Mitä ostosta olet jälkikäteen katunut?

Ostin vuosia sitten ison ja kalliin matkalaukun, kun ajattelin, että siihen sopii kivasti omat ja lasten tavarat reissuilla. Kaupassa myyjä ehdotti, että ottaisin kaksi pienempää, mutta pidin pääni. Melko pian tuon jälkeen lentoyhtiöt pienensivät matkatavaroiden kilomääriä per laukku, joten eihän sitä voinut pakata mitenkään ettei kilorajat paukkuneet vastaan. Nyt se vie vaan varastossa tilaa. Laukkumerkkiä mainostetaan kestäväksi ja tuolla käytöllä se kestää elinikäni loppuun. Ehkä saisin siitä itselleni arkun, tulisi sille vihdoinkin käyttöä.

Up

Vierailija kirjoitti:

Up

kuole

Marsuja lapsille. On ne suloisia, mutta minähän ne hoidan sitten kuitenkin, vaikka niin ei pitänyt olla. 

Audi TT, ihan paska laatu.

Ompelukone. Niin kun kuvittelin sitä käyttäväni, mutta onneksi sain sen myytyä.

VR laseja en saanut kunnolla toimimaan heitin roskiin.

Ostin joskus viisi vuotta sitten parin tonnin maalattiapömpelin, jotta voisin pelata Sims nelosta kunnon graffalla. Peli oli paska ja niin oli konekin. Nyt maksan sillä vehkeellä laskuja.

Lähes 3000 euron sohvaa. Ei ollut edes mikään design-sohva. 

Kadun kaikkea viime vuosina ostettuja limuja, pullia ja suklaita. Varsinkin fazun siniset kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Omistusasuntoa. Olisi pitänyt aikanaan harkita pidempään millaisen ostaa, miettiä asunnon ominaisuuksia mahdollisen tulevaisuuden myynnin kannalta jne. jne. Mutta nuoruuden ja rakkauden huumassa piti ostaa melkeimpä ensimmäinen jota kävimme katsomassa ja nyt harmittaa kun ei mene millään kaupaksi edes sillä hinnalla mitä itse asunnosta maksoimme. Terveisin asuntoloukussa eksän kanssa.

Minulle taas iski pari vuotta eron jälkeen uuden asunnon himo - ensimmäinen oli ollut joku remppakohde, johon oli tulossa putkiremontti (sain rempalla kuitenkin arvon nostettua n 30%) ja jotenkin tuli fiilis "vatut remppaamisesta". No, maksukyky ja toive asunnon koosta johti ennen pitkää haun alueille, jonne en muuten olisi kyllä ikinä hakeutunut. Jossain "ei-niin-hyvällä" alueella oli sitten juuri valmistumassa oleva rivari, jossa vaikutti olevan jokseenkin sopivia asuntoja. No, joku 70 m2 rivarin pätkä kahdessa kerroksessa näytti jotenkin totaalisen epäkäytännölliseltä - mutta ehkäpä sitten joku 84 m2 kolmio samasta yhtiöstä - ei tuntunut vieläkään hyvältä, mutta vapaana oli myös 96 m2 neliö - tämä voisi ehkä toimia.

Olin mielestäni tekevinäni tarkat laskelmat, joiden mukaan viimeinen vaihtoehto voisi jopa toimia taloudellisesti - vaikka alunperin olin laskeskellut, että vain siihen pienimpään voisi olla järkevästi varaa. Joku mielenhäiriö kuitenkin tuntui painavan päälle ja uskoin itse vankasti uusiin laskelmiini - eikä niitä kukaan muu, pankki mukaanlukien, kyseenalaistanut.

Totuus valkeni siinä vaiheessa kun ensimmäinen vastikelasku - jossa ei vielä ollut taloyhtiölainojen lyhennystä mukana, vain korot - tupsahti postista. En ollut uskoa sitä - jossain on pakko olla virhe - mutta tarkistuksien jälkeen virhe taisikin olla omissa "laskelmissa" tai omassa muistissa. Jotenkin typerästi sitten ajattelin, että pakko tästä on selvitä (ei voi myöntää, että olisi tehnyt virheen) - ja se oli varmaankin typerin päätös typerän päätöksen päälle.

No, siinä sitten aikansa paikatiin taloutta erilaisilla kulutusluotoilla ja vetämällä useamman luottokortin limitit tappiin - kunnes oli pakko tunnustaa, ettei korttitalo pysy enää pystyssä. Sitten oli pakko myydä asunto pois - ja kun alue oli aika p*ska, niin eihän siitä saanut edes omiaan takaisin. Nyt 10 vuoden jälkeen vieläkin maksellaan pakkomielteen laskuja...