Valtataisteluista parisuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataistelun saa aikaan ihan sillä että toinen sanee toiselle mitä mitä tehdään ja miten ja toinen nyt vaan ei halua jäädä ihan kynnysmatoksi ja tuo oman mielipiteensä esiin.  Eli kyllä riidan syyt voi olla ihan vaan siinä toisessa osapuolessa. 

Totta. Mutta miten syy on minussa jos kaupassa ollessa sanon, että aion ostaa itselleni tämän sinisen paidan?? Ja mies alkaa vänkäämään että "ei, sinä HALUAT vihreän paidan". Paitahan tulee minulle, ei miehelle. Ap.

Miksi sanot että ostat sinisen paidan?

Ihmisoikeuksistaan ei pidä alkaa neuvottelemaan. On vähän sama asia kuin että lähtisi kadulle tyrkyttämään 100 euron seteliä, ja sitten haukkuisi sen joka sen setelin ottaisi vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.

Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".

En tarkoittanut että luovutan päätöksenteossa vaan että luovutan riidassa. Koska koen että mies "hyökkää päälleni" jossain ihan turhassa ja mitättömässä asiassa ja rakentaa siitä valtataisteluriidan. Ja en periaatteessa haluaisi aina olla se, joka alistuu riidassa, koska en ole luonteeltani mikään kynnysmatto. Sillä asialla sinänsä (tyyliin että mistä hammastahnatuubia puristetaan) ei ole minulle oikeasti mitään väliä, enkä sen suhteen koe luovuttavani tai päättäväni tehtiin niin tai näin tai siitä välistä. Ap.

Mä muistan miten mun eksä vetosi, että mulla on hirveä tarve voittaa riidat ja olla aina oikeassa. Se oli ihan hyvä juttu, mutta se oli kieroa kritiikkiä siitä, ettei mies kestänyt kuulla kritiikkiä itsestään eikä sietänyt etten sietänyt hänen yksipuolisia päätöksiään asioista. Hienosti käännetty vastaan, siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataistelun saa aikaan ihan sillä että toinen sanee toiselle mitä mitä tehdään ja miten ja toinen nyt vaan ei halua jäädä ihan kynnysmatoksi ja tuo oman mielipiteensä esiin.  Eli kyllä riidan syyt voi olla ihan vaan siinä toisessa osapuolessa. 

Totta. Mutta miten syy on minussa jos kaupassa ollessa sanon, että aion ostaa itselleni tämän sinisen paidan?? Ja mies alkaa vänkäämään että "ei, sinä HALUAT vihreän paidan". Paitahan tulee minulle, ei miehelle. Ap.

Miksi sanot että ostat sinisen paidan?

Ihmisoikeuksistaan ei pidä alkaa neuvottelemaan. On vähän sama asia kuin että lähtisi kadulle tyrkyttämään 100 euron seteliä, ja sitten haukkuisi sen joka sen setelin ottaisi vastaan.

Äh. Miksikö sanon että ostan sinisen paidan? Siksi että en halua olla aivan tuppisuu kun yhdessä ollaan kaupoilla. Se on sellaista ihan normaalia kommentointia: "Hei tässähän on kiva paita tämä sininen. Ai näitä on myös vihreänä tässä. Mutta tämä sininen on kyllä kiva. Taidampa ostaa tämän, odotas hetki niin käyn tossa kassalla vaan". Ei se ole mitään omista oikeuksista neuvottelemista. Ihan yllätyksenä sitten tulee jos mies ampuu että "et sinä sinistä halua, sinä haluat oikeasti vihreän". Tuota setelivertaustasi en oikein ymmärtänyt. Miten se liittyy asiaan? Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.

Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".

Onneksi nuoret miehet on rupeamassa tajuamaan sen että ei tarvitse sietää valittavaa naista. Jos nainen valittaa niin jätä hänet.

Pointti valtataisteluissa ei ole se, että nainen jotenkin valittaisi. Minä esimerkiksi en valita miehelleni enkä nalkuta.

