Lue keskustelun säännöt.
Valtataisteluista parisuhteissa.
28.03.2017 |
Mistä ne oikein johtuu? Kun ei kumpikaan varsinaisesti halua mitään "minä johdan, sinä alistut" -parisuhdetta vaan tavallisen tasa-arvoisen kivan parisuhteen, jossa molemmat tekee asioita yhteisen perheen eteen. Miksi sitten tulee typeriä riitoja ihmeellisistä asioista, siis sellaisista missä se itse asia ei ole mitenkään iso eikä paha vaan riita on enemmänkin riita vallasta, siitä kumpi saa päättää tai sanoa viimeisen sanan. Minulla on tapana usein luovuttaa, jos asia ei ole minulle supertärkeä, koska en jaksa valtataisteluita. En kuitenkaan ole mitenkään alistuvainen ihminen vaan pikemminkin päinvastoin. Ja kun "luovutan" niin teen sen huumorilla, että "okei sä saat päättää tänään, mä sit huomenna" ja hymyilen nätisti päälle. En mielestäni jyrää miestä, koska kysyn sen mielipidettä aina yhteisiin asioihin ja usein toimin sen toiveen mukaan, en myöskään vaadi että kotona kupit pitäisi olla minun haluamassa rivissä tms. kontrolloivaa. Mutta jokin minussa tai miehessä saa aikaiseksi sen, että mies aloittaa valtataisteluriidan pikkuasioista. En halua sanoa että mies olisi jotenkin yksin syyllinen, mutta kyllä hän on se joka ne valtataistelut "pistää pystyyn". Toki syy voi olla jotenkin minussa, ja mies vain "reagoi" sitten siihen aloittamalla taistelun. En tiedä. Osaisiko joku sanoa tähän jotain viisaita ajatuksia.
Kommentit (76)
jhgjgfj kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju. Minä menetin elämäni naisen, koska hän väsyi jatkuviin vääntöihin. Meilläkin oli valtataistelun piirteitä monesti niissä riidoissa. Jotenkin minua rassaa niin pirusti se, että parisuhde tuntuu aina jossain vaiheessa päätyvän sellaiseen tilanteeseen, että kaikessa on joko naisen tapa tai sitten väärä tapa. Tuntuu, että miehenä pitäisi vain sitten olla se puudeli, joka tulee perässä ja hokee että "kyllä kulta, kyllä kulta". Tuollaisia pareja on paljon, mutta kun minulla ei tahdo luonne antaa periksi. Toisaalta on sitten pareja, joissa nainen alistuu täysin ja niissä ei riidellä sen takia että mies saa määrätä kaiken. En haluaisi sitäkään, miksi se on niin vaikeaa olla samalla tasolla naisen kanssa? Joskus on toinen oikeassa ja joskus taas toinen, niinhän sen luulisi menevän? Ärsyttävää. No, ehkä olisi voinut jättää jotkut taistelut taistelematta. Jospa se onkin sitä huonoa itsetuntoa, että kokee jotenkin itsensä kynnysmatoksi, jos antaa periksi?
No minä en edes haluaisi miestä, joka kulkee perässä kuin puudeli ja myötäilee kaikessa mitä sanon. Myötäilevät miehet ei kiinnosta minua. Haluan ihan aidosti tasavertaisen suhteen, jossa valta on aidosti molemmilla yhteisesti puoliksi. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Itse en ainakaan siedä ollenkaan komentelevia miehiä. Ammun samantien tykillä takasin jos koitetaan määräillä.
Ystävällinen neuvo voi mennä läpi.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä. Itse en ainakaan siedä ollenkaan komentelevia miehiä. Ammun samantien tykillä takasin jos koitetaan määräillä.
Ystävällinen neuvo voi mennä läpi.
Tämä kyllä kuvaa vähän minuakin. Jos mies aloittaa "valtapelinsä" komentelemalla niin saa kyllä tykillä minulta takaisin. Mutta jos hän tulee nätisti kysymään että saisiko neuvoa tai sanoa mielipiteensä niin yleensä kuuntelen mielelläni ja huomioin neuvon ja mielipiteen. Ap.
