Lue keskustelun säännöt.
Miksi "pienennät" tai tyhmennät itsesi joidenkin henkilöiden seurassa?
31.03.2017 |
En tiedä kuinka yleistä tämä on, mutta itse huomaan ns. pienentäväni tai tyhmentäväni itseni joidenkin henkilöiden seurassa.
Eli en uskalla olla täysin oma, aito itseni, vaan joudun jarruttelemaan ja supistamaan itseni sopiakseni paremmin seuraan. Että tulisin hyväksytyksi enkä ärsyttäisi ketään ja aiheuttaisi konflikteja.
Jos olisin täysin oma itseni, sanoisin avoimesti mielipiteitäni ja "oikaisisin" ihmisten väärinymmärryksiä ja tiedonpuutteita, ärsyttäisin ja saisin muut tuntemaan itsensä "huonommiksi". Nyt olen monesti vain hiljaa.
Tällä pienentämiselläni ja vaikenemisellani ikään kuin varmistan, ettei kenellekään tule pahaa mieltä tai ettei kukaan menetä kasvojaan. Tosi sairas kuvio, tiedän. :(
Kommentit (33)
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ehkä ne muutkin "pienentävät" itseään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ehkä ne muutkin "pienentävät" itseään?
Sen verran ponnekkaasti kertovat faktojaan etten usko pienentämiseen. Paremminkin päinvastoin. Tekevät itsestään numeroa ylpeyttä äänessään kun kertovat vääriä tietojaan totuuksina.
Rehellisesti sanottuna, tunnen noissa tilanteissa myötähäpeää ja sääliä. Ajattelen, että voi miten tietämätön henkilö onkaan ja miten pienet on ympyrät.
Ah, tuttua tuttua! Minäkin teen niin. Olen miettinyt, mistä se johtuu. Olen luonteeltani joustava ja kaikille kiva tyyppi. Pyrin välttämään kiistoja ja sitä, ettei kukaan menetä kasvojaan.
Lapsuuskaverini oli kai jonkinlainen narsistinen persoonallisuus, koska opin tämän toimintatavan hänen kanssaan. Vähättelin kaikkea, mistä hän voisi tulla kateelliseksi tai pahoittaa mielensä. En kertonut minulle tapahtuneita hyviä asioita, ja jos kerroinkin, niin niitä vähätellen ja niistä vikoja etsien. Kun tajusin, millainen kateellinen, pahansuopa ja hyväksikäyttävä ihminen hän oli, lopetin kaveruutemme.
Tapa vähätellä kaikkien mieliksi itseäni ja asioitani kuitenkin jäi. Tällainen vaatimaton kaveri sopi monelle. Kun huomasin toimintakuvioni, pyrin lopettamaan sen ja yritin kertoa asioistani kuten ne olivatkin, ei kuitenkaan leuhkien. Kuinka ollakaan, moni tuttava muuttui. Osa otti etäisyyttä ja toiset sanoivat suoraan, että kadehtivat minua :-0
Nyt sukupiiriin on tullut henkilö, joka kertoo liioiteltuja ja keksittyjä juttuja ja suorastaan valehtelee ja vääristelee faktoja. Voisin sosiaalisissa tilanteissa olla perin hankala ja paljastaa hänet, mutten ole sitä jaksanut vielä tehdä. Siispä teeskentelen tyhmempää kuin olen - sovun ja suvun viihtyvyyden vuoksi. Hän kun on melkoinen draamaqueen, itsepäinen ja kostonhaluinen. Pitää luultavasti meitä muita paljon tyhmempinä kuin olemmekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että ehkä ne muutkin "pienentävät" itseään?
Sen verran ponnekkaasti kertovat faktojaan etten usko pienentämiseen. Paremminkin päinvastoin. Tekevät itsestään numeroa ylpeyttä äänessään kun kertovat vääriä tietojaan totuuksina.
Rehellisesti sanottuna, tunnen noissa tilanteissa myötähäpeää ja sääliä. Ajattelen, että voi miten tietämätön henkilö onkaan ja miten pienet on ympyrät.
Hyvin sanottu! Joissakin tilanteissa, kun oikein ärsyttää sisäisesti, asetun tilanteen yläpuolelle tarkkailijaksi ja analysoin hiljaa, miten naurettavalta tuo muka faktojaan tärkeänä lateleva keskipiste vaikuttaa. Ja mietin hänen vaikuttimiaan. Sekä sitä, miten viaton ja yksinkertainen voi ihminen olla, kun ei oikeasti tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä laitan aina aivot narikkaan työajan alkaessa ettei pomoni vaan tuntis alemmuutta. Toista niin tyhmää ihmistä kun oikeesti saa hakemalla hakea.
