Olenko kamala ihminen kun inhoan kaikkia kissanristiäisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viiskymppiset, rippijuhlat ja lasten synttäripäivät ei mielestäni ole kissanristiäisiä. Tottakai ne meillä järjestetään ja osallistutaan jos kutsu käy. Joskus lähteminen tuntuu raskaalta, mutta lopulta juhlien loputtua toteaa että oli mukavaa. Se on vaan tätä suomalaista jännittämistä ja jäyhyyttä luulen ettei aina huvittaisi mennä. 

Kannattaa myös ajatella siltä kantilta, että miltä susta tuntuisi, jos kaikki teidän tutut pitäisi sun lapsen syntymäpäiviä typerinä kissanristiäisinä? 

En tarkoittanut loukata ketään kutsumalla juhlia kissanristiäisiksi, vaikka kylläkin mielestäni se on vähän kissanristiäismäistä, että 8-vuotiaan lapsen synttäreille kutsutaan äidin kaikki ystävät, myös kaikki äidin lapsettomat ystävät (lasten kaverisynttärit ei ole kissanristiäisiä todellakaan, ne on lapselle tosi tärkeä juttu). Minusta vaan ei tunnu koskaan mukavalta että menin, vaan tosi uupuneelta ja jopa ärsyyntyneeltä. Vaikka tosiaan pienessä porukassa tapaan näitä ihmisiä todella mielelläni. Minä en myöskään jännitä sosiaalisia tilanteita tai esillä olemista ja osaan smalltalkin taidon, olen vain lopen uupunut sellaiseen väkinäisyyteen ja teennäisyyteen joina nuo juhlat koen. Voi olla, että joidenkin muiden suku on sitten ihan erilainen ja kivempi kuin minun. Mutta siis, en järjestä itsekään omia synttäreitäni ja lapseni saa kaverisynttärit kyllä, mutta ei mitään sukusynttäreitä. Sukulaiset saa tulla onnittelukahville jos haluavat koska vain. Rippijuhlia lapselleni ei luultavasti tule, koska olemme ateistikoti, ellei hän nyt niitä ehdottomasti itse halua.

Itselläni on lisäksi vaikeitakin jännitysoireita, joihin olen onneksi saanut helpotukseksi propralia. Ärsytti ihan fyysisesti jo tuo aiemman (jota lainattu tässä lainaamassani) suomalaisuuden piikkiin laittama jännitys, kuin jännittäjät olisivat vain pelkureita tai muuten huonompia. Ehkä otin vain itseeni liikaa, mutta ärsytti lukea.

On oikeasti henkisesti todella raskasta käydä kaikenmaailman juhlissa, se ei ole kaikille ihan samanlainen kokemus vaikka ulospäin näyttää, että olisi hauskaa.

Lopetin jatkuvat sukukekkerit, väsyin aina sellaisessa sekalaisessa huutosakissa  ja hulinassa, kun jokainen huutaa samaan aikaan. Pakkonaurua sukulaisten "vitsailulle", en vaan jaksanut enää. Ja kyllä meidän suvussa pidetään "jotenkin outona" kun ei osallistu nimmari / synttäri / joulu ym kokoontumisiin.

Tykkääkö joku oikeasti juosta jossain serkun häissä?

Inhoan kaikkia juhlia, ihan sama oliko kyseessä sitten häät tai syntymäpäivät. Ahdistaa se ihmisten keskellä ja armolla oleminen. Koko ajan pitää vain odottaa mitä tapahtuu seuraavaksi ja milloin saa lähteä. Täytyy myös valmistautua siihen, että joutuu tervehtimään ihmisiä. Ei ollenkaan mukavaa sosiaalisia tilanteita pelkäävänä ihmisenä.

Onneksi asun mieheni kanssa eri kaupungissa kuin sukuni. Eivät voi enää ottaa minua mukaan jonkun tuntemattoman ihmisen lakkiaisiin jne. Toiveena olisi jatkossa osallistua pelkkiin hautajasiin. Niihin on vähän pakko osallistua. Tunnelma on omaan makuuni hyvä, mutta se pelottaa että jonkun läheisemmän ihmisen hautajaisissa rupeaisin itkemään julkisesti. Ei varmaan noloa teistä, mutta minusta on. Puistuttaa pelkkä ajatuskin.