Mitä ihmeen tilanteita nämä oikein ovat? Yhteiseloa takana 25 vuotta enkä keksi, miten pienistä jutuista voidaan keksiä vallankäyttöriita. Jos mies käskee keittämään kahvia, niin joko nauran, että keitä itse tai sitten keitän ja totean, että oho, joko on kahviaika. Ja sama toisinpäin. Ei siinä toinen ryhdy inttämään, että joko keität tai itket ja keität.
jotenkin saa kuvan et nämä valtataistelijat, ovat vääränlaisen elämän kumppanin kanssa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jotenkin saa kuvan et nämä valtataistelijat, ovat vääränlaisen elämän kumppanin kanssa yhdessä.
Niinkö? Miehen kaksi eksää sattuu olemaan jonkunlaisia puolituttujani, sillä asumme pienessä kaupungissa ja täällä jokainen on jonkun tutuntuttu. Olen kuullut, että miehellä on ollut samantapaista "valtavänkäystä" aiempienkin naistensa kanssa. Onko hänelle siis kaikki naiset vääriä?? Ap.
Vierailija kirjoitti:
En ole nuori, vaan 41-vuotias. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Suhde on muuten oikeasti hyvä, viihdymme toistemme seurassa, autamme toisiamme, meillä on samat arvot ja unelmat, seksiä on usein, ja läheisyyttä paljon myös. Emme oikein edes riitele mistään, paitsi välillä yllättäen mies alkaa pistämään pystyyn riidantapaista jostain tuollaisesta valtataisteluasetelmasta. Hammastahnatuubi ja paidan väri oli vain esimerkkejä. Ei mies minulle koskaan huomauttele vaatteistani tai niiden väristä, enkä minä hänelle. Mutta joskus paidanostotilanteessa saattaa ihmeellinen valtapeliasetelma tulla esiin, kun ilmaisen haluni ja mies jotenkin kokee että hänellä pitäisi olla isompi valta tietää mitä minä haluan kuin minulla itselläni tai ainakin ääneen päättää asiasta. Kyse ei siis ole mistään paidan väristä sinänsä tosiaan. Koska ostan lopulta kumman vain, mies on paitaan ja sen väriin ihan tyytyväinen :) . Ap.
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta ihan rauhassa? Eli ei silloin, kun tämänkaltainen riitatilanne on päällä, vaan esimerkiksi seuraavana päivänä niin, että selität että olet huomannut tällaisia tilanteita useamminkin ja olet ihmeissäsi siitä, mistä ne johtuvat? Tunnistaako mies ko tilanteet, vai väittääkö hän että sellaisia ei ole olemassa? Voithan aidosti kysyä vaikka seuraavana päivänä, että mitä hänen päässään liikkui, mikä oli se suurin asia mistä hän hermostui?
Ymmärrätkö miestäsi hyvin? Voihan teillä olla sellainenkin tilanne, että sinä toisinaan "tiedät miehen ajatukset paremmin kuin hän itse", ja hän alitajuisesti yrittää kompensoida ja haluaisi olla vastaava sinulle? Voihan mies kokea suhteenne myös niin, että varsinaisissa mielipidetilanteissa sinä osaat perustella oman kantasi sen verran paremmin, että hän myöntyy sinun kannalle. Hänelle tulee tunne, että sinä tiedät kaiken paremmin? Vaikka et siis pakkosyöttäisi omaa näkökulmaa, vaan hänkin sen toteaisi järkevämmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valtataistelun saa aikaan ihan sillä että toinen sanee toiselle mitä mitä tehdään ja miten ja toinen nyt vaan ei halua jäädä ihan kynnysmatoksi ja tuo oman mielipiteensä esiin. Eli kyllä riidan syyt voi olla ihan vaan siinä toisessa osapuolessa.
