Tarja on laulajana yliarvostettu
Puhdas oma mielipiteeni. En mitenkään mollaa Tarjaa, hän on teknisesti paras laulaja ollut Nightwishissa, koska hän on yksi koulutetuimpia laulajia maailmassa. Hänellä on kaunis ääni ja se sopii Nightwishin vanhaan tuotantoon.
En vain ymmärrä ylistystä ja siitä monesti koituvaa Anettevihaa. Anette on täysin aliarvostettu sekä Nightwishin laulajana että laulajana yleisesti. Hänelle eivät monet antaneet mahdollisuutta, koska viha Tarjan erotuksesta oli niin suuri.
Aneten ääni on voimakkuudeltaan suurin näistä kolmesta laulajasta. Tarjan on taas ohuin ja pienialaisin, se on kylmä fakta. Tarja laulaa teknisesti oikein ja on puhdas ykkössopraano ja klassinen laulaja. Ääniala kuitenkin jää noihin korkeisiin ääniin. Matalat äänet hukkuvat samantien, koska hän ei hallitse sitä. Sen sijaan Floor ja Anette hallitsivat sekä korkeat että matalat äänet. Sen lisäksi ääni on voimakas ja sitä vaaditaan nykyisen Nightwishin solistilta. Tarja ei tähän kykenisi.
Anette ei laula yhtä puhtaasti mikä on täysin ymmärrettävää, koska ei ole samanlaista koulutustaustaa kuin muilla. Se ei kuitenkaan estänyt häntä luomaan Nightwishille uusia kasvoja ja erilaista hienoa tuotantoa. Hän teki omia sovituksia vanhoihin biiseihin ja minusta ne ovat hienoja. Teknisesti oikein ei laula moni suomalainen rilluttajakaan, silti niitä kuunnellaan.
Minusta Anette ansaitsisi enemmän respectiä. Aika paljon alkuajoillaan joutui kestämään entisiltä faneilta vihaa, jonka syy ei edes häntä koskenut. Heiteltiin lavalla ruuilla ja haukuttiin. Kaikki siksi, etteivät tarjafanit ymmärtäneet ollenkaan sitä, että Tarja ansaitsi potkut bändistä. Ei toki pojillakaan olleet puhtaat jauhot pussissa, mutta Tarja itse leikki tulella.
En käsitä mistä Tarjan yli-ihannointi tulee. Tavallinen sopraanoääninen laulaja joka on koulutettu hommaansa.
Kommentit (44)
Nämä kolme naista pitäisi panna laulamaan ilman teknisiä lisälaitteita pelkän yksinkertaisen säestyksen tuella. Sitten katsottaisiin, kenen ääni kantaa, kenen inisee. Valitettavasti meillä on uskomattoman monia nuoria ja nuorehkoja naislaulajia, joiden ääni on pelkkää ininää ilman mikrofonia ja kaikkia muita levyn teossa käytettäviä laitteita, joilla saadaan keinotekoisesti ääneen kantavuutta ja syvyyttä. Jos laulajalla sen sijaan on koulutettu ääni, niin se kantaa ilman laitteitakin. Repikää siitä!
Floor on näistä kolmesta kuitenkin paras.
Harmittaa vietävästi juurikin se, että Anette on niin aliarvostettu. YouTubesta löytyy video jossa Anette laulaa ilman studiota ja musiikkia "For the heart I once had" kappaleen ja on aivan upea ääni. Herkkä mutta vahva, Olzonista löytyi myös se vahva äänikin esim. Scaretale, Ghost River, Amaranth yms.
Aivan upea ja positiivinen persoonakin ja hänellä ei noussut koskaan hattuun :) Tarjan tyylistä en tykkää, hän on diiva ja se ajoi hänet bändistä ulos. Floor taas on oikea rokkimimmi ja supermahtava :)
Tykkään kaikista, parasta laulajaa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, itse Tarjan keikkoja pitkään kiertäneenä voin kyllä sanoa, että Tarjalla on erittäin vahva ja voimakas ääni ja äänialaakin löytyy, tykkään. Makuasioita tietenkin nämä, joten ei voi sillä tavalla kiistellä.
Puhut siis nimenomaan Tarjan keikoista eli Nightwishin jälkeisistä? Ääniala ei ole kovin suuri jos hallitsee vai korkeat äänet ja ei se voimakkuus huono ole, mutta aika onneton verrattuna Anetteen ja Floorilla. Sitä tässä lähinnä hain.
Itse huomaan Tarjan äänen hukkuvan Stargazers biisissä. Musiikki pauhaa ikävästi päälle vaikka kappale itsessään on todella hieno.
