Miten te luonnostaan "auktoriteettiongelmaiset" pärjäätte?

Voiko kukaan olla noin jonne vai trollaako vain?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vaikutat pikemminkin omahyväiseltä tai itsekeskeiseltä, mutta kuulostaahan "auktoriteettiongelmainen" hienommalta, kun siinä on sivistyssana + ongelma. Se on melkein diagnoosi ja silloin sinun eri tarvitse tehdä itsellesi mitään. 

En usko että ne "muut" ovat nöyrempiä, vaan vain yhteistyökykyisempiä. Yhteistyöllä saa yleensä enemmän aikaan kuin aasimaisella itsepäisyydellä. Jos oma tapasi hoitaa joku asia on parempi, kerro siitä pomolle ja työtovereille, ehkä saat aikaan muutoksen. 

Niin, peräti ehkä saat aikaan muutoksen! Onpa palkitsevaa....not.

Kylläpäs sinua nyt lapsettaa :)

Jos olet kaikkia muita fiksumpi siitä seuraa, että osaat ja tiedät kaikki asiat paremmin kuin muut. Luulisi sinua tyydyttävän, että saat fiksuudellasi jotain aikaan (esim. jonkun paremman systeemin työssä). Sillä voisi olla se sivuvaikutus, että muutkin huomaisit miten fiksu sinä olet. Eikö se tuntuisi hivelevältä, palkitsevalta? 

Se, että aloitteesi parantaisi asioita työpaikallasi, on sinulle tietysti sivuseikka. 

7

Taisit paljastaa nyt kyllä itsesi, kun tuon noin tulkitsit.... Totta kai jos tapa otetaan käyttöön ja se muuttaa asioita, se olisi just se palkitseva juttu, mutta tarkoitin ihan sitä, että eihän niitä kukaan ota kuuleviin korviinsa. Mitään ei tapahdu. Eli: ehkä saat aikaan muutoksen, todella palkitsevaa, kun EHKÄ saat aikaan muutoksen. Tai sitten ehkä et. Ehkä ehdotit asiaa aivan turhaan. Tajuatko?

En ole varma. En myöskään tiedä mitä paljastin, kun en ole tässä ketjussa erityisesti salannut mitään. Mutta jään pohtimaan. Hyvää päivänjatkoa :)

7

Vierailija kirjoitti:

Olen hankala työntekijä, liian fiksu ja omapäinen. Asiat pitäisi saada tehdä mielellään omalla tavalla. Kunnioitan pomoa jos se on fiksu ja muuten en. Nöyremmät menevät koko ajan takavasemmalta ohi, mutta mulle lykätään tylsimmät hommat kun pomo kokee, että pompin silmille.

Mä en vain näe miksi mun kuuluisi totella jotain idioottia kun asiat voisi tehdä fiksummin. Pitääkö tässä etsiä joku yksin tehtävä työ vai alkaa yrittäjäksi?

Ou nou... Edustat sitä kaikista rasittavinta ihmistyyppiä ikikuunapäivänä. "Liian fiksu". Joo, omasta mielestäsi, muiden mielestä vain rasittava, ylimielinen ja itserakas. Sulle maksetaan siitä, että teet mitä pomo käskee, vaikka olisit hänen älynlahjoistaan mitä mieltä tahansa. Jos se ei miellytä, niin kamat kainaloon ja kohti uusia seikkailuja.