Ei se ole vielä riita että sanoo mielipiteensä. Se on riita että aletaan jankkaamaan omaa mielipidettä.
Jos nainen on ratissa ja risteys lähestyy ja mies on sitä mieltä että pitää kääntyä oikean ja nainen haluaa vasempaan ja sinne kääntyy niin ongelma ratkaistu. Jos mies jatkaa jankuttamista niin nainen pysäyttää auton ja sanoo että haluttaako kävelemään.
Missään vaiheessa ei tarvi suuttua tai alkaa riitelemään ellei ole haluja. Elikkä kun ohjenuorana on hyvät tavat ja asiallisuus niin hommat sujuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.
Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".
En tarkoittanut että luovutan päätöksenteossa vaan että luovutan riidassa. Koska koen että mies "hyökkää päälleni" jossain ihan turhassa ja mitättömässä asiassa ja rakentaa siitä valtataisteluriidan. Ja en periaatteessa haluaisi aina olla se, joka alistuu riidassa, koska en ole luonteeltani mikään kynnysmatto. Sillä asialla sinänsä (tyyliin että mistä hammastahnatuubia puristetaan) ei ole minulle oikeasti mitään väliä, enkä sen suhteen koe luovuttavani tai päättäväni tehtiin niin tai näin tai siitä välistä. Ap.
Miksi lähdet riitaan mukaan? Laske seuraavalla kerralla kymmeneen. Vaikuta tekemällä eikä väittelemällä. Jos haluat viestiä jotain niin sano korkeintaan 2 kertaa samasta asiasta.
Miksi lähdet mukaan kinaan niin että koet että joudut luovuttamaan? Katso kulloistakin asiaa pelkkänä asiana.
Tuo ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta että joutuu "häviämään" kinat. Häviöstä tulee katkeruutta ja sinun pitää jotenkin koittaa kiertää tuo "häviö" tunne ja pääsisit siitä sillä että heittäydyt yltiöasialliseksi ja otat kaikki vain asioina eikä henkilökohtaisuuksina.
Kai sitä nyt mielipiteensä saa sanoa ilman että "lähtee kinaan mukaan"?? Jos mies kysyy vaikka mielipidettäni asiaan ja jos se on eriävä kuin miehen, en saa sanoa sitä etten "lähde kinaan mukaan"? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, enpä tiedä. Musta tuntuu (ah, ihanaa mutua :D) että moni sellaisista pomottajaluonteisista ihmisistä sekoittaa hyvä itsetunnon siihen pomottamiseen. Eli siis että määräilevyys ja dominoivuus=hyvä itsetunto. Kun eihän se ihan noin mene. Nuorempana olin tosi helposti alistuva, vähän kynnysmattokin. Silloin lähinnä ihmetytti, että mistä jotkut ihmiset luulevat saaneensa jonkun vallankäytön mandaatin? Että siis mistä se kuvitelma tulee, että voi sanoa toiselle että tuota paitaa et osta/et tilaa tuota pihviä/et leikkaa tukkaa? Onko se aikojen myötä vahvistunut se kuvitelma, kun on lähipiirissä ollut myötäileviä ja "alistuvia" ihmisiä, omat vanhemmat ovat olleet joko todella käskyttäviä (toisiaan ja lapsiaan kohtaan) ja näin ihmisestä on kasvanut määräilevä pomottaja?
Joidenkin ihmisten kanssa tunnistan edelleen sellaisen "olon" että tuolle jos antaa yhtään siimaa, se vie kohta koko käden :/ Että jos ei "laita hanttiin" niin toinen alkaa koko ajan määräilemään enemmän ja enemmän, koska on vain perusluonteeltaan sellainen "tiedän paremmin".
