Nykyään kirjastoissa tarvitaan ilmeisesti kuulosuojaimet - Onko kaikkialla näin?
Yritin iltapäivällä käydä lukemassa yhden lehden kirjastossa, mutta eihän siitä meinannut tulla mitään, kun ihan hirveä meteli! Lapset, nuoret ja aikuisetkin... kukaan ei edes yritä olla hiljaa.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ainakin aina kuiskaillut kirjastossa, koska kirjaston hiljaisuutta on korostettu jo tarhaikäisestä lähtien. Ilmeisesti näin ei nykyään enää ole.
Siitähän on ollut ihan mediassakin juttuja kuinka kirjastoja ollaan kehittämässä jonkinlaisen kaupunkiolohuoneen tms. suuntaan, eivätkä ne enää ole paikka jonne ihmiset tulevat lukemaan kirjoja hiljaisuudessa.
Niin, mitä siitä sitten seuraavaksi? No, ennen edellistä mailmansotaa saksassa alettiin polttaa kirjoja, koska ne olivat vanhanaikaisia. Taisi niissä olla vääriä tietojakin :) Niinkuin nykyäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen kirjastossa ja nykyisin ei tarvitse olla enää hiljaa, paitsi lukusalissa, jotka ovat nimenomaan sitä varten että siellä saa rauhassa lukea. Kunhan ei huuda ja riehu niin ääntä saa kuulua. :)
Ja kukas tämän älynväläyksen on saanut että kirjastoissa saa nykyisin meluta? Mikä vika siinä hiljaisuudessa oli?
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tilanne on aika huono noissa lähiökirjastoissa. Niistä on tullut sellaisia elämyskeskuksia lukuvammaisille ja mamuille.
Kirjojen määrää vähennettään, että saadaan ostettua lisää tietotekniikkaa yms.
Ei siihen henkilökunta voi puuttua, johtaja sanelee että tila pitää muuttaa enempi viihtymispaikaksi, silloinhan kirjoihin jää vähemän tilaa ja rahaa. Pienellä palkalla oleva työntekijä joutuu pakosta myöntymään, kun muuten saa kurinpalautusta.
Tosin kirjojen määrä vähenee kyllä sitenkin, että ne tuhotaan tahallaan.
Kirjastonjohtaja elelee omassa kuplassaan, eikä ole kiinnostunut paljoakaan vanhanaikaisista asioista.
Pitää elää nykyaikaa ja ymmärtää että tulevaisuus on kaikkien.
Ei haluta palvella pelkästään sellaisia, jotka haluavat lukea kirjoja. Eihän postikaan halua kuljetella paketteja ja kirjeitä, sinne mihin joku niitä haluaisi lähetellä.
Silloin tosin kukaan ei saa mitään eikä mikään ole kenenkään mieleen mutta onpahan kaikki ainakin tasapuolisesti ilman.
Aamen! Täällä Espoossa on otettu aivan tietoinen linja että kirjastoista on tehty "kaikillle avoimia viihtymis- ja kohtaamispaikkoja". Tämä on todella syvältä. Ymmärrän kyllä että tämmöisille kaikille avoimille seurustelutiloille on kysyntää ja tarvetta, mutta miksi juuri kirjastot piti uhrata siihen tarkoitukseen. Tässä maailmassa on niin paljon kuhinaa ja hälinää että muutama hiljaisuutta vaaliva, rauhallinen tila olisi ihan paikallaan.
Ison omenan "kirjasto" on täysi vitsi, suuri halli neuvoloineen, Kelan toimipisteineen ja nuorisotiloineen. Nuoret ja isommat ulkomaalaisporukat tykkäävät kokoontua siellä ja, no, volyymitaso on sen mukainen vaikkeivät he sinällään mitään häirikköjä olekaan. Itse kirjaosio on aivan mitättömän pieni nurkkaus ja hiljainen lukuosio pienempi kuin normaali koululuokka.
Yliopistojen kirjastoilla on vielä useimmiten prioriteetit kohdallaan. Ihana rauha ja hiljaisuus kun sinne astuu.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on ihanaa, että kirjastoista on tullut erilaisten ihmisten kohtaamispaikkoja. Lapsille on leikkitiloja, ja nuoret pääsevät tietokoneille sen sijaan, että hengaisivat kadulla ehkä epämääräisissä porukoissa, tai kuuntelisivat riitelyä kotona. Pikkukoululaisille on turvallinen tila tehdä yhdessä läksyjä, eikä tarvitse mennä yksin kotiin odottamaan vanhempia. Suu hymyssä katselen aina näitä lapsia ja nuoria, ja mietin, että olisipa omassakin nuoruudessa ollut tällainen hengailupaikka.
