Itsestäänselvänä pitämisestä, parisuhteessa. Ajatuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko muuten tullut ajatelleeksi, että perinteistä miestä ehkä alitajunnan tasolla kuitenkin saattaisi vaivata

vaimon paremmat uramahdollisuudet?

Tai jos ei suoranaisesti vaivata, niin ainakin tiedostaa asian. Ehkä siksikin haluaa lunastaa "miehen paikan" suhteessa tekemällä pitkää päivää. Näyttääkseen, että tekee parhaansa.

Olen tullut ajatelleeksi, mutta ei tälle asialle nyt mitään voi. Olemme jo yli nelikymppisiä molemmat, ja urat on aloitettu kauan ennen tapaamistamme.. Luulen silti, että olet oikeassa tuossa, että haluaa lunastaa miehen paikan. Ainoa vaan että minä en sellaista odota tai kaipaa enkä arvioi miestä sen mukaan että menestyykö vai ei ja tienaako vai ei. Haluaisin vaan tasavertaista arkea kotona riippumatta kummankaan urasta. Ap.

ja ero tulee vuoden sisällä kun mies päättää jäättää duunit. Kokkasi, kiitti, palvoi tai teki mitä tahansa kukaan nainen ei miestä ala elättämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat tehdä niin paljon asioita toisen hyväksi?

Pelkäätkö, ettet kelpaa muuten?

Olisiko maailmanloppu, jos et enää tekisikään?

Lopetat kaikenlaiset mukavat palvelukset, ja katsot mitä tapahtuu.

Saattaa jopa syntyä ihan oikea keskustelu.

Ap:n uhriutuminen ja tuollainen "kiltti tyttö" -asenne juontaa juurensa varmasti jo lapsuudesta. Eihän tuollaiseksi koskaan tulla aikuisena, vaan malli saadaan jo lapsena ja muuta ei osata tai haluta edes yrittää.

Nyt ap on kuitenkin toivottavasti huomannut, että se ei toimi ja aina mennään metsään, joten tuosta olisi mahdollisuus muuttua. Ihan itse pitää siis muuttua. En tarkoita sitä, että ap lopettaa olemasta kiltti, vaan että hän alkaa hieman vaatimaan itsekin, että hän katsoo tarkemmin minkälaiseen parisuhteeseen lähtee ja miten se toimisi niin, että vanhaan ei olisi paluuta. Hän voisi aloittaa ihan puhtaalta pöydältä ja tehdä alusta saakka suhteestaan tasapainoisemman. Hän voisi heti nostaa erilaisia asioita pöydälle ja puhua niistä jäämättä ikuiseksi kakkoseksi ja marttyyriksi. Ryhdistäytyä pitää ja oppia ottamaan itselleen ansaitsemansa arvon. Se pitää ottaa, sitä ei kultaisella lusikalla kaikille anneta.

Ap täällä. Tuliko minun tekstistä kuva että uhriudun ja olen "kiltti tyttö"? Hassua, koska kukaan tuntemistani ihmisistä ei kyllä kutsuisi minua kiltiksi vaan pikemminkin napakaksi ja suoraksi ihmiseksi joka ei suostu alistumaan. No. Siis ongelma on juuri tuo vastavuoroisuuden puute. Vastavuoroisuudellahan sitä kiitollisuutta juuri voisi osoittaa, ei se ääneen sanomista vaadi. Mutta kun minä kuulemma olen parempi laittamaan ruokaa, niin mies ei enää edes yritä. Kun minä olen enemmän kotona niin mies ei pese pyykkejäni kun kuulemma minä ehdin sen paremmin jne. On tietysti totta että olen enemmän kotona, mutta teen siis aika pitkiä työpäiviä itsekin, mies vaan tekee niin pitkiä että on aamusta iltamyöhään töissä (johtaa omaa yritystä ja siinä on liian vähän henkilökuntaa kun haluaa tehdä asiat itse ja antaa duunareilleen vain tietyt jutut hoidettavaksi). Mies perusti tuon firman samoihin aikoihin kun mentiin naimisiin, ja on ilmeisesti ajatellut että koska tekee paljon töitä niin minun kuuluu hoitaa kaikki kotona tms. Minua taas rassaa kun pitkiä päiviä minäkin teen töissä. Olen kyllä puhunut miehen kanssa siitä että vaadin häneltä osallistumista tiettyihin kotiasioihin, mutta milläs pakotat kun mies kokee että hän "huolehtii perheestään" raatamalla firmassaan. Ei, ei tarvitsisi rahan takia raataa. Minulla on hyvä palkka, pärjäisimme vaikka ihan sillä vain.