Miehesi kuulostaa hirviöltä, itse en jaksaisi tuollaista sekuntiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nuori, vaan 41-vuotias. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Suhde on muuten oikeasti hyvä, viihdymme toistemme seurassa, autamme toisiamme, meillä on samat arvot ja unelmat, seksiä on usein, ja läheisyyttä paljon myös. Emme oikein edes riitele mistään, paitsi välillä yllättäen mies alkaa pistämään pystyyn riidantapaista jostain tuollaisesta valtataisteluasetelmasta. Hammastahnatuubi ja paidan väri oli vain esimerkkejä. Ei mies minulle koskaan huomauttele vaatteistani tai niiden väristä, enkä minä hänelle. Mutta joskus paidanostotilanteessa saattaa ihmeellinen valtapeliasetelma tulla esiin, kun ilmaisen haluni ja mies jotenkin kokee että hänellä pitäisi olla isompi valta tietää mitä minä haluan kuin minulla itselläni tai ainakin ääneen päättää asiasta. Kyse ei siis ole mistään paidan väristä sinänsä tosiaan. Koska ostan lopulta kumman vain, mies on paitaan ja sen väriin ihan tyytyväinen :) . Ap.
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta ihan rauhassa? Eli ei silloin, kun tämänkaltainen riitatilanne on päällä, vaan esimerkiksi seuraavana päivänä niin, että selität että olet huomannut tällaisia tilanteita useamminkin ja olet ihmeissäsi siitä, mistä ne johtuvat? Tunnistaako mies ko tilanteet, vai väittääkö hän että sellaisia ei ole olemassa? Voithan aidosti kysyä vaikka seuraavana päivänä, että mitä hänen päässään liikkui, mikä oli se suurin asia mistä hän hermostui?
Ymmärrätkö miestäsi hyvin? Voihan teillä olla sellainenkin tilanne, että sinä toisinaan "tiedät miehen ajatukset paremmin kuin hän itse", ja hän alitajuisesti yrittää kompensoida ja haluaisi olla vastaava sinulle? Voihan mies kokea suhteenne myös niin, että varsinaisissa mielipidetilanteissa sinä osaat perustella oman kantasi sen verran paremmin, että hän myöntyy sinun kannalle. Hänelle tulee tunne, että sinä tiedät kaiken paremmin? Vaikka et siis pakkosyöttäisi omaa näkökulmaa, vaan hänkin sen toteaisi järkevämmäksi.
Kiitos viestistäsi. Hyviä kysymyksiä. Olen yrittänyt jutella näistä asioista rauhallisemmalla hetkellä, mutta en oikein saa miehestä irti mitään. Hän ei joko halua puhua tai sitten ei osaa perustella itseään (luulen jälkimmäistä). Ei mies asiaa kiellä (eli "hiljaa tunnistaa ja tunnustaa tilanteet") mutta ei selitä itseään sen ihmeemmin. Nyttemmin olen antanut aiheen olla, koska ei se auta jos painostan puhumaan.
Koen ymmärtäväni miestä hyvin, ja luulen että hän kokee samoin yleensä (toki ei aina, mutta ei kukaan aina ymmärrä). Voi olla, että ymmärrän miehen jotain asioita paremmin kuin hän itse, en kylläkään mitenkään alleviivaa sitä vaan olen yleensä hiljaa enkä tuputa ajatuksiani, mies ei ehkä ole kovin tunneälykäs. Minä myös osaan perustella argumenttini paremmin kuin hän, ja hän joutuu usein toteamaan että olen oikeassa. Tämä on ikävä asetelma, mutta liittyy siihen että minulla on korkea koulutus ja hänellä vain amis. Olemme kuitenkin molemmat kiinnostuneet tieteestä ym, ja juttelemme siitä paljon, minun tietotaso vain lähtökohtaisesti on paljon korkeampi ja olen yliopistolla saanut koulutuksen argumentointiin, hän taas ei. Ei siis kummankaan vika, vaan olosuhde vain. En yritä päteä noissa tilanteissa, mutta ymmärrän että ei se silti miehestä ehkä kivalta aina tunnu. Ihan kuin hän haluaisi sitten jossain muussa "nokittaa" minua. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
taitaa olla molemmat narsisteja.
