Lue keskustelun säännöt.
Naisystäväni ilmoitti ettei hän halua lapsia
01.04.2017 |
Olemme 25-vuotiaita. Minä olen aika rauhallinen ihminen, opiskelen, harrastan ja teen töitä. Suhteellisen tuore naisystäväni opiskelee myös ja tekee vähän töitä, mutta hän on paljon menevämpi kuin mikä. Hän käy läpi kaikki koulun bileet, harrastaa, haluaa matkustella tulevaisuudessa vuosia ja muutenkin painelee menemään. Minä haluaisin tulevaisuudessa kaksi lasta, tämä naisystäväni ei halua.
Olen todella ihastunut naiseen ja hän on kertakaikkisen ihana ja upea nainen, mutta onko tässä jutussa toivoa? Pitäisikö minun luopua lapsihaaveista ja hyväksyä hänen menevä elämäntyylinsä? En haluaisi menettää häntä. Enkä siis todellakaan yritä kontrolloida häntä.
Kommentit (40)
Mistä sä edes tiedät, millaista perhe-elämä on? Entäpä jos et tykkää siitä yhtään? Sitten harmittaa kun jätit elämäsi naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, teit sitten niin tai näin, on naiselle ottajia varmasti jo jonossa
oottelet vain vähän aikaa niin se häippäsee kun kerta hulumuaa pitkin kyliä kyllä siellä astuvia sonneja löytyy kyllä parisuhteessa tarttee olla samalla aaltopituudella jos kylällä juokseminen kiinnostaa paras antaa mennä sen tiedät tänä päivänä mitä siellä tehdään
Kuinka vanha olet? Kuinka vanha nainen on? Jos haluat lapsia, ei nainen ole sinulle oikea. Moneenkin ihmiseen voi rakastua elämän aikana.
En kyllä olisi heti päättämässä tuota suhdetta. Ei parisuhteen tarvitse kestää loppuelämää ollakseen arvokas ja antoisa. Minun suhteeni päätyi eroon tästä syystä kolmenkympin korvilla, mutta en silti kadu mitään. Hienoja vuosia sain elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noh, minä ja mieheni ollaan seurusteltu 8 vuotta. Mies on aina halunnut lapsia, minä en. Mies on silti halunnut olla kanssani. Olen aina halunnut mennä, tulla, olla vapaa, matkustella ilman velvollisuuksia. Mies on rauhallisempi. Niinhän siinä sitten kävi kun elämäni oli kiireistä ja paiskin töitä, en muistanut ottaa e- pillereitä ajallaan, ja tästä seurasi raskaus. Kyllä se oli mulle shokki. En kokenut itseäni yhtään äidilliseksi. En pystynyt kuitenkaan tekemään aborttia. Nyt meillä on 1lapsi, jota rakastan sydämeni pohjasta, mutta välillä mietin minkälaista olisi elämä jos olisin jatkanut sitä samanlaisena. Olin juuri päässyt opiskelemaan. Olen nuori, 22 v, ihminen jolla olisi kaikki ovet avoinna, jonka pitäisi elää nuoruuttaan ja sitä ns. "ihmisen parasta aikaa". Minä hoidan suurimmaksi osaksi lasta, ja mies lähtee syksyllä opiskelemaan. Välillä mietin, oliko tämä todella se elämä mitä halusin. Olisiko meidän muutenkin pitänyt valita vain kumppanit, joissa toinen haluaa lapsen ja toinen ei. Olisinko onnellisempi. Toisaalta tämä pillereiden unohdus olisi voinut sattua jonkun muunkin kanssa. Mies haluaisi toisen lapsen, minulle riittää tämä yksi. Hankala tilanne. Tuntisin että olisin loukussa jos tekisin toisen lapsen, koska ensimmäisenkin hoitaminen on jäänyt suurimmaksi osaksi minun harteilleni. En kuitenkaan halua olla koko elämääni katkera, on mahtavaa seurata lapsen kehittymistä ja yksi lapsi on vielä helppo, voinhan minä sen kanssa vielä matkustella, voin lähtä opiskelemaan jne, kuitenkin pikkuinen tulee olemaan aina mun vierellä. Ja äidinvaistot on kovat ja olen yllättynyt kuinka luonnostaan äitiys tulee minulle ja minä olenkin hyvä äiti.
