Uusi tapa järjestää lapselle kesäseuraa?
Hei!
Lapseni on hyvin kehittynyt 10 v poika. Hänellä on käytöstavat hallussa, on sopivasti sosiaalinen, avulias ja oikeasti osaava. Sellainen jokaisen aikuisen ilo, jonka kanssa on helppoa olla! Kuitenkin, hänet on kasvattanut lähinnä vain vanhemmat, päiväkoti, koulu, kaverit ja vähän myös kavereiden vanhemmat ja naapurit. Sukulaiset ovat loistaneet poissaolollaan. Isovanhemmat ovat keskittyneet omiin elämiinsä ja muu suku ei ole ainakaan tyrkyttänyt itseään tykö.
Ajatetlinkin, nyt kun lapsesta on kasvanut näin ihana, etä olisi aika sukulaistenkin hyväksyä hänet ihan ihmisenä joukkoonsa, ilman suurta kasvatusvastuuta, niinkuin pienemmän lapsen kanssa kenties olsii ollut. Aloitetta heidän taholtaan on kuitenkin turha odottaa, joten
Viekö yksinkertaisetsi vain lapseni…?
1. Lapsen tädille ja sanon, että pärjäätte varmasti muutaman yön yli?
2. Lapsenlapsettomalle sedälleni, johon luotan, koska vietin itse kesiä hänen kanssaan? Sanoisin, että lapsi suhtautuisi varmasti hyvin, jos puuhasteli ihan normaaleja omia juttujaan hänen seurassaan.
3. Serkulleni? Muille sukulaisille, joilla vain on aikaa?
Lapsen saisi palauttaa milloin vain, mutta ainakin kehottaisin viipymään yhdessä ja tutustumaan.
Kommentit (22)
Ei, kyllä tämä oli uusi tapa järjestää ITSELLEEn lapsi-vapaata aikaa...
Lapsihan viettää osan kesästä muuten taas kesäleireillä. En kaipaa enää oma aikaa. Kaipasin joskus, mutta silloin ei apua herunut. Nyt ajattelinkin tarjota valmiiksi kasvatettua lasta.
ap
Siis viet vaan lapsesi jonkun oven taa asiasta sopimatta ja lupaa kysymättä? Miksi? On minullakin sukulaisia, joiden kanssa näen tyyliin kerran vuoteen tai en ollenkaan ja hyvin oon pärjännyt. Miksi haluat tutustuttaa lapsesi ihmiseen, joka ei selvästi hänen seuraansa kaipaa? Ilmoita poika vaikka kesäleirille, niin tapaa siellä uusia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Hei!
Lapseni on hyvin kehittynyt 10 v poika. Hänellä on käytöstavat hallussa, on sopivasti sosiaalinen, avulias ja oikeasti osaava. Sellainen jokaisen aikuisen ilo, jonka kanssa on helppoa olla! Kuitenkin, hänet on kasvattanut lähinnä vain vanhemmat, päiväkoti, koulu, kaverit ja vähän myös kavereiden vanhemmat ja naapurit. Sukulaiset ovat loistaneet poissaolollaan. Isovanhemmat ovat keskittyneet omiin elämiinsä ja muu suku ei ole ainakaan tyrkyttänyt itseään tykö.
Ajatetlinkin, nyt kun lapsesta on kasvanut näin ihana, etä olisi aika sukulaistenkin hyväksyä hänet ihan ihmisenä joukkoonsa, ilman suurta kasvatusvastuuta, niinkuin pienemmän lapsen kanssa kenties olsii ollut. Aloitetta heidän taholtaan on kuitenkin turha odottaa, joten
Viekö yksinkertaisetsi vain lapseni…?
1. Lapsen tädille ja sanon, että pärjäätte varmasti muutaman yön yli?
2. Lapsenlapsettomalle sedälleni, johon luotan, koska vietin itse kesiä hänen kanssaan? Sanoisin, että lapsi suhtautuisi varmasti hyvin, jos puuhasteli ihan normaaleja omia juttujaan hänen seurassaan.
3. Serkulleni? Muille sukulaisille, joilla vain on aikaa?Lapsen saisi palauttaa milloin vain, mutta ainakin kehottaisin viipymään yhdessä ja tutustumaan.
Meillä lapset on kasvattaneet ensisijaisesti vanhemmat, ei lähinnä vanhemmat. Sukulaiset ei ole kasvattaneet yhtään, mistä heille suuri kiitos. Sukulaiset ovat saaneet keskittyä olemaan mukavia aikuisia eikä kasvattajia.