Käyn kirjastossa monta kertaa viikossa, ja hyvin harvoin olen törmännyt oikeasti häiritsevään käytökseen. Tässäkin ketjussa parjatussa Turun pääkirjastossa esim. on kaksi täysin hiljaista lukuhuonetta, yksi iso hiljainen lukutila toisen kerroksen nurkassa (sinne ei muuten äänet kuulu) ja vielä kolmannessa kerroksessa 1-2 hiljaista pöytää. Mä vaadin opiskellessani täyden lukurauhan, ja olen kyllä saanut luettua näissä tiloissa aivan hyvin. On kuitenkin kiva, että kirjasto mahdollistaa toimintaa muillekin, kuin meille hiljaisille lukijoille.
Ei, ei, ei ja ei.
Olisi ihanaa että mainitsemasi kaltaisia julkisia olohuoneita olisi. Mutta on surkeaa että se on tehty hävittämällä kirjastot, lähestulkoon ainoat rauhalliset julkiset paikat joita enää on jäljellä. Kirjasto nimensä mukaan palvelee nimenomaan lukijoita. Muut paikat palvelevat sitten muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ainakin aina kuiskaillut kirjastossa, koska kirjaston hiljaisuutta on korostettu jo tarhaikäisestä lähtien. Ilmeisesti näin ei nykyään enää ole.
Siitähän on ollut ihan mediassakin juttuja kuinka kirjastoja ollaan kehittämässä jonkinlaisen kaupunkiolohuoneen tms. suuntaan, eivätkä ne enää ole paikka jonne ihmiset tulevat lukemaan kirjoja hiljaisuudessa.
Tämä on minusta absurdi suuntaus. Kummasta tässä avokonttorien luvatussa maasta on pulaa: seurustelu- ja pulinapaikoista vai rauhallisista julkisista tiloista?
Täällä pikkukunnan kirjastossa ei enää vuosiin ole voinut olla virkailija yksinään iltavuorossa nuorison takia. Vartijan jos joutui kutsumaan niin se saattoi kestää tunnin ennenkuin tuli. Nyt tänne on tehty remonttia. Mm. sellainen paikka poistettiin, jossa oli mukavat istuimet ja kuulokkeet sitä varten, että saattoi kuunnella musikkia/äänikirjoja. Kaikki pantiin paskaksi.
Turun uutta pääkirjastoa rakennettaessa siitä haluttiin nimenomaan kaiken kansan olohuone. Sinne ei haluttu hiljaisuutta ja esim. tavallista henkilökuntaa ei kuunneltu suunnittelussa ollenkaan. Ei siinä tavallinen kirjastovirkailija mitään voi, jos johto päättää, että näillä mennään. Paitsi vaihtaa alaa, kuten minä tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, olin itsekin yllättynyt samasta asiasta kun kävin vuosien tauon jälkeen kirjastossa. Metelöintiä, kolistelua, levottomuutta. Kirjaston työntekijät istuivat pelokkaina tiskien takana, eivätkä tehneet mitään. Kuulemma iltaisin järjestyksenvalvojat paikalla. Ei vittu olisi 80-luvulla kukaan uskonut, että tällaiseksi menee.
Eikä kyllä edes vielä ysärillä. Noita järjestyksenvalvojia tosiaan näkee nykyisin etenkin iltaisin mitä erikoisimmissa paikoissa kuten postissa ja kirjastossa.
N40
Mihin ihmeeseen postissa voidaan tarvita järjestyksenvalvojaa? Eihän siellä ollut niitä edes silloin kun se vielä oli postipankki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on ihanaa, että kirjastoista on tullut erilaisten ihmisten kohtaamispaikkoja. Lapsille on leikkitiloja, ja nuoret pääsevät tietokoneille sen sijaan, että hengaisivat kadulla ehkä epämääräisissä porukoissa, tai kuuntelisivat riitelyä kotona. Pikkukoululaisille on turvallinen tila tehdä yhdessä läksyjä, eikä tarvitse mennä yksin kotiin odottamaan vanhempia. Suu hymyssä katselen aina näitä lapsia ja nuoria, ja mietin, että olisipa omassakin nuoruudessa ollut tällainen hengailupaikka.
