Odotan esikoista, ja miehen sukulaisten reaktiot ärsyttää

Ennen lapsia ei oltu miehen suvun kanssa missään tekemisissä (mummo, serkut, tädit jne). Vanhempiensa ja sisartenkin kanssa vain harvoin. Yhtä ihanaa serkkua lukuunottamatta, joka on enemmän täti lapsillemme, kuin lasten ns. oikeat tädit.

Lasten jälkeen sama asia - tekemisissä ei olla.

Ja miksi pitäisi olla?

Minulla laaja suku - ei olla tekemisissä. Ydinperheen (minun vanhemmat ja sisarukset) kanssa ollaan tekemisissä enemmän.

Yhdessä on oltu nyt 15v, lapset pian 7v ja 3v. Eikä minua tai miestäni kiinnosta edes sukuilu. Asiaan ei liity mitään kaunoja tmv. Ollaan vaan tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa viihdytään ilman, että kyseessä olisi ns. velvollisuus.

No, voihan se ärsyttää. Mutta olisin iloinen että ne tykkäävät sinusta nyt. Että he iloitsevat että saatte lapsen. Sehän on iloinen asia. Joskus sukulaiset ovat hankalia, mutta nyt tuot heille jotain mitä he arvostavat. Älä mieti vanhoja asioita, vaan ota ilolla vastaan että sukulaiset ja isovanhemmat odottavat innolla teidän lasta. he tulevat aina olemaan sinun lapsesi sukulaisia ja sinun lapselle tärkeitä. Läheinen suku on aina rikkaus, jos vaan pystyt sivuttamaan aikaisemmat "loukkaukset".

Voihan se vaan olla niinkin, että heillä ei oikeasti ole ollut mitään juteltavana sinun kanssa, mutta nyt vihdoin löytänyt jotain mistä puhua.

Ja en ole siis edes tavannut koko aikana miehen muualla asuvaa mummoa tai tätejä tmv. Ei ole toisaalta tavannut miehenikään - jos häntä ei oman sukunsa kanssa kiinnosta tekemisissä olla, niin miksi minuakaan kiinnostaisi.

Eihän nuo sukulaiset nytkään apn tai miehensä persoonasta pidä, vaan siitä, mitä he ovat tehneet (lapsen sukuun). Ei se ole aitoa pitämistä. Aito tykkääminen kohdistuu henkilöön itseensä, ei siihen, mitä hyödyketta hänestä saa tai mitä hän tekee. Sama ilmiö kun jonkun tullessa julkkikseksi hänellä yhtäkkiä riittää "ystäviä" - mutta eivät he aidosti ko. Ihmisestä välitä.

Ihan hyviä pointteja tuo, että ei ole velvollisuutta olla tekemisissä sellaisten kanssa, joiden kanssa ei viihdy, ja tuokin, että ehkä miehen sukulaisilla ei vaan yksinkertaisesti ole ollut mitään puhuttavaa minun tai mieheni kanssa. Eivät nuo sukulaiset välttämättä ole koskaan halunneet pahoittaa mieltämme. Jotenkin vaan tämä yhtäkkinen kiinnostus ja ystävällisyys tuntuu niin teennäiseltä, päälleliimatulta. Selvää on, että minä en ole miehen sukulaisten mielestä lainkaan kiinnostava, vaan tuleva lapsemme on. Kyllä minä haluaisin ihan asialliset välit sukulaisiin pitää, juuri lastakin ajatellen. Mutta en voi väittää, etteikö se ulkopuolisuuden tunne olisi joskus satuttanut. Ehkä olen osittain kadehtinut mieheni veljen vaimoa, jota kehutaan ihanaksi, ja joka otetaan lämpimin sylin vastaan joka paikassa. Minä en ole sellainen kuin hän, enkä voi edellyttää tietenkään samanlaista kohtelua, kun en varmaankaan ole yhtä sydämellinen ja helposti lähestyttävä. Jotenkin se kontrasti sen välillä, minkälaisen vastaanoton olemme saaneet sukulaisilta, on kuitenkin tuntunut joskus nöyryyttävältä. Ehkä jos pääsen tästä harmista yli, osaan olla kiitollinen näistä uusista ystävällisyyden osoituksista. Tällä hetkellä kuitenkin ärsyttää, ja päässä pyörii lapsellisiakin ajatuksia, tyyliin "jos me emme ennenkään kelvanneet teille, miksi muka lapsemme kelpaa?". Taidan olla vähän yliherkällä tuulella.

- ap

Kyllä nuo on minista ihan valideja tunteita. Onhan se hassua että saat oikeutuksen tulla sukuun vasta lapsen kanssa.

Käytännössä sulla on 2 vaihtoehtoa:

- otat etäisyyttä ja pidät kohteliaat mutta kaukaisemmat välit

- menet mukaan

Riskinä on se, että jos joskus tapahtuu jotain jodta suku ei pidä, tiput nopeasti taas ulkokierteelle (eroatte, väärä nimi lapselle, muutatte ym ihan mitä vaan). Aitoja ystäviäsi he eivät selvästikään ole. Yosin suvun kanssa harvoin ollaan tosi paljon tekemisissä joten väliäkö tuolla, jos muutaman kerran vuoteen näkee.

Meillä kävi aikanaan samoin, mutta en kokenut sitä pahana. Jotenkin mun mielestä ihan normaalia, että kaukaisemmatkin kiinnostuvat enemmän, kun perhekoko kasvaa.

Koska olette nuorempia, teitä on voitu pitää pelottavina ja ajatella, että ajatusmaailmanne on niin erilainen, etteivät he oikein osaa sanoa mitään (mikä ei olisi noloa). Moni myös olettaa, ettei nuoria itseään kiinnosta sukuilu. Moni vanhempi sukulainen voi hävetä itseään sukulaisena. Jos vielä koulutus- ja perhetaustaakin arastelevat.