Mutta minun ajatus on se, että parisuhteessa on yhteiset asiat ja sitten molempien omat henk koht asiat. Yhteiset asiat sovitaan yhdessä ja sitten niistä omista asioistaan kumpikin voi päättää itse. Mutta mieheni ilmeisesti ajattelee toisin, hän reagoi ja sekaantuu tilanteisiin, joissa minä päätän itse omista asioistani. Esimerkiksi lakkaan kynnet ja mies tulee vänkäämään että "rasittavaa kun naisella on lakatut kynnet, naisten ei pitäisi lakata kynsiä". Minä sanon tiukasti että se on minun oma asia ja päätän siitä itse, ja mies alkaa vänkäämään että eihän ole jne. Oikeastihan miehelle ei ole mitään väliä että onko kynteni lakatut vai ei, mutta hän jotenkin kokee tarvetta rakentaa valtataisteluita. En ymmärrä sitä. Ap.

Tapaamatta vaikea tietää mutta näin lonkalta arvaisin että miehellä on huono itsetunto ja/tai kypsymätön persoona ja kyvyttömyys ilmaista sitä mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee, joten yrittää alitajuisesti kompensoida sitä omituisilla valtataisteluilla? Kuulostaa, että tässä suhteessa ihmistenvälinen peruskommunikaatio jäänyt kehittymättömäksi. Kysymys on, että jaksatko katsoa tollasta ja onko mies valmis myöntämään/työstämään lapsellisuuttaan tässä suhteessa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataistelun saa aikaan ihan sillä että toinen sanee toiselle mitä mitä tehdään ja miten ja toinen nyt vaan ei halua jäädä ihan kynnysmatoksi ja tuo oman mielipiteensä esiin.  Eli kyllä riidan syyt voi olla ihan vaan siinä toisessa osapuolessa. 

Totta. Mutta miten syy on minussa jos kaupassa ollessa sanon, että aion ostaa itselleni tämän sinisen paidan?? Ja mies alkaa vänkäämään että "ei, sinä HALUAT vihreän paidan". Paitahan tulee minulle, ei miehelle. Ap.

Miksi sanot että ostat sinisen paidan?

Ihmisoikeuksistaan ei pidä alkaa neuvottelemaan. On vähän sama asia kuin että lähtisi kadulle tyrkyttämään 100 euron seteliä, ja sitten haukkuisi sen joka sen setelin ottaisi vastaan.

Äh. Miksikö sanon että ostan sinisen paidan? Siksi että en halua olla aivan tuppisuu kun yhdessä ollaan kaupoilla. Se on sellaista ihan normaalia kommentointia: "Hei tässähän on kiva paita tämä sininen. Ai näitä on myös vihreänä tässä. Mutta tämä sininen on kyllä kiva. Taidampa ostaa tämän, odotas hetki niin käyn tossa kassalla vaan". Ei se ole mitään omista oikeuksista neuvottelemista. Ihan yllätyksenä sitten tulee jos mies ampuu että "et sinä sinistä halua, sinä haluat oikeasti vihreän". Tuota setelivertaustasi en oikein ymmärtänyt. Miten se liittyy asiaan? Ap.

Siis ihme saivartelua jengiltä, nää ei AP kyllä tainnut yhtään ymmärtää pointtiasi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.

Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".

Onneksi nuoret miehet on rupeamassa tajuamaan sen että ei tarvitse sietää valittavaa naista. Jos nainen valittaa niin jätä hänet.

Pointti valtataisteluissa ei ole se, että nainen jotenkin valittaisi. Minä esimerkiksi en valita miehelleni enkä nalkuta.

Mutta minun ajatus on se, että parisuhteessa on yhteiset asiat ja sitten molempien omat henk koht asiat. Yhteiset asiat sovitaan yhdessä ja sitten niistä omista asioistaan kumpikin voi päättää itse. Mutta mieheni ilmeisesti ajattelee toisin, hän reagoi ja sekaantuu tilanteisiin, joissa minä päätän itse omista asioistani. Esimerkiksi lakkaan kynnet ja mies tulee vänkäämään että "rasittavaa kun naisella on lakatut kynnet, naisten ei pitäisi lakata kynsiä". Minä sanon tiukasti että se on minun oma asia ja päätän siitä itse, ja mies alkaa vänkäämään että eihän ole jne. Oikeastihan miehelle ei ole mitään väliä että onko kynteni lakatut vai ei, mutta hän jotenkin kokee tarvetta rakentaa valtataisteluita. En ymmärrä sitä. Ap.