Nyt yli vuosi mennyt ilman juhlia. Valmistun nyt keväällä lukiosta. Sukulaiset jonkin verran iloinneet että kohta vietetään ylppäreitä. Yäk. En aio käydä silloin kotona. Aion vain olla mieheni kanssa tavallisesti ja korkeintaan jotain herkkuja syön. Pakollisiin tekstiviesteihin joudun vastaamaan ja ehkä miehen vanhemmat ojentavat ruusun jos käymme siellä. Hirveän ahdistava mielikuva on tuosta. Yritän ajatella sen kuin verikokeena. Kipu on iso mutta npeasti ohi menevä.

Et ole kamala. Inhoan myös kaikkia kissanristiäisiä.

Ymmärrän ap! Mua ei sinänsä juhlat/kutsut rasita, mutta en halua että joka vkl on täynnä ohjelmaa. Haluan olla oman perheen kesken ja leikkiä päiväkotilaisen kanssa rauhassa ja antaa koululaisen leikkiä omien kaveriensa kanssa. Lahjakerjuuseen en usko, ainakaan omassa tuttavapiirissäni. Minusta on mukava, että ihmiset jaksavat järjestää kaikkea. Mutta menen vain jos kyseessä on tosi läheinen ihminen/lapsi. Muuten mennään jos se sopii perheen aikatauluihin ja matka ei ole järjettömän pitkä.

Riippuu juhlien järjestäjästä ja paikalle tulevista vieraista. Valitettavasti 90 % juhlista on kamalia. Mukavimpia tilaisuuksia ovat akateemiset juhlat. Hauskin juhla on yleensä karonkka. Juhlan siedettävyyden ratkaisee se, onko minulla mitään puhuttavaa juhlissa olevien ihmisten kanssa. Useimmiten ei ole.

Juhlat on ihan tosi raskaita. Toivon jopa ettei minua niihin kutsuta, vaikka muuten ystävistäni pidän.

En osallistu juhliin, joihin en halua mennä.

Et. Olet ihan normaali.

Omalta puoleltani ei ole paljon juhlia tiedossa, ehkä kerran vuoteen sattuu jokin sukujuhla ja miehen puolella ovat niin riitaisia ettei edes kutsuta mihinkään. Olisi kiva käydä kutsuttuna kylässä, mutten ole sosiaalinen eikä ole ystäviä, joten ei tule kutsujakaan mihinkään.

Olen introvertti ja tod näk ADD.

Ei ole autoa, pitäisi käyttää julkisia. Mikään ei mene lähistöltä suoraan päämäärään.

Lähisuvun kissanristijäisiin, varsinkin viikonloppuisin on raskasta valmistautua, koska sitä ei millään jaksaisi edes aloittaa.

Haluaisi vain jäädä mukavasti himaan tekemään mitä tykkää tehdä. Ajantaju menee ja huomaa että pitäis jo ehtiä bussiin. Ei silti aina haluaisi olla viimeisenä paikalla.

Ehkä juurikin se valmistautuminen ja matka ahdistaa. Haluaisi vain warpata sinne ja pois.

Sukulaiset on täysin ok ja kaikki on hyvää pataa, joten paikan päällä ei niin kauheeta ole.

Olipa suuri helpotus lukea koko viestiketju, koska juuri nyt toivun viime lauantain huutoa täynnä olleista 50-vuotissynttäreistä.

Melua riitti niin paljon, että jouduin kotona illalla ottamaan särkylääkkeen.

Pieneen olohuoneeseen oli ahdettu noin neljäkymmentä henkilöä ja pari haukkuvaa koiraa. Vain noin 1/3 osalla oli istumapaikka.

Pieni suolainen välipala ainoastaan.

Odotettiin turhaan kahvia, jota ei sitten tarjottu 3,5 tunnin odottelunkaan jälkeen.

Ensimmäiset aikuisten synttärit elämässäni, joissa ei tarjottu (kakku)kahveja. Lahjoihin olimme toki satsanneet.

Jatkossa olen minäkin estynyt osallistumaan. Hautajaisiin osallistun minäkin!

Ajattelen juuri kuten sinä. Karmeaa oli äsken juhlissa, melu tauotta 6-7 tuntia, en kuullut juuri mitään pöytänaapurien puheesta. Ehkä ulkona voisi olla siedettävämpää akustiikan kannalta.