kysymys entisille köyhille/rahaongelmien kanssa painineille

Taitaa olla valitettavan harvinaista, mutta onnittelut teille.

Toisaalta nykyinen suhtatumisesi on inhimillistä. Jos hankit jotain "ylimääräistä", on se tietysti tavallaan pois jostain muusta. Yleensä (parhaassa tapauksessa) se ei ole pois mistään välttämättömästä, mutta joka tapauksessa se on pois jostain muusta "ylimääräisestä" mitä voisit kuvitella tarvitsevasi. Esimerkiksi, rahanne riittävät kaikkeen tarpeelliseen ja pieneen puskurisäästöön mitä olet ajatellut. Sitten ajattelet ostaa uuden kännykän, vaikka vanha vielä toimii, mutta kun se on jo useita vuosia vanha, tila lopussa aina, jne. Ostat kännykän, olet sen ansainnut, mutta se johtaa siihen, että ette voi käydä perheen kanssa esim. pizzalla tässä kuussa, vaikka rahat riittävät kyllä ruokaan. Jouduit tekemään valinnan ja siitä tuli se "huono omatunto". Älä huoli, varmaan jokainen, joka seuraa rahankäyttöön, ajattelee jossain määrin samoin. 

Mutta onko normaalia joka päivä tarkailla tilejä? Tosin en tiedä, kuinka paljon käytökseni johtuu historiasta - kuinka paljon siitä, että olen freelanceri. 

Ap 

Ei aaveella ole entisiä köyhiä :D

En tarkkaile joka päivä tilejä, mutta huoli taloudellisesta pärjäämisestä ja nuukuus on jäänyt päälle. Vaikka olen saanut vähän keskipalkkaa suurempaa palkkaa jo 20 vuotta. Luulen, etten pääse huolestani ja tavoistani eroon, ennen kuin voin olla varma, etten enää voi pudota köyhyysloukkuun. Ja se onnistunee vasta lähempänä eläkeikää tai perimällä tai voittamalla suuremman summan.

No tutuksi tuli, ensin 90-luvun alussa, kun valmistuin työttömäksi ja piti muuttaa takaisin kotiin. Haka meni nurin ja faijakin jäi työttömäksi. Siinä me sitten isän kanssa kotona istuttiin  ja pelattiin korttia, käytiin marjassa tai oltiin pilkillä. Muutin lopullisesti kotoa 91/92 talvella ja silloin oli tosissaan tiukkaa, kotoa en kehdannut kolikkoakaan pyytää.

Minun työttömyydestä ei onneksi tullut pitkä. Pääsin töihin -92 loppukesällä. Isä pääsi kokopäivätöihin vasta -94, ja hikoili itselleen ammattitutkinnon siinä sivussa, opetteli yläasteen matikkaa kuten yhtälöitä. Minulla alkoi opintolainan maksu, ja tosissaan olin tiukilla. Palkka oli tosi pieni, vuokra vei siitä puolet ja laina korkoineen, tarvitsin mielestäni sitä ja tätä tavaraa, elin kädestä suuhun ja erehdyin tekemään kahta työtä, mutta en tajunnut, että veroprossaa olisi pitänyt nostaa. Tuli kunnon mätkyt, joita en pystynyt ajallaan maksamaan, ja tuli vielä toisetkin. Ulosottovirastosta tuli kirje. Sain ne sovittua eriksi ulosottomiehen kanssa, ja luottotiedot säilyi, mutta sen opin, että luottokortti on hyvä kaveri, jos on tilipäivänä varaa maksaa kaikki kerralla pois -muuten se on syvältä, ja osamaksulla ei kannata ostella ainakaan useampaa sitä ja tätä samaan aikaan.

No pientähän tämä vielä on, olin kuivilla -99. Tuli lapsia, uudenlaista tiukkuutta, mutta uran puolesta alkoi pyyhkiä ihan hyvin (mies duunari ja piti hoitovapaat). Miehellä taas oli hyvin köyhä lapsuus ja sen takia hänellä on vaikeaa käyttää rahaa, on nuuka, tunnustaa sen itsekin, mutta ei onneksi ole sairaan nuuka.  Mutta joo, en vieläkään osaa olla lungisti, vaikka palkka on nykyisin ihan kiva ja vanhinkin lapsi sen ikäinen, että on alkanut jutella "sitten kun mä muutan kotoa". . Tuhlaaminen ei vaan kuulu luonteenpiirteisiin, ja joka vuosi en esim. matkusta ulkomaille, koska se on tuhottoman kallista. Kyllä, syyllisyys ostoksista on tuttu tunne. Ei vaan osaa relata, ei. Se kolkuttaa päässä, että aina voi tuho vaania nurkan takana. Onko se varovaiseksi muuttuminen sitten huono asia? Jotain tuli opittua vaikeuksistaan ja nuoruuden tyhmyydestä.