Voisitko ystävällisesti perustella väitteesi.
narsistisia luonteenpiirteitä.... lähtisin pois heti tuollaisesta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nuori, vaan 41-vuotias. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Suhde on muuten oikeasti hyvä, viihdymme toistemme seurassa, autamme toisiamme, meillä on samat arvot ja unelmat, seksiä on usein, ja läheisyyttä paljon myös. Emme oikein edes riitele mistään, paitsi välillä yllättäen mies alkaa pistämään pystyyn riidantapaista jostain tuollaisesta valtataisteluasetelmasta. Hammastahnatuubi ja paidan väri oli vain esimerkkejä. Ei mies minulle koskaan huomauttele vaatteistani tai niiden väristä, enkä minä hänelle. Mutta joskus paidanostotilanteessa saattaa ihmeellinen valtapeliasetelma tulla esiin, kun ilmaisen haluni ja mies jotenkin kokee että hänellä pitäisi olla isompi valta tietää mitä minä haluan kuin minulla itselläni tai ainakin ääneen päättää asiasta. Kyse ei siis ole mistään paidan väristä sinänsä tosiaan. Koska ostan lopulta kumman vain, mies on paitaan ja sen väriin ihan tyytyväinen :) . Ap.
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta ihan rauhassa? Eli ei silloin, kun tämänkaltainen riitatilanne on päällä, vaan esimerkiksi seuraavana päivänä niin, että selität että olet huomannut tällaisia tilanteita useamminkin ja olet ihmeissäsi siitä, mistä ne johtuvat? Tunnistaako mies ko tilanteet, vai väittääkö hän että sellaisia ei ole olemassa? Voithan aidosti kysyä vaikka seuraavana päivänä, että mitä hänen päässään liikkui, mikä oli se suurin asia mistä hän hermostui?
Ymmärrätkö miestäsi hyvin? Voihan teillä olla sellainenkin tilanne, että sinä toisinaan "tiedät miehen ajatukset paremmin kuin hän itse", ja hän alitajuisesti yrittää kompensoida ja haluaisi olla vastaava sinulle? Voihan mies kokea suhteenne myös niin, että varsinaisissa mielipidetilanteissa sinä osaat perustella oman kantasi sen verran paremmin, että hän myöntyy sinun kannalle. Hänelle tulee tunne, että sinä tiedät kaiken paremmin? Vaikka et siis pakkosyöttäisi omaa näkökulmaa, vaan hänkin sen toteaisi järkevämmäksi.
Ei se ole mikään peruste että osaa perustella mielipiteensä paremmin. Eräs törmäsi parkkipaikalla autooni. Hän sanoi minun olevan väärässä koska peruutti oikealta ja minun olevan väistämisvelvollinen.
Muutenkin asioiden perusteleminen on yliarvostettua. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisoikeuksiin. Samoin että ottaa vastuun haluistaan.
Perustelemisessa on se vika että miltei mille tahansa väitteelle löytyy perusteet. Yksinkertaisimmat sitten ajattelee että omat perusteet on ne oikeat ja joiden mukaan sitten pitää tehdä.
Esität että ap.n pitäisi keskustella järkevästi toisen osapuolen kanssa kun tilanne on rauhallinen.Samaan aikaan kuitenkin hyväksyt "jankkaavan riitatilanteen" eräänä mahdollisuutena "järkevän" ap:n toiminassa. Tässä on ristiriitaa.
Järkevä ei jankkaa riitatilanteessa koska se ei johda mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tutkittu että liitot missä nainen saa päättää on onnellisempia. Tästä voi tehdä sellaisen päätelmän että naisella on haluja sanoa viimeinen sana ja tällä on suurempi merkitys kuin miehelle.
Itsekin kerrot että sanot että huomenna sinä päätät ja käytät ilmaisua "luovutat".