Käyn kirjastossa monta kertaa viikossa, ja hyvin harvoin olen törmännyt oikeasti häiritsevään käytökseen. Tässäkin ketjussa parjatussa Turun pääkirjastossa esim. on kaksi täysin hiljaista lukuhuonetta, yksi iso hiljainen lukutila toisen kerroksen nurkassa (sinne ei muuten äänet kuulu) ja vielä kolmannessa kerroksessa 1-2 hiljaista pöytää. Mä vaadin opiskellessani täyden lukurauhan, ja olen kyllä saanut luettua näissä tiloissa aivan hyvin. On kuitenkin kiva, että kirjasto mahdollistaa toimintaa muillekin, kuin meille hiljaisille lukijoille.
Ei, ei, ei ja ei.
Olisi ihanaa että mainitsemasi kaltaisia julkisia olohuoneita olisi. Mutta on surkeaa että se on tehty hävittämällä kirjastot, lähestulkoon ainoat rauhalliset julkiset paikat joita enää on jäljellä. Kirjasto nimensä mukaan palvelee nimenomaan lukijoita. Muut paikat palvelevat sitten muita.
No sähän varmaan kannatatkin, että otetaan verovaroista muutama miljoona tällaisten tilojen rakentamiseksi? Kun nykyäänhän kirjastoissa juuri on tilaa monenlaisille, ei niitä hiljaisia lukijoita ole unohdettu! Juurihan sanoin, että Turunkin kirjastossa on kolme-neljä täysin hiljaista tilaa pelkästään heille. Ihan jo siitä, miten paljon kävijöitä kirjastossa näen joka kerta, kun siellä liikun, päättelen, että tämä nykytilanne on kyllä suurimmalle osalle mieleen :). Kirjoja ei saa unohtaa, mutta kyllä kirjasto on paljon muutakin nykyään - hyväksykää muutos älkääkä roikkuko menneessä.
Nyt kiiruusti keksimään "kirjastoille" uusi nimi niiden muututtua yleistiloiksi.

Juuri näin. Kirjastoihin anniskeluoikeudet, silloin voi juoda sivistyneesti.
Tampereen Tesoman kirjastossa lopetin käymisen muutama vuosi sitten, kun meno äityi niin kovaksi. Kirjastotädit vaan katseli eikä puuttunu meluamiseen mitenkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, olin itsekin yllättynyt samasta asiasta kun kävin vuosien tauon jälkeen kirjastossa. Metelöintiä, kolistelua, levottomuutta. Kirjaston työntekijät istuivat pelokkaina tiskien takana, eivätkä tehneet mitään. Kuulemma iltaisin järjestyksenvalvojat paikalla. Ei vittu olisi 80-luvulla kukaan uskonut, että tällaiseksi menee.
Eikä kyllä edes vielä ysärillä. Noita järjestyksenvalvojia tosiaan näkee nykyisin etenkin iltaisin mitä erikoisimmissa paikoissa kuten postissa ja kirjastossa.
N40
Mihin ihmeeseen postissa voidaan tarvita järjestyksenvalvojaa? Eihän siellä ollut niitä edes silloin kun se vielä oli postipankki.
Silloin ei tainnutkaan olla vielä rajat auki Eurooppaan. Nyt halutaan rajat auki koko Maailmaan.
Kaikki te, jotka olette tyytymättömiä kirjastojenne meluun ja nykymenoon, antakaa suoraa palautetta kirjaston johdolle. Kirjastotoimenjohtaja tai kirjastonjohtaja on se henkilö, jolle voi soittaa tai laittaa sähköpostia. Tavalliset kirjastovirkailijat siellä tiskin takana eivät voi toimia oman päänsä mukaan, vaan noudattavat saamiaan ohjeita. Joku täällä kirjoitti, että kirjaston työntekijät ovat niin nyhveröä porukkaa, että eivät uskalla puuttua metelöintiin ja hälinään. Samanlaista nyhveröporukkaa ovat ne kirjastonjohtajatkin. Tarpeeksi moni jos valittaa jostain asiasta, niin se on sellainen kauhistus johtajille, että jotain voisi jopa muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on ihanaa, että kirjastoista on tullut erilaisten ihmisten kohtaamispaikkoja. Lapsille on leikkitiloja, ja nuoret pääsevät tietokoneille sen sijaan, että hengaisivat kadulla ehkä epämääräisissä porukoissa, tai kuuntelisivat riitelyä kotona. Pikkukoululaisille on turvallinen tila tehdä yhdessä läksyjä, eikä tarvitse mennä yksin kotiin odottamaan vanhempia. Suu hymyssä katselen aina näitä lapsia ja nuoria, ja mietin, että olisipa omassakin nuoruudessa ollut tällainen hengailupaikka.