Sinulle sanoisin, että ehkä sinulle olisi parasta kumppani, joka haluaa myös lapsia. Mitä jos jäät katumaan sitä ettet saanu lapsia? Teillä menee joskus poikki ja huomaatkin että nyt on jo myöhäistä saada niitä? Oikeasti, sanon että etsi itsellesi kumppani joka haluaa lapsia myös. Varmasti löydät yhtä rakastettavan naisen
Jos haluat isäksi, tuo tulee vielä väliinne, ja tulet hänelle katkeraksi.
Kyllä 25 v:llä on jo käsitys siitä, jos hän ehkä joskus haluaisi lapsia, vaikka ei ihan vielä. Koska hän on sanonut ettei halua, en usko että mielensä muuttuu, ainakaan sinun kanssa. Olen pahoillani. Suosittelen että etsit kumppanin joka haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sitä itse olet rauhallinen persoona, miksi naisystäväsi pitäisi olla sellainen? Yleensä sosiaalinen ja menevä ihminen tekee hyvää rauhalliselle ihmiselle. En nää tuossa mitään ongelmaa.
Et näe mitään ongelmaa siinä, että toinen haluaa lapsia ja toinen ei?
Ero on minusta ainoa järkevä ratkaisu. Lapsihaaveista luopuminen on niin suuri uhraus, että todennäköisesti parisuhde ei sitä rasitusta kuitenkaan kestä, ja lopulta olet luopunut niistä haaveista turhaan. Monet täällä väläyttelevät mielen muuttumisesta, ja kyllähän sekin periaatteessa on mahdollista, mutta ensisijaisesti kannattaisi kuitenkin lähteä siitä että tuon ikäinen tietää kyllä jo itse parhaiten mitä elämältään haluaa. Minusta olisi myös äärimmäisen epäkunnioittavaa kumppania kohtaan väheksyä hänen mielipiteitään ja päätöksiään ja luottaa siihen että mieli muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisen rytmi ja perusoleminen harvoin muuttuu matkan varrella. Tyttöystäväsi elämisen tempo on sellainen asia, joka sinun vain on hyväksyttävä, samoin hänen on hyväksyttävä sinun rauhallisempi ote elämään. Jos luulet, että pystytte elämään toistenne kanssa nämä tiedostaen, ja ilman että toinen turhautuu toisen tapoihihn, niin hyvä.
Lapsiasia. Yhteistä elämää on vaikea lähteä rakentamaan eriävin haavein. Mistä sinä luovut, jos et tule saamaan lapsia? Saatko elämääsi sisältöä muutoin? Millaisen elämän haluat?
Jos jatkat naisesi kanssa ilman lapsia, niin muista, että hän ei ole velvollinen "korvaamaan" sitä sinulle. Etkä sinä saa ajatella lapsettomuutta uhrauksena, jonka olet tehnyt naisesi vuoksi. Se saattaa olla vaikeaa.
Keskustelkaa yhdessä, ja pohtikaa millaisessa tilanteessa haluaisitte olla kymmenen vuoden kuluttua? Millaisen vanhuuden haluatte, sisältyykö siihen lapsenlapsia?
Lapsien haluaminen on iso asia. Saamiasi lapsia tulet aina rakastamaan. Voitko sanoa niin jostakin toisesta henkilöstä?
T. Tahattomasti lapseton nelikymppinen
Vierailija kirjoitti:
Harva 25-v haluaa lapsia, mutta hyvin moni yli 30-v haluaa. Todennäköisesti mieli muuttuu aikanaan. Mutta mieti, mikä on tärkeintä. Varmaa ei lastensaanti kenenkään kanssa ole.