Meillä 10v löytää kyllä itsekin kesäseuraa ilman, että äiti ryhtyy häntä myymään.
Eikö ne sukulaiset ole töissä ihan kuten sinäkin?
Lapseni tahtoisi tuntea paremmin sukulaisiaan. Sukulaiset asuvat 100, 250, 300 ja 600 km päässä ja ja itse veisin lapsen tai laittaisin bussiin. Ovat nähneet lasta vain kesäloma yms matkoillamme, kun olemme viipyneet muutaman tunnin. Eiväthän he voi tietää, että mitä menettävät, jos eivät ensiksi tututustu lapseen! Tästä syystä tahtoisin heidän tuntevan toisensa.
Uusi tapa olisi sillä tavallakin uusi, että kenelläkään heistä ei ole muuta lapsiseuraa juuri nyt! On sukulaisia, joilla on lapsia ja heidän ylitseen ajattelin skipata. Toki lapseni voisi nähdä sukulaislapsia lapsettomien sukulaisten luona, jos tahtovat kutsua, vaihteeksi.
ap
Juu, tuli virhe aloitusviestiin. Korjaan nyt muotoon, että ensisijaisesti me vanhemmat, mutta rinnalla myös päiväkoti, koulu, kaverit ja vähäisessä määrin myös kaverien vanhemmat ja naapurit. Sukulaiset ovat loistaneet poissaolollaan, paitsi ne, joilla on lapsia, niin olemme vierailleen harvakseltaan puolin ja toisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Lapseni tahtoisi tuntea paremmin sukulaisiaan. Sukulaiset asuvat 100, 250, 300 ja 600 km päässä ja ja itse veisin lapsen tai laittaisin bussiin. Ovat nähneet lasta vain kesäloma yms matkoillamme, kun olemme viipyneet muutaman tunnin. Eiväthän he voi tietää, että mitä menettävät, jos eivät ensiksi tututustu lapseen! Tästä syystä tahtoisin heidän tuntevan toisensa.
Uusi tapa olisi sillä tavallakin uusi, että kenelläkään heistä ei ole muuta lapsiseuraa juuri nyt! On sukulaisia, joilla on lapsia ja heidän ylitseen ajattelin skipata. Toki lapseni voisi nähdä sukulaislapsia lapsettomien sukulaisten luona, jos tahtovat kutsua, vaihteeksi.
ap
Äkkikä kuvittelisin että poikaa kiinnostaisi enemmän samanikäisten sukulaislasten seura kuin joku ikäloppu setä josta ei ole ennen kuullutkaan.
Kutsupa niitä sukulaislapsia teille kesäksi?
Vierailija kirjoitti:
Lapseni tahtoisi tuntea paremmin sukulaisiaan. Sukulaiset asuvat 100, 250, 300 ja 600 km päässä ja ja itse veisin lapsen tai laittaisin bussiin. Ovat nähneet lasta vain kesäloma yms matkoillamme, kun olemme viipyneet muutaman tunnin. Eiväthän he voi tietää, että mitä menettävät, jos eivät ensiksi tututustu lapseen! Tästä syystä tahtoisin heidän tuntevan toisensa.
Uusi tapa olisi sillä tavallakin uusi, että kenelläkään heistä ei ole muuta lapsiseuraa juuri nyt! On sukulaisia, joilla on lapsia ja heidän ylitseen ajattelin skipata. Toki lapseni voisi nähdä sukulaislapsia lapsettomien sukulaisten luona, jos tahtovat kutsua, vaihteeksi.
ap
Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että lapsettomia ihmisiä ei välttämättä kiinnosta sun lapsen seura.
Jotenkin omituista tyrkyttää lasta. Lapsihan se siinä joutuu omituisimpaan välikäteen, jos ei aikuisia kiinnosta. Minä tekisin myös niin, ettâ kutsuisin itse serkut vaikka viikoksi, jotta lapset saisivat olla mahdollisimma paljon yhdessä. Ja kävisin yhdessä lapsen kanssa niillä muilla sukulaisilla sillä tavalla, että ottaisin hiukan enemmän aikaa kuin pari tuntia vierailua kohti, jolloin voi olettaa, että lapsikin pystyisi hiukan tutustumaan kun aikuisten jutut on ensin juteltu pois alta.