Tapaamatta vaikea tietää mutta näin lonkalta arvaisin että miehellä on huono itsetunto ja/tai kypsymätön persoona ja kyvyttömyys ilmaista sitä mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee, joten yrittää alitajuisesti kompensoida sitä omituisilla valtataisteluilla? Kuulostaa, että tässä suhteessa ihmistenvälinen peruskommunikaatio jäänyt kehittymättömäksi. Kysymys on, että jaksatko katsoa tollasta ja onko mies valmis myöntämään/työstämään lapsellisuuttaan tässä suhteessa...

AP:n tapauksessa se kypsymätön persoona taitaa todellakin olla mies. Ikäviä tälläiset ettei yhtään oteta toista huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataistelun saa aikaan ihan sillä että toinen sanee toiselle mitä mitä tehdään ja miten ja toinen nyt vaan ei halua jäädä ihan kynnysmatoksi ja tuo oman mielipiteensä esiin.  Eli kyllä riidan syyt voi olla ihan vaan siinä toisessa osapuolessa. 

Totta. Mutta miten syy on minussa jos kaupassa ollessa sanon, että aion ostaa itselleni tämän sinisen paidan?? Ja mies alkaa vänkäämään että "ei, sinä HALUAT vihreän paidan". Paitahan tulee minulle, ei miehelle. Ap.

Miksi sanot että ostat sinisen paidan?

Ihmisoikeuksistaan ei pidä alkaa neuvottelemaan. On vähän sama asia kuin että lähtisi kadulle tyrkyttämään 100 euron seteliä, ja sitten haukkuisi sen joka sen setelin ottaisi vastaan.

Äh. Miksikö sanon että ostan sinisen paidan? Siksi että en halua olla aivan tuppisuu kun yhdessä ollaan kaupoilla. Se on sellaista ihan normaalia kommentointia: "Hei tässähän on kiva paita tämä sininen. Ai näitä on myös vihreänä tässä. Mutta tämä sininen on kyllä kiva. Taidampa ostaa tämän, odotas hetki niin käyn tossa kassalla vaan". Ei se ole mitään omista oikeuksista neuvottelemista. Ihan yllätyksenä sitten tulee jos mies ampuu että "et sinä sinistä halua, sinä haluat oikeasti vihreän". Tuota setelivertaustasi en oikein ymmärtänyt. Miten se liittyy asiaan? Ap.

Eipä tuossa ole mitään tehtävissä. Menee niin syvälle ihmisen tapoihin että toivotonta yrittää muuttua. Jos mies yrittää muuttua niin ei hänellekkään mitään kivaa seuraa. Oletan että mies ei siis ole tahallaan ilkeä vaan hänellä on heittoja jotka koet epämiellyttävinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.

Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".

Onneksi nuoret miehet on rupeamassa tajuamaan sen että ei tarvitse sietää valittavaa naista. Jos nainen valittaa niin jätä hänet.

Pointti valtataisteluissa ei ole se, että nainen jotenkin valittaisi. Minä esimerkiksi en valita miehelleni enkä nalkuta.

Mutta minun ajatus on se, että parisuhteessa on yhteiset asiat ja sitten molempien omat henk koht asiat. Yhteiset asiat sovitaan yhdessä ja sitten niistä omista asioistaan kumpikin voi päättää itse. Mutta mieheni ilmeisesti ajattelee toisin, hän reagoi ja sekaantuu tilanteisiin, joissa minä päätän itse omista asioistani. Esimerkiksi lakkaan kynnet ja mies tulee vänkäämään että "rasittavaa kun naisella on lakatut kynnet, naisten ei pitäisi lakata kynsiä". Minä sanon tiukasti että se on minun oma asia ja päätän siitä itse, ja mies alkaa vänkäämään että eihän ole jne. Oikeastihan miehelle ei ole mitään väliä että onko kynteni lakatut vai ei, mutta hän jotenkin kokee tarvetta rakentaa valtataisteluita. En ymmärrä sitä. Ap.

Pidä tyttö puolesi! Auttaisiko, jos et sanoisikaan tiukasti, vaan rauhallisesti ja vähän kuin välinpitämättömästi ja itsestäsi ulkoistanen: "Ihmisellä on lupa lakata kyntensä, jos niin haluaa ja on lupa päättää omasta habituksestaan muutenkin". Sen voisi sanoa vaikka samalla kun poistuu tilanteesta, niin tekee selväksi ettei halua alkaa väittelemään asiasta, joka on makuasia. Ja hammastahnatuubit teillä voisi olla ihan omat, niin saa puristaa mistä haluaa.

