitkäkuonoisia. Hevonen on yleisesti hyvin kauniina pidetty eläin.
Söpöinä pidetyillä eläimillä on useammin lyhyt kuin pitkä kuono. Esimerkiksi kiinanpalatsikoiraa tai pomerania pidetään söpönä, samoin kuin koalaa ja hermeliinikania.
Onko väitteessäni perää?
Kommentit (48)
Nenän pituushan on usein suhteessa kasvojen muuhun muotoon. Pieni- ja lyhytnenäisillä on pyöreämmät kasvot, pitkänenillä usein kapeat kasvot ja korkeat poskipäät. Tämä liittyy käsittääkseni jotenkin poskionteloiden sijoittumiseen.
Itse olen nenältäni mallia noita-akka, mutta poskiluiltani niin hyvänmallinen, että olen kuullut olevani klassinen kaunotar, muuallakin kuin pilkun jälkeen.
Mulla on babyface, pyöreät posket, vaikka olen normaalipainoinen ja nenä on pyöreäkärkinen ja varsi on vähän kaartuva, eli mulla on tosi vauvamaiset piirteet ihan aikuisena. Mua luullaan yleensä teiniksi vaikka olen jo yli 30-vuotias. Kiva että on söpö, mutta olisin toivonut, että piirteet olisi edes vähän terävöityneet ja tulleet aikuismaiseksi.
Mun mielestä enemmän vaikuttaa kasvojen muoto. Pyöreys tuo söpöyttä ja pituus kauneutta. Mä oon pyöreäkasvoinen/sydänkasvoinen ja useammin on söpöksi kehuttu kuin kauniiksi. Mieheni kehuu kyllä kauniiksi, mutta hän selvästi pitää pyöreäkasvoisista naisista kun tiedän hänen pitkäaikaisen eksänsä ja meissä on samaa näköä hänen kanssaan. Esim Amanda Seyfried ei ole lyhytnenäinen mutta on söpö, kasvot ovat leveät ja sydämenmuotoiset.
On muuten aivan totta ainakin tuttujeni kohdalla. Kaikki kauniina pitämäni naiset ovat pitkänenäisiä tai no, sanotaan että ei-lyhytnenäisiä. Lisäksi kauniiden nenät ovat usein suht kapeita ja enemmän kulmikkaita/teräviä kuin pyöreitä muodoiltaan. Merkittävä nenän lyhyys, "hyppyrimäisyys" ja pyöreämuotoisuus tekee muuten kaunispiirteisestä naisesta "vain" söpön.
Telkkarista tuli joku aika takaperin dokkari "söpöysgeenistä", joka ihmisillä aktivoituu, jotta pitäisivät jälkikasvustaan.
Siihen liittyi se, että kaikki ns. söpöt eläimet ovat yleensä söpöjä siksi, että niillä on joku sama piirre kuin lapsilla. Tutkijat olivat päätyneet siihen, että muuhun eläimeen nähden joku suhteettoman suuri piirre laukaisee söpöysgeenin. Esimerkiksi Aavikko ketun suuret korvat tms. koska ihmislapsella on aluksi suhteettoman suuri pää ja silmät. Jostain syystä dokumentin mukaan tämä toimii kuitenkin vain pörröisten eläinten kohdalla, jota minä en kyllä täysin allekirjoita.
Laittaisin linkin, mutta en löytänyt ohjelmaa googlettamalla.
Olen samaa mieltä aloittajan pohdinnan kanssa söpöistä ja kauniista. Ehkä ne piirteet aktivoivat eri alueita aivoissamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nenän pituus.
Esimerkiksi kauniina pidetyllä Elizabeth Taylorilla oli melko pitkä nenä. Selena Gomezilla on lyhyt, ja hän on ennemmin söpö kuin kaunis.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin. Pelkkä nenän pituus ei tee kenestäkään kaunista tai söpöä, toki muutkin piirteet vaikuttaa, mutta jos muut piirteet miellyttävät, nenän pituus määrää hyvin pitkälle onko ihminen kaunis vai söpö.
Sama pätee eläimissä. Kauniina pidetyt koirarodut ovat pitkäkuonoisia. Hevonen on yleisesti hyvin kauniina pidetty eläin.
Söpöinä pidetyillä eläimillä on useammin lyhyt kuin pitkä kuono. Esimerkiksi kiinanpalatsikoiraa tai pomerania pidetään söpönä, samoin kuin koalaa ja hermeliinikania.
Onko väitteessäni perää?
Makuasioita. Mielestäni Elizabet Taylor ei ole mitenkään erityisen kaunis. Luonnehtisin häntä: "ihan ok, ihan nätti", mutta ei kaunis tai söpö. Hänen kulta-aikoinaan filmitähtiä oli vähän, mikä on ehkä vaikuttanut kauneuskäsitteisiin.
Selena Gomez on suloinen ja söötti, eniten ehkä pään muodosta johtuen hieman lapsenomaisenkin söpö. Itse asiassa jos katsot googlen kuvahaulla Selenaa ja Elizabethia ja vertaat näiden neniä edestä katsottuna, niin vaikuttavat olevan samaa pituusluokkaa.
En pidä pitkäkuonoisia koiria kauniina. En pidä mitään koiraa varsinaisesti kauniina. En pidä hevosta kauniina vaan pikemminkin yläosastaan epämiellyttävän näköisenä.
Elizabeth Taylorhan oli erittäin kaunis nainen; suorastaan häikäisevän kaunis.
Niin oli! Erittäin! Toinen klassinen kaunotar,ainakin nuorempana oli Catherine Deneuve.
Hosk ei todellakaan ole kaunis. Eikä söpö.