Onko täällä ketään muita, jotka ovat totaalisen yksinäisiä???

Itselläni on mies ja kaksi lasta, että tilanne ei nyt ole ihan epätoivoinen, mutta käytännössä olen koko ajan yksin. Olen lasten kanssa kotona. Mies töissä, tekee pitkää päivää, että mun on varaa hoitaa lapsia kotona. Lapset 3 v ja 1,8 v. Meillä on mummola, mutta näemme isovanhempia 2-3 kertaa vuodessa päivän visiiteillä. Heitä ei kiinnosta perheemme, koska asuvat kaukana ja toinen lapsensa perheineen asuvat lähellä ja se riittää heille. Olemme hyvissä väleissä, mutta emm läheisissä. He ovat vanhakantaisia ihmisiä eivätkö tykkää ja osaa lähteä kotoaan minnekään. Lastemme synttäreillä kuitenkin käyvät. Toiset isovanhemmat ovat eronneet ja mummu on alkoholisoitunut lievästi, joten hänen kanssaan vain juhlitaan... Ukki ei pidä yhteyttä. Siskot ja veljet asuvat kaukana, näemme 2-5 kertaa vuodessa yhteensä kaikkia. Pari pitkän ajan ystäväperhettä on, mutta asuvat 500 km päässä, joten nähdään kerran vuodessa. Eli käytännössä siis koko arki on vain minun ja mieheni vastuulla ja siis minun enimmäkseen.



Käyn jumpassa ja lenkillä ja ostoksilla ja elokuvissa, joten pääsen kyllä harrastamaan jne.



Mutta purskahdan itkuun vaik kuin usein, kun olen ja olemme niiiiin yksin. Mitään ystävyyssuhteita ei pääse syntymään, kun olemme muuttaneet monesti ja kohta taas muutamme. Eli perhekerhot on kokeiltu jne. mutta ei niistäkään ole oikeaksi seuraksi.



Tympii viettää kaikki julhapyhät yksin. Olen vielä sellainen, joka nauttii seurasta ja olen aina haaveillut että tuttavaperheiden kanssa vietettäisiin juhlapyhät jne. Olen niiiiin kade ihmisille, jotka asuvat pysyvästi jossakin tietyssä paikassa ja heillä on sukua ja pitkäikäisiä tuttavaperheitä ympärillään.



Elämä on kuitenkin ihan kivaa ja mukavaa, mutta yksinäisyys vaivaa aina kun antautuu sitä ajattelemaan.



Muita samassa tilanteessa olevia?