Huvittaako teitäkin, miten palstan velat (vapaaehtoisesti lapsettomat) vakuuttelevat että inhoaisivat lapsen kanssa elämämistä? Heiltä unohtuu se, että kyseessä on OMA lapsi
eikä mikä tahansa "kakara". On aivan eri asia jakaa elämänsä pienen omaa lihaa ja verta olevan ihmisen kuin täydellisen muukalaisen kanssa. Mikä on motiivi esittää lapsiperhe-elämä kammottavana kärsimysnäytelmänä?
Kommentit (153)
Minä taas tykkään lapsista niin kauan kun ne eivät ole minun omia. Adoptoida voisin mutta biologisia lapsia en halua ikinä.
Ei huvita. Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä.
Minä olen harkinnut adoptiota. Haluaisin tarjota kodin ja perheen lapselle, jolla ei sellaista ole. En välttämättä koe tarvetta olla raskaana ja synnyttää, adoptiolapsi olisi minulle oma lapseni vaikka en sitä olekaan synnyttänyt.
Kyllä se "oma liha ja verikin" on alkuun ihan täysi muukalainen. Vauva-ajan alkupuoli on pitkälti molemminpuolista tutustumista ja opettelua vieraiden ihmisten tavoille.
Ei huvita, koska en ymmärrä tällaista OMA lapsi -ajattelua. Ja mulla on kaksi lasta, ja ihan yhtä rasittavia ne on kuin kenen tahansa geeneillä pykätyt lapset. Se ei asiaa ainakaan minulla muuta mihinkään, että kenen lapsia ne on.
Miksi se on aivan eri asia? Enhän minä tykkää vanhemmistani tai sisaruksistanikaan sen takia, että he ovat osittain samaa lihaa ja verta? :D Muista syistä kyllä tykkään osasta heistä.
En myöskään tykkää tähtikuvioisista sisustustyynyistä ja jos joku antais mulle sellaisen lahjaksi niin en tosiaankaan tykkäis siitä vaan sen takia että se on mun oma nyt.
En myöskään tykkää leipomistani sämpylöistä sen takia että ne ovat omatekemiäni.
Kyllä tuo omaa lihaa ja verta saa mut raivon partaalle ja katumaan moisen hankkimista suunnilleen 10min siitä kun aamulla saan silmistä rähmät. Ja mä oon sentään tätä ennen aina tykännyt lapsista....niin se mieli muuttuu ja onneksi niitä ei lopulta tullut kuin tuo 1.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se "oma liha ja verikin" on alkuun ihan täysi muukalainen. Vauva-ajan alkupuoli on pitkälti molemminpuolista tutustumista ja opettelua vieraiden ihmisten tavoille.
En mä ainakaan näin kokenut. Mitä vitun tutustumista johonkin älyllisesti retardiin? Se saa sopeutua siihen maailmaan, johon tuli, toki lasta on hoidettava lapsentasoisesti, mutta muuten emme tod ole tasaveroisia ja samalla viivalla.
Minä kyllä ymmärrän, että se "oma" lapsi olisi eri asia. Mutta silti inhoaisin niitä lapseen LIITTYVIÄ asioita, kuten yöheräilyä, hillitöntä kotitöiden lisäystä, raskautta, synnytystä, uhmaikää (en usko että oma hermo kestäisi, olisi lapsi kuinka rakas tahansa), tarha- ja kouluasioiden hoitoa jne jne jne. Ihan eniten kammoan ja inhoan ajatusta siitä, että olisi joku äärimmäisen rakas avuton olento, josta pitäisi huolehtia ja murehtia loppuikäni! Kyllä, se rakkaus nimenomaan olisi erittäin negatiivinen asia, sillä olen jo muutenkin kova huolehtimaan ja murehtimaan muista, saatika jos kyseessä olisi oma lapsi. En usko että kestäisin sitä järjissäni, vaan elämä olisi siinä mielessä pilalla että en enää koskaan olisi hetkeäkään huoleton. Ja ei, se rakkauden positiivinen puoli vaan ei voisi kompensoida näitä negatiivisia puolia sitten millään. Sellainen elämä jonka haluan (huoleton, helppo, jne) olisi auttamatta menetetty. Minua ei edes huvita, kuinka vaikeaa tämä voi olla joillekin ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita, koska en ymmärrä tällaista OMA lapsi -ajattelua. Ja mulla on kaksi lasta, ja ihan yhtä rasittavia ne on kuin kenen tahansa geeneillä pykätyt lapset. Se ei asiaa ainakaan minulla muuta mihinkään, että kenen lapsia ne on.