Musta tuntuu, että nää, jotka ei ihan ymmärrä tai halua ymmärtää aloittajaa, eivät ole koskaan joutuneet kyykytetyksi parisuhteessa. Tapailuvaiheessa on helppo katkaista koko orastava suhde, jos mies on kontrolloiva päällepäsmäri. Itse nuorena ja tyhmänä viihdyin neljä vuotta ihmisen kanssa, joka halusi lopulta määrätä harrastukseni, koulutukseni ja rahankäyttöni.

Minäkin luovutin niissä riidoissa, joissa ei ollut minulle mitään väliä. Tyyliin minkälainen matto ostetaan olohuoneeseen. Siitä ei edes neuvoteltu mitä minä olisin toivonut, koska olin idiootti nainen, joka ei ymmärrä mitään. Sitten kun tuli tilanne, jossa minulle oli enemmän merkitystä, en luovuttanut ja siitä tapeltiin pitkään. Esimerkiksi sain aina kuulla miten harrastukseni oli ihan turha ja miksi laitan siihen rahaa (kamppailulaji), kun minun olisi pitänyt vaan käydä kuntosalilla puntilla (niinkuin hänkin). Meillä siis oli omat rahat eikä kumpikaan elänyt toisen varallisuudella. Kuitenkin halusi päästä sanomaan ns viimeisen sanan. Ero tuli kun mun olisi pitänyt jättää menemättä yliopistoon (kahden vuoden maisteriopinnot) ja laittaa perintörahat asuntoon, jonka hän olisi halunnut ostaa paikkakunnalta, jossa ei ollut minulle töitä. Lähdin yliopistoon ja sanoin, että moro.

Pari viikkoa eron jälkeen sain viestin facebookiin, jossa hän kertoi pohtineensa käytöstään ja oli pahoillansa. Viimeiseksi kuitenkin muisti vielä kirjoittaa, että "MUTTA KYLLÄHÄN SINÄ SUUTUIT IHAN LIIAN HERKÄSTI". Eli vielä piti päästä sanomaan, että minussa oli se vika. En sano, että olen syytön ja viaton, mutta kun asioita ei ratkottu yhdessä ja rakentavasti, vaan joko minun piti luovuttaa, että saatiin rauha, tai sitten joku riita jäi pidemmäksi aikaa kytemään. Jos mies oli väärässä todistetusti jostain, niin en koskaan ilkkunut, että minähän sanoin. Asia vain unohdettiin ja jatkettiin sen ns todistetusti paremman kaavan mukaan.

Olen ollut niin onnellinen erottuani sekä sisuuntunut kokemuksesta. Tunnistan myös merkit miehessä, joka on vastaavanlainen valtataistelija, enkä halua olla sellaisten kanssa enää tekemisissä. Sitä elää ja oppii.

Vierailija kirjoitti:

jhgjgfj kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Minä menetin elämäni naisen, koska hän väsyi jatkuviin vääntöihin. Meilläkin oli valtataistelun piirteitä monesti niissä riidoissa. Jotenkin minua rassaa niin pirusti se, että parisuhde tuntuu aina jossain vaiheessa päätyvän sellaiseen tilanteeseen, että kaikessa on joko naisen tapa tai sitten väärä tapa. Tuntuu, että miehenä pitäisi vain sitten olla se puudeli, joka tulee perässä ja hokee että "kyllä kulta, kyllä kulta". Tuollaisia pareja on paljon, mutta kun minulla ei tahdo luonne antaa periksi. Toisaalta on sitten pareja, joissa nainen alistuu täysin ja niissä ei riidellä sen takia että mies saa määrätä kaiken. En haluaisi sitäkään, miksi se on niin vaikeaa olla samalla tasolla naisen kanssa? Joskus on toinen oikeassa ja joskus taas toinen, niinhän sen luulisi menevän? Ärsyttävää. No, ehkä olisi voinut jättää jotkut taistelut taistelematta. Jospa se onkin sitä huonoa itsetuntoa, että kokee jotenkin itsensä kynnysmatoksi, jos antaa periksi?