Jospa miehesi vain on tyhmä. Hän ei taida kyetä samaistumaan sinun asemaasi tai juuri miettivän, miltä sinusta tuntuu, vaikka ilmeisesti olet asiasta usein keskustellut hänen kanssaan. Btw, tästähän oli tehty tutkimusta, että tietynlainen tyhmyys on jopa hyväksi johtajatason tyypeille. 

Jos olet kerta toisensa jälkeen törmännyt miehiin, joilta keskustelun jälkeenkään ei luonnistu vastavuoroisuus, niin ehkä olet tietämättäsi valinnut joka kerta samantyylisiä miehiä. Luonnehdit itseäsi suoraksi ja napakaksi ihmiseksi, niin ehkä kaikki miehesikin ovat sitten olleet tällaisia. 

Oma mieheni on kiltti tutkijatohtori, ja vaikka tällaisista asioista keskustellaan ja riidelläänkin joskus, hän aina ymmärtää minua. Itseasiassa valitsin hänet juuri sen vuoksi, että hän ymmärtää ja tukee minua kaikessa. Ollaan usein eri mieltä, mutta jos sanon, että joku asia tuntuu minusta pahalta, hän yrittää parhaansa muuttaakseen tilannetta. 

Ehkä yksinkertaisesti teet liikaa? Mä en tee automaattisesti mitään noista. Meillä mies tekee ehkä jopa useammin. Ehkä miehesi on tottunut siihen että aina on valmista. Jätä tekemättä!

P.S. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja suhde on hyvä. Huomioimme kumpikin toistamme erilaisin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos kertoisit sille aviomiehellesi nämä ajatuksesi eikä tänne. Avoimella rehellisellä keskustelulla yleensä pääsee aika pitkälle.

Kuinka pitkälle pääsee sillä, että saa teeskenneltyä kiitollisuutta kun sitä tarpeeksi kerjää? Jos kiitollisuutta on ja toista arvostaa, se yleensä näkyy ulospäin. Pyytämättä.

Onko sinun pakko huomioda miestä juuri ottamalla se kyökkipiian ja siivoojan rooli? Mies sitten ajattelee, että se nainenhan tykkää olla tuollainen perinteinen pikkurouva, antaa hupakon touhuta kun se siitä tykkää.

Mies saattaa jopa ajatella että tekee naiselle palveluksen, kun ottaa sen perinteisen miehen roolin passattavana ja palveltavana. Kun nainen kerran osoittaa halukkuutensa asettua siihen palvelijattaren rooliin. Ei sitä miestä kiinnosta se, miten napakkana puolensa pitäjänä se nainen tunnetaan kodin ulkopuolella. Eihän mies edes tiedä sitä. Mies tuntee kotona naisen, joka mukisematta ja pyytämättä sujahtaa siihen palvelijan rooliin. Miksi nainen niin tekisi, jos ei sitä halua ja siitä nauti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis millaista kiitosta oikein odotat? Riittääkö sinulle "kiitti" vai odotatko jotain "miten voin ikinä korvata tämän sinulle!!! Ihana nainen KIITOSKIITOS!!!!" ei kukaan tuollaista polvistelua päivästä toiseen jaksa.

Ap täällä. Riittäisi ihan vain "kiitti" tai "olipas hyvää", kun olen tehnyt ruoan. Tai se, että mies vastavuoroisesti tekisi niitä ruokia tai jotain muita kotihommia. Tai edes kerran kuussa kommentti, että "kiva kun hoidat ruoanlaittoa". En kaipaa mitään polvistelua todellakaan, vaan ihan sellaista peruskohteliasta.