Vierailija kirjoitti:

No ainakin mulle yrittäjyys on ainoa vaihtoehto, en kestä olla typerien ihmisten parissa. Kun olin "vieraan työssä" käyttäydyin ihan asiallisesti, joskus kerroin jotain omia ideoitani ja kyllä ne menivät usein läpikin, kunhan sain pomon tajuamaan ne. Työkaverit marisivat kaikesta, mutta silti tekivät kiltisti kaiken kuten ennenkin, olivat jatkuvasti stressaantuneita ja tympääntyneitä työhönsä, selän takana juoruttiin ja haukuttiin pomoa. Kahvipöytäkeskustelut olivat tyyliä "mitä eilen tapahtui Salkkareissa" tai mitä joku roskalehti kirjoitti jostain tyhjänpäiväisestä julkkiksesta. Tunsin olevani totaalisen ulkopuolinen, mutta se on mulle tuttua jo ihan lapsuudesta. Mun on aina ollut vaikea löytää ystäviä, koska mikään tyhjä hölötys ei kiinnosta, en halua valittaa, vaan tehdä elämässäni mielekkäitä asioita. Tuntuu, että ihmiset luulevat, että on vaan pakko elää harmaata ja ikävää elämää, vaikka itsehän voi vaikuttaa elämäänsä todella paljon.

En väitä olevani superälykäs tai fiksu, mutta tuntuu, että useimmat ihmiset eivät ajattele yhtään mitään, toistavat vain mitä mediasta tai toisilta yhtä hölmöiltä kuulevat tai mitä joku asiantuntija on selittänyt. Minä tykkään ajatella ja pohtia, suunnitella, tehdä asiat paremmin ja nauttia työni tuloksista. Nykyään olen yrittäjä, mutta meillä on kiva pieni porukka, jonka kanssa teemme yhteistyötä, esim. lähdemme porukalla messuille, ideoimme yhdessä, järjestämme pieniä tapahtumia. Jokaisella on oma työhuone ja lisäksi yhteisiä tiloja. On siis kuitenkin työyhteisö, mutta kukin tekee töitä omassa yrityksessään. Asiakkaita ei hirveästi mun alalla tarvitse tavata ja osaan olla kohtelias tarvittaessa ihan kaikille.

Ikävä totuus on se, että ainakin 80 % ihmisistä on tyhmää massaa, joilla ei ole omia ajatuksia eikä oikeastaan mitään annettavaa ihmiskunnalle. He ovat ikäänkuin unessa, josta heillä ei ole haluakaan herätä ja juuri sen takia tämäkin maa makaa kuten makaa. Toki heistä on joillekin hyötyäkin, kun ovat valmiita aina nöyrästi tekemään mitä käsketään ja tyytyvät esim. kertakäyttökulttuuriin.

Hyvä kirjoitus. Hienoa, että olet tehnyt itsellesi paremman arjen! 

Jos nyt mennään tosi-tv:n ja roskalehtien kohderyhmien ulkopuolelle, en olisi noin pessimistinen ("80% on tyhmää massaa"). Monipuolisesti sivistyneitä, uteliaita, älykkäitä ihmisiä on enemmistö. Mikään ei ole niin nastaa kuin tavata itsestä poikkeavia ihmisiä, jotka tietävät, harrastavat, pohtivat ihan muita asioita kuin itse pohtii, joilla on erilaisia aatteita ja arvoja kuin itsellä on ja osaavat perustella ne henkevästi. Syntyy hyviä keskusteluja ja väittelyitä, oppii uusia asioita. Aivot kiittää :)

Kaikkein surullisinta on mun mielestä itse-aiheutettu tyhmyys, eli henkinen laiskuus. Kun ei vaadi itseltään mitään, ei halua eikä uskalla mitään, niin joku telkkarin mölyohjelma riittää. Maailmankuva on sitten sen mukainen ja hyvin pieni. Mutta ihmiselle on annettu vapaa tahto, henkisesti laiskojen kanssa ei ole pakko olla tekemisissä. 

Minä en ole ikinä osannut kunnioittaa auktoriteettejä. Mutta pätevien ihmisten kanssa voi tehdä töitä ja yhteistyötä aivan hyvin vaikka nämä ovat esimiesasemassa ja kohteliaskin on hyvä olla kaikille. En ala erikseen osoittamaan mitään "kunnioitusta" pomoille, mutta eipä semmoista ole oikein vaadittukaan. Juttelen ja olen niin kuin muittenkin ihmisten kanssa.