Naiset kasvatetaan pelkäämään sitä, että mies alistaa tai ryhtyy väkivaltaiseksi. Siksi naisella ei ole varaa olla kynnysmatto yhtään. Periksi antaminen silloin tällöin ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin että olisi kynnysmatto. Kynnysmatto antaa periksi aina. Fiksu antaa periksi suunnilleen puolessa tilanteista.

Hyvä kysymys kuitenkin että miksi miehen on vaikeaa olla samalla tasolla naisen kanssa. Koska useimmat naiset ihan aidosti pyrkii olemaan samalla tasolle miehen kanssa. Sitä se tasavertainen parisuhde tarkoittaa. Kyllä naisissakin on niitä jotka alistavat miestä ja jyräävät kaikessa, mutta ei miehenkään sellaiseen kannata suostua. 

Naisen edellinen mies oli kyllä ollut sellainen, joka suunnilleen saneli että miten naisen tulisi olla ja käyttäytyä ja ties mitä muuta paskaa. Lopussa alkoi tulla jo fyysisyyttäkin mukaan. Jospa häntä alkoi ahdistaa, että joutuu kanssani samaan tilanteeseen? Meillä kyllä oli vain sitä, että oltiin eri linjoilla parissa kohtalaisen tärkeässä asiassa, mutta ei sen kummempaa. Lisäksi minun mielestäni asia kuitenkin eteni koko ajan ja varmasti oltaisiin saatu ne ratkaistua, kun kuitenkin suhteen perusta oli muuten kunnossa. Kuka tietää, ehkä hän oli oikeassa eikä niistä koskaan olisi päästy yhteisymmärrykseen. Mutta rupesi kyllä mietityttämään tuo ensimmäinen pointtisi myös..

Kyllähän monella suomipojalla taitaa olla valmiina jo asenne, että akat pyrkii alistamaan ja sanomaan viimeisen sanan, ja he alkavat itse provota tilanteita, joissa pääsisivät sanomaan sen itse, eli niskan päälle vain ennen kuin toinen ehtii. He heijastavat oman kontrollinhalunsa toiseen ja ovat näkevinään kaikessa valtataistelua, koska tulkitsevat toista itsensä mukaan eli mitä minä/mies tarkoittaisin, jos sanoisin tai toimisin noin kuin nainen.  Monella on vielä se epäkypsä pikkupojan luonne ja asenne: naiset on Pelottavia Äitejä, joita on ollut toteltava tai tuli tukkapöllyä, eikä isästäkään ollut miehen malliksi, joten naisten edessä koetaan varmasti riittämättömyyttä.

On niitä sellaisiakin suomipoikia, jotka ovat kotona ääneti mutta provoavat sitten vieraita naisia. Varmaan nämä trollipojatkin olisivat sellaisia, jos pääsisivät naimisiin. (Yäk.)

Vierailija kirjoitti:

...Monella on vielä se epäkypsä pikkupojan luonne ja asenne: naiset on Pelottavia Äitejä, joita on ollut toteltava tai tuli tukkapöllyä, eikä isästäkään ollut miehen malliksi, joten naisten edessä koetaan varmasti riittämättömyyttä.

Tämä on niin totta :D . Kokemusta useasta miehestä, jotka näkivät minut yhtäaikaa kiinnostavana naisena ja tasavertaisena kumppanina mutta oudolla tavalla myös Pelottavana Äitinä, joka saattaa ottaa puhutteluun milloin vain, jos mies on ollut pahanteossa (ja sitten salaa tekivät niitä pikkupahuuksia kuten salaa polttivat yhden tupakan ja puoliksi hykertelivät ja puoliksi pelkäsivät että koska se Pelottava Äitiwaimo tulee antamaan tukkapöllyn). Dynamiikka oli ihan hullu, koska en koskaan lähtenyt mukaan tuohon odotukseen, vaan annoin noiden miesten ihan vapaasti tehdä pikku koiruuksiaan enkä sanonut mitään enkä katsonut pahasti (mielestäni he olivat aikuisia itsenäisiä ihmisiä, jotka vastaavat itse valinnoistaan ilman että joku asettaa jotain rajoja heille). Selkeästi osa pettyi kun en ollutkaan Pelottava Äitiwaimo. Ja nämä samat pyöriskelivät riittämättömyyksissään (siis kuvittelemassaan riittämättömyydessä) ja yrittivät kilpailla ja nokitella kanssani ihan hölmöissä jutuissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

jotenkin saa kuvan et nämä valtataistelijat, ovat vääränlaisen elämän kumppanin kanssa yhdessä.