Itse ajattelen että "itsenä pieneksi laittaminen" on osa sosiaalista pätevyyttä. Sosiaalisesti taitava ihminen omaa tilannetajua ja ymmärtää, milloin on vaan parempi olla hiljaa kuin korjata toisen väittämiä jne. Tällä tavalla välttää turhia konflikteja ja ristiriitoja, mutta on tärkeää osata tunnistaa ne tilanteet jolloin oma mielipide/persoona tuodaan esille. On siis tärkeää, ettei itsensä pieneksi laittamalla tukahduta itseään, mielipiteitään ja persoonaansa, jolloin seurauksena voi olla katkeruus. Usein sosiaalisesta herkät ihmiset osaavat tämän itsensä pieneksi laittamisen taidon, kun taas ns. sosiaaliset jyrät eivät osaa muokata käytöstään tilanteen mukaiseksi. Sillon seurauksena onkin usein ristiriitoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on naisten selviytymiskeino.
Olin hyvin pidetty kun jaksoin tuota nuoruuden.
Sitten tuli aika kun astuin omiin saappaisiini...
Ja positiivarit ovat väärässä, se että itse hyväksyt itsesi ja olet oma itsesi ei saa muita hyväksymään sinua.
Miellyttäminen on naisen kolmas työ.
Kun ei jaksa kaikki on vaikeampaa.
No olen saanut elää omana itsenäni.
Ainakaan ei tarvitse miettiä, että elämä kului muiden tahdon mukaan.
Mutta saadakseen elämässä hyvät puitteet naisen tulee tehdä myös tuo kolmas työ, miellyttää..
Voi että, ihan kuin työpaikan kahvihuoneessa istuisi! Varsinkin yksi ihminen on kova paasaamaan näistä väärinymmärryksistään ja olettamuksistaan, miten voi aina ymmärtääkin asiat päinvastoin?
Olen siis myös alentanut itseäni paitsi viime aikoina olen alkanut korjaillakin toisen virheitä, ihan siksi että ymmärtäisi olla hiljaa mutta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni. Esimerkiksi ammattisanastoani en pysty tai halua käyttää ns.maallikoiden kanssa jotten vaikuttaisi turhan tärkeältä. Lisäksi lähipiiriini kuuluu hyvin tavallisia, maaseudulla asuvia ja kouluttamattomia ihmisiä joiden kanssa on vaan helpompi keskustella säästä ja hyvin arkisista ja yksinkertaisista asioista. Jopa termi "pasta" voi olla jollekin ihan outo tuttavuus.
Itse olen korkeakoulutettu, samoin vanhempani, mutta heitä edeltävä sukupolvi eli isovanhempani, samoin kuin mieheni vanhemmat ovat näitä maaseudun ihmisiä jotka eivät ole kouluja käyneet. Suoraan peruskoulusta (tai mitä se on aikanaan ollut) töihin vain ja siinä se on elämä ollut. Aika iso kuilu on sivistyksessä meidän ja heidän välillä. Vaikka ihania ihmisiä muuten ovat.
Mulla on tätä ongelmaa kumppanin kanssa ollut vuosi kaudet. Pienennän itseni ja joskus alan jopa änkyttää tai en löydä sanoja kun selitän jotakin asiaa jonka varmasti tiedän. Kumppanilla on aina mielipide kaikkeen ja se on usein omani vastainen jotenkin. Hän ei ole kuitenkaan suoranainen besserwisser. Hän ikään kuin teilaa minut jotenkin olemuksellaan ja sanoillaan ennen kuin ehdin kissaa sanoa.
Sitten jotenkin alistun tilanteeseen. Mies pitää sitten ihan tyhmänä lapasena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu seurasta. Joskus on parempi olla aloittamatta kun pelkää ettei voisi lopettaa.
Hiljaa oleminen ei tarkoita, että uskoisi kaiken.
Ja joskus oman pään sisäinen maailma on vaan paljon kiinnostavampaa.
Tuttua on täälläkin.
Uhraan itseni, että joku muu voi pitää vääristyneen harhansa eikä menetä nolosti kasvojaan. Tosi usein huomaan ihmisten valehtelevan tai kertovan asioita, joiden tiedän 100%sti olevan liioiteltuja tai vääristeltyjä. Pahimpia ovat "totuudet" jotka liittyvät suoraan minuun ja elämääni. Sen sijaan, että avaisin suuni ja korjaisin asiallisesti kerrotut jutut vastaamaan totuutta, vaikenen ja valitsen olla sanomatta mitään.
Jonkinlaista hienotunteisuutta tai paremminkin masokistista altruismia tuo kai on.