Käyn kirjastossa monta kertaa viikossa, ja hyvin harvoin olen törmännyt oikeasti häiritsevään käytökseen. Tässäkin ketjussa parjatussa Turun pääkirjastossa esim. on kaksi täysin hiljaista lukuhuonetta, yksi iso hiljainen lukutila toisen kerroksen nurkassa (sinne ei muuten äänet kuulu) ja vielä kolmannessa kerroksessa 1-2 hiljaista pöytää. Mä vaadin opiskellessani täyden lukurauhan, ja olen kyllä saanut luettua näissä tiloissa aivan hyvin. On kuitenkin kiva, että kirjasto mahdollistaa toimintaa muillekin, kuin meille hiljaisille lukijoille.
Ei, ei, ei ja ei.
Olisi ihanaa että mainitsemasi kaltaisia julkisia olohuoneita olisi. Mutta on surkeaa että se on tehty hävittämällä kirjastot, lähestulkoon ainoat rauhalliset julkiset paikat joita enää on jäljellä. Kirjasto nimensä mukaan palvelee nimenomaan lukijoita. Muut paikat palvelevat sitten muita.
No sähän varmaan kannatatkin, että otetaan verovaroista muutama miljoona tällaisten tilojen rakentamiseksi? Kun nykyäänhän kirjastoissa juuri on tilaa monenlaisille, ei niitä hiljaisia lukijoita ole unohdettu! Juurihan sanoin, että Turunkin kirjastossa on kolme-neljä täysin hiljaista tilaa pelkästään heille. Ihan jo siitä, miten paljon kävijöitä kirjastossa näen joka kerta, kun siellä liikun, päättelen, että tämä nykytilanne on kyllä suurimmalle osalle mieleen :). Kirjoja ei saa unohtaa, mutta kyllä kirjasto on paljon muutakin nykyään - hyväksykää muutos älkääkä roikkuko menneessä.
Onko sinusta jotenkin ihmeellinen ajatus että kannatan kaupunkirakenteen päivittämistä verovaroilla? Sieltähän ne nuorisotilat ja vastaavatkin kustannetaan, eli miksikäs ei.
Minä en halua päästää irti kirjastojen maailmasta (enkä näköjään ole keskustelusta päätellen yksin), sillä sellaiselle ilmapiirille ei ole korvaajaa nykymaailmassa. Ja nykykohinassa sellaisia tiloja minusta erityisesti tarvitaan jossa koko ajan ei ole melua ja häslinkiä. Aikuisille ja lapsille.
Parissa yliopiston kirjastossa olen törmännyt siihen, että opiskelijat kyllä osaavat käyttäytyä, mutta kirjastotädin pitävät koko ajan kauheaa möykkää :( tulevat hiljaiselle alueellekin metelöimään
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen kirjastossa ja nykyisin ei tarvitse olla enää hiljaa, paitsi lukusalissa, jotka ovat nimenomaan sitä varten että siellä saa rauhassa lukea. Kunhan ei huuda ja riehu niin ääntä saa kuulua. :)
Tampereen yliopiston kasv,tieteellisen lukusalissa kaikki (eli arvon opiskelijat) huutaa kuin viimeistä päivää....
Joo, lakkasin kokonaan käymästä kirjastoissa ellei ole täysin pakko, ennen tykkäsin mennä hiljentymään sinne ja lueskelemaan. Naurettavaa, aluksi mölyapinoille löytyi oma mölyämisosasto, nyt koko kirjasto on mölyosastoa ja suurimmassa osassa ainoastaan opiskelijoille tarkoitettu lukusali on hiljainen alue. Ja sehän on aina täynnä eikä yleensä ole hyvin ilmastoitu, varsinkin kun on paljon ihmisiä samassa rajallisessa tilassa.
Ihmiset juoksevat, puhuvat kovaan ääneen kännyköihin, usein kaiuttimenkin kautta vaikka ovat yksin (kaiutinta ei edes tarvita kuin jos vastaanottajan on kuultava muut toisessa päässä olijat, siksi yksin kaiuttimeen kailottajat ihmetyttävät minua).
Ei se mitään, himassa on hiljaisempaa mutta sääli ettei voi enää konkreettisesti mennä muualle esim. lukemaan kokeeseen, tarvitsee keksiä uusia keinoja keskittyä himassa vaikka ei olisi sellainen ihminen että pystyy siihen. :)