Mulla ei ole taustalla varsinaisia talousongelmia, mutta toki olen ollut aika köyhä. Esimerkiksi opiskeluaikana ja uran alkuvaiheessa ja perhettä perustaessa joutui miettimään rahankäyttöä, mutta olen aina osannut suhteuttaa menot tuloihin, joten varsinaisia rahaongelmia ei ole ollut. Olen aina priorisoinut pakolliset menot ja ravintolat, matkat, konsertit, kallis eloktroniikka, kalliit vaatteet yms. on saanut jäädä, kun rahaa ei ole ollut niihin.

Nyt kun on sitten päässyt työelämässä johonkin asemaan ja saanut asuntovelat maksettua ja on enemmän rahaa käytettävissä, huomaan tuon saman syyllisyyden tunteen aina välillä, jos ostan jotain luksusta tai sellaista, mitä välttämättä en tarvitsisi. Ostokseni ei todellakaan ole mistään pois eikä millään muotoa aja minua talousvaikeuksiin. Silti, joku ihmeellinen luterilainen käsitys on minullakin siitä, että tuhlaaminen on jotenkin syntiä. Joskus huomaan, että en täysillä nauti vaikkapa kalliista illallisesta kun mietin, onko oikein maksaa tästä näin paljon. Vaikka järki sanoo toisin ja vaikka minulla on siihen illalliseen hyvin varaa. Onkohan tämä säästäväisen lapsuuden kodin peruja vai mistä tämä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko normaalia joka päivä tarkailla tilejä? Tosin en tiedä, kuinka paljon käytökseni johtuu historiasta - kuinka paljon siitä, että olen freelanceri. 

Ap 

Minä syynään tilejä jatkuvasti. Osin se johtuu helppoudesta, olen töissä koneen äärellä ja käyn tarkistamassa tilien saldoja vähintään kerran päivässä.

Toinen syy lienee ammatinvalinta... katselen työkseni muidenkin ihmisten raha-asioita.

Kolmanneksi tietenkin se, että haluan pitää kontrollin raha-asioissa. Laskut eivät yleensä ahdista, minulle tulee hyvä mieli kun pystyn palkkapäivänä maksamaan kaiken pois. Sitten teen itselleni kaikenlaisia sääntöjä, miten pysyä budjetissa ja kaikki ylijäämä on "ylimääräistä".

Persaukinenhan minä olen, eikä keneenkään varmasti tee vaikutusta jos hehkuttaisin saaneeni jopa satasen säästöön. Kohtuullisuus säästämisessäkin, koska tuli tehtyä taloudellisesti huonoja ratkaisuja tässä elämässä niin ei mulla ole sellaista tavoitetta että pitäisi saada ensimmäinen miljoona kasaan jossain ajassa.

Kerran täällä eletään, mutta tietty kontrolli tuossa raha-asioissa täytyy pitää.

En tiedä, miten onnistuit taas pääsemään "normaaliksi kuluttajaksi" mutta jos välillä ottaisit sitä rahaa käyttääksesi, korvamerkitset sen välttämättömäksi huvikuluksi.

Eihän se säästeliäisyys  ole kansantalouden kannalta mitenkään tavoiteltavaa.

Nauti elämästä. Ei siihen aina rahaa tarvita, mutta joskus kohtuullisella rahasummalla voi moninkertaistaa ilon. Suurikaan tuhlailevaisuus taas ei tuo auvoa tullessaan.

Kyllä, taloudellinen ahdinko jätti jälkensä. Vaikka nyt on talous tasapainossa eikä tarvitse enää kaupassa laskea euroja niin tietynlainen pelko rahojen loppumisesta jäi. Tunnen hirveää syyllisyyttä jos ostan jotain "turhaa" tai jotain isompaa. Välillä pelottaa mennä verkkopankkiin, vaikka tiedän siellä olevan riittävästi rahaa. Säästössä on oltava tietty nelinumeroinen summa puskurina, jos sen alle menee niin olen hyvin ahdistunut.

Ehkä tämä tästä.

Ehkä ongelmani on jonkinasteinen pelko. Se, etten uskalla luottaa siihen, että perheemme taloudellinen tasapaino on totta. Mutta ehkä tämä huoli takaraivossa tästä vielä ajan myötä tasaantuu, kun aikaa kuluu eikä taivas putoa  niskaan. (tai ainahan se voi pudota...) 

Rahaa on ja sitä jää jonkin verran säästöön.  Matkustan mielelläni, enkä koe siitä ollenkaan syyllisyyttä, kuten esim. uuden maton ostamisesta, mikä on oikeastaan aika hullua, meneehän matkaan paljon enemmän rahaa kuin mattoon.

Ehkä tilien syynäämisessä on tosiaan hyväkin puolensa,  vaikka toinen puoli on kyllä ikään kuin hulluuteen asti menevä kontrollinhalu. Eihän se tilanne päivässä radikaalisti muutu. 

Ap