En tarkoittanut että luovutan päätöksenteossa vaan että luovutan riidassa. Koska koen että mies "hyökkää päälleni" jossain ihan turhassa ja mitättömässä asiassa ja rakentaa siitä valtataisteluriidan. Ja en periaatteessa haluaisi aina olla se, joka alistuu riidassa, koska en ole luonteeltani mikään kynnysmatto. Sillä asialla sinänsä (tyyliin että mistä hammastahnatuubia puristetaan) ei ole minulle oikeasti mitään väliä, enkä sen suhteen koe luovuttavani tai päättäväni tehtiin niin tai näin tai siitä välistä. Ap.
Miksi lähdet riitaan mukaan? Laske seuraavalla kerralla kymmeneen. Vaikuta tekemällä eikä väittelemällä. Jos haluat viestiä jotain niin sano korkeintaan 2 kertaa samasta asiasta.
Miksi lähdet mukaan kinaan niin että koet että joudut luovuttamaan? Katso kulloistakin asiaa pelkkänä asiana.
Tuo ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta että joutuu "häviämään" kinat. Häviöstä tulee katkeruutta ja sinun pitää jotenkin koittaa kiertää tuo "häviö" tunne ja pääsisit siitä sillä että heittäydyt yltiöasialliseksi ja otat kaikki vain asioina eikä henkilökohtaisuuksina.
Kai sitä nyt mielipiteensä saa sanoa ilman että "lähtee kinaan mukaan"?? Jos mies kysyy vaikka mielipidettäni asiaan ja jos se on eriävä kuin miehen, en saa sanoa sitä etten "lähde kinaan mukaan"? :D
"sano korkeintaan 2 kertaa samasta asiasta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nuori, vaan 41-vuotias. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Suhde on muuten oikeasti hyvä, viihdymme toistemme seurassa, autamme toisiamme, meillä on samat arvot ja unelmat, seksiä on usein, ja läheisyyttä paljon myös. Emme oikein edes riitele mistään, paitsi välillä yllättäen mies alkaa pistämään pystyyn riidantapaista jostain tuollaisesta valtataisteluasetelmasta. Hammastahnatuubi ja paidan väri oli vain esimerkkejä. Ei mies minulle koskaan huomauttele vaatteistani tai niiden väristä, enkä minä hänelle. Mutta joskus paidanostotilanteessa saattaa ihmeellinen valtapeliasetelma tulla esiin, kun ilmaisen haluni ja mies jotenkin kokee että hänellä pitäisi olla isompi valta tietää mitä minä haluan kuin minulla itselläni tai ainakin ääneen päättää asiasta. Kyse ei siis ole mistään paidan väristä sinänsä tosiaan. Koska ostan lopulta kumman vain, mies on paitaan ja sen väriin ihan tyytyväinen :) . Ap.
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta ihan rauhassa? Eli ei silloin, kun tämänkaltainen riitatilanne on päällä, vaan esimerkiksi seuraavana päivänä niin, että selität että olet huomannut tällaisia tilanteita useamminkin ja olet ihmeissäsi siitä, mistä ne johtuvat? Tunnistaako mies ko tilanteet, vai väittääkö hän että sellaisia ei ole olemassa? Voithan aidosti kysyä vaikka seuraavana päivänä, että mitä hänen päässään liikkui, mikä oli se suurin asia mistä hän hermostui?
Ymmärrätkö miestäsi hyvin? Voihan teillä olla sellainenkin tilanne, että sinä toisinaan "tiedät miehen ajatukset paremmin kuin hän itse", ja hän alitajuisesti yrittää kompensoida ja haluaisi olla vastaava sinulle? Voihan mies kokea suhteenne myös niin, että varsinaisissa mielipidetilanteissa sinä osaat perustella oman kantasi sen verran paremmin, että hän myöntyy sinun kannalle. Hänelle tulee tunne, että sinä tiedät kaiken paremmin? Vaikka et siis pakkosyöttäisi omaa näkökulmaa, vaan hänkin sen toteaisi järkevämmäksi.
