Uusi tapa järjestää lapselle kesäseuraa?
Hei!
Lapseni on hyvin kehittynyt 10 v poika. Hänellä on käytöstavat hallussa, on sopivasti sosiaalinen, avulias ja oikeasti osaava. Sellainen jokaisen aikuisen ilo, jonka kanssa on helppoa olla! Kuitenkin, hänet on kasvattanut lähinnä vain vanhemmat, päiväkoti, koulu, kaverit ja vähän myös kavereiden vanhemmat ja naapurit. Sukulaiset ovat loistaneet poissaolollaan. Isovanhemmat ovat keskittyneet omiin elämiinsä ja muu suku ei ole ainakaan tyrkyttänyt itseään tykö.
Ajatetlinkin, nyt kun lapsesta on kasvanut näin ihana, etä olisi aika sukulaistenkin hyväksyä hänet ihan ihmisenä joukkoonsa, ilman suurta kasvatusvastuuta, niinkuin pienemmän lapsen kanssa kenties olsii ollut. Aloitetta heidän taholtaan on kuitenkin turha odottaa, joten
Viekö yksinkertaisetsi vain lapseni…?
1. Lapsen tädille ja sanon, että pärjäätte varmasti muutaman yön yli?
2. Lapsenlapsettomalle sedälleni, johon luotan, koska vietin itse kesiä hänen kanssaan? Sanoisin, että lapsi suhtautuisi varmasti hyvin, jos puuhasteli ihan normaaleja omia juttujaan hänen seurassaan.
3. Serkulleni? Muille sukulaisille, joilla vain on aikaa?
Lapsen saisi palauttaa milloin vain, mutta ainakin kehottaisin viipymään yhdessä ja tutustumaan.
Kommentit (22)
Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Sen mitä olen näiden sukulaisten luona aikaani viettänyt, joko tykkäsin irtse lapsena tai he ovat ottaneet poikaani jo vauvana mukavasti kontaktia. Vierailumme vain ovat jääneet vähäisiksi välimatkankin vuoksi ja kun ensisijaisesti olemme käyneet isovanhemmilla, jotka eivät siis ole kiinnostuneita viettämään aikaan lastenlastensa kanssa ja ikääkin heillä on jo enemmän.
ap
Kirjoitin 19. viestini ennenkuin luin18. ja en tarkoittanut millään pahalla. Juuri noita töitä poikani tekisi mielellään! Syy miksi sukulaiset eivät tule käymään on heidän elämäntavassaan, luulen.
ap