Väestönkasvusta kohkaaminen on poliittisesti motivoitunutta, ja sisältää usein isoja asiavirheitä
Ensinnäkin, väestönkasvu on pääsääntöisesti muutamaa maata lukuunottamatta laskenut selvästi. Ja niissä muutamissa Afrikan maissakin se on laskenut pitkällä aikavälillä. Se ei siten ole "hillitöntä".
Toiseksikin maapallon väestöennusteet eivät ole enää ollenkaan niin lohduttomia kuin vielä 1990-luvulla luultiin. Katsopa vaikka Youtubesta piruuttasi ruotsalaisen Hans Roslingin video, joka havainnollistaa asiaa:
Kolmanneksi: maahanmuuttajien lapsiluku lähenee uuden asuinmaan lukuja aika nopeasti, eli ei, maahanmuuttaja EI synnytä Euroopassa samaa määrää lapsia kuin mitä maanmiehensä kotomaassa. Esimerkiksi Suomeen muuttavissa somaleissa lapsiluvun roima lasku näkyy jo nyt.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002688010.html
"Maahanmuuttajien lapsiluku pyrkii ajan myötä lähelle kantaväestön lukuja, mikä merkitsee väestön vähenemistä. Kasvua Suomen väkilukuun tuo ainoastaan maahanmuutto.
SUOMESSA asuvien somaleiden lapsiluku on laskenut kahdessakymmenessä vuodessa lähes puoleen niistä vuosista, jolloin he alkoivat muuttaa Suomeen.
Somaliväestön kokonaishedelmällisyys oli 1990-luvun alussa 6,6. Nyt luku on neljä.
Kokonaishedelmällisyydellä tarkoitetaan yhteisön naisten synnyttämien lasten määrän laskennallista keskiarvoa.
Pääkaupunkiseudulla asuvien alle 27-vuotiaiden somaliankielisten Suomen kansalaisten keskuudessa lapsia syntyy vieläkin vähemmän: 3,2 lasta naista kohden. Se on jo alle puolet vuoden 1991 tasosta.
Lapsiluvun pienenemiseen vaikuttavat kotoutuminen ja kotimaata turvallisemmat olot sekä nuorten naisten kouluttautuminen ja työssäkäynti."
Väestöpaine kohti länsimaita toki voi kasvaa, ja jos kriisejä ei saada loppumaan, se on jopa todennäköistä. Mutta asia erikseen sitten on, onko se oikeasti mikään ongelma Euroopassa, jossa syntyvyys laskee ja väestö ikääntyy huolestuttavaa vauhtia.
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Population_…
Varsinkin grafiikka 5 on havainnollinen, huomatkaa yli 85-vuotiaiden valtava määrä kasvu tällä vuosisadalla ja työikäisten väheneminen:
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Popula…
Minusta maahanmuuton lisääntyminen ei ole ongelma, maahanmuuttovastaisista se on. Näkökulmakysymys.
Kommentit (109)
Asiaa, mutta kuka faktoista jaksaa kiinnostua?
Oho, olipa mielenkiintoinen toi video. En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta, vaan luullut että väestönkasvu jatkuu yhä tosi kovana.
Vierailija kirjoitti:
Oho, olipa mielenkiintoinen toi video. En ole ajatellut asiaa tuolta kantilta, vaan luullut että väestönkasvu jatkuu yhä tosi kovana.
Hienoa! Tästä on hyvä aloittaa. Ota selvää muistakin "faktoista", niin huomaat, että lähes aina ne ovat väärässä.
Lasten hengissä selviytyminen on olennainen asia, jolla syntyvyys saadaan laskuun. Tuttu juttu
Tuo ei ole mitään uutta tietoa. Maapallon väestönkasvu noudattaa väestöllisen muuntumisen mallia, joka opetetaan ainakin lukiossa. Teoriassa on nykyisin viisi eri vaihetta. Maapallo on edelleen keskimäärin erittäin harvaan asuttu. Monissa länsimaissa väkiluku jopa pienenee. Sen sijaan väestön pakkautuminen yhä pienemmille alueille kiihtyvän kaupungistumisen myötä on ongelma. Todellinen ongelma on, että ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin. Kukaan ei voi väittää, etteikö luonnonvarojen ylikulutus olisi ongelma, joka vain pahenee.

Minä voin väittää ja väitänkin.
Joo, on ihan totta, että ongelma on enemmänkin se, miten kulutus jakautuu kuin se, että väkiluku nousee.