Muutama typerys on tullut vastaan ja sukset olleet joskus ristissä, mutta ei mitään vakavampaa.

On niitä " kukaan ei sano minulle mitenkä tehdään" ääliöitä, jotka peittää ammattitaidottomuutensa äyköttämisen alle.

Sit on niitä oikeasti fiksuja joilla on oikeastikin varaa sanoa.

Sit on niitä lampaita joilla ei ole mitään sanottavaa ja jos on, se on useimmiten ihan typeryyttä.

Sitten on niitä, joilla olisi jotain annettavaa mutta asioita ei osata esittää mitenkään järkevästi.

Kuulostat vähän Asperger-pojaltani... Heille on tyypillistä sellainen hyvin omaehtoinen ajattelu, mistä seuraa joskus jotain hyvää, kun tekevät keksintöjä, luovat taidetta ym. kyselemättä muilta, että mitä mä nyt tekisin, oisko tää hyvä. Valtaosan ajasta vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on vain vaikeaa. Teinipoikani pääsee toivottavasti yhteen toimintaterapiaan, jossa oppisi luontevaa toisten kanssa toimimista. Ei hän minusta ilkeä ole, mutta haluaisi aina vaan tehdä kaikki jutut omalla tavallaan. Tai sitten kaiken pitäisi toimia tiettyjen sääntöjen mukaan ilman poikkeuksia. Toivon, että hän löytäisi elämässään sellaisen työn ja ylipäänsä ympäristön, jossa voisi toteuttaa vahvuuksiaan, mutta samalla koetan kyllä sitkeästi kasvattaa siihen, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia ja eri tavoilla fiksuja ja osaavia. Ja vaikka joku olisi tyhmä kuin saapas, silti hänellä on sama ihmisarvo. Ruma käytös on vain rumaa käytöstä, ei sitä voi puolustella.

Noh, mä en ole ihan noin jyrkkä kuin sä, ap, mutta tunnistan jonkin verran samaa asennetta itsessäni.

Olen tutkija ja mulla on oma projekti, saan päättää kaikesta itse. Rakastan työtäni ja teen hartiavoimin hommia että saisin tässä taloustilanteessa jatkaa yliopistolla.

Yhteistyökuvioissa olen ottanut zen-fatalistisen asenteen - joskus menee pieleen ja kaikkeen en voi vaikuttaa.

Ap tässä taas mölisee moi.

Noniin, mulla on nyt sitten asenneongelmaa ja aspergeria ja liikaa rakkautta itseäni kohtaan. Minkä h**vetti minä nyt vaan sille voin, että oon aivan yksin näiden mielenkiinnon kohteideni kanssa, maailmassa jossa se vähintään 80 % kulkee silmät ristissä?

Kun haluaisin, että asiat tehtäisiin kunnolla ja sitten olen näiden hullujen, tientukkeiden, mulkeroiden ja tollojen kanssa tekemisissä. Voi anteeksi nyt kovasti kun asenteeni on näin ikävä teitä tolloja kohtaan.

Onneksi työkaveri jonka kanssa yleensä teen töitä on hyvin fiksu ja ahkera ihminen. Tällä viikolla oon vaan joutunut sietämään erästä toista päällepäsmäriä.

Mun ongelma on se, että yritän ensin olla mukava ja siitä seuraa se, että kohdellaan kynnysmattona. Tai saatetaan myös suoraan nälviä kun olen jotenkin kiusattavan oloinen, kai herätän sadistisia haluja. Sen jälkeen alkaa pään aukominen. Tosin vastaan siihen yleensä yhtäläisellä aukomisella. Inhoan kiusaamista kun olen sietänyt sitä vähintään 10 vuotta elämästäni, mutta mähän en enää niele vaan nautiskellen livautan takaisin.