Kyllä, puhun Tarjan omista keikoista. Tottakai laulaa enimmäkseen korkeita ääniä, sopraano kun on, mutta kyllä hän matalatkin äänet hallitsee, olen tuolla keikoilla kuullut ainakin joulukonserteissa tällaisiakin versioita. Oletko kuullut Tarjaa livenä? Itse olen Tarjan ja Floorin livenä kuullut. Molemmat hyviä, mutta Tarja mulle ykkönen ja liveveto on muutenkin eri kuin levyllä.
En ole livenä kuullut Tarjaa, olen vasta 17-vuotias ja ei ole siis paljoa Tarjaa kuunneltu kuin levyltä ja konsertteja DVD:ltä. Olen kuitenkin livevetoja katsonut netistä ja minusta ei ole kyllä niin hyvä. Mielipiteitä toki kaikki, minusta Tarja on yliarvostettu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Floor on näistä kolmesta kuitenkin paras.
Samaa mieltä.
Tässä kohdassa 9:28 hulppein hevinuotti minkä olen koskaan naissolistilta kuullut:
Menee joka kerta kylmät väreet, ja niin varmaan Empullakin leveästä hymystä päätellen. :D
Kouluttautuneimpia? Ei tasan. Suurin osa ammattilaulajista kehittää lauluaan ammattilaisen ohjauksessa.
*
Itse pidän Floorista ylivoimaisesti eniten. Kuitenkin Anetten tulkinta joissain biiseissä on ollut ihan uskomaton. Hänen äänensä on ilmeikäs - hän kykenee kuulostamaan mielipuolelta ja seuraavassa hetkessä onnelliselta. Se on Anetten vahvuus.
Anette kuullostaa levyllä ihan ok, mutta livenä oli aivan kauhea. En ymmärrä miksi edes ottivat bändiin. Ymmärrän että halusivat siitä eroon. Tarjasta tykkään muuten, mutta se englannin ääntämys on aika kauhea. Tarjan äänestä tykkään eniten, mutta Floor sopii parhaiten bändiin.
Vierailija kirjoitti:
Kouluttautuneimpia? Ei tasan. Suurin osa ammattilaulajista kehittää lauluaan ammattilaisen ohjauksessa.
*
Itse pidän Floorista ylivoimaisesti eniten. Kuitenkin Anetten tulkinta joissain biiseissä on ollut ihan uskomaton. Hänen äänensä on ilmeikäs - hän kykenee kuulostamaan mielipuolelta ja seuraavassa hetkessä onnelliselta. Se on Anetten vahvuus.
Anetten ääni The Poet and the Pendulumin kohdassa "the blade will keep on descending" on ihan järjettömän kaunis.
Minunkin täytyy myöntää, että Aneten valinta aikoinaan bändiin oli pettymys. Olin siihen asti pitänyt Nightwishista siksi, että se todella erottui muista metallibändeistä Tarjan oopperaäänen takia. Ja vanhat kappaleet ovat edelleen upeita. Anetella on nätti ääni, mutta ei minusta oikein sopinut bändiin. Tai ei siis vastannut omaa mielikuvaani bändistä. Jotenkin Aneten äänen muuta muuttui liikaa, vaikka uudet kappaleet sävellyksinä ovat hienoja. Minulle kuitenkin oli silloin liian iso muutos. Nyt taas Floorin myötä olen alkanut pikkuhiljaa löytämään bändiä uudelleen.
Anetten heikkous oli nimenomaan livenä laulaminen, joka ajoittain kuulosti jopa... noh, suoraan sanoen kamalalta. Liekö tuo sitten johtunut esiintymiskammostaan, sillä studiossa kuulosti upealta.
Kuulin Nightwishiä Ankkarockissa vähän ennen kuin Tarja potkaistiin ulos. Minua kyllä järkytti ja nauratti se Tarjan määkiminen. Hän venytti sanoja, laahasi koko ajan jäljessä bändistä, väänsi englanninkieltä rujoon muotoon, ja tosiaan kuulosti ihan määkivältä lampaalta.
Olin siihen asti kuullut bändiä vain levyltä, eikä youtubea ollut, joten Tarjan huonous livenä tuli täysin yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Floor on näistä kolmesta kuitenkin paras.
Samaa mieltä.
Tässä kohdassa 9:28 hulppein hevinuotti minkä olen koskaan naissolistilta kuullut:
Menee joka kerta kylmät väreet, ja niin varmaan Empullakin leveästä hymystä päätellen. :D
Tsekkaappas youtubesta semmoinen bändi kuin Arkona, biisiksi vaikka Goi Rode Goi, jos haluat kuulla naista jolla on hulppea hevinuotti...