Niinkö? Miehen kaksi eksää sattuu olemaan jonkunlaisia puolituttujani, sillä asumme pienessä kaupungissa ja täällä jokainen on jonkun tutuntuttu. Olen kuullut, että miehellä on ollut samantapaista "valtavänkäystä" aiempienkin naistensa kanssa. Onko hänelle siis kaikki naiset vääriä?? Ap.

kyllä ilmeisesti kun pitää vähän väliä vaihtaa.

Hei, vastaan vielä alkuperäiseen kysymykseesi valtataistelusta.

Valtapeli tulee helposti vastaan lähes jokaisessa parisuhteessa siinä vaiheessa kun se alun rakastumis/ihastumisvaihe on ohi. Silloin toinen nähdään voittopuolisen ihanana ja tästä on tietenkin pakko siirtyä realismin puolelle ja pystyäkin näkemään toinen ihan kokonaisena, ei pelkkänä supertyyppinä. Usein tästä seuraa, että aletaan jollain tavalla kysellä, kummanko säännöillä tätä suhdetta nyt sitten pelataan - kunnes toivottavasti luodaan jonkinlaiset win-win-säännöt. Tämänkaltainen kehitys on siis aivan normaalia, ja sisältää usein tietynlaisen valtapelivaiheen (joulupöytään säilykeherneitä vai pakasteherneitä, yms)

Itse valtataistelua ei kuitenkaan voi käydä, elleivät molemmat jotenkin sodi.

Paitaostosesimerkkiisi nähden ajattelen, että mikä on se kohta, jolloin asia vain ohitetaan, ja milloin taas on syytä ns nousta barrikaadeille puolustamaan vaikkapa omia oikeuksiaan. Choose your fights, sanotaan. On valittava, mihin panostaa voimiaan, mihin ei. 

Jos mies sanoo että älä osta sinistä vaan vihreä, voisiko se olla paikka, jolloin vain vastaa (provosoitumatta) että ai, sä ajattelet noin. Venaa hetki, ostan tän, mennään sitten vaikka kahville.

Nauraminen kyseisessä tilanteessa on usein alistavaa tai valtapeliä jo sinänsä, siinä toinen tehdään naurunalaiseksi. Sen sijaan se, että osoittaa kuulleensa toista, mutta korostaa sen olevan toisen mielipide, tekee keskustelusta mielestäni tasa-arvoisen ja alistamattoman. Mitä ajattelet tästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.

Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".

Onneksi nuoret miehet on rupeamassa tajuamaan sen että ei tarvitse sietää valittavaa naista. Jos nainen valittaa niin jätä hänet.

Pointti valtataisteluissa ei ole se, että nainen jotenkin valittaisi. Minä esimerkiksi en valita miehelleni enkä nalkuta.

Mutta minun ajatus on se, että parisuhteessa on yhteiset asiat ja sitten molempien omat henk koht asiat. Yhteiset asiat sovitaan yhdessä ja sitten niistä omista asioistaan kumpikin voi päättää itse. Mutta mieheni ilmeisesti ajattelee toisin, hän reagoi ja sekaantuu tilanteisiin, joissa minä päätän itse omista asioistani. Esimerkiksi lakkaan kynnet ja mies tulee vänkäämään että "rasittavaa kun naisella on lakatut kynnet, naisten ei pitäisi lakata kynsiä". Minä sanon tiukasti että se on minun oma asia ja päätän siitä itse, ja mies alkaa vänkäämään että eihän ole jne. Oikeastihan miehelle ei ole mitään väliä että onko kynteni lakatut vai ei, mutta hän jotenkin kokee tarvetta rakentaa valtataisteluita. En ymmärrä sitä. Ap.

Miehesi vaikuttaa kauhean lapselliselta, rasittavalta. En varmaan jaksaisi kuunnella tuollaista aikuista miestä. Reagoisin suunnilleen samoin kuin sinä. Tuntuisi, että hän lopettaa, kun et vaan koskaan lähde hänen kanssaan näin lapsekkaissa jutuissa kiistelemään. 

Tapasin kerran miehen, joka kertoi avioeronsa syyksi valtataistelun ex-vaimonsa kanssa. Huvittavaa oli, että mies jatkoi minunkin kanssa samaa pientä nahistelua mitättömistä aiheista.