Jos sukulaiset eivät tähän asti ole osoittaneet kiinnostusta poikaa kohtaan niin miksi haluaisivat hänet nyt luokseen?
Meillä anoppi on nähnyt lapsiamme viimeksi lähes kuusi vuotta sitten sukujuhlissa ja sitä ennenkin vain satunnaisesti. Ei tulisi mieleenkään alkaa tyrkyttämään lapsia hänelle edes pariksi päiväksi.
Enkä kyllä itsekään ilahtuisi jos sukulaisen lasta tungettaisiin meille kesänviettoon.Hätätapaukset toki asia erikseen, silloin auttaisin tietenkin.
Mut kun lapsi on ihminen siinä missä aikuisetkin ovat! Kuten kerroin, hänet on jo kasvatettu. Lapseni löytäisi varmasti myös ikäistään seuraa heidän luonaan, mutta silti viihtyisi myös aikusten seurassa. Ei ole mitenkään epäluotettava ja vahdittava lapsi, vaan aina kertoo mitä suunnittelee, pyytää luvan jne.
ap
En tyrkyttäsi lasta, ellei lapsi olisi luonteeltaan sellainen, että kokee positiivisena tällaisen mahdollisuuden tutustua.
ap
Mitä jos soitat noille ihmisille ja kysyt, haluavatko kesävieraan itselleen? Heillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa lasta luokseen. Se, että lapsi haluaa, on hienoa, mutta ei velvoita muita ihmisiä vielä mihinkään. Toki olisi kiva tuntea sukulaiset ja olla tekemisissä, mutta jos kaikki eivät halua/voi/ehdi, siihen ei voi pakottaa. Ja tekemisissä voi olla myös koko perheen kanssa, ei välttämättä niin, että lähetetään lapsi hoitoon.
Isovanhemmat eivät ole olleet kiinnostuneita ja se onkin heidän häviönsä. Nämä sukulaiset ovat nuorempia kuin isovanhemmat. Mielestäni ainakin kannattaa yrittää löytää uusi ystävä lapselle tätäkin kautta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mut kun lapsi on ihminen siinä missä aikuisetkin ovat! Kuten kerroin, hänet on jo kasvatettu. Lapseni löytäisi varmasti myös ikäistään seuraa heidän luonaan, mutta silti viihtyisi myös aikusten seurassa. Ei ole mitenkään epäluotettava ja vahdittava lapsi, vaan aina kertoo mitä suunnittelee, pyytää luvan jne.
ap
Mutta kun sitä sun lastasi ei sinne haluta. Ihan sama, onko kyseessä aikuinen tai lapsi, niin ei kukaan voi kenenkään luo väkisin tuppautua! Kutsu sinä heidät kylään ja jos kieltäytyvät kutsusta, niin se on siinä, eikä mitään ole tehtävissä. Lapselle on hyvä opettaa, että toisia ihmisiä pitää kunnioitaa ja kaikkea ei saa, mitä haluaa.
Tuohan on ihanaa!
Harmi, että meillä lapsiperheet suorastaan kammoavat sitä, että lapset tulisivat tutustumaan. Selän takana puhutaan työleiristä ja orjapiiskurista, mutta kyllä minä katson, että lapselle tärkeintä on oppia työntekoa. Siinä menevät kesäpäivät mukavasti, kun 10v ikäinen reipas poika kantaa kaivosta vettä, pinoaa polttopuita, haravoi hiekkakäytäviä, siivoaa ja vaihtelua halutessaan käy noutamassa postin 2 km päästä. Iltasella ei kaipaa mitään sähkövempaimia vaan nukahtaa autuaaseen uneen.
Nämä ihmiset ovat sosiaalisesti aikaansaamattomia. Hei eivät tule käymään, mutta kutsuvat kyllä käymään heillä. Lähinnä he kotoilevat. Kesällä on kasvimaa yms hoidettavana. Lapseni on hyvä kaikessa mitä tehdään käsin ja hän viettäisi mielellään aikaa näissä töissä.
ap
Voi taivas jos joku sukulainen yrittäis tuupata mulle ipanan kesähoitoon. Onneks mulle ei tuottaisi mitään ongelmaa sanoa, että ei todellakaan käy.
T.42v vapaaehtoislapseton naimisissa oleva nainen, jolla on oma elämä
Lapsen itsensä kannaltahan tilannetta ei kannata ajatella, niinku yhtään?