Kyllä se vaan on eri asia. Tätä juuri vela ei voi ymmärtää.
En ole koskaan pitänyt lapsista enkä ikinä kokenut minkäänlaista tarvetta kokea äiyiyttä, koko asia ei vain ole ikinä kiinnostanut ei niin yhtään millään tasolla joten miksi ihmeessä olisin siihen alkanut? Nyt ikää kohta 40 ja sterinkin tein heti kun se oli mahdollista eli kolmikymppisenä, jostain syystä valintani tuntuu olevan suuri hämmästyksen jopa suuttumisen aihe joillekin ihmisille, tätä olen aina ihmetellyt....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita, koska en ymmärrä tällaista OMA lapsi -ajattelua. Ja mulla on kaksi lasta, ja ihan yhtä rasittavia ne on kuin kenen tahansa geeneillä pykätyt lapset. Se ei asiaa ainakaan minulla muuta mihinkään, että kenen lapsia ne on.
Kyllä se vaan on eri asia. Tätä juuri vela ei voi ymmärtää.
Sä voit puhua vain omasta puolestasi. Sinun tunteesi eivät ole ainoa totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita, koska en ymmärrä tällaista OMA lapsi -ajattelua. Ja mulla on kaksi lasta, ja ihan yhtä rasittavia ne on kuin kenen tahansa geeneillä pykätyt lapset. Se ei asiaa ainakaan minulla muuta mihinkään, että kenen lapsia ne on.
Kyllä se vaan on eri asia. Tätä juuri vela ei voi ymmärtää.
Huikea perustelu sulla: "kyllä se vaan näin on koska minä niin sanon." Ei sillä ole mitään väliä että kenen "lihaa ja verta" lapsi on. Kyse on siitä, että lapsen kanssa on vietetty paljon aikaa, on ehditty tutusta ja muodostaa molemminpuoleinen luottamussuhde. Onhan se eri asia olla tutun kuin ihan tuntemattoman lapsen kanssa.
Ja sulta unohtui, että OMAkaan lapsi ei ole mikään kopio itsestä tai bestiksestä, vaan voi olla hyvinkin hankala persoona tai eri aaltopituudella.
Ja kaikkia nyt ei vaan kiihota / kiinnosta ajatus Omasta Lihasta ja Verestä, turhaan vetoat siihen kun se ei nostata mitään tunteita, so what.
Toki oma pieru haisee paremmalta kuin toisten, joten ymmärrän kyllä logiikan. Mutta se toimii tässä tapauksessa niille jotka lapsia ovat halunneet. Jaksavat huudattaa omaa lastaan kauemmin kuin kuunnella naapurin. On huomattu.
Huvittaa lähinnä "velan" pyöriminen VAUVA-palstalla. Kenelle ne yrittää todistella jotain? Ei mene läpi. Nää on niitä jotka ei lapsia ole saanut tai uskaltanut hankkia, ei ole kumppania löytynyt ja/tai joilla aina on mielen perukoilla se pieni epävarmuus että pitäisikö sittenkin/ olisiko pitänyt...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita, koska en ymmärrä tällaista OMA lapsi -ajattelua. Ja mulla on kaksi lasta, ja ihan yhtä rasittavia ne on kuin kenen tahansa geeneillä pykätyt lapset. Se ei asiaa ainakaan minulla muuta mihinkään, että kenen lapsia ne on.
Kyllä se vaan on eri asia. Tätä juuri vela ei voi ymmärtää.
Olenko ainoa jota huvittaa tämä? jotkut äidit kuvittelevat olevansa jotenkin tärkeitä ja erityisiä kun he "ymmärtävät" jotain sellaista mitä lapseton ei voi "ymmärtää"
Jos se oma lapsi sairastuu tai tulee nistiksi. Pelottaahan se.