Kertokaa vinkkejä, miten lopettaa kokonaan pitkäaikainen ystävyys ihmisen kanssa, joka ei enää tunnu ystävältä?

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyksillä voi olla tärkeä paikkansa jossain elämänvaiheessa. Kun tuo vaihe on eletty, saattaa se ystävyyskin kuivua.

Aina ystävyys ei ole molemminpuolin yhtä syvää tai yhtä tärkeää molemmille osapuolille.

Joskus ystävä voi etääntyä jonkin pienen asian vuoksi. Voi tulla sanoneeksi jotain, mikä loukkaa toista. Ystävyys voi jäätyä siihen, vaikkei loukannut ymmärrä mitä on tapahtunut. Myös toisen ajatusmaailma ja arvot voivat osoittautua erottavaksi tekijäksi.

En kannata siltojen polttelua niin jää mahdollisuus, että myöhemmin taas jokin asia tai muuttunut elämäntilanne lähentää uudelleen.

noin se on.

monen ulkomaalaisen (eikaamosmasennuksissa marinoituneenpohjolan asukinheimoa..) suusta kuultua:

Ainoa jokaisen suomalaisen eniten käyttämä kommunikointitapa on:

.  .  h  i  l  j  a  i  s  u  u  s. 

no sehän on sitten.. ( se selvä peli. ) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uteliaisuudesta kysyn, että minkälaisista syistä pitkäaikainen ystävyys katkaistaan? Ymmärrän että lyhytaikainen ystävyys viilenee mutta jos toisia on kestetty jo pitkään, ehkä vuosikymmeniä, niin mistä syistä toisen seura ei enää kiinnostakaan?

 

Ystävästä paljastui pikkuhiljaa puolia, joista en pitänyt. En mitenkään heti ystävyyden alussa saanut tietää kokonaiskuvaa hänestä. Hänen luonteensa paljastui pikkuhiljaa tai sitten hän muuttui ystävyytemme aikana. Epäilen ensimmäistä. Hän arvosteli, juoruili, ei ollut kiinnostunut minun asioistani, haukkui muita, oli negatiivinen, käytti minua ongelmiensa purkuun. Nämä kaikki ohitin olankohautuksella. Mutta vuosien mittaan sain tarpeekseni ja varsinkin erään tapauksen jälkeen, jossa hän toimi kaksinaamaisesti.

Itse olen ehkä siinä ajatuksessa, että pitkäikäisiä varsinkin nuoruudessa aloitettua yst

Tämä pitää paikkansa. Aiemmin nuorempana itse ajattelin, että voin tulla hyvin toimeen todella erilaisten ja eri tavalla käyttäytyvien ihmisten kanssa. Jossain kohtaa tajusin, että vietin suurimman osan vapaa-ajastani ihmisten kanssa, jotka "haukkuivat muita, olivat negatiivisia, käyttivät minua ongelmiensa purkuun". Tilanne alkoi kuormittaa. Ja noita "tapauksia" tuli, joiden myötä kuppi alkoi täyttyä, juurikin kaksinaamaisuutta ja rajojen suorastaan tahallista ylittämistä. Tajusin, että vietin aikaa ihmisten kanssa, jotka valittivat minulle sitä, miten heillä ei ole ystäviä tai kavereita - ja tajusin, etten näe enää sellaisia ystäviä, joiden kanssa viihdyn.

Jälkikäteen olen tajunnut, että itsekin olen muuttunut noiden kokemusten myötä. Ja olen tullut kyynisemmäksi. Se, mitä itse pidin jonkunlaisena "suvaitsevaisuutena" erilaisille ihmisille, näyttäytyy nyt jälkikäteen oman itseni rajattomuutena, johon tietynlaiset ihmiset ikään kuin takertuivat.

Jokainen nyt mielessäni oleva entinen ystävyyssuhde oli minulle tärkeä, ja kaikkia niitä yritin osaltani "pelastaa": tuoda esiin, etten enää voi katsoa kaikkia asioita vierestä hiljaa, tai että en halua, että koko tapaaminen on aina vain toisen ihmisen asioiden ja hänen tarpeidensa läpikäyntiä. Näistä seurasi jotain sellaista, josta joku aiemmin tässä keskustelussa käytti ilmaisua "paskamyrsky". Ei mitään mahdollisuuksia, että asiasta olisi voitu keskustella kahden aikuisen ja tasavertaisen ihmisen välillä.

Jotkut ystävyyssuhteet, pitkätkin, ovat sellaisia, ettei niiden ole tarkoitus kestää loppuelämää.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini onnistui vuosien tuskailun jälkeen katkaisemaan välit minuun haukkumalla minua oikein olan takaa sekä miehelleni että parhaalle ystävälleni. Kokeile sitä.

Tuntuu pahalta kaverisi puolesta. Jotain todella pitkäaikaista ikävää oli jäänyt kaveruudestanne hänelle hampaankoloon, kun se kerran tuli ulos tuollaisella voimalla. Et todennäköisesti pysty selittämään itsellesi, että kaikki johtui vain kaveristasi. Suhteessa on aina kaksi osapuolta.

Vierailija kirjoitti:

Ilman selitystä jättäjät on kyllä tosi vellihousuja! Ettei voi ystävälle selittää mikä mättää ja että haluaa lopettaa ystävyyden. Noloa, häpeällistä, sillä et voi tietää ystäväsi tilannetta tällä hetkellä.

Miten joku voi ehdottaa noin kylmää tapaa, eikö teillä ole tunteita lainkaan, saati empatiaa?

Muutaman kerran ystävyyssuhteen ongelmia esille nostaneena - sillä tarkoituksella, että suhde saataisiin korjattua - on johtanut aikamoisiin tilanteisiin ja syytöksiin. Usein itsesääliin, raivoon ja "jos ei kelpaa näin niin sitten ei mitenkään". Ei kompromissihalukkuutta.

Käsi sydämelle: kuinka moni oikeasti haluaa kuulla, että on (ollut) paska ystävä?

Minä haluaisin kuulla, jos (kun) näin on, mutta sitä ei ole minulle kukaan sanonut. Sen tiedän, että kukaan ei halua kuulla minulta tuota.