Kertokaas nyt sitten mille vohanhallintakurssille tässä pitäisi mennä ennen kuin päädyn hullujen huoneelle, vankilaan tai kortistoon. AV kun on täynnä näitä aina positiivisia fiksuja räähkänöitä joilla on varaa jakaa elämänohjeita.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Vaikutat pikemminkin omahyväiseltä tai itsekeskeiseltä, mutta kuulostaahan "auktoriteettiongelmainen" hienommalta, kun siinä on sivistyssana + ongelma. Se on melkein diagnoosi ja silloin sinun eri tarvitse tehdä itsellesi mitään. 

En usko että ne "muut" ovat nöyrempiä, vaan vain yhteistyökykyisempiä. Yhteistyöllä saa yleensä enemmän aikaan kuin aasimaisella itsepäisyydellä. Jos oma tapasi hoitaa joku asia on parempi, kerro siitä pomolle ja työtovereille, ehkä saat aikaan muutoksen. 

Niin, peräti ehkä saat aikaan muutoksen! Onpa palkitsevaa....not.

Kylläpäs sinua nyt lapsettaa :)

Jos olet kaikkia muita fiksumpi siitä seuraa, että osaat ja tiedät kaikki asiat paremmin kuin muut. Luulisi sinua tyydyttävän, että saat fiksuudellasi jotain aikaan (esim. jonkun paremman systeemin työssä). Sillä voisi olla se sivuvaikutus, että muutkin huomaisit miten fiksu sinä olet. Eikö se tuntuisi hivelevältä, palkitsevalta? 

Se, että aloitteesi parantaisi asioita työpaikallasi, on sinulle tietysti sivuseikka. 

7

Taisit paljastaa nyt kyllä itsesi, kun tuon noin tulkitsit.... Totta kai jos tapa otetaan käyttöön ja se muuttaa asioita, se olisi just se palkitseva juttu, mutta tarkoitin ihan sitä, että eihän niitä kukaan ota kuuleviin korviinsa. Mitään ei tapahdu. Eli: ehkä saat aikaan muutoksen, todella palkitsevaa, kun EHKÄ saat aikaan muutoksen. Tai sitten ehkä et. Ehkä ehdotit asiaa aivan turhaan. Tajuatko?

Oletko siinä uskossa, että mannaa sataa taivaalta ja työelämässä muutosprosessit tapahtuvat helposti? Ajattelepa uudestaan. Vain pitkäjänteisellä ja kärsivällisyyttä vaativalla panostamisella tapahtuu mitään, se on selvää kaikissa asiantuntijatehtävissä toimiville ammattilaisille alasta riippumatta. Se on ihan fakta, että mitään muutosta et saa aikaisesti, jos et ole valmis mitään yrittämäänkään, eli tuollainen etukäteen asiasta nariseminen on turhaa.

He joissa ainesta ovat omapäisiä, yritä kestää olet oikealla tiellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas mölisee moi.

Noniin, mulla on nyt sitten asenneongelmaa ja aspergeria ja liikaa rakkautta itseäni kohtaan. Minkä h**vetti minä nyt vaan sille voin, että oon aivan yksin näiden mielenkiinnon kohteideni kanssa, maailmassa jossa se vähintään 80 % kulkee silmät ristissä?

Kun haluaisin, että asiat tehtäisiin kunnolla ja sitten olen näiden hullujen, tientukkeiden, mulkeroiden ja tollojen kanssa tekemisissä. Voi anteeksi nyt kovasti kun asenteeni on näin ikävä teitä tolloja kohtaan.

Onneksi työkaveri jonka kanssa yleensä teen töitä on hyvin fiksu ja ahkera ihminen. Tällä viikolla oon vaan joutunut sietämään erästä toista päällepäsmäriä.

Mun ongelma on se, että yritän ensin olla mukava ja siitä seuraa se, että kohdellaan kynnysmattona. Tai saatetaan myös suoraan nälviä kun olen jotenkin kiusattavan oloinen, kai herätän sadistisia haluja. Sen jälkeen alkaa pään aukominen. Tosin vastaan siihen yleensä yhtäläisellä aukomisella. Inhoan kiusaamista kun olen sietänyt sitä vähintään 10 vuotta elämästäni, mutta mähän en enää niele vaan nautiskellen livautan takaisin.

