Muita, joita kaduttaa miesvalinta, mutta ei pysty eroamaankaan?

"En rakasta miestäni enää ollenkaan, en tiedä olenko koskaan kunnolla rakastanutkaan. Meillä ei ole läheisyyttä ei seksiä ei mitään"

Miksi näin?

Aika säälittävä lapamato olet ja oman onnettomuutesi ansainnut.

Ihan kuin itse olisin tuon kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävä lapamato olet ja oman onnettomuutesi ansainnut.

No tiedän. :(

ap.

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävä lapamato olet ja oman onnettomuutesi ansainnut.

Sinä tässä olet säälittävä.

ohis

Mies on tehtävänsä toimittanut, toiminut siitoskoneena, lompakkona ja elintasosi nostajana.

Tyypillinen suomilehmä olet siis. MGTOW

Melkein sama täällä. Toisinaan tunnen ihan lämpimiä tunteita miestäni kohtaan, mutta useimmiten en. Olemme kuin kämppiksiä. Välillä haaveilen erosta, mutta sitten totean vain että ei onnistu, tässä ollaan jumissa. Menisi liian monta elämää pirstaleiksi jos itsekkäästi alkaisin eroamaan. Ja korostan että mies on oikein hyvä mies. Hänessä ei ole mitään suurempaa vikaa, vika on minussa.

Jaksan koska yritän tehdä elämästäni niin hyvän kuin mahdollista. Otan mahdollisuuksien mukaan aikaa itselleni, panostan lasten kanssa olemiseen ja heistä nauttimiseen. Teen itselle mielekästä työtä kodin ulkopuolella. Minusta parisuhde on näin ollen vain "pieni" osa elämääni - ehkä sekin vielä joskus nousee uuteen kukoistukseen ja jos ei niin sitten hankkinen rakastajan😂

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa ihan hirveästi. Tuntuu ihan kauhealta, kun ajattelen, että tässä nyt olen kenties loppu elämäni väärän miehen kanssa.

En rakasta miestäni enää ollenkaan, en tiedä olenko koskaan kunnolla rakastanutkaan. Meillä ei ole läheisyyttä ei seksiä ei mitään. Hyvät kaverilliset välit kuitenkin. Mutta en vain kykene ottamaan eroa, kun on lapset ja kun ollaan oltu niin pitkään yhdessä, että suvutkin on tulleet niin läheiseksi, että olisi vaikea heistäkin erota.

Elämä on ihan kauheaa tässä onnettomassa liitossa, mutta olen liian luuseri lähtemäänkään. :( Olisiko edes kohtalotovereita? Miten jaksatte?

Jep jep, olen kirjoittamasi perusteella lähes varma, että et ole koskaan rakastanut miestäsi. Olen myös varma siitä, että sinulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä rakkaus yleensä on, mitä rakkaus tarkoittaa! Uskon että luulet ihastumisen tunnetta rakkaudeksi, eikä mikään voisi olla sen kauempana totuudesta! Rakkaus on järkähtämätön tahdon päästös, se ei ole vaihtokauppaa, eikä hetken huumaa, ei pitkänkään hetken huumaa. Rakkaus hyväksyy toisen ihmisen ja rakastaa toista ihmistä sellaisena kuin hän on, ei vaadi muuttumaan, eikä etsi omaa parastaan. Luuseri olet, se on varmaa, mutta eri syystä kuin itse ajattelit. Jokainen oikeasti rakastamaan kykenemätön ihminen on luuseri.

Tuttu tunne.

Myöntäkää nyt vaan, että rahan takia te noissa surkeissa suhteissa roikutte.

Miesvihan kylväjä se on!

Vierailija kirjoitti:

Myöntäkää nyt vaan, että rahan takia te noissa surkeissa suhteissa roikutte.

Ei mua raha kiinnosta tippaakaan. Penniä venytetään jo nyt, että ei se tästä juuri huonommaksi voisi edes mennä.

ap.

Mies on hyvä isä lapsillemme ja muutoinkin ihan kelpo kumppani arjessa. Ei juo eikä lyö. Tahdon asiahan se on pysyä yhdessä kun niin kerran on luvattu.

Ihan kuin minun kirjoitus parin kuukauden takaa! Erosin. Hyppy tuntemattomaan pelitti ihan kamalasti, mutta asiat ovat selvinneet ja järjestyneet. Vihdoin pystyn hengittämään ja olen onnellinen!

Vierailija kirjoitti:

Melkein sama täällä. Toisinaan tunnen ihan lämpimiä tunteita miestäni kohtaan, mutta useimmiten en. Olemme kuin kämppiksiä. Välillä haaveilen erosta, mutta sitten totean vain että ei onnistu, tässä ollaan jumissa. Menisi liian monta elämää pirstaleiksi jos itsekkäästi alkaisin eroamaan. Ja korostan että mies on oikein hyvä mies. Hänessä ei ole mitään suurempaa vikaa, vika on minussa.

Ei minunkaan miehessä mitään vikaa ole. Se tästä tekeekin vielä tuplasta vaikeampaa, kun ei ole mitään selkeää syytä eroon. Paitsi se, etten rakasta enkä tunne vetovoimaa miestä kohtaan.

Mies on vain niin "vääränlainen" minulle. Usein mietin, että miten ollaan edes yhteen päädytty. Mies on komea, mutta ei millään tavalla sellainen, joita yleensä katselin.

Onneksi kuitenkin tullaan hyvin toimeen... Läheisyyden ja seksin puute vain alkaa ahdistaa, mutta tosi vaikea sitä on miehen kanssa tehdä, kun tunteet on näin laimeat.

ap.

Näissä jutuissa kannattaa tehdä varma valinta. Miksi olette ylipäätänsä koskaan alkaneet suhteisiin, joissa ei ole edes alussa ollut todellista kipinää? Onko paine ollut niin kova, että on pakko ollut ottaa väkisin joku?

Sama tällä. Mies ihana,kiltti ja kaikki on hyvin, mutta rakkaus,himo ja läheisyys on kadonnut.

Ei kivaa. Kaikki on hyvin. Mä en vaan tunne itteäni onnelliseksi.

Ja nyt vielä menin ihastumaan toiseen. Mitään ei ole tapahtunut, mutta mietin toista kokoajan.

Sen ihastumisen ja huuman tunteen palautumiseen voi vaikuttaakin. Eikö pitkän suhteen salaisuus ollutkin että rakastuu toiseen yhä uudelleen.

Menkää terapiaan ja alkakaa hoitaa suhdettanne. Päättäkää.nähdä toisessa hyvät asiat ja muistaa, mihin hänessä alun alkaenkin rakastuitte ja tunsitte vetoa ja miltä se tuntui. Tämän pitäisi olla jopa helppoa, jos tosiaan miehissä ei ole "muuta vikaa". Sen sijaan päättämällä ettette vaan enää rakasta ettekä varmasti edes yritä ja haikailemalla aidan taakse, onnettomuus on taattu. Ja seuraavassa suhteessa sama kierre jatkuu. Rakkaus on kuin onkin loppuviimeksi tahdon asia...

Minä itse rakastan miestäni, vaikka sellaisiakin aikoja on ollut kun on tuntunut samalta kuin teistä.

Menkää terapiaan" justiin,ihan kun se auttaiskin,meinaatko että ihmisellä on jokin "turn on" -vipu