Ei se ole mikään peruste että osaa perustella mielipiteensä paremmin. Eräs törmäsi parkkipaikalla autooni. Hän sanoi minun olevan väärässä koska peruutti oikealta ja minun olevan väistämisvelvollinen.
Muutenkin asioiden perusteleminen on yliarvostettua. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisoikeuksiin. Samoin että ottaa vastuun haluistaan.
Perustelemisessa on se vika että miltei mille tahansa väitteelle löytyy perusteet. Yksinkertaisimmat sitten ajattelee että omat perusteet on ne oikeat ja joiden mukaan sitten pitää tehdä.
Esität että ap.n pitäisi keskustella järkevästi toisen osapuolen kanssa kun tilanne on rauhallinen.Samaan aikaan kuitenkin hyväksyt "jankkaavan riitatilanteen" eräänä mahdollisuutena "järkevän" ap:n toiminassa. Tässä on ristiriitaa.
Järkevä ei jankkaa riitatilanteessa koska se ei johda mihinkään.
Kuka on sanonut että riitatilanteet olisi eipäs juupas tyylisiä sanailuja.
Vaikea tilanne jos toisen mielestä toinen tekee aina väärin. Voi vedota tilanteen muuttamisesksi siihen että sanoo toiselle että ei tunnu kivalta. Toisaalta mitä menettää siinä että alkaa puristamaan hammastahnatuubia perästä päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nuori, vaan 41-vuotias. Olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Suhde on muuten oikeasti hyvä, viihdymme toistemme seurassa, autamme toisiamme, meillä on samat arvot ja unelmat, seksiä on usein, ja läheisyyttä paljon myös. Emme oikein edes riitele mistään, paitsi välillä yllättäen mies alkaa pistämään pystyyn riidantapaista jostain tuollaisesta valtataisteluasetelmasta. Hammastahnatuubi ja paidan väri oli vain esimerkkejä. Ei mies minulle koskaan huomauttele vaatteistani tai niiden väristä, enkä minä hänelle. Mutta joskus paidanostotilanteessa saattaa ihmeellinen valtapeliasetelma tulla esiin, kun ilmaisen haluni ja mies jotenkin kokee että hänellä pitäisi olla isompi valta tietää mitä minä haluan kuin minulla itselläni tai ainakin ääneen päättää asiasta. Kyse ei siis ole mistään paidan väristä sinänsä tosiaan. Koska ostan lopulta kumman vain, mies on paitaan ja sen väriin ihan tyytyväinen :) . Ap.
Oletko jutellut miehen kanssa aiheesta ihan rauhassa? Eli ei silloin, kun tämänkaltainen riitatilanne on päällä, vaan esimerkiksi seuraavana päivänä niin, että selität että olet huomannut tällaisia tilanteita useamminkin ja olet ihmeissäsi siitä, mistä ne johtuvat? Tunnistaako mies ko tilanteet, vai väittääkö hän että sellaisia ei ole olemassa? Voithan aidosti kysyä vaikka seuraavana päivänä, että mitä hänen päässään liikkui, mikä oli se suurin asia mistä hän hermostui?
Ymmärrätkö miestäsi hyvin? Voihan teillä olla sellainenkin tilanne, että sinä toisinaan "tiedät miehen ajatukset paremmin kuin hän itse", ja hän alitajuisesti yrittää kompensoida ja haluaisi olla vastaava sinulle? Voihan mies kokea suhteenne myös niin, että varsinaisissa mielipidetilanteissa sinä osaat perustella oman kantasi sen verran paremmin, että hän myöntyy sinun kannalle. Hänelle tulee tunne, että sinä tiedät kaiken paremmin? Vaikka et siis pakkosyöttäisi omaa näkökulmaa, vaan hänkin sen toteaisi järkevämmäksi.