Kertokaas nyt sitten mille vohanhallintakurssille tässä pitäisi mennä ennen kuin päädyn hullujen huoneelle, vankilaan tai kortistoon. AV kun on täynnä näitä aina positiivisia fiksuja räähkänöitä joilla on varaa jakaa elämänohjeita.

Suosittelen psykoterapiaa. Tunteidenhallintasi on aika pahasti hukassa, jos ajaudut tuolla tavalla hallitsemattomasti "kynnymatosta" räyhäämiseen. Myös tämä viittaamani kirjoitus antaa sinun aika arveluttavan kuvan siitä, kuinka helposti vedät herneen nenään ja päällesi jonkin väärinymmärretyn marttyyrin kaapua.

Ja tuo "teitä tolloja kohtaan"... kaivat vain itsellesi syvempää kuoppaa, jos jatkuvasti leimaat muut ihmiset itseäsi typerämmiksi etkä pysty ottamaan mitään rakentavaa palautetta vastaan toiminnastasi. Et nimittäin vaikuta viestiesi perusteella kovinkaan älykkäältä, pikemminkin päin vastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä taas mölisee moi.

Noniin, mulla on nyt sitten asenneongelmaa ja aspergeria ja liikaa rakkautta itseäni kohtaan. Minkä h**vetti minä nyt vaan sille voin, että oon aivan yksin näiden mielenkiinnon kohteideni kanssa, maailmassa jossa se vähintään 80 % kulkee silmät ristissä?

Kun haluaisin, että asiat tehtäisiin kunnolla ja sitten olen näiden hullujen, tientukkeiden, mulkeroiden ja tollojen kanssa tekemisissä. Voi anteeksi nyt kovasti kun asenteeni on näin ikävä teitä tolloja kohtaan.

Onneksi työkaveri jonka kanssa yleensä teen töitä on hyvin fiksu ja ahkera ihminen. Tällä viikolla oon vaan joutunut sietämään erästä toista päällepäsmäriä.

Mun ongelma on se, että yritän ensin olla mukava ja siitä seuraa se, että kohdellaan kynnysmattona. Tai saatetaan myös suoraan nälviä kun olen jotenkin kiusattavan oloinen, kai herätän sadistisia haluja. Sen jälkeen alkaa pään aukominen. Tosin vastaan siihen yleensä yhtäläisellä aukomisella. Inhoan kiusaamista kun olen sietänyt sitä vähintään 10 vuotta elämästäni, mutta mähän en enää niele vaan nautiskellen livautan takaisin.

Kertokaas nyt sitten mille vohanhallintakurssille tässä pitäisi mennä ennen kuin päädyn hullujen huoneelle, vankilaan tai kortistoon. AV kun on täynnä näitä aina positiivisia fiksuja räähkänöitä joilla on varaa jakaa elämänohjeita.

Suosittelen psykoterapiaa. Tunteidenhallintasi on aika pahasti hukassa, jos ajaudut tuolla tavalla hallitsemattomasti "kynnymatosta" räyhäämiseen. Myös tämä viittaamani kirjoitus antaa sinun aika arveluttavan kuvan siitä, kuinka helposti vedät herneen nenään ja päällesi jonkin väärinymmärretyn marttyyrin kaapua.

Ja tuo "teitä tolloja kohtaan"... kaivat vain itsellesi syvempää kuoppaa, jos jatkuvasti leimaat muut ihmiset itseäsi typerämmiksi etkä pysty ottamaan mitään rakentavaa palautetta vastaan toiminnastasi. Et nimittäin vaikuta viestiesi perusteella kovinkaan älykkäältä, pikemminkin päin vastoin.