Minä taas aikoinaan innostuin Nightwishistä, kun töissä radiosta kuulin Tarjan laulua ja vähän ooppera tyylistä. Olen siitä lähtien tykännyt Tarjan laulusta. Tarjassa on jotakin arvokkuutta.
Anette oli ihan hyvä laulaja ja levyillä tykkäsin, mutta esim. Videoilla ja lavalla vaivasi tönkkö tanssiminen ja jotenkin tuli mieleen kaappijuoppo. En tiedä miksi.
Floor on jäänyt vieraaksi. Kiinnostus Nightwishiin lopahti kokonaan. En vain tykkää.
Liian monta laulajan vaihtoa. Tarja oli paras.
Tarjan pitäisi harjoitella lausumista englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Floor on näistä kolmesta kuitenkin paras.
Samaa mieltä.
Tässä kohdassa 9:28 hulppein hevinuotti minkä olen koskaan naissolistilta kuullut:
Menee joka kerta kylmät väreet, ja niin varmaan Empullakin leveästä hymystä päätellen. :D
Tsekkaappas youtubesta semmoinen bändi kuin Arkona, biisiksi vaikka Goi Rode Goi, jos haluat kuulla naista jolla on hulppea hevinuotti...
Oli ihan hienoa äänenkäyttöä. Mutta mitään Floorin kaltaista hiuksetnostattavaa nuottia en kuullut. Ihan eri tyypin laulajia.
Joka vuosi SibeliusAkatemiasta valmistuu satsi Tarjan tasoisia laulajia. Vaikka Suomi on pieni maa niin sopraanoja löytyy jo tuhansia. Tarja on vain yksi muiden joukossa, sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Laulajana koulutettujen sopraanojen joukossa ei yllä edes Suomessa keskikastiin, ei taida kyvyillä olla asiaa edes oopperan kuoroon.
Ääni on hyvä mutta persoonallisuus on kylmä kuin kapakalan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai ihan Koulutetuimpia maailmassa? Jotenkin epäilen, jotain lähdettä tälle tiedolle ainakin kaipaisin.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tarja_Turunen
6-vuotiaana aloittanut klassisen laulun harjoitukset ja on sillä tiellä edelleen.
Huoh.. harrastuneisuus ei tarkoita Koulutettua... Koulutuksena Tarjalla on Musiikkilukio ja sitten opintoja Sibelius-akatemiassa ja Karlsruhessa. Kummastakaan ei ole tietoa että onko valmistunut vai jotain yksittäisiä opintoja suoritettuna. Jos tuolla pääsee mailman koulutetuimpien joukkoon niin pakko sanoa että musiikin koulutus ei hääppösellä tasolla ole.
ja itseasiassa nimekkäistä sopraanoista useampikin on aloittanut musiikin harrastamisen 3-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
En itse seuraa enkä pidä arvostettuna lyyliä joka joskus kai jodlailee jossain. Ei ole mistään oikeasti globaalisti arvostetusta laulajasta, kuten vaikka Shania Twainistä kysymys nyt. Tilipussista sen näkee. Siksi en osaa arvioida kun en tiedä kuka arvostaa ja missä. Itse en ole vuosiin nähnyt tai kuullut missään.
Olisihan se ihan logiikkaperustein epätodennäköistä, että maailman paras laulaja löytyisi Holopaisen naapurista jostain Kiteeltä eikä se äänikään ole minusta ole lainkaan millään tavalla erikoinen.
Lycka till TT:lle kuitenkin.
Shania Twain? Aika hassu esimerkki :D
No mutta enemmän minua häiritsee tuo, ettei maailman paras laulaja voisi löytyä jostain Kiteeltä. Miksei voisi? En itsekään sano Tarjaa maailman parhaaksi laulajaksi, en todellakaan. Mutta jostain se Shaniakin on kotoisin, vai onko jotenkin hienompaa syntyä Kanadassa kuin Suomessa? Onko silloin paremmat mahdollisuudet olla "maailman paras laulaja"?
Kyllä, puhun Tarjan omista keikoista. Tottakai laulaa enimmäkseen korkeita ääniä, sopraano kun on, mutta kyllä hän matalatkin äänet hallitsee, olen tuolla keikoilla kuullut ainakin joulukonserteissa tällaisiakin versioita. Oletko kuullut Tarjaa livenä? Itse olen Tarjan ja Floorin livenä kuullut. Molemmat hyviä, mutta Tarja mulle ykkönen ja liveveto on muutenkin eri kuin levyllä.