Eli mitä enemmän ihmisiä siirtyy syömään lihaa, hankkii oman auton ja alkaa matkailla lentäen - siinä on se todellinen ongelma, ei niinkään väestönkasvussa kehitysmaissa.
ap
Oho, kerrankin jotain järkevää/asiapitoista tällä palstalla. Kiitos.
...tai mitä harvempi länsimaalainen luopuu lihansyönnistä ja lentämisestä ja yksityisautoilusta...
ap
multakin kiitos asiallisesta viestistä. tämä on näinä raja..t vs. suva..t -kiistelyn aikana tulenarka aihe, hyvä kun joku vähän korjaa keskusteluissa olevia virheitä.
t. biologian ja maantiedon aineenope
Vierailija kirjoitti:
Joo, on ihan totta, että ongelma on enemmänkin se, miten kulutus jakautuu kuin se, että väkiluku nousee.
Eli mitä enemmän ihmisiä siirtyy syömään lihaa, hankkii oman auton ja alkaa matkailla lentäen - siinä on se todellinen ongelma, ei niinkään väestönkasvussa kehitysmaissa.
ap
Ja sitten mentiin toiseen äärimmäisyyteen. Mikä ihmeen todellinen ongelma tuo on? Ihan samaa malthusilaista panettelua, jota on toitotettu vuosisatoja.
Maailmanloppu tulee viiden sekunnin päästä! Katukaa syntiset!
Hassua, katsoin ja luin eilen juuri tämän pikkujutun:
http://yle.fi/uutiset/3-7121008
Maailma tuntuu menevän enemmän dystooppiseen suuntaan kuin muuttumassa utopiaksi tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...tai mitä harvempi länsimaalainen luopuu lihansyönnistä ja lentämisestä ja yksityisautoilusta...
ap
Kiinnostaapa paljon luopua mistään siksi, että pari miljardia musl*mia ja neek*riä toisella mantereella keksi lisääntyä hillittömästi.
Niin, noinhan se edes ei siis ole, jos yhtään luit aloitustani.
Minusta se olisi ihan oikein, ett kun kulutamme jopa parikymmentä kertaa enemmän luonnonvaroja, tingimme vähän edes omasta ökyelämästämme niin, että muut saavat ruokaa.
Se on moraalisesti oikein ja reilua.
ap
Vierailija kirjoitti:
Hassua, katsoin ja luin eilen juuri tämän pikkujutun:
http://yle.fi/uutiset/3-7121008
Maailma tuntuu menevän enemmän dystooppiseen suuntaan kuin muuttumassa utopiaksi tulevaisuudessa.
Joo, ei se väestönkasvu tokikaan heti ole laantumassa, ja koska kasvua on juuri köyhissä kehitysmaissa, niin se elintason ja terveydenhoidon nostaminen SIELLÄ on avainasemassa.
Mutta juurikin tuon länsimaiden väestön ikääntymisen takia ei muuttoliike välttämättä ole ongelma, vaan jopa osaratkaisu.
ap
Asiaa. Av-mamma luulee, että kyse on mustien salaliitosta länsimaiden kyykyttämiseksi ja ratkaisisi asian viemällä kehitysmaihin paljon kortsuja.
Miettisivät edes sekunnin sitä, miksi ihmiset käyttäytyy niin kuin ne käyttäytyy. Isolle lapsiluvulla on meinaan täysin looginen syy: lapset ovat ainoa eläketurva kehitysmaissa! Kun mitään sosiaaliturvaa ei ole, lapsia tehdään, että he elättävät sitten aikanaan raihnaat vanhempansa. Jos iso osa lapsista kuolee tauteihin, aliravitsemukseen tms., lapsia pitää tehdä varmuuden vuoksi paljon, että osa edes pysyy elossa.
Joten tarvitaan lapsikuolleisuuden alentamista. Just kuten Rosling tuolla videolla toteaa.
Eiku pakotetaan vaan sterilisaatioon kaikki... vai pitäiskö sittenkin pakkosterilisoida mieluummin länsimaiden naiset, jotka kuormittaa enemmän ;-)
Tosiasia on , että väestön kasvu on todellisuutta edelleen ja kiihtyvällä tahdilla. Näyttää tilasstot mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, väestönkasvu on pääsääntöisesti muutamaa maata lukuunottamatta laskenut selvästi. Ja niissä muutamissa Afrikan maissakin se on laskenut pitkällä aikavälillä. Se ei siten ole "hillitöntä".