Olen mietiskellyt tätä. Minä taas kuulun niihin, joista tuollainen peruskohteliaisuus parisuhteessa olisi useinkin häiritsevää ja vieraannuttavaa. Joo siis on syytä tietää oliko ruoka toisesta erityisen hyvää, jotta pystytään järjestämään ruokalistaa siihen suuntaan, joka molempia miellyttää, jne, mutta kiittely on minun intuitioni mukaan epäilyttävän halpa ja teennäinen konsti. Koen siis kiittelemisen helposti nolona, olin sitten itse se kiittelijä tai kiitelty. Aapeen miehestä taas epäilen, että jos hän keskittyy pitämään housuistaan kiinni samaan aikaan kun kokee häpeää itseään tienaavamman naisen passuuttamisesta, niin kiitteleminen tuntuisi loukkaavalta ja siltä, että tulisi kiitoksilla esittäneeksi, että asiat ovat omasta puolesta ihan jees. Kun kuitenkin tietää ettei toinen hyvää hyvyyttään hänen puolestaan raada, kiitteleminen tuntuisi suolan hieromiselta haavoihin.

Parisuhteissa vain todella helposti aletaan antaa toiselle tilaa vähän liiankin kanssa. Ei tosiaan tee mieli mennä viereen vähän auttelemaan, kun kokee toisen olevan ärtynyt ja minun takiani. Toimivan yhteistyön rakentaminen tuossa kohtaa on jo aika vaativa temppu, kun asiat ovat jo menneet vinoon. Omassa suhteessani on samoja kysymyksiä, ja lupaavasti alkanut yhteinen ruuanlaitto on mennyt vuorotteluksi, vaikka molemmista oli ihan parasta se yhdessä tekeminen. On vain tullut kaunaa ja häpeää välillemme niistä muista keittiössä tehtävistä jutuista kuten tiskit, perusjärjestely ja siivoaminen ja kiireaikojen toimintapolitiikka, ja se on pilannut myös sen pyhäpäivien yhteisen ruuanlaiton.

Vaatisi enemmän herkkyyttä ja keskustelukykyä näiden ongelmien ennaltaehkäisy kuin mitä ihmiseltä voi olettaa löytyvän. Mutta edelleen, tosi moni nainen sössii lupaavan alun itse totuttamalla toisen liian hyvään. Muistuttakaa miehellenne heti alussa, että vaikka tätä nyt teenkin ilosta ja välittämisen osoitukseksi, niin odotan samaa maksimalismia myös sinulta ja tulen loukkaantumaan verisesti, jos heittäydyt pikkupojaksi. On todella raskasta lähteä taistelemaan omasta tilasta siinä vaiheessa, kun nolous ja häpeä valtaa markkinat. Itselläni vaati kahden päivän hermoromahduksen, ennenkuin ympärillä tajuttiin miten koville minut oltiin vedetty. Siihen asti oli vain puolustauduttu ja koettu kaikki korjausyritykset niin, että kuulija mitätöityi niiden edessä lapseksi ja minut ylennettiin äidiksi. Vasta heikkouden ja hädän täydellinen paljastaminen sai suomut putoamaan silmiltä.

Itselleni taas paljastui siinä kohtaa, miten paljon häpeää ja tyhmänurheutta olin kerännyt painolastikseni, kun ei kerran tarpeistani tiedottaminen riittänyt saamaan toista niihin vastaamaan. Totta kai minäkin olin pärjäävä kovis ulkomaailmassa, juuri siksi että olin niin kyvytön puolustautumaan luontevasti läheisen ihmisen aiheuttamalta epäreiluudelta. Oli tavattoman hämmentävää tajuta loputtoman itkun keskeltä, että kyllähän tuon muurin läpikin pääsee. Pitää vain kadottaa omansa ensin. Siinä ryhdistäytyi eksä ja nyksä samalla kertaa.