Onko ero helppo siinä kohtaa kun lapset ovat
Kommentit (8)
Juu, 5-vuotias onkin tosi kypsä käsittelemään vanhempiensa eroa. Ero on hyvä siinä vaiheessa kun on hyvä syy erota ja se tehdään lasten parasta ajatellen.
Helppoja eroja tuskin on koskaan. - ja sen oikean ajan erota tai olla eroamatta näkee -tai näin ainakin uskoo ja luulee- se ulkopuolinen joka on vankasti sitä mieltä, että se ja se ajankohta on ehdottoman oikea tai väärä erota. - Joka tapauksessa tuo aika on aina eri kuin se, mikä itsellä on mielessä päälimmäisenä. Suosittelen kuuntelemaan ennenkaikkea itseä, koska itse myös joutuu ottamaan eron hakemisestaan vastuun.
Lapset voivat olla keskenään ja asiat sujuvat jo paremmin kuin pienien kanssa.
Joku viisas ihminen joskus sanoi, ettei ero ole koskaan helppo vaikka olisi kuinka toivottu..
Lasten vuoksi kuitenkaan ei kannata yhdessä kituuttaa, jos voi suhteessa pahoin, vanhemman henkinen pahoinvointi tuntuu myös lapsissa. Jos osaatte käyttäytyä sivistyneesti toistenne seurassa ja lapsilla on mahdollisuus säilyttää suhde molempiin vanhempiin, ei erosta mitään suurempaa traumaa yleensä jää. Vaikeita saattavat olla uudet puolisot, etenkin teineille.
No mitäs luulet? Ei se ole ikinä helppo. Murrosikäiselle tod näk kaikkein vaikeinta.