Viimein tuntuu, että tulevaisuudessa onkin jotain!

Hait kahdeksalle alalle... Mikä oli aiempi diagnoosisi? Kuulostaa hieman Maanisdepressiiviseltä. Pidä huolta itsestäsi ja huolehdi, että saat lääkityksen, jos huomaat masennuksen tai päämäärättömyyden iskevän. Ota myös huomioon, että ammattikoulu ja amk-opiskelut ovat nykyään todella itsenäisiä. Opettaat eivät ohjaa luokkaa, vaan on paljon itsenäistä työtä ja ryhmätyötä, päämäärättömyyttä, ei tiukkoja aikatauluja. Siinäkin tilanteessa pitää tsempata ne opinnot läpi. Nykyään koulu on haastava, sillä ohjaus ei tule ylhäältä vaan itsestä ja nuorille, joilla on vaikeutta elämänhallinnassa se ei vaan sovi.

Vierailija kirjoitti:

Hait kahdeksalle alalle... Mikä oli aiempi diagnoosisi? Kuulostaa hieman Maanisdepressiiviseltä. Pidä huolta itsestäsi ja huolehdi, että saat lääkityksen, jos huomaat masennuksen tai päämäärättömyyden iskevän. Ota myös huomioon, että ammattikoulu ja amk-opiskelut ovat nykyään todella itsenäisiä. Opettaat eivät ohjaa luokkaa, vaan on paljon itsenäistä työtä ja ryhmätyötä, päämäärättömyyttä, ei tiukkoja aikatauluja. Siinäkin tilanteessa pitää tsempata ne opinnot läpi. Nykyään koulu on haastava, sillä ohjaus ei tule ylhäältä vaan itsestä ja nuorille, joilla on vaikeutta elämänhallinnassa se ei vaan sovi.

Kuten sanoin, hain kahdeksalle alalle varmuden vuoksi. Osin sivuavat toisiaan, ovat kaikki kiinnostavia jne. Ja tiedän täsmälleen millaista koulunkäynti nykyään on. Opiskelin 21-vuotiaana jonkin aikaa ammattikorkeassa, mutta juuri se oli pahinta aikaa elämässä. Siitä on kuitenkin nyt jo useampi vuosi, ihan nuori en enää ole. Olen tosiaan saanut apua ongelmiini. Masennukseen, itsetuhoisuuteen, sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistukseen. Varsinkin kaksi jälkimmäistä jarruttivat opiskelua tuolloin. Nykyään olen rohkeampi ja päättäväisempi. Viime vuonna harkitsin jo opiskeluja, mutta tunnistin itsessäni sen, etten ollut vielä ihan valmis. Olisin vielä hyvin saattanut romahtaa paineen alla. Nyt aika tuntuu oikealta. Elämä on muutenkin asettunut raiteilleen. Olen saanut elämän sillä tavalla hallintaan, että esim. kodinhoidon kanssa ei ole mitään ongelmia, laskut ja muut raha-asiat rullaavat ja olen tasapainoisessa parisuhteessa. Ja pystyn pitämään kiinni sovituista tapaamisista yms. Enää puuttuu se koulutus.

Olen myös terapian aikana oppinut näkemään itsessäni merkit, jotka kertovat minun menevän huonompaan suuntaan ja osaan tarttua niihin. Pysähtyä. Ja mikä tärkeintä, enää ei hävetä pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Silloin amk:ssa ollessani asiat eskaloituivat kriisiin asti, koska en yksinkertaisesti uskaltanut kertoa kenellekään ongelmistani. Koulussa ja lähipiirin kanssa vain esitin, mutta lopulta hautauduin neljän seinän sisälle pelon lamaannuttamana. Nyt en enää häpeile kertoa, miltä tuntuu. Ja uskallan ihan uudella tavalla ottaa kontaktia ihmisiin. Uskon sen auttavan todella paljon, mikäli kouluun pääsen. Ennen en millään kyennyt puhumaan uusille ihmisille, varsinkaan oma-aloitteisesti, joten en onnistunut tutustumaan kehenkään. Nykyään olen paljon rohkeampi. En enää samalla tavalla häpeä itseäni.

Paljon onnea ja tsemppiä pääsykokeisiin! :) Ja muista, että jos nyt käy niin ettet pääse, niin syksyllä vain uutta hakua! Jos aidosti uskot soveltuvasi alalle, opit kyllä näyttämään sen myös siellä valintakokeissa, vaikka niissä pitäisikin käydä muutama kerta. Pidä tavoitteesi mielessäsi, opiskelujen kautta alkaa uusi vaihe elämässä!