Kiitos viestistäsi. Hyviä kysymyksiä. Olen yrittänyt jutella näistä asioista rauhallisemmalla hetkellä, mutta en oikein saa miehestä irti mitään. Hän ei joko halua puhua tai sitten ei osaa perustella itseään (luulen jälkimmäistä). Ei mies asiaa kiellä (eli "hiljaa tunnistaa ja tunnustaa tilanteet") mutta ei selitä itseään sen ihmeemmin. Nyttemmin olen antanut aiheen olla, koska ei se auta jos painostan puhumaan.
Koen ymmärtäväni miestä hyvin, ja luulen että hän kokee samoin yleensä (toki ei aina, mutta ei kukaan aina ymmärrä). Voi olla, että ymmärrän miehen jotain asioita paremmin kuin hän itse, en kylläkään mitenkään alleviivaa sitä vaan olen yleensä hiljaa enkä tuputa ajatuksiani, mies ei ehkä ole kovin tunneälykäs. Minä myös osaan perustella argumenttini paremmin kuin hän, ja hän joutuu usein toteamaan että olen oikeassa. Tämä on ikävä asetelma, mutta liittyy siihen että minulla on korkea koulutus ja hänellä vain amis. Olemme kuitenkin molemmat kiinnostuneet tieteestä ym, ja juttelemme siitä paljon, minun tietotaso vain lähtökohtaisesti on paljon korkeampi ja olen yliopistolla saanut koulutuksen argumentointiin, hän taas ei. Ei siis kummankaan vika, vaan olosuhde vain. En yritä päteä noissa tilanteissa, mutta ymmärrän että ei se silti miehestä ehkä kivalta aina tunnu. Ihan kuin hän haluaisi sitten jossain muussa "nokittaa" minua. Ap.
Kyllähän tuossa on jo aika paljon selittäviä tekijöitä. Voi olla, että miehesi tunnistaa omia tunteitaan ja reaktioitaan aika heikosti, eikä osaa sen vuoksi aina reagoida niihin järkevällä tavalla. Voithan aiheesta jutellessa yrittää ohjata miestä kyseisissä tilanteissa pohtimaan, mitä hän aidosti tuntee (viha, ahdistus, alistuminen, huonous?). Eihän hänen sitä tarvitse sinulle auki selittää, joskus voi riittää sekin, jos itse tajuaa asiaa pohtia.
Toisaalta asiaa voisi auttaa, jos miehelläsi olisi myös joitain asioita, joissa hän on selkeästi sinua osaavampi ja parempi. On tosiaan hieman ikävä olla suhteessa, jossa se toinen lopulta osaa lähes kaikki asiat itseä paremmin. Onhan miehelläsi mahdollisuus tuntea itsensä tarpeelliseksi? Että et vahingossa tasa-arvoisuuden nimissä tee itse tai yhdessä ihan joka ikistä asiaa? Kerrothan hänelle, mitä häneltä arjessa saat ja kuinka elämäsi olisi huomattavasti ikävämpää, jos miehesi ei olisi siinä läsnä? Jos edustat ns. omatoimista naistyyppiä, joka tienaa omat rahansa, remontoi tarpeen mukaan ja huoltaa itse tietokoneet ja digiboksit, voi mies siinä vieressä tuntea olonsa tarpeettomaksi.
Minulla ei ole aiemmissa parisuhteissa ollut valtataistelua kuin yhdessä suhteessa. Siinä mies ihan suoraan sanoi, että hän ei kestä jos nainen päättää vaan hän haluaa perinteisen suhteen. Erosimme puolen vuoden seurustelun jälkeen, koska totesimme että hänen määräyshalu ja minun halu tasavertaisuuteen ei vain täsmää yhteen. Mutta tässä nykyisessä liitossa on siis jonkun verran tuota valtataistelua miehen puolelta. Hän ei kuitenkaan ole pirttihirmu eikä jyrä, kuten en minäkään. Valtataistelut tulee esiin yleensä silloin kun miehellä on työstressiä, ei juurikaan muulloin, tosin niillä on töissä usein tiukkoja ruuhkahuippuja ja siksi työstressikään ei ole mitenkään harvinaista. Ap.