Miksi menit lukioon vaikka ei ollut lukuhaluja?
Olen ihmetellyt että miksi nuoret menee lukioon vaikka lukeminen ja pänttääminen ei kiinnosta pätkänvertaa? Painostaako vanhemmat vai onko se vain helppo ratkaisu kun odottelee että keksi mitä alkaa tehdä isona? Tuttavaperheen lapsella on ollut vaikeuksia läpäistä peruskoulu ja nyt kuulin että hän on hakenut lukioon. Mitä ihmeen järkeä?
Kommentit (17)
Olen ope ja samaa ihmettelen. Esim. äikässä ollaan tasoa 5-6 peruskoulussa ja on kaikenmaailman oppimisongelmat ja sitten mennään lukioon. Monesti tekisi mieli sanoa, että mitä helkkarin järkeä. Jos vanhemmiten jaksaa paremmin opiskella, niin voi sitten jatkaa amiksen jälkeen AMK:ssa tms.
Lukuhalut ja lukuhalut. Ei minullakaan mitään suurempia lukuhaluja ollut, mutta Laudaturin paperit kirjoitin. Lukea voi, vaikka ei se niin unelmahommaa olisikaan.
En tiennyt mitä halusin eikä mun oo koskaan tarvinut kauheasti lukea, ihan hyvät paperit sain.
Vanhemmat sanoi, että joko menen lukioon tai sitten saa muuttaa pois.
Ihan kivaa lukiossa oli ja jäi sitä informaatiota päähänkin.
Koska halusin ammattiin joka vaatii yliopistokoulutuksen.
"Tuttavaperheen lapsella on ollut vaikeuksia läpäistä peruskoulu ja nyt kuulin että hän on hakenut lukioon. Mitä ihmeen järkeä?"
Voi olla paljonkin järkeä. Itse olen samanlainen tapaus mutta niin vaan valmistuin ensin ylioppilaaksi ja sitten maisteriksi.
Lukiossa oli vielä jonkin verran motivaatiovaikeuksia, koska se oli niin "yleissivistävää" eli tylsää. Mutta pakotin itseni lukemaan motivoituen siitä että muuten en pääse yliopistoon ja haaveammattiini. Yliopistolla sitten ei enää ollutkaan minkäänlaisia motivaatio- eikä oppimisvaikeuksia.
Menin juuri siitä syystä, etten tiennyt mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Vielä vähemmän järkeä olisi ollut opiskella amiksessa jotain satunnaista alaa, mikä ei myöskään kiinnosta. Lukiossa pärjäsin kohtalaisesti lukemattakin, samoin yliopistossa ja nyt teen työnikin vähän hutiloiden, koska ei vaan kiinnosta.
Yläasteeni meni niin huonosti (ja ilman lukuhaluja) että päästäkseni lukioon, minun piti mennä toiselle paikkakunnalle. Lukiossa lukuhalut heräsivät kun tajusin, että unelmaduuneihini tarvitaan yliopistotutkinto. No, nyt on yliopistot käyty ja olen todella tyytyväinen, etten mennyt amikseen peruskoulun jälkeen.
Mulla syy oli, että en tiennyt mitä muutakaan tehdä. Tosin mulle koulu ei ole ikinä ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa. Lukionkin menin lukematta aika leppoisasti läpi. Semmoiset kasin paperit sain, yo-todistuksessa C. Lukiovuodet oli mukavia ja huolettomia ja varmasti tärkeää yleissivistystä sieltä sain. :-)
Koska en tiennyt mihin ammattiin halusin ja lukio antoi lisää miettimisaikaa sekä mahdollisuuden yliopistoon.
Menin, koska ikä ei riittänyt ajamaan linja-autoa. Kirjoitin kolme laudaturia ja kolme magnaa. Menin kauppaopistoon ja sain merkonomin paperit. Sitten ikään olikin jo 21v ja pääsin ajamaan bussia perheyritykseen.
Vanhemmat pakottivat. Keskiarvo putosikin sitten lukion aikana 8,5:stä alle seiskaan.
Halusin ammattikouluun, mutta kauemmaksi vanhempani eivät suostuneet maksamaan joten jouduin 300 metrin päässä olevaan lukioon, vanhemmillani olisi kyllä ollut rahaa.
Ammattikouluun pääsin vasta lukion jälkeen, 18 vuotiaana kun tienasin itse rahani.
Kaveritkin meni. Eikä ollut mitään intressiä mennä amikseenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska halusin ammattiin joka vaatii yliopistokoulutuksen.
"Tuttavaperheen lapsella on ollut vaikeuksia läpäistä peruskoulu ja nyt kuulin että hän on hakenut lukioon. Mitä ihmeen järkeä?"
Voi olla paljonkin järkeä. Itse olen samanlainen tapaus mutta niin vaan valmistuin ensin ylioppilaaksi ja sitten maisteriksi.
Lukiossa oli vielä jonkin verran motivaatiovaikeuksia, koska se oli niin "yleissivistävää" eli tylsää. Mutta pakotin itseni lukemaan motivoituen siitä että muuten en pääse yliopistoon ja haaveammattiini. Yliopistolla sitten ei enää ollutkaan minkäänlaisia motivaatio- eikä oppimisvaikeuksia.
Vähän ehkä näsäviisastelua, mutta kyllä amispohjaltakin voi päästä yliopistoon.
En yläasteen päätteksi tiennyt mitä haluaisin tehdä isona, ja siksi menin lukioon, vaikkei koulu oikeastaan kiinnostanutkaan, mutta no kun meni ne kaveritkin.. :D
Jälkeenpäin katsottuna parhaita päätöksiä elämässäni, sillä lukiossa vaadittiinkin jo paljon yläastetta enemmän ja tästä johtuvat paineet toimi itsellä vähän semmosena niskaperseotteena ja aloin oikeasti opiskelemaan. Samalla omat kiinnostuksenkohteet alkoivat muodostumaan ja taisinpa oppia uuden kielenkin. Lukiossa muodostuneen opiskelurutiinin ansiosta kirjoitin hyvät paperit ja paraikaakin pänttään 8h päivässä kevään pääsykokeita varten. :)
Vanhemmat, varsinkin äiti, pakottivat, kun "sukuun pitää saada ensimmäinen ylioppilas". Äiti haaveili, että kirjoitan vähintään neljä laudaturia, joista saa leuhottaa ylpeänä kaikille. Itse haaveilin tietystä ammattikoulutuksesta, mutta se ei tullut kuuloonkaan. Harmi, että en osannut olla siinä iässä tarpeeksi päättäväinen. Laudatureja ei tullut, vaan ihan keskivertopaperit, jotka tosin eivät kelvanneet äidille. Nyt aikuisena olisi enemmän järkeä ja lukuhaluja panostaa opiskeluun kunnolla.
Menin "päivähoitoon" kun olin niin lapsi vielä, etten tiennyt mitä elämälläni tekisin. Tämä tapahtui 90 luvulla. Eihän se ehkä järkevää ole mennä hakemaan huonoja papereita, mutta koen että olen kuitenkin saanut hyvää yleissivistystä lukiossa.