Hyvin moni haluaa lapsia. Todennäköisesti mieli kuitenkin muuttuu sitten kun se lapsi on syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen rytmi ja perusoleminen harvoin muuttuu matkan varrella. Tyttöystäväsi elämisen tempo on sellainen asia, joka sinun vain on hyväksyttävä, samoin hänen on hyväksyttävä sinun rauhallisempi ote elämään. Jos luulet, että pystytte elämään toistenne kanssa nämä tiedostaen, ja ilman että toinen turhautuu toisen tapoihihn, niin hyvä.
Lapsiasia. Yhteistä elämää on vaikea lähteä rakentamaan eriävin haavein. Mistä sinä luovut, jos et tule saamaan lapsia? Saatko elämääsi sisältöä muutoin? Millaisen elämän haluat?
Jos jatkat naisesi kanssa ilman lapsia, niin muista, että hän ei ole velvollinen "korvaamaan" sitä sinulle. Etkä sinä saa ajatella lapsettomuutta uhrauksena, jonka olet tehnyt naisesi vuoksi. Se saattaa olla vaikeaa.Keskustelkaa yhdessä, ja pohtikaa millaisessa tilanteessa haluaisitte olla kymmenen vuoden kuluttua? Millaisen vanhuuden haluatte, sisältyykö siihen lapsenlapsia?
Lapsien haluaminen on iso asia. Saamiasi lapsia tulet aina rakastamaan. Voitko sanoa niin jostakin toisesta henkilöstä?
T. Tahattomasti lapseton nelikymppinen
"Saamiasi lapsia tulet aina rakastamaan." Mistä sinä voit tietää?
Vierailija kirjoitti:
No, teit sitten niin tai näin, on naiselle ottajia varmasti jo jonossa
Onko?
Edelleenkin valtaosa miehistäkin haluaa lapsia jossain vaiheessa, vaikka vela-aatteelliset ovat kasvussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva 25-v haluaa lapsia, mutta hyvin moni yli 30-v haluaa. Todennäköisesti mieli muuttuu aikanaan. Mutta mieti, mikä on tärkeintä. Varmaa ei lastensaanti kenenkään kanssa ole.
Hyvin moni haluaa lapsia. Todennäköisesti mieli kuitenkin muuttuu sitten kun se lapsi on syntynyt.
Tähän kun vielä olisi lisännyt legendarisen äiti-ihmisten loppukaneetin "näin se vaan on"...aarggh..
Itse luulin pitkään haluavani lapsia. Menin 20v naimisiin ja olin valmis heti luopumaan ehkäisystä. Jotenkin vain hölmösti ajattelin että lapset kuuluu elämään, esin mennään naimisiin, sitten hankitaan ammatti ja siinä sivussa 4 lasta ja perheidylli. Asuimme pienellä paikkakunnalla joten "näin oli aina tehty".
Kuitenkin aika pian en uskaltanutkaan luopua ehkäisystä. Kun aloitin opiskelut, alkoi myös oma persoonani kasvaa "omaksi itsekseni" ja erilleen siitä mitä oletetaan ja mitä kaikki muut ovat. Aloin miettiä mitä MINÄ haluan. Tykkäsin työstäni, elämästäni, vapaudestani. Ainut ongelma oli, että aviomieheni ei pitänyt muutoksestani ja olisi halunnut sen turvallisen perhe-elämän. 23-vuotiaana päätin etten voi jäädä suhteeseen, vaikka kaikki oli "ihan hyvin". En kuitenkaan saanut kasvaa täysin omaksi itsekseni ja toteuttaa itseäni. Mieheni olisi halunnut lapsia, ajattelin etten voi viedä hänen unelmaansa perhe-elämästä. Muitakin syitä eroon oli. Olin siis vasta 23-vuotias, mutta tiesin vahvasti että perhe-elämä ei ole minua varten.
Ja muuttuiko ajatus kun löysin sen oikean ja täytin 30v? Ei. Olen yhä enemmän löytänyt itseni ja juuri oman tavan elää. Naimisissa olen kyllä, ja elän hyvää elämää mutta lapsia meillä ei ole eikä tule.