Nyt, kun te olette perheellisiä, arvomaailmaanne on tullut jotain, joka on varmuudella kaikille yhteistä ja siitä usklataa puhua. On edes jotakin yhteistä, eikä tarvitse miettiä erilaisuutta ja hävetä, koska huomion voi kohdistaa siihen vauvaan. Sen lisäksi olet nyt suvun silmissä pysyvä kumppani, etkä ehkä jokin ohimenevä. Suvulla voi olla karvasta kokemusta siitä, miten nuorikkoon on luonut kiinteän sujteen ja sitten ovatkin eronneet.

Mulla särähti korvaan tuo, että eivät ole kiinnostunut kuulumisista eikä kukaan ole halukas tutustumaan sinuun. Entä sinä, oletko sinä tutustunut heihin ja ollut kiinnostunut heidän kuulumisista?

Poikaa odotti minunkin ex-anoppi. Luojan kiitos sain kaksi tytärtä 😁

Käy mielessä että entä jos suku olikin siinä luulossa, että sinä et ole välttämättä jäämässä sukuun ja kohta jätät pojan, jos kerran olet itse rikkaammasta suvusta. Jotain että teillä ei olekaan tarpeeksi yhteistä sukulaisten mielestä joten miksi tutustua sinuun kun et kuitenkaan ole pysyvä?

Nyt kun teitte lapsen niin oletkin konkreettinen etkä ole selkeästi lähdössä mihinkään, koska jotkut ajattelevat lapsen ikäänkuin "pomminvarmasti sitovan" uuden henkilön perheeseen. Sinuun kannattaa siis sittenkin tutustua koska et pääse enää minnekään vaikka haluaisit.

Olen törmännyt tällaiseen ajatteluun ennenkin "vähempivarainen vs. rikkaampi suku"-tilanteissa.

Joka tapauksessa tunteesi ovat oikeutettuja ja ymmärrettäviä, oli syy heidän käytökseensä mikä tahansa.

Suku on vaan odottanut eroanne. Eivät pidä sinusta. Nyt kun lapsi tulossa pitää saada kulissit kuntoon.

Minulla on 28 serkkua, joista puolisoni on tavannut noin 9. En keksi mitään tilaisuuksia, joissa sekä äitini että isäni sisarusten lapset olisivat samaan aikaan (paitsi häät), joten voisiko ap nyt täsmentää, että ihan kaikkiko serkut ovat amiksia ja sekä miehen isän että äidinkö suvuissa noin kaltoin viatonta akateemista kohdellaan?

Hmmm.

Suvut ovat kaikki erilaisia. Joissain pidetään todella paljon yhteyttä, seurustellaan ja kyläillään ja järkätään juhlia ja talkoita.

Joissain taas ei pidetä minkäänlaista yhteyttä kuin korkeintaan ydinperheeseen, jos siihenkään.

Ja kaikkea siltä väliltä.

Itse olen eteläpohjalaisesta suvusta. Isäni oli sisaruskaartin nuorin ja minä olen sisaruksistani nuorin. Serkkuni ovat paljon minua vanhempia.

Ja kyllä se on ainakin meillä kiinni ikäerosta. Olen ollut mukana sukujuhlissa, muttei minua muuten juurikaan noteerata, isosiskollani ja isoveljelläni (8 ja 11 vuotta minua vanhempia) sen sijaan on paljonkin kontakteja serkkuihinsa.

Enkä tulkitse, että se olisi jotenkin kiinni minusta tuo, vaan ihan eri sukupolvisuudesta johtuvaa. Minä oli lapsi siihen aikaan, kun isommat sisarukseni kävivät serkkujensa kanssa yhdessä tansseissa. Heillä on yhteisiä lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia, that's all.

Mutta lapsetkin yhdistävät. Halusit tai et. Eikä siinä mistään eläinsiitoksesta ole kyse, vaan yhteisistä puheenaiheista ja kokemuksista. Olet miehesi suvulle etäinen, mutta nyt on yhteinen, helppo puheenaihe, yhdistävä kokemus suvun äitien kesken. Sinulta voi kysellä raskauden edistymistä, vähän ajan päästä voi jutella synnytyskokemuksista ja lapsenkasvatuksesta. Olet ikäänkuin inhimillisempi ja helpommin lähestyttävä.

Sinuna hyödyntäisin tuota ja tutustuisin sukuun paremmin. Ei tuo ole "pinnallista" tai "teeskenneltyä", se on vain lähetysmisen helpottaja. Kun he tutustuvat sinuun paremmin lapsen saamisen kautta, yhdistäviä tekijöitä tulee lisää. Joku serkku hokaakin, että tykkäätte samanlaisesta musiikista tai teillä on samanlainen huumorintaju tai tykkäätte kumpikin leipoa tms tms.

Tietysti jos et halua olla sukurakas, niin sekin on ihan ok. Eivät kaikki ole. Mutta sitten se on OMA päätöksesi, et voi syyttää siitä miehesi sukua.

Vierailija kirjoitti:

Ja en ole siis edes tavannut koko aikana miehen muualla asuvaa mummoa tai tätejä tmv. Ei ole toisaalta tavannut miehenikään - jos häntä ei oman sukunsa kanssa kiinnosta tekemisissä olla, niin miksi minuakaan kiinnostaisi.

Kyllä 10 vuoden noteeraamatta jättäminen on vähän vaikea nollata. Ymmärrän hyvin. Minusta sinun ei tarvise alkaa niitä rakastaa; riittää kun käyttäydyt hyvin.

Jos lapsesta tulee tyttö, niin jatkuukohan noteerauksen puute? Kyllähän sinun nyt poika pitää suvulle tehdä?