Just. Paljonko sitä psykoterapiaa pitää käydä ja kenen rahoilla, että kuntoudun teidän "fiksujen" joukkoon? Kun sinäkin tässä ohimennen nälväisit neuvojen ohessa. Onhan teillä paremmilla ihmisillä varaa.

Seuraava.

Oikeasti, käy jossain testeissä. Assi?

Olen vähän samoilla linjoilla kanssasi. Voin sanoa että itse pärjään helvetin huonosti, tällä hetkellä työttömyyttä on jo pitkälti takana. Yrittäjyys on mielessä.

Itselläni on tuo sama ongelma ja olen toiminut yksinyrittäjänä 15 vuotta. Tämä on oikeasti mahtavaa, kun aina tietää ketä syyttää jos hommat menee pieleen, ja samoin silloin kun kaikki toimii. Samoin haastetta on just niin paljon kuin haluaa ottaa. Palkkaorjana toimiessani minua vitutti suunnattomasti se, että työpaikalla oli vaikka kuinka monta ilmiselvää ongelmaa, joihin olisi ollut helpot ratkaisut, mutta niille ei tehty mitään.

Ei naisten tai tyttöjen aspergeria edes tunnisteta. Ei mulla ole myöskään ollut sosiaalisesti mitään sellaista vaikeutta, joka viittaisi autismiin, edes lievään.

Plus tytöillä ei ole "varaa" olla hiukset kammattuna kirjoja tankkaava ylimielinen nyyperö kun pitää olla kaunis ja sosiaalinen ja ja ja...parempi piilottaa hatutus sen hatun alle ja feikata hymyä. Joo just det.

Jotkut täällä ymmärtävät. Otan osaa. Sanoisin jotain empaattista jos se onnistuisi, mutta ei kun ei. Nyt ei irtoo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tuo sama ongelma ja olen toiminut yksinyrittäjänä 15 vuotta. Tämä on oikeasti mahtavaa, kun aina tietää ketä syyttää jos hommat menee pieleen, ja samoin silloin kun kaikki toimii. Samoin haastetta on just niin paljon kuin haluaa ottaa. Palkkaorjana toimiessani minua vitutti suunnattomasti se, että työpaikalla oli vaikka kuinka monta ilmiselvää ongelmaa, joihin olisi ollut helpot ratkaisut, mutta niille ei tehty mitään.

Just nuo ongelmat tekevät palkkatyöstä niin uuvuttavaa. Ympäristö on täynnä ongelmia joille itse ei voi mitään. Siihen päälle jatkuva väärinymmärretyksi tuleminen...

En vaan tiedä miten mun pää kestää yksityms yrittäjyyttä. Bisnesideaa on. Tuli tuossa myös mieleen, että se tais olla ex-anoppi, joka jo vuosia sitten sanoi ettei mun luonteella pärjää alaisena.

Kovasti joutuu aina toppuuttelemaan, että ei hypi auktoriteettien silmille. En tee sitä pahuuttani vaan koska yleensä haluan ensin tietää miksi jokin asia tulee tehdä niinkuin se tehdään. En sitten jaksa tarttua joka asiaan vaan menen tottele pomoa-moodiin niinkuin aikuisen kuuluu tehdäkin.

Ap

Jos ei kestä auktoriteetteja, pitää itseä pyrkiä auktoriteetiksi.

Eiköhän se ongelma ole lähinnä juuri näillä lampailla, jotka tekevät mitä käsketään, oli se miten älytöntä tahansa. Sitten vielä valittavat kaikesta koko ajan, vaikka itse ovat syy siihen, että mitään parannuksia ei saada tehtyä. Nauroin eräässä vanhassa työpaikassani ääneen kun oli joku palaveri vuoden aikana tehdyistä pienistä toimintamuutoksista ja muuan ämmä puhisi ja uhkui miten seuraavana vuonna ei kyllä tehdä enää mitään muutoksia kun edellinen vuosi on ollut niin hirrrrveän stressaava - parkkipaikan sijaintikin oli hänellä muuttunut! Siis voi kyynel.