Toisilla mieli voi muuttua, mutta ei saa vähätellä etteikö reilu 20v voisi jo tietää onko hänestä äidiksi vai ei. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta tai tarvetta tulla äidiksi. Mutta parisuhde jossa toinen haluaa lapsia ja toinen ei, on aika hankala toteuttaa käytännössä. Kun löysin itse seikkailunhaluisen ja kypsän puolison joka tiesi mitä haluaa elämältään, oma elämäni vain parani ja ajatukset tulevaisuudesta vahvistuivat.
On se ihan eri asia olla suhteessa jossa molemmat ovat onnellisia juuri sellaisenaan, kun kuunnella jatkuvasti kun toinen haaveilee jostain ihan toisenlaisesta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ero on minusta ainoa järkevä ratkaisu. Lapsihaaveista luopuminen on niin suuri uhraus, että todennäköisesti parisuhde ei sitä rasitusta kuitenkaan kestä, ja lopulta olet luopunut niistä haaveista turhaan. Monet täällä väläyttelevät mielen muuttumisesta, ja kyllähän sekin periaatteessa on mahdollista, mutta ensisijaisesti kannattaisi kuitenkin lähteä siitä että tuon ikäinen tietää kyllä jo itse parhaiten mitä elämältään haluaa. Minusta olisi myös äärimmäisen epäkunnioittavaa kumppania kohtaan väheksyä hänen mielipiteitään ja päätöksiään ja luottaa siihen että mieli muuttuu.
Unohdat nyt, että parisuhde voi olla todella antoisa, vaikka se päättyisikin ennen kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että naisystäväsi joku päivä muuttaa mielensä, mutta sen varaan ei todellakaan kannata laskea, vaan sinun kannattaa miettiä tilannetta siitä lähtökohdasta, että hän ei halua lapsia nyt eikä myöhemmin. Sinun pitää nyt miettiä tarkkaan, mitä haluat, mistä olet valmis luopumaan. Ja jos ette ole keskustelleet asiasta vakavasti, siitä olisi syytä aloittaa.
Surullinen tosiasia on myös se, että vaikka se toinen osapuoli joskus muuttaa mielensä ja haluaisikin lapsia, niin erittäin todennäköisesti hän kuitenkin sitten haluaa tehdä ne jonkun muun kanssa. Sitä kun ihminen miettii eri kriteerejä siinä tilanteessa. Vaikka se vanha kumppani haluaa myös lapsia, ei se välttämättä riitä, vaan sitä etsiikin erilaisen isän/äidin lapsilleen kuin mitä on pitänyt kumppanina riittävänä lapsettoman arkeen.
Minusta lapsiasia on niin suuri ja perustava asia, että sinun kannattaisi miettiä tarkkaan jatkatko tämän tytön kanssa. Mies toki voi saada lapsia vielä 50 vee (jos löytää nuoremman naisen).
Suostuttelet lopettamaan pillerit (mikäli käyttää). Näyttelet kondoomin pukemisen ja sen jälkeen vaan tuote sisään ja odottelet. Sitten kinuat jälkikäteen elatusmaksuja, aivan kuten nyky naiset tekee :) tsemppiä.
Ihminen muuttuu paljon ikääntyessään, joten naisystäväsi mieli voi hyvinkin muuttua myöhemmin. Sen varaan ei kuitenkaan kannata laskea, vaan sinun on mietittävä, oletko valmis elämään hänen kanssaan saamatta koskaan lapsia. Ole rehellinen itsellesi, muuten tämä asia puraisee teitä vielä joskus perseeseen.
Naisystäväsi voi muuttua ajan kanssa rauhallisempaan suuntaan tai sitten ei. Sama juttu tuon lapsiasian kanssa mieli voi muuttua tai sitten ei. Eli joko jäät odottelemaan, jolloin otat sen riskin, että tuossa voi käydä miten tahansa tai sitten lähdet menemään ja etsit jonkun, joka haluaa varmasti samoja asioita elämältä.