Toiseksikin maapallon väestöennusteet eivät ole enää ollenkaan niin lohduttomia kuin vielä 1990-luvulla luultiin. Katsopa vaikka Youtubesta piruuttasi ruotsalaisen Hans Roslingin video, joka havainnollistaa asiaa:
Kolmanneksi: maahanmuuttajien lapsiluku lähenee uuden asuinmaan lukuja aika nopeasti, eli ei, maahanmuuttaja EI synnytä Euroopassa samaa määrää lapsia kuin mitä maanmiehensä kotomaassa. Esimerkiksi Suomeen muuttavissa somaleissa lapsiluvun roima lasku näkyy jo nyt.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002688010.html
"Maahanmuuttajien lapsiluku pyrkii ajan myötä lähelle kantaväestön lukuja, mikä merkitsee väestön vähenemistä. Kasvua Suomen väkilukuun tuo ainoastaan maahanmuutto.
SUOMESSA asuvien somaleiden lapsiluku on laskenut kahdessakymmenessä vuodessa lähes puoleen niistä vuosista, jolloin he alkoivat muuttaa Suomeen.
Somaliväestön kokonaishedelmällisyys oli 1990-luvun alussa 6,6. Nyt luku on neljä.
Kokonaishedelmällisyydellä tarkoitetaan yhteisön naisten synnyttämien lasten määrän laskennallista keskiarvoa.
Pääkaupunkiseudulla asuvien alle 27-vuotiaiden somaliankielisten Suomen kansalaisten keskuudessa lapsia syntyy vieläkin vähemmän: 3,2 lasta naista kohden. Se on jo alle puolet vuoden 1991 tasosta.
Lapsiluvun pienenemiseen vaikuttavat kotoutuminen ja kotimaata turvallisemmat olot sekä nuorten naisten kouluttautuminen ja työssäkäynti."Väestöpaine kohti länsimaita toki voi kasvaa, ja jos kriisejä ei saada loppumaan, se on jopa todennäköistä. Mutta asia erikseen sitten on, onko se oikeasti mikään ongelma Euroopassa, jossa syntyvyys laskee ja väestö ikääntyy huolestuttavaa vauhtia.
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Population_…
Varsinkin grafiikka 5 on havainnollinen, huomatkaa yli 85-vuotiaiden valtava määrä kasvu tällä vuosisadalla ja työikäisten väheneminen:
http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/File:Popula…Minusta maahanmuuton lisääntyminen ei ole ongelma, maahanmuuttovastaisista se on. Näkökulmakysymys.
Niin joo ja ne asiavirheet on sinulta. Maailman tasolla saattaa väestönkasvu olla tasaisempaa, mutta Afrikan väestön arvioidaan nelinkertaistuvan melko lyhyessä ajassa.
http://yle.fi/uutiset/3-8190745
Somaleissa taas syntyvyys on edelleen yli kaksinkertainen eli yli 100% suurempi kuin koko väestössä. Viimeisin luku jonka olen nähnyt on 4.2 per pimppa kun koko väestön syntyvyys on alle 2. Ei ole hyvä juttu jos sellainen väestö lisääntyy jossa 41% on syrjäytyneitä.
‒ Erot eri maahanmuuttajaryhmien välillä ovat suuret. Suurin syrjäytymisriski on somalialaistaustaisilla nuorilla, joista peräti 41 prosenttia on ilman koulutusta, peruskoulun jälkeistä tutkintoa ja työtä, hän lisää.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rasanen_maahanmuuttajat_syrjaytymin…
"Pääkaupunkiseudulla asuvien alle 27-vuotiaiden somaliankielisten Suomen kansalaisten keskuudessa lapsia syntyy vieläkin vähemmän: 3.2 lasta naista kohden."
Mitä tuo tarkoittaa? Otetaan vain osa somaliväestöstä ja ikä rajoitetaan 27:n. Senkö jälkeen ei voi enää saada lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on , että väestön kasvu on todellisuutta edelleen ja kiihtyvällä tahdilla. Näyttää tilasstot mitä tahansa.
heheh, siis sinä "tiedät" paremmin kuin tilastot...?
Väestö kasvaa, mutta kasvuprosentti on pienentynyt. Fakta.
Toki jos otat vaikkapa prosentin miljardista, se absoluuttinen määrä on isompi kuin jos otat sen prosentin puolesta miljardista.
Mutta siis syntyvyys pienenee, joten jossakin vaiheessa väkiluvun kasvu pysähtyy. Ja sitä vaihetta voimme edesauttaa sillä, että kehitetään köyhien kehitysmaiden lapsiterveyttä ja elintasoa.
ap
Ja sorry, täällä siis väestönkasvun vauhti, huomatkaa romahtava kasvuprosentti:
http://data.worldbank.org/indicator